perjantai 29. joulukuuta 2017

Köyhät kyykkyyn

Vuonna 1985 tuli Seinäjoen Kaupunginteatterissa ensi-iltaan tamperelaisen kirjailija Erkki Lepokorven näytelmä “Riipat”. Sen lanseeraama idea oli “Köyhät kyykkyyn!” Näytelmän sanoma oli silloisen hallituksen köyhien kyykytyspolitiikan vastainen.
Mutta jo paljon ennen tätä, vuonna 1973, ilmestyi slaavilaissurumielisen humoristimme Juhani Peltosen romaani Valaan merkkejä, jossa työttömiä pestataan mm. puistonpenkeiksi, joiden selkänahan päällä paremmin toimeentulevat voivat puistossa istua.
Lopulliseen köyhyysloukkuun ja pitkäaikaistyöttömyyteen Suomessa ajauduttiin kuitenkin vuoden 1992 oankkikriisin seurauksena. Valtio pelasti pankit, mm Ulf Sundqvistin ja Postipankin mutta ei tavallisia velallisia kansalaisia, joille Länsi-Uudenmaan Säästöpankista oli kannettu kottikärryillä velkarahaa.
Muistan tilanteen Vaasan SKOPn konttorissa 1991. Lehdessä oli mainittu että nyt lainaa kaikille. Nuori apulaispankinjohtaja hikoili tiskillä ja sanoi vanhemmalöe pankinjohtajalle: “Nyt menee kyllä aika lujaa”. Vanhempi pankinjohtaja äkäisi: “Sinähän annat lainaa etkä kysele. Ylempää on tullut käsky.”
Se operaatio tuhosi Suomen työllisyyden vuosiksi tai vuosikymmeniksi. Eläkevakuutuslaitokset olivat sijoittaneet työeläkerahat Lapin kannattamattomattomiin lomaosakkeisiin. Ilmarinen etukenossa. Yhden sukupolven eläketalletukset oli hävitty casino-pelissä ja Kekkosen 50 000 työttömän aiheuttaman hätätilahallituksen jälkeen työttömyys kohosi Suomessa toiseen potenssiin,
Sundqvist häipyi politiikan kartalta ja jälkeen tuli neljä Lipposen hallitusta, jotka tuhosivat työväeltä ja työttömiltä loputkin. SDP muuttui porvarilliseksi puolueeksi ja ammattiyhistysliike tyytyi ajamaan vain ammattiliittoihin kuuluvien ennen kaikkea metalli- ja paperityöläisten asioita.
Vuonna 2006 Lipposen ties monennessako hallituksessa työministeri Tarja Filatov (sd) ajoi läpi lain, jonka perusteella aiempi kolmen kuukauden karenssi saattoi muuttua ns. ikuiseksi karenssiksi. Ja niin muuttuikin, ainakin minun osaltani. Ajoin lippusiimaan tietämättömänä edes lain muutoksesta, jätin käymättä eräässä itse hakemassani koulutushaastattelussa ja jouduin 10,5 vuotta pitkään karenssiin, josta minut armahdettiin viime toukokuussa.
Olen nyt taas työtön. 10,5 vuoden karenssissa olon jälkeen. Virallisissa palkkatöissä olen ollut viimeksi pidempiaikaisesti vuonna 1996. Sen jälkeen ja sitä ennenkin olen keplotellut elämää eteenpäin köyhänä “ammattimaisena” runoilijana ja taiteilijana joko perustoimeentulotuella tai perustyöttömyyskorvauksella. 10,5 vuoden karenssi yhdestä työhaastatteklusta luistamisesta on kuitenkin mielestäni kohtuuton.
Yhtä kohtuuton on Eduskunnan 20.12. hallituksen äänin 103-90 hyväksymä aktiivimalli. Käytännössä se tulee tarkoittamaan Köyhien kyykytystä kyykystäkin, raippoja, riippoja, jalkapuita ja yleistä häpeää olla työtön. Nythän jokaisen pitää työllistää itsensä millä tahansa keinoin muutamaksi päiväksi 12 viikon jaksolla, vaikka töitä ei olisikaan.
Juhana Vartiainen joka tuntuu menettäneen lopuillisesti jätkensä Kokoomukseen liityttyään ehdotti eilen tv-uutisissa, että “jos asuu sellaisella seudulla missä aktiivimallin toteuttaminen on mahdotonta, pitää muuttaa sinne misssä töitä on”. Norjaanko??? koko Savon, Kainuun, Pohjois-Suomen tai vaikkapa oman kotipaikkakuntani Jämsänkosken väestö?
Kansanliike syntyi aktiivisesti ja nopeasti aktiivimallia vastaan. Vaikka köyhimmillä työttömillä ja eläkeläisillä ei nettiä saati pankkitunnuksia olekaan 75000 suomalaista vastusti aktiivimallia alle viikossa.
Itse ryhdyn passiiviseen vastarintaan aktiivimallia vastaan. Kieltäydyn työllisyystoimista. Putoan takaisin karenssiin. Mitä siitä? Kyykyttäkää vain lisää. Minä en viitsi hyppiä Juhana Vartiaisen ja hallituksen pyörittämän narun tahdissa. Olen muutenkin jo yli 60 v. Ei kiinnosta enää lähteä 25 vuoden taiteilijauran jälkeen lähteä työllisyyskoulutukseen pelleilemään.

