maanantai 30. syyskuuta 2013

Angstila-tiedote 1.10.2013


Taidesuunnistuksen poikkitaiteellinen vitosrasti:
Angstilassa taidetta, bluesia ja runoutta

Villenraitti 8 on Seinäjoki Art&Design -viikkoon kuuluvan taidesuunnistuksen vitosrasti. Taidemaalari/runoilija Seppo J Tannisen omistaman entisen kaupan tiloissa esittäytyvät talon omat taiteilijat: vuokraisäntä Tannisen lisäksi talossa asuvat taidemaalari/graafikko Olli Kiviluoto ja kuvataiteilija/runoilija Keijo Nevaranta omilla teoksillaan ja tuotannollaan. Mutta luvassa on paljon muutakin.

Talon isäntä Seppo J Tanninen on myös pohjoismaisen taiteilijaryhmän Non Art Groupin kantavia voimia ja luvassa onkin Tannisen oman ateljeenäyttelyn ohella kuvataidetta neljästä Pohjoismaasta. Talon kellarissa ja Tannisen vierashuoneen seinillä esittäytyvät Non Art Groupin kansainvälisesti tunnetut kuvataiteilijat Pia Mesterton Graae Tanska, Helene Stiegel Tanska, Magdalena Margret Kjartansdottir Islanti, PerAxel Persson Ruotsi sekä Jorma Korpela, Heikki Mäki-Tuuri ja Tanninen itse Suomesta. Tannisen kokoelmista löytyy muutakin korkeatasoista nykytaidetta eri tekijöiltä.

Taidetalon pihamaalla talon taiteilijat ovat värkkäilleet omia ympäristötaideteoksiaan, joita nähdään nyt esilläolevassa Taidepuutarha-näyttelyssä sekä aiempia Olli Kiviluodon lumi- ja jääveistoksia teosdokumentteina. Talon taiteilijoiden teosten lisäksi pihassa on nähtävissä Justus Mannisen suurikokoinen hieman alkuperäisideasta poikkeavaan muotoon pystytetty rmetalliveistos. Ruusupapuköynnösten verhoilema autokatos muuttuu tapahtuman aikana esiintymisareenaksi, jossa on luvassa soitinkeksijä Petri Loueksen musiikkia sekä yllätysesiintyjiä. Taidepuutarha-tapahtumaa pyöritetään vahvasti happening-hengessä.

Talon laajassa kellarissa Angtilan aikana on esillä uusi taidenäyttelyripustus. Lisäksi tilassa esitellään varsinaisen taidesuunnistuksen aikana kello 11-18 videodokumentteina, powerpointtina ja äänitteinä taloon liittyviä taide- ja runopuuhailuja. Esillä on myös talon kustantamon Non Art Booksin julkaisemia kirjoja, muun muassa Tannisen ja Nevarannan omaa runoutta.

Virallinen taidesuunnistus päättyy kello 18, mutta Angstilassa pidot vain paranevat illan mittaan. Taidetalon kellaritapahtumaa jatketaan klubi-illalla, jossa kuullaan ensin Tiia Viitasaaren klassisempaa huilunsoittoa ja sen jälkeen astuvat kehään äskettäin The Sauce-levyn julkaissut T Sameli Rajala ja helsinkiläinen filosofi/muusikko Tuukka Tanninen jotka revittelevät bluesia. Jamihengessä koottuun tapahtumaan saattaa ilmaantua muutakin ohjelmaa.

Taloa ja tapahtumaa isännöivä Seppo Tanninen on lupaillut vieraille pientä ja mielenkiintoista purtavaakin. Luvassa on kulinaristinen elämys joka ennakkotietojen perusteella koostuu ainakin itse tehdystä punajuuripiirakasta ja pakurikääpäteestä.

Mutta kysymyksiä herättää tapahtuman nimi Angstila (suom. Pelkotila). Tanninen kertoo talon lempinimen olevan vanhaa perua ja sisäpiirin juttu, mutta kun samassa talossa asuu tällä hetkellä kolme luovaa taiteilijapersoonaa, saattaa nimelle Angstila ajoittain löytyä katetta vielä nykyäänkin.

Tapahtuman järjestämistä on hieman häirinnyt ja tehnyt arvaamattomaksi talossa äskettäin sattunut puitkirikko, jonka seurauksena avoimien ovien lisäksi ainakin osa pihasiiven keittiön lattiaakin on auki. Se ei ole kuitenkaan estänyt mielenkiintoisen monitaiteellisen ja poikkikulttuurisen tapahtuman järjesstämistä niissä puitteissa, jotka tällä hetkellä ovat mahdollisia.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

