perjantai 29. joulukuuta 2017

Köyhät kyykkyyn

Vuonna 1985 tuli Seinäjoen Kaupunginteatterissa ensi-iltaan tamperelaisen kirjailija Erkki Lepokorven näytelmä “Riipat”. Sen lanseeraama idea oli “Köyhät kyykkyyn!” Näytelmän sanoma oli silloisen hallituksen köyhien kyykytyspolitiikan vastainen.
Mutta jo paljon ennen tätä, vuonna 1973, ilmestyi slaavilaissurumielisen humoristimme Juhani Peltosen romaani Valaan merkkejä, jossa työttömiä pestataan mm. puistonpenkeiksi, joiden selkänahan päällä paremmin toimeentulevat voivat puistossa istua.
Lopulliseen köyhyysloukkuun ja pitkäaikaistyöttömyyteen Suomessa ajauduttiin kuitenkin vuoden 1992 oankkikriisin seurauksena. Valtio pelasti pankit, mm Ulf Sundqvistin ja Postipankin mutta ei tavallisia velallisia kansalaisia, joille Länsi-Uudenmaan Säästöpankista oli kannettu kottikärryillä velkarahaa.
Muistan tilanteen Vaasan SKOPn konttorissa 1991. Lehdessä oli mainittu että nyt lainaa kaikille. Nuori apulaispankinjohtaja hikoili tiskillä ja sanoi vanhemmalöe pankinjohtajalle: “Nyt menee kyllä aika lujaa”. Vanhempi pankinjohtaja äkäisi: “Sinähän annat lainaa etkä kysele. Ylempää on tullut käsky.”
Se operaatio tuhosi Suomen työllisyyden vuosiksi tai vuosikymmeniksi. Eläkevakuutuslaitokset olivat sijoittaneet työeläkerahat Lapin kannattamattomattomiin lomaosakkeisiin. Ilmarinen etukenossa. Yhden sukupolven eläketalletukset oli hävitty casino-pelissä ja Kekkosen 50 000 työttömän aiheuttaman hätätilahallituksen jälkeen työttömyys kohosi Suomessa toiseen potenssiin,
Sundqvist häipyi politiikan kartalta ja jälkeen tuli neljä Lipposen hallitusta, jotka tuhosivat työväeltä ja työttömiltä loputkin. SDP muuttui porvarilliseksi puolueeksi ja ammattiyhistysliike tyytyi ajamaan vain ammattiliittoihin kuuluvien ennen kaikkea metalli- ja paperityöläisten asioita.
Vuonna 2006 Lipposen ties monennessako hallituksessa työministeri Tarja Filatov (sd) ajoi läpi lain, jonka perusteella aiempi kolmen kuukauden karenssi saattoi muuttua ns. ikuiseksi karenssiksi. Ja niin muuttuikin, ainakin minun osaltani. Ajoin lippusiimaan tietämättömänä edes lain muutoksesta, jätin käymättä eräässä itse hakemassani koulutushaastattelussa ja jouduin 10,5 vuotta pitkään karenssiin, josta minut armahdettiin viime toukokuussa.
Olen nyt taas työtön. 10,5 vuoden karenssissa olon jälkeen. Virallisissa palkkatöissä olen ollut viimeksi pidempiaikaisesti vuonna 1996. Sen jälkeen ja sitä ennenkin olen keplotellut elämää eteenpäin köyhänä “ammattimaisena” runoilijana ja taiteilijana joko perustoimeentulotuella tai perustyöttömyyskorvauksella. 10,5 vuoden karenssi yhdestä työhaastatteklusta luistamisesta on kuitenkin mielestäni kohtuuton.
Yhtä kohtuuton on Eduskunnan 20.12. hallituksen äänin 103-90 hyväksymä aktiivimalli. Käytännössä se tulee tarkoittamaan Köyhien kyykytystä kyykystäkin, raippoja, riippoja, jalkapuita ja yleistä häpeää olla työtön. Nythän jokaisen pitää työllistää itsensä millä tahansa keinoin muutamaksi päiväksi 12 viikon jaksolla, vaikka töitä ei olisikaan.
Juhana Vartiainen joka tuntuu menettäneen lopuillisesti jätkensä Kokoomukseen liityttyään ehdotti eilen tv-uutisissa, että “jos asuu sellaisella seudulla missä aktiivimallin toteuttaminen on mahdotonta, pitää muuttaa sinne misssä töitä on”. Norjaanko??? koko Savon, Kainuun, Pohjois-Suomen tai vaikkapa oman kotipaikkakuntani Jämsänkosken väestö?
Kansanliike syntyi aktiivisesti ja nopeasti aktiivimallia vastaan. Vaikka köyhimmillä työttömillä ja eläkeläisillä ei nettiä saati pankkitunnuksia olekaan 75000 suomalaista vastusti aktiivimallia alle viikossa.
Itse ryhdyn passiiviseen vastarintaan aktiivimallia vastaan. Kieltäydyn työllisyystoimista. Putoan takaisin karenssiin. Mitä siitä? Kyykyttäkää vain lisää. Minä en viitsi hyppiä Juhana Vartiaisen ja hallituksen pyörittämän narun tahdissa. Olen muutenkin jo yli 60 v. Ei kiinnosta enää lähteä 25 vuoden taiteilijauran jälkeen lähteä työllisyyskoulutukseen pelleilemään.