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Lokakuun ja marraskuun runot

Runo 6.10.2017

Syksy.
Marja- ja sienisato
- ja sataa,
eikä huvita mennä metsään,
koska odottaa sitä masennusta,
joka kohta tulee:
talvi.


Runo 24.10.2017

Jotkut ihmiset kuvittelevat,
että en puhu silloin kun olen hiljaa,
silloin minä vasta puhunkin.


Metsien ja puiden puolesta 10.11.2017

Puut, vanhemmat veljemme
ovat melkein kaikki tässä sodassa
jo kaatuneet.
Vanhat viisaat kuuset, entit,
eivät enää tee liittoa ihmisten kanssa,
vaikka niiden halaamisesta saa energiaa.
Männyt ovat jäyhiä ja yleensä hiljaa,
vaikka ne on istutettu määrämittaan
kuin sotilaat,
ne antavat lintujen puhua puolestaan.
Koivu heiluttaa vihtalehtiään kesällä ennen juhannusta
ja kuiskaa:
“Emme me omista tätä maata,
emme me, mutta et ainakaan sinä.”


Haiku 16.11.2017
taivaalla tähdet
näen väinämöisen miekan
ja ison karhun

Haiku 18.11.2017

syntymäpäivä
vanhenin yhden vuoden
kohti kuolemaa

Haiku 23.11.2017

silmiini sataa
jääpuikkoja matkalla
kohti päämäärää


Haiku 27.11.2017

 kissa tassuttaa
joen yli siltaa pitkin
kävelytiellä

torstai 14. joulukuuta 2017

Vaelluskirjaa 14.12.2017

Kävin Jämsässä. Ei minulla mitään syytä ollut siellä käydä paitsi bussi meni sopivammin sinne kuin Jämsänkoskelle ja sama hinta.
Kiinnitin huomiota henkilöön joka S-marketin eteisen penkillä luki kirjaa. Kun tapasin samaisen henkilön uudelleen bussissa, rohkaistuin kysymään mitä kirjaa luet.
Vaikka hän oli mieshenkilö, mieleen juolahti edesmenneen kirjailija Markku Lahtelan tapaus junassa. Hän sanoi eräälle naiselle junassa, että minä olen muuten kirjoittanut tuon kirjan jota sinä luet. Sittemmin he menivät naimisiin.
Mutta asiaan. Osoittautui että henkilö on äidinkielenopettaja joka on opettanut mm. Auvilan pakolaisille suomea: “Niin kohteliaita ihmisiä kuin nämä irakilaiset ja afganistanistanilaiset olivat et ole koskaan ennen suomessa nähnyt.”
Valitettavasti kukaan ei enää lue kirjoja, kertoi opettaja. “En minäkään lue, kirjoitan niitä”, vastasin.
Tuli puhetta Jämsänkosken kirjastosta. Jämsän kaupungissahan on vain yksi kirjasto joka sijaitsee Jämsänkoskella. Jämsässä on vain lehtilukusali. Vaikka siellä asuu lähes 4000 ihmistä.
Ihmettelin miksi Jämsän/Jämsänkosken kirjasto ei ensimmäisenä vuonna ostanut yhtään kirjaani kotiseutukokoelmaansa (koska rahat oli loppu) ja toisena vuonna vain yhden (Ihmisen Alue).
Äidinkielenopettaja kertoi mielenkiintoisen selityksen sille miksi Jämsänkosken kirjastossa on niin vähän kirjoja. Hän oli kerran itse kysynyt samaista asiaa jolloin vastattiin että entise3n kaupungintalon lattiassa on painorajoitus, kirjahyllyyn ei saa laittaa enempää kirjoja kuin lattia kantaa.
Niin hänen lukemansa kirja oli yks Taavi Soininvaaran dekkari. Ite oon lukenut Soininvaaraa hävettävän vähän mutta yhden kuitenkin. Olin samaa mieltä kun hän sanoi: “Ihan paskaa mutta parempi kuin Ilkka Remes”.