runo 29.9.2013


Mikkelinmarkkinoilla
syksyn ensimmäinen tilhiparvi
lensi yli kaupunginlahden,
vanha kotikaupunkini,
en mennyt markkinoille,
kävin Spectran syysnäyttelyssä,
kyltti portin yläpuolella oli uusi
enkä tuntenut talossa sisällä ketään
vain Stina Engvallin maalaus Birgitta Recksenistä
toi muistot mieleen:
hienoa että tässäkin kaupungissa on uusia taiteilijoita
joita en tunne
selitin heille että järjestin Recksenin viimeisen näyttelyn.
Nyt on Reinhold Weckströmin 100-vuotisnäyttely
Carlron museossa,
aika kuluu,
tunsin hänetkin,
maalasi vielä 95 vuotiaana,
lepää nyt kirkkomaan alla.
Istuin kahden tupakan verran Tuulimyllynmäellä
katsoin kaupungin yli
ja mieleen tuli toinen runo samasta paikasta.
Tiirailin entisiä asuntojani siitä
ja kujan varresta alas pihamaalle katsoen
tämä kaupunki ei ole koskaan muuttunut eikä muutu koskaan.
Kävin torilla muurinpohjalettukahvilla
ja kävin Ulrika Eleonoran kirkon hautuumaalla
katsomassa kapteeni Petterssonin, kahden puolisonsa
ja yhdeksän kuukauden ikäisenä kuolleen lapsensa hautakiviä,
lapsen kivestä oli lohjennut pois kuolinvuosi 18??
Siihen aikaan merikapteeneilla oli tapana ostaa
Englannista hautakiviä, joihin he kaiverruttivat valmiiksi
nimen, syntymäajan ja englanninkielisen värssyn,
vain kuolinaika puuttui:
näitä he toivat vaimoilleen, lapsilleen ja itselleen
tuliaisina meriltä kotiin palatessaan.

Runo 27.9.2013

Punarinta pisaroi
harkkotiilikasan päällä.
Velipoika on lähtenyt jo muuraamaan
vaikka aamuhämärä ei ole
kunnolla tullut vielä.
Minä kävin ulkona vain tarpeillani.
Syyspäiväntasaus meni jo;
se toi mieleen Kejosen kirjan
joka on jäänyt lukematta.
Eilen laskeskelin,
että unettomuusongelmani
on kestänyt jo 15 vuotta.
Ennen hermoromahdusta
kukaan vain ei uskonut sitä.

Runot 22.9. 2013, syyspäiväntasaus


Syyspäiväntasaus

Pajuluoman rannalla
ruusu on erehtynyt vuodenajasta:
kolme kukkaa on jo nupullaan.
Iso kierto kiipeää pitkin koivua,
valtaa sen oksat valkoisilla kukillaan.
Suomuisia mustesieniä
keittämässä mustetta nurmikolla.
Punarinta napsuttalee rantapensaissa.
Fasaanin sirkkeli särähtelee korviin.
Parisataa kurkea lentää
kahtena peräkkäisenä aurana yli:
kyntävät taivaan.

II

15 vuottako siitä on,
kun tein Stone Agen Kemiin.
Minulle luvattiin 2000 vuoden takuu
ja jo nyt ne ovat kaavoittaneet
veistoksen päälle 7-kerroksisen kivitalon.
En minä nykyaikaa ymmärrä
muuta kuin Chaplinin elokuvassa.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Keijo Nevaranta: Pöytälaatikon runot I (1980-luku)



37 runoa


1.



Hetken jaksan uskoa

että läpinäkyvän, koskettamattoman

voisi pysäyttää kadun kulmassa

puhumaan ihmisen puhetta



2.



Musta koira juoksee meren rantaa

syö valon: pimeä putoaa unen taskuun



minun tahtoni jää rannalle

rantakivelle istumaan

kun koira on mennyt mailleen

ilma ei enää ole lokkien siipiä

ääntä



liian lyhyt tämäkin yö



3.



Pimeä kääntää selkänsä

valo kirkaisee, naurulokki

vinttihuoneen ikkunasta katselen kaupunkia

katuja harhailee

koirantarkkailija elämä hihnassa



ja jokainen aamu on uusi

jokainen päivä sama

vinttihuoneen, seinien, katujen, kahviloiden

suljettu kehä



4.



Entä jos heräisin tästä unesta

kahden pimeän välistä

havahtuisin harhasta

jota olen elänyt

kulkisin puistoon, näkisin

valon siivilöivän puut

silmät auki

istuisin vain penkillä

antaisin ajan kulua



5.



Rannan kivet järjestyvät

juuri kuten mieli ne kuvittelee

järkähtämättömiksi

meriharakka laukaisee akvarellin

elämään siipien liikettä ja ääntä



kirkon kellot lyövät yötä

valoisaa, liian valoisaa

tuuli laantuu

maisema vaikenee, kivet



avaruus hengittää syvään



6.



Kevät on huonoa lyriikkaa

selitykset naurulokkeja sulanreunassa

minua ei innosta niiden parveileva

vedestä ja jäästä kahdentunut ilo



Odotan jo ikävää, syksyä

Vuohenrannassa

veneet nostettuna talvitelille

ja yksi sitkeä päivänkakkara

marraskuun viimeisten päivien kukassa



7.