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Lokakuun ja marraskuun runot

Runo 6.10.2017

Syksy.
Marja- ja sienisato
- ja sataa,
eikä huvita mennä metsään,
koska odottaa sitä masennusta,
joka kohta tulee:
talvi.


Runo 24.10.2017

Jotkut ihmiset kuvittelevat,
että en puhu silloin kun olen hiljaa,
silloin minä vasta puhunkin.


Metsien ja puiden puolesta 10.11.2017

Puut, vanhemmat veljemme
ovat melkein kaikki tässä sodassa
jo kaatuneet.
Vanhat viisaat kuuset, entit,
eivät enää tee liittoa ihmisten kanssa,
vaikka niiden halaamisesta saa energiaa.
Männyt ovat jäyhiä ja yleensä hiljaa,
vaikka ne on istutettu määrämittaan
kuin sotilaat,
ne antavat lintujen puhua puolestaan.
Koivu heiluttaa vihtalehtiään kesällä ennen juhannusta
ja kuiskaa:
“Emme me omista tätä maata,
emme me, mutta et ainakaan sinä.”


Haiku 16.11.2017
taivaalla tähdet
näen väinämöisen miekan
ja ison karhun

Haiku 18.11.2017

syntymäpäivä
vanhenin yhden vuoden
kohti kuolemaa

Haiku 23.11.2017

silmiini sataa
jääpuikkoja matkalla
kohti päämäärää


Haiku 27.11.2017

 kissa tassuttaa
joen yli siltaa pitkin
kävelytiellä

torstai 14. joulukuuta 2017

Vaelluskirjaa 14.12.2017

Kävin Jämsässä. Ei minulla mitään syytä ollut siellä käydä paitsi bussi meni sopivammin sinne kuin Jämsänkoskelle ja sama hinta.
Kiinnitin huomiota henkilöön joka S-marketin eteisen penkillä luki kirjaa. Kun tapasin samaisen henkilön uudelleen bussissa, rohkaistuin kysymään mitä kirjaa luet.
Vaikka hän oli mieshenkilö, mieleen juolahti edesmenneen kirjailija Markku Lahtelan tapaus junassa. Hän sanoi eräälle naiselle junassa, että minä olen muuten kirjoittanut tuon kirjan jota sinä luet. Sittemmin he menivät naimisiin.
Mutta asiaan. Osoittautui että henkilö on äidinkielenopettaja joka on opettanut mm. Auvilan pakolaisille suomea: “Niin kohteliaita ihmisiä kuin nämä irakilaiset ja afganistanistanilaiset olivat et ole koskaan ennen suomessa nähnyt.”
Valitettavasti kukaan ei enää lue kirjoja, kertoi opettaja. “En minäkään lue, kirjoitan niitä”, vastasin.
Tuli puhetta Jämsänkosken kirjastosta. Jämsän kaupungissahan on vain yksi kirjasto joka sijaitsee Jämsänkoskella. Jämsässä on vain lehtilukusali. Vaikka siellä asuu lähes 4000 ihmistä.
Ihmettelin miksi Jämsän/Jämsänkosken kirjasto ei ensimmäisenä vuonna ostanut yhtään kirjaani kotiseutukokoelmaansa (koska rahat oli loppu) ja toisena vuonna vain yhden (Ihmisen Alue).
Äidinkielenopettaja kertoi mielenkiintoisen selityksen sille miksi Jämsänkosken kirjastossa on niin vähän kirjoja. Hän oli kerran itse kysynyt samaista asiaa jolloin vastattiin että entise3n kaupungintalon lattiassa on painorajoitus, kirjahyllyyn ei saa laittaa enempää kirjoja kuin lattia kantaa.
Niin hänen lukemansa kirja oli yks Taavi Soininvaaran dekkari. Ite oon lukenut Soininvaaraa hävettävän vähän mutta yhden kuitenkin. Olin samaa mieltä kun hän sanoi: “Ihan paskaa mutta parempi kuin Ilkka Remes”.