maanantai 27. marraskuuta 2017

Syyskuun runot 2017

Muistikirjaa 7.9.2017 
Eilen vaelsin metsään ja olin siellä hämärän tuloon asti.
En löytänyt mitään kerättävää.
Puolukat eivät tunnu kypsyvän ollenkaan.
Kourallinen kanttarelleja olkalaukussa palasin kotiin.
Tänään on satanut koko päivän.
Katsoin sääennusteen ja seuraavat 15 vrk sataa
ainakin jonkin verran joka päivä.
Olen ollut henkisessä lamassa.
Viikkoon en ole edes avannut kirjekuoria,
joissa on printattuna runokirjani raakile.
Olen katsonut Areenan kaikki dekkarit läpi,
sivutyönä urheilulähetykset.
Väitetään että sellainen taiteilija,
joka ei ole maanisdepressiivinen,
ei ole taiteilija.
Tänään ryhdistäydyin ja avasin kirjeet,
rei’itin ne kansioon ja numeroin sivut.
Noin sivuille jaettuna vähän yli 200 sivua,
vajaat puoli tuhatta runoa, ehkä.
Syyskuun päivät minulla on aikaa
lukea, tiivistää, täsmentää ja kirjoittaa uudelleen,
karsia ja karsinoida.
Kiitän E-J Salmista ja Kesuuraa
tarkasta lukemisesta ja kommenteista.
Ilman ulkopuolista palautetta olisin jo uponnut tähän suohon.


Viimeinen hengitys 8.9.2017 
Lähes kokonaan olen jo kadonnut maailmasta
pikkuhiljaa murenen, elän yksin.
käyn sienimetsässä
että olisin edes itselleni
ja äidilleni olemassa.
Kaikki hyvän ideat
ovat jo vanhentuneet,
viimeinen käyttöpäivä 1982.




 
Runo 20.9.2017


Joenrantatöyräällä
kuuntelen linnunääniä, syyslaulua.
Rastaat lentelevät levottomina
epätietoisina matkasuunnitelmasta.
Joen pintaa pitkin ajelehtii puunlehtiä
kuin väritettyjä paperiveneitä ohi.
Olen rannalla hiljaa pitkään
vain katselen, kuuntelen
tätä kaikkea ihmeellistä.


Runo 21.9.2017

Kahlaan läpi runonraakileita,
35 vuoden ajalta,
pudonneiden lehtien mattoa.
Poimin niitä koriin
kuin sienimetsässä.
Tai kerään linnunsulkia nurmikolta.
Askartelen, puuhaan.
Tuleekohan mistään valmista?