Päivät kuluvat kärsimättömästi

maailma on koko ajan menossa

liike pysähtyy silmiin kuvaksi

yritän katsoa vähän sen ohi

tarkentaa katsetta ja sanaa laituriksi

       meren äärimmäisellä reunalla

       seisoa siinä ja odottaa venettä

       lähtöä lokin lentoon



8.



Vielä tänään hämähäkit

kutovat hillittömästi verkkoa

laho ruuhi on arkku

lautoja lahdenpohjassa

meriharalla laukaisee ilman äänellään



huomenna tämä meri

ei ehkä enää ole sama



9.



Tuuli on niin että vesi

on paennut

lokit kahlaavat savista pohjaa

vesijätön romut, laudankappaleet

autonrengas, laho ruuhi

muistuttavat että täällä asuu

sivistyneitä ihmisiä



jossain näiden ulottuvuuksien välimaastossa

minä elän, kuljeskelen rantoja

kunnes alkaa sataa

pitkää hellittämätöntä sadetta

kuin olisi jokin toinen vuodenaika kuin kesä



ja toinen mieliala minussa

toisilla rannoilla kastumassa



10.



Lokit ovat jättäneet merenlahden

veneenkiinnityslaiturin päässä

on vain muistin vääristämä kuva

ja sama mies

on taas rannalla yksin



ranta niin hiljainen

että mies ajattelee sen autioksi

unohtaa olevansa itse läsnä



11.



Syyskuu muuttaa auringon

nyt se on terästä

aamut pitkiä, syväänhengittäviä

tiltaltti päästää rantapajusta

arkaa kutsuääntä, viipyy vielä



Onkilahdella kaislat viipyvät

vesi ja aamun savu vedestä

tai ehkä vain minä

pysähtyneenä puusillalle tuijottamaan

vettä ja veden läpi



ehkä olen ainoa viipyjä tällä rannalla

yötä rikkovat kahlaajaparven muuttoäänet



12.



Pitkän valvomisen jälkeen

painan otsani kirjaan

kulkeakseni toisaalle, selkeyteen

kuin liikauttaisi varovasti kädellä

rantaveteen kerääntynyttä siitepölyä



ja vesi avautuu

sen läpi näkee kirkkaaseen pohjaan

pikkukalaparvet

veden sisälle taittuvan käden

pohjassa auringon välähtävän

kiiltävän kiven



II



13.



Täysikuuta edeltävänä yönä

havahdun: ikuisuus on kirkas

ei varjoa missään, ei hahmoa



ja jokainen päivä ja yö on outo



14.



Lähellä sinua

lähellä sinun untasi

lepään tässä ajatuksineni

mietin filosofista ongelmaa

läsnäoloa ja poissaoloa

katson rintojesi ohi ja kasvojesi ohi

pimeään

sinä olet jossain muualla nyt

minä olen jossain muualla nyt

lähellä



15.



Yöllä, lähellä

äänettömyyden laskeutumista

verkkoa jota hämähäkki kutoo

ainoaan mahdolliseen muotoon

kun punavarpunen on lakannut

yksitoikkoisen laulun



yöllä, lähellä

kun olen kulkenut kaikki rannat

astun huoneeseen, istun

omaan asentooni, lähelle

kuuntelen sinun hengitystäsi



16.



Sinun valtimosi aukiviillettynä

näytät rakkautesi määrän

valtimosta näen että elät

sydän lyö, kauhistuttavasti

maailma on auki



en jaksa vastaanottaa

näin suurta rakkautta

kiellän sen mikä sitoutuu minuun

odotuksen ja pelon



en kuule

ihmisen huutoa lähellä missään

kaikkeus humisee pääni läpi



III



17.



Kesäillan tyhjän läsnäolon hetki

yhtäkkiä tulee täyteen

ikkunantakaista ääntä



kerttu jota en tunne



18.



Lokakuun päivän valo liukenee hämärään

huomaamaton pimeä putoaa

ilma on rastaiden siipiä

muuttoääntä yhden kiihkeän yön

kunnes aamu haalistaa unen kuvat

pudottaa tulehtuneet lehdet

heittää paljaan puun verhoksi

järripeippoparven

päivä päivältä kääntää selkänsä



19.



Labyrintti on rakennettu

ja hylätty autioon maahan

ei kukaan, ei ketään

ei yhtään ihmistä missään



tuuli lakaisee ruohon

heittää pyörteeksi syksyn lehdet

labyrintti muuttuu raunioiksi

tomuksi



ehkä siellä sokkelon sydämessä

kuuntelet sinä

puristat pelon kiveä kädessäsi

rinnassa



ehkä jäljellä on vain

hitaasti mätänevät luut



20.



Olen hoitanut virkaani

tehnyt vähän ilon konkretisoimiseksi

nyt kirjoitan kesäiltaa huoneessa

kuulen ulkoa tervapääskyt

ja etäisen koiran

       oma koirani nukkuu eteisessä

       päiväänsä väsyneen eläimen unta

       ja makuuhuoneessa vaimo

       saa minut ihmettelemään

       miksi tämä on niin yksinäistä puhetta



21.



Koira vikisee yöllä

näkee pahoja unia

maailman sellaisenaan

lopulta kaikki selitykset hylätään

suuressa kattilassa sulatetaan

järjen kielioppi



ja koira juoksee rantoja vapaana

unistaan, kahleista, ikävistä päivistä



22.



Tuuli puhaltaa taas

aina tuulee

ja joet kääntyvät

kulkevat lähteilleen



”pistettiin mies kirstuun

ja heitettiin hiekkaa päälle”



silloinkin satoi syksyä

lehtiä, paljaita puita

palelin alasti

tuulen puhaltaa läpi



jään tähän puistoon

linnut ja lehdet lähtevät

IV



23.



Metsä

metsässä riittävän iso kivi

lapsuus

kiven sisällä toinen metsä



24.



Vedän päälle viltin

yö kääntyy vilun puolelle



kirjoitan ensin vain joka toiseen paperiin

sitten rivit harvenevat

tyhjä tila jää ristiriitaiselle selitykselle

olla kokonaan totta tai ei-totta



en minä osaa elää ihmisen aikaa

vyöhykkeettömänä elämä liukuu

sormiin, sormien läpi



väsynyt hiekka

johon  lapsen varvas kirjoittaa

        ”minä olen se.

        tat tvam asi.”



V



25.



Yhtä mielelläni minä kuuntelen

haavoittuneen linnun laulua

kuin klassisia sufilaisia mystikoita



ja omenapuussa nauraa harakka



26.



Yön tuhkaa putoaa paperille

ja silmiin, (sanat:

olen väsynyt vääristäviin peileihin)



ensin kadulla liikkuu ihmisiä

ravintolan sulkemisaikaan

sitten ensimmäiset lokit

erehtyvät että on uusi päivä



jatkan ja ajattelen

keskeneräistä kirjoitusta, että se on

huonosti ajateltua

kaikki tekemätön työ



kuin mies menisi väärään metsään

puolukat kukkivat vasta, marjastaja

on ymmällään, sytyttää tupakan

metsä ja kirjoitukset palavat



savu peittää taivaan, yön

tuhkaa putoaa paperille

ja silmiin. (sanat:

peilit kääntyvät unta kohti)



27.



Istun iltaa joen rannalla

kassissa viinipullo

herakleitosta ja sapfoa

punakylkirastas varoittaa poikasiaan



On istuttava pitkään hiljaa

että lintu rauhoittuu

vedestä nousee alkukesän savu

ja joen ympärille levittäytyy peltoja

peltojen keskelle rakennettu kaupunki

kaduille syttyvät katujen valot



tekisi mieli koskettaa vettä

antaa sen valua kämmenen läpi

liueta kokonaan toisaalle



28.



Näillä osastoilla

ihmiset elävät pelkoonsa haudattuina

aniara! on tyhjä avaruus

            lasiin lentänyt lintu

            ja kupla lasin sisällä

minä juoksen puistoon

ja puiston läpi portille

            varpunen on hirtetty jalasta

            orapihlajapensaaseen

            sen puoliso lentää ympärillä

            ja hätäilee

haudat on tehty ihmisen mittaisiksi

ja osastot, käytävät, puistot

ja portti, lasi kaiken ympärillä

            aniara!



VI



29.



Asetun tähän

ollakseni edes yhdessä paikassa olemassa

yhden ihmisen silmässä



ja tapahtuu hitaasti ilta



30.



Tuuli ruohon sieraimissa

kaikki muutos on tapahtumista

kuten syksy, kulotettu maa

pietaryrtti kukkii vielä

puutalon seinustalla

riitaisan vuokra-asunnon naapurina

nuuhkii ilmaa, epäilee

elämänsä päättymistä

Tuuli ruohon sieraimissa

ja ensi lumi seuraavana yönä



unessa joutsenet tekevät muuttoa

unessa minulla on ruohon tapa

luovuttaa pois väsynyt syksy

ja lähteä itse

hautautua unohdukseen ja talveen



31.



Aurinkokello on turha

pinnassa hyppii salakan todellisuususkonto

kalan viisaussilmä



tahtoisin omaksua talven harhan

jää vetoaa railoillaan puoleensa



tuijotan pään ja pimeän läpi

kiveen, itse kirjoittamaani

kiven selitykseen



32.



Tehdään tässä yhdessä matkaa

tellus ja minä

syysyö on kirkas

teleskooppini linssissä sumua

mitata syvyyttä, yksinäisyyttä

liian ahtaalla planeetalla



33.



Silloin tällöin näkyy muita marjastajia

yhtä harhaisina kulkemassa

yhtä kaukana kaikesta muusta



VII



34.