Runo 22.9.2017
Syyspäiväntasaus.
Auringonkehä korkeimmalla kohdallaan taivaalla,
kun kävelen joen äyräälle
ja pysähdyn siihen.
Lehtien parvia ui uomaa pitkin alas.
Aurinko siilautuu puun lehtien läpi
tähän missä olen.
Vastarannan puut kertautuvat vedestä,
joka syventää niiden värit.
Tätä peilipintaa pitkin lipuvat lehdet joenkaarteeseen,
jossa ne tekevät rantaan lauttaa
veteen kaatuneen haavan avustuksella.
Vesimittari kirii pitkin pintaa
hitaasti virtaavassa vedessä.
Pikkukalat nyppivät vedenpintaan
laajenevia renkaita.
Tuntuu aivan kesäiseltä vielä
ja silti tietää,
että taas yksi vuodenaika on menetetty.
Syyspäiväntasaus.
Tässä on hyvä pysähtyä hetkeksi,
tehdä inventaariota kaikesta siitä
mikä on ollut ja mitä olen nyt.

Runo 24.9.2017
Kuulaankirkkaana syyspäivänä
pyöräilin sienimetsään.
Aluksi en löytänyt mitään,
mutta sienestäessähän olennaista
ei ole löytäminen vaan oleminen,
sitten löysin suppilovahveropaikan.
Kirkonkylän lähellä lakeudella
on vaikea löytää metsään
ja vielä vaikeampaa päästä ihmisistä
näkymättömiin, kuulumattomiin.
Olin Kalmarinmäellä,
parin hehtaarin metsässä.
Asfaltin jälkeen sammalpohjainen maa
tuntui pehmeältä jalkojen alla.
Ilta-aurinko paistoi viistosti kuusiin
ja sai niiden kyljet hohtamaan
valkoista valoa.
Hengitin sitä, hengitin metsää.
















torstai 23. marraskuuta 2017

Posti palvelee - mutta ketä?

Olen kirjoittanut aiemmin blogitekstin “Itella palvelee - mutta vain autoilijoita”. Posti oli siirretty hevonkuuseen yhteensä 9 kilometrin kävelymatkan päähän Seinäjoen Törnävältä.
Tällä kertaa ongelmani on tällainen: Olen saanut Jämsänkoskelle kirjatun kirjeen, mutta olen itse Kauhajoella. Koko päivän olen yrittänyt saada kirjettä käännettyä tänne. Ei onnistu.
Ensinnä googletin Jämsänkosken postin puhelinnumeron. Postihan entisestä kaupungista on lakkautettu ja se toimii nykyään City-Marketin yhteydessä. Mutta soittamani netistä löytynyt numero ei ole enää voimassa, vaikka se on postin omalla sivulla. Minua opastettiin uuteen numeroon, mutta ainoastaan ruotsiksi, englanniksi, ruotsiksi, englanniksi, ruotsksi... Kuka perkele Jämsänkoskella osaa ruotsia tai englantia. Eikö olisi kohtuullista että uusi numero kerrottaisiin myös suomeksi?
Fonectasta löysin lopulta oikean numeron. Sieltähän postissa lopulta vastaa automaattinen mukavaääninen vastaaja Helsingistä tai jostain helkkarin Panamasta. Vastaushinta 1,82+ppm/min. Siellä seurustellaan suomeksi (sentään), ruotsiksi ja englanniksi. Luetellaan kolmella kielellä mitä numeroa missäkin asiassa pitää painaa, mutta kun tää niiden automaattivaihde oli sökönä, painelin nelosta vaikka kuinka pitkään mutta tää vastaaja vaan jaarittelee edelleen samaa litaniaa yhdestä yhdeksään.
Soitin Jämsänkosken City-Markettiin joka on postin noutopiste, mutta he eivät voineet tehdä lähetyksen suhteen mitään, vaan kehottivat soittamaan postiin. Kiitos, sinnehän jo tunnin olin yrittänyt soittaakin. Päätin kävellä Kauhajoen postiin selvittämään asiaa, mutta eihän täälläkään enää mitään postia ole vaan se toimii samalla tavalla City-Marketin yhteydessä. He eivät voi tehdä lähetyksen suhteen mitään, vaan antoivat minulle postin puhelinnumeron, jonka siis sain jo kolmannen kerran. Mutta kun se perkeleen vaihde ei toimi.
Yritin katsoa jotain lähetykseen liittyvää netistä, mutta siinä kysyttiin lähetystunnusta. Soitin noin 80-vuotiaalle lähettäjälle ja kysyin tunnusta. Hän katsoi vanhoilla silmillään ensin väärin ja lukuisten turhien yritysten jälkeen soitin uudelleen tädilleni. Sain oikean tunnuksen. Nyt tiedän missä lähetys on (minkä tiesin jo alunperin) ja lopulta jopa lähetystunnuksen, mutta edelleenkään en tiedä miten minä saan käännettyä sen tänne, koska sen paremmin Jämsänkosken kuin Kauhajoenkaan toimipisteistä ei postia saada käännettyä ja sinne Panaanisaarille ei saa yhteyttä.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Heinäkuun ja elokuun runot