Ulkopuolista ei ole olemassa

sisäpuolella hahmoton pimeys



mutta siitä saattaa syntyä jotain

alkuräjähdys

hyppy valoon



35.



Olutlasin kylkeen

vaahto tekee hitaasti häipyviä

merkkejä

jotka tunnen liiankin hyvin

kärpänen on moneen kertaan

tulkannut koko kielen



36.



Tämän lyhyen ajan

olen käyttänyt hyödyllisesti

katsonut ikkunasta ulos

ja ulkona lehdet maassa

paljas puu

on vuodenaika

pulut eivät tiedä siitä

pesivät, parittelevat

pihalla on päivä

juuri nyt voin nähdä selvästi

talven uhallakin

talveen ja talven läpi

kevättä kohti



37.



Tänään ei kukaan kärrännyt

kirkasta kiveä taivaalle

hämärsi

hermeettiset miehet

kulkivat hitaammin kuin koskaan

jokin kosketti heitäkin


















maanantai 16. syyskuuta 2013

Kirjoja hyllystäni: Joutilaan mietteitä


Yoshida Kenkô: Joutilaan mietteitä
Tsurezugusa
suom. Kai Nieminen
Tammi 1978

I
Olen joskus aikaisemmin todennut (runoilija Risto Ahtia siteeraten), että jos teksti säilyy yli 1000 vuotta, sitä kannattaa lukea, koska siinä silloin täytyy olla jotain hyvää! 

Yoshida Kenkôn (1283 -1350) ”Joutilaan mietteitä” ei vielä läheskään täytä tätä vaatimusta. Se on kirjoitettu pääosin vuosina 1330-1331 siis vajaat 700 vuotta sitten ja suomennettukin jo noin 650 vuotta kirjoittamisensa jälkeen. Siitä huolimatta tällaiselle laiskahkolle taiteilijalle ja runoilijalle ”Joutilaan mietteitä" on mitä mainioin klassikko jo nimensä puolesta. Ja onhan se, että teksti on kestänyt ajan syövytystä yli 650 vuotta ennen kuin se ehdittiin edes suomentaa jo jotain.

Asiatietojen pohjalta joudun teoksen esittelyssä pohjautumaan suomentaja Kai Niemisen tietoihin: Kenkô syntyi siis 1283 Uraben sukuun, joka perinteisesti oli huolehtinut Yoshidan shintopyhäköstä, sai perusteellisen kasvatuksen, palveli keisarin henkivartiokaartissa, kirjoitti runoja, astui pappissäätyyn, eli muutaman vuoden erakkona, mutta palasi Kiotoon, jossa kuoli vuonna 1350.

”Joutilaan mietteitä on omalaaatuinen kokoelma toisiinsa löyhästi jos ollenkaan liittyviä pohdiskeluja, toteamuksia huomioita ja anekdootteja. Aihepiiri on hyvin runsas: milloin tekijä tekee selkoa jonkin sanan taitavan alkuperästä, milloin kertoo palatsissa asuvasta ketusta. Tavatusta ketusta. Toisinaan hän saarnaa parhaalla pappispaaatoksella, toisinaan kirjoittaaa lykykäisen romanssipastissin. Näennäisiä ristiriitaisuuksia teoksessa on lukuisa määrä, mutta vain näennäisiä: Kenkô ei ole vähääkään dogmaattinen.”

Vaikka Kenkô on pappi hänen mieltään kiehtovat monet maallisetkin asiat. Hänen suhteensa buddhalaisuuteen vaikuttaa vaikuttaa lähinnä filosofiselta, ei niinkään uskovalta. Nieminen pitää Kenkôn ajattelulle leimaa-antavaksi eräänlaista buddhalaisuuden, taolaisuuden, kungfutselaisuuden ja perinteisen japanilaisen luonnon käsityksen (shintolaisuuden) synteesiä. Synteesiä joka aikojen kuluessa on lakannut olemasta synteesi ja muuttunut osaksi perinnettä.

”Tsurezugerusa edustaa kirjallisuudenlajia jota Japanissa nimitetään zuihitsuksi; sanan voisi ehkä suomentaa 'siveltimen armoilla', se merkitsee kirjallisuutta joka syntyy spontaanisti, 'vailla vasituista aikomusta' kuten Kenkô sanoo.”

Näin siis Nieminen. Itse löydän kirjasta lähinnä taolaista ja zeniläistä elämänfilosofiaa sotkettuna kiusallisen vanhakantaisiin käsityksiin tavoista ja perinteistä, joihin Kenkô takertuu kuin kärpänen liimapaperiin. Parhaimmillaan ja enimmäkseen se edustaaaa kuitenkin mitä hienointa klasssista japanilaista elämänfilosofiaa.

Mutta mennäänpä jo itse kirjaan ja siihen mistä Kenkô Joutilaan mietteissä kirjoittaa.

II 
Joutilaan mietteitä (otteita):

"Tuntuu kuin jokin merkillinen hulluus minua vaivaisi: istun päiväkausia joutilaana mustekiveni ääressä ja vailla vasituista aikomusta aikomusta kirjuoittelen muistiin mielessäni ajelehtivia joutavia
joutavia mietteitä."

"Jokainen tähän maailmaan syntynyt tuntuu haaveilevan niin perin paljosta.
… Ketään tuskin kadehditaan vähemmän kuin pappeja – 'Ihmisten mielestä he ovat puutikun arvoisia' on Shei Shonago osuvasti sanonut.
… Kuten Zoga-pyhimys on sanonut: maineesta on vain harmia; eiköhän maineen tavoitteleminen sitä paitsi ole aivan Buddhan opetusten vastaista. Paremminkin heidän sopisi tyystin hyljätä maailma.
… Asema ja ulkonäkö määräytyvät jos syntymässä, mutta miksei mieli vaeltaisi viisaudesta viisauteen?"

"Kelvoton on se mies joka ei lemmenasioista piittaa, olkoon kaikessa muussa miten erinomainen tahansa.
… Mutta ei pidä heitttäytyä aivan himojensa valtaan, naiset alkavat pian pitää helppona saaliina."

"Adoshin vainioilta ei kaste haihdu koskaan, ei hälvene savu Toribe-vuoren ympäriltä, mutta jos ihminen viipyisi täällä ikuisesti, ei hän voisi tuntea elämän haikeaa kauneutta. Parasta elämässsä on sen arvaamattomuus."

"Mikään maailmassa ei johda mieltä niin helposti harhaaan kuin himo. Typerä, typerä on ihmissydän!"

"Suurin iloni on istua yksin lampun valossa avoimen kirjan ääressä ja tutustua menneiden aikojen ihmisiin.
Mielilukemistani ovat Wen-hsüanin kiehtovat niteet, Po Chüin kootut teokset, Laotse ja Chuangtsen kirja. Myös tämän maan oppineeet ovat kirjoittaneet monta huomattavaa teosta."

"Suurenmoinen on ihmisen olla vaatimaton, kaihtaa ylellisyyttä, elää köyhänä havittelematta maaallista mammonaa. Aikojen alusta asti viisaaat ovat harvoin olleet rikkaita."

"Turha sanoakin että kuu ja kirsikankukat ovat kauniita, mutta mikään ei saa ihmistä valtaaanssa niin kuin tuuli."

"Asuka-joen syvänteet tasoittuvat mataliksi: mikään maailmassa ei ole pysyväistä, ajat vaihtuvat, kaikki katoaa."

"Kaikô on samantapainen kotilonkuori kuin torvikotilo, ja sen suulla on pitkä kapea uloke. Näin niitä Kanesawan lahdella Mirahitossa."

"Mitä sitten on viisaus? Mahdollinen ja mahdoton ovat yksi ja sama. Mitä tarkoittaa hyvyys? Todella valaistunut ei välitä tiedosta, ei hyveestä, ei saavutuksista, ei maineesta. Kuka hänet tuntee? Kuka kertoo hänestä maailmalle?"

"Asioita jotka kielivät sivistyksen puutteesta:
Istua paljon tavaran keskellä
Monta sivellintä mustekiven ympärillä.
Monta budddhaveistosta kotikappelisssa.
Liiaksi kiviä ja kasveja puutarhassa.
Paljon lapsia ja lastenlapsia talossa.
Vuoassanaisuus muiden parissa.
Pitkä hyvien töiden luettelo rukouslipussa."

"Hirven nahkasarvia ei saa koskaan haistella. Sanotaan että niisssä on pieniä hyönteisiä, jotka hakeutuvat nenän kautta aivoihin ja syövät ne."

"Tyhjyyteen mahtuu mitä tahansa. Lukemattomat ajatukset nopusevat häilyvään mieleemme, tahdoimme tai emme – eikö sekin johdu siitä, ettei ole mitä sanoa mieleksi."

III

Näin siis Kenkôn mieli kulkee asioiden ympärillä ja sisällä aiheesta toiseen, ”ajelehtien kuin uikun pesä”, siteeratakseni erästä toista japanilaista klassikkoa. Yksittäiset tekstikatkelmat ovat toisistaan irrallisia. Jokainen tekstikatkelma on oma irrallinen mietekokonaisuus. Milloin muutaman rivin, milloin parin sivun mittainen ajatelma. Niinpä minäkin otin vapauden siteerata mietteitä vapaasti sieltä täältä, läpileikkauksenoamisesti, jotain mieleentarttunutta, ajatuksia herättänyttä vapaalla siveltimellä piirtäen.

Jos Kenkôn tekstille etsisi jotain länsimaista vertailukohtaa, mieleeni nousevat yhtä hyvin Blaise Pascalin filosofiset mietteet kuin Veikko Huovisen humoristiset lastut. Jokin merkillinen liima tai sideaine kuitenkin sitoo Kenkôn hajanaisentuntuiset mietteet lujaksi kokonaisuudeksi, joka syystäkin on noussut erääksi ”japanilaisen kirjallisuuden rakastetuimmista klassikoista”.