Runo 23.7.2017
usva kohoaa
kävelen jokirantaan
vesi savuaa

Runo 27.7.2017
Kehitän mielessä kuvaa:
loittonen kohti kaukaista pistettä
yksin

2 haikua 27.7.2017
I
tyhjä jääkaappi
kerään kangasrouskuja
ruuaksi tänään

II
mustikkapaikka
löysin sen etsimällä
söin jo metsässä

Haiku 1.8.2017
tekolammella
heinäsorsat pesulla
suihkulähteessä

Haiku 12.8.2017
rannalla syöty
sepelkyyhky sulkina
linnun kohtalo

Runo 24.8.2017
yöt pimenevät
linnut kokoontuvat parviin
eilen kurkiaura lensi ohi
pihassa viinimarjat kypsyvät
tähdet tulevat näkyviin
tuulessa on syksyn aavistus

Haiku 28.8.2017
kesä on mennyt
sitä tuskin huomasi
on marja-aika

Haiku 29.8.2017
linnavuorella
varpushaukka varoittaa
sienestäjästä

Haiku 30.8.2017
ulkona sataa
ei tänäänkään sieniä
perkaan runoja

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Ihmisoikeuksista, rauhasta ja sen sellaisesta

70-luvun lopulla olin puoli vuotta työttömyystyöntekijänä Kristiinankaupungin kirjastossa. Sain siis kuukausipalkkaa, joka oli enemmän kuin 9 euroa päivä. Minimipalkkalain mukainen.

Liityin Amnesty Internationaaliin (ja Suomen Luonnonsuojeluliittoon) kuukausilahjoittajaksi. Lahjoitin muistaakseni 5 prosenttia palkastani ihmisoikeustyöhön (ja toiset 5 luonnonsuojeluun).

Siihen aikaan Amnestyn paikallisosasto kokoontui siellä kirjastossa, mutta jäin pois toiminnasta kun kaikki kirjeet oli englanniksi. Tuohon aikaan vasemmistolaiset syyttivät amnestyä äärioikeistolaiseksi CIAn ylläpitämäksi salajuoneksi, koska siellä kritisoitiin myös Neuvostoliiton ihmisoikeusloukkauksista. Oikeistolaisia taas ei ihmisoikeudet kiinnostaneet pätkääkään. Olihan esimerkiksi Vietnamin ja Korean sota liian tuoreessa muistissa.

Aamutuimaan vein koulun ilmoitustaululle julisteen Biafran nälkäänäkevistä lapsista. Luikin karkuun ja kouluun mennessä nauroin muiden mukana idiootille joka tuollaisenkin julisteen oli koulun seinälle ripustanut. 

Kuuluin Pehmeän teknologian seuraan ja Ydinvoiman vastaiseen liikkeeseen. Ostin heiltä rintanappeja ja muuta materiaalia ja yritin myydä niitä iltaisin. Käteen jäivät.

Tuli vaan tämmönenkin päivitys mieleen ku Amnesty ja WWF on kai nykyään yleisemmin hyväksytty ja ne ainakin mun seinällä koko ajan tarttis rahaa johki hyvään. Et nykyään oon köyhempi ku koskaan.

Mutta jos jollain varakkaammalla tai jollain kyynistymättömällä nuorella olis varaa osallistua niin vaikka se Prosenttiliikkeen peräänkuuluttama yks prosentti tuloista hädänalaisten auttamiseen, rauhan ja rakkauden rakentamiseen maailmassa.