Ja tämähän kuuluu jälleen sarjaan kirjoja hyllystäni. Ja vaikka teos on siis ilmestynyt suomeksi jo 1978, se todennäköisesti löytyy myös hyvinvarustettujen kirjastojen kirjavarastoista.

Vaelluskirjaa 25.8. - 28.8.2013




Välikylää (edelleen)
25.8.

Eilisaamuna heräsin hieman ennen auringon nousua. Kurjet huutelivat jo. Lähdin linturetkelle, pihasta lähtiessä ryhdyin jäljittämään omalaatuista linnunlaulua. Kaksi peukaloista rätisi naapuritontin pöllipinossa, hieman huuruneella kiikarilla tähtäilin löintuja. Lopulta varmistui että myös outoääninen syyslaulaja oli peukaloinen.

Oli koleaa. Ohut sumu kohosi jälleen verhona hakkuuaukiolta. Minulla oli päällä alupaita, paita, villapaita ja nahkatakki. Palelin. Myöhemmin kuulin että lämpöää oli ollut vain 3 astetta tuohon aikaan aamusta. Syksy tekee tuloaan.

Kylmästä kohmeessa kävelin Bergvikintietä Tiukanjoelle ja sen partaalla olevan autiotalon luo. Varpushaukka lenteli kaartelevaa saalistuslentoa peltojen yläpuolella paripikkulintua perässään. Kurkien raikuvia huutoja kuului kahdelta suunnalta. Hieman hämmästyneenä kuulin teeren soidinpulinaa äidin torpan suunnasta. Toiselta puolelta aukeata metsänreunasta lähtenyt teerikana pölähti yllättäen autiotalon pihakoivuun vain 40 metrin päähän minusta. Se söi koivunlatvasta jotain aikansa, lensdi sitten vuoroin räpytellen vuoroin liitäen takaisin puolen kilometrin päähän metsänpeittoon.

Kaksi kurkea lensi ylväästi ohi. Kurjet suunnittelevat jo syysmuuttoa. Hytisin vielä auringon jo noustua, odotin että se alkaisi lämmittää ilmaa ja kehoani. Etäisyydestä kuului palokärjen korotus ja korppien ronkkunaa. Pari sepelkyyhkyä ylitti pellon. En ollut varma oliko pellolla ja ojanvarsipensaan latvassa näkemäni lintu kivitasku oudossa paikassa, pikkulepinkäinen oudosti käyttäytyen vai liian suurelta näyttävä pensastasku. Jokin paksu, ruskea toukka mustakeltaisin poikkijuovin ihmetytti peltotiellä.

Arvelin äidin jo heränneen kahvinkeittoon ja palasin mökille. Kahvi odotti valmiina. Nukuin tunnin, tein vähän aikaa akvarellia ja alkoikin varsinainen puusavotta ensin velipojan, sitten siskon, miesystävänsä ja halkomakoneen saavuttua paikalle. Illalla saunomista ja illanviettoa siihen asti että nukahdin.

Tänään aamusta jatkamaan puutouhua. Saimme pölkyt halotttua iltapäivän päätteeksi. Tarja ja Tapani kävivät saunassa ennen lähtöään, sitten minä ja lopulta äiti. Pauli oli saanut Kaskisista 22 isoa ahventa verkolla, toi mökille muutaman. Illalla sain akvarellin lähes valmiiksi. Maan värien kanssa on vielä ongelmia. Arvioin että halkoja on noin 15 mottia, äidin ja minunkin loppuelämäksi saunapuita. Joutilaan mietteitä en ole ehtinyt puutyön touhussa lukemaan. Päivällä kaunista, lähes 20 astetta, yö- ja päivälämpötilojen välillä jo hurjat erot. Nyt kaikesta uupuneena sammutan valot ja menen maate.

26.8

Yöllä usva oli peittänyt tienoon
ja kasvattanut metsän täyteen
hämähäkinseittejä.
Aamulla rakensin rangoista
peukaloisille havumajaa.
Ne raksuttivat ja lauloivat
lyhyitä heleitä säkeitä
pihanreunametsissä.

Jatkoin aamulla siis vielä rankojen kanssa puuhailua. Palokärki huuteli etäällä. Huumoromielessä olen tehnyt rangoista kuusta vasten majaa, ”ympäristötaideteosta”, huvilaa peukaloisille, jotka yhtenä päivänä jo viihtyivät majan tekeleen sisällä.

Päivällä maaslasin jo neljättä päivä kukka-akvarellia multaläjän kasveista. Lopulta en tiernnyt onko työ kesken vai valmis ja päätin että se siis on valmis. Tässä muistuu mieleen Kenkon siteeraama mietelmä: ”Jos pysähdyt pohtimaan toimiako vai ei, on paras olla toimimatta.”

Illansuussa lähdin käymään marjametsässä. Keräsin nopeasti pari-kolme litraaa pieneltä alalta jonka olin löytänyt jo edellisellä mökkireissulla. Suuria, kypsiä marjoja, parhaimmillaan vielä. Toin äidille nähtäväksi kehnäsienen, kun sitä oli radiossa kehuttu hyväksi ruokasieneksi. Äitiä epäilytti kun sen varressa on samankaltainen rengas kuin kärpässienessä. Sisällä aloin laskea päässäni mönkiviä hirvikärpäsiä.

Täällä pärjää osittain luontaistaloudella: Äiti grillasi 6 Paulin tuomaa ahventa. Eilen söin omenapaistoksen loppuun. Mustikat jäävät äidille Kauhajoelle. Illalla löysin vielä yhden metsään unohtuneen pihlajanrungon, valmiiksi pölkyiksi sahatun. Vein sen kottikärryillä pinoon. Pimeä on tulosssa, äiti jo nukkumassa, kun kirjoitan päivän tapahtumat. Lopetan, suljen radion ja yritän itsekin unta.

27.8

Palokärki avasi aamun lentämällä pihan yli. Sitten vuorossa oli närhi, joka istahti pihakoivun latvaan. 23 hanhen parvi lensi etelään äänenään rupatteleva try-try-try-try-try ja sitten kirkas ANK. (Ilmeisesti merihanhia). Punarinta kierteli alapihalla. Peukaloiset viihtyivät mökinreunapusikoissa.

Aamupäivällä tein valmiiksi peukaloisen havumajan, rankoja on edelleen jonkin verran metsässä. Kävin iltapäivällä sienessä ja keräsin vajaan ämpärillisen tatteja. Löysin kauniin maaston Forströmin puolelta, koivusekametsää josssa polku vei radanpohjalle asti. Kiskot on ratapohjalta nostettu pois jo parikymmentä vuotta sitten. Takaisin rymysin hakkuuaukean ja kuusimetsän kautta. Hirvikärpäsiä oli kuusimetsässä riesaksi asti.

Ilta kului hirvikäspäsiä tukasta metsästäessä ja tatteja peratessa. Käsissä veri kiersi huonostio, ne kohmettuivat tunnottomiksi vaikkei ollut kovin kylmäkää. Paistettuna tatien määrä oli kutistunut noin kolmeen desiin. Luin Kenkon Joutilaan mietteet loppuun. Luulin jääkaapin pitävän outoa kolinaa, mutta se olikin erpätasaisilla lattialankuilla heiluva hiirien myrkkysyöttilautanen. Kun lisäksi kuulin muovin rapinaa, huomasin myyrän joka kävi hakemassa myrkkyjyviä varastoonsa. Myyräparka, se taitaa huomenna olla jo vainaja. Luulin että edelleen on huono myyrävuosi, mutta ne näyttävät löytävän tiensä mökkiin, jota lämmitetään samalla kun yöt ulkona kolemevat.

Myyrän kohtalo:
Kerätä mökin keitttiöstä, kaapin alta
myrkkyjyväsiä varastoonsa.
Syyskoleiden öiden saapuessa
se ehtii nauttia mökin lämmöstä
vain jonkin katoavan hetken
- ehkä vain yhden yön verran -
ennen kuolemaansa.

Myyrä juoksi makuuhuoneen kynnypieleen rakentamastaan reiästä. Tukin reiän sytykekalikalla ja keittiörullapahvilla, mutta en ollut varma jäikö myyrä nyt ”vangiksi” ulko- vai sisäpuolelle. Ulos toivottavasti, vaikka onhan näin vanhassa mökiss varmasti muitakin kulkureittejä ulkoa sisälle ja takaisin.

Arvasin oikein, sillä on toinenkin rako, mistä se nyt juokseee edestakaisin myrkkyastiaa tyhjentäe. En jaksa tänään enää taistella sen kanssa ja huomenna jo olemme lähdössä pois.

Puoliyön lähestyesssä
katselin myyrän puuhia
sen juostessa ruokakupille
ja takaisin koloonsa
kooten talvivarastoa
hiirenmyrkkyjyvistä.

Mietin onko myyrällä sama tyyli kuin minulla marjametsässä: poimin vain marjat ämpäriin talven varalle, harvoin maltan itse syödä niitä popimiessa lainkaan. Putoan uneen.

28.8.

Aamulla myyrä oli kuljettanut puoli teelautasellista jyviä varastoonsa. Me pakkasimme tavarat, menimme linja-autopysäkille, jossa vielä ihmettelin paria pienikukkaista kasvia, kun bussi jo tuli. Istuimme koululaisvuorossa, jossa kuulin päivän uutiset opettajien toilailuista. Kauhajoella, melkein perillä näin pellolla laiduntamassa lähes 30 suomenlehmää. Seuraavan päivänä jatkaisin kotiin ja taas johonkin toisaalle.