maanantai 22. lokakuuta 2018

Keijo Nevaranta: Aika. Vuosikirjojen runot: Syksy

Runoilija Sedun osittain tuhotussa 
rantakuusikossa
Kuva:Maija Keränen

Jokivarresta on kaadettu
kaksi pikkutikkametsää
Kauhajoen keskustassa.
Kirkon takana vastarannalla 
kaadettujen rantapuiden muiston läpi
kasvaa nyt rakennustyömaa. Sjöbergin puiston vastarannalla
haapametsikkö on kaadettu
ilman suurempaa tarkoitusta,
hukkapuuna, paikalla on
horsmapeltoa, etäisyydessä
metsänreuna ja omakotitalon sininen seinä,
joka ennen piiloutui katseelta.
Näen evakkoon joutuneen puukiipijän
kapuavan runkoa pitkin
ja menen asemiin.
Heittolaukauksella saan kännykkäkuvan
vajaan metrin etäisyydeltä.
Tilhiparvia kiertelee pitkin kylää. 

Keijo Nevaranta: Aika. 216 s. Kesuura Oy 2018.
35 e tekijältä tilattuna.

Keijo Nevaranta: Aika. Kuolinrunot

Runoilija isänsä haudalla
Kuva: Maija Keränen


Isälle

Ilta on jo pimentynyt,
kun tulen hautausmaalle,
jota joulukynttilät valaisevat.

Pysähdyn haudalle,
jonka hautakiven olen suunnitellut,
kiviveistämö sen veisti,
siellä maan alla arkussa lepää isäni.
Sytytän oman kynttiläni
hänen muistokseen.

Hautausmaan laidalla
jokivarressa poltan tupakan.
Yritän kuvata täysikuuta 
ja senn  heijastusta vedestä.
Mietiskelen kaikenlaista vaikeaa
kuten elämää.

Otan viinipullosta ryypyn
ennen kuin jatkan
takaisin sinne mistä lähdinkin.

Keijo Nevaranta: Aika. 216 s. Kesuura Oy 2018. 
(Kirjaa saa tilata nimmarilla myös tekijältä hintaan 35 euroa)

Keijo Nevaranta: Aika. Vuodenaikojen runot: Syksy

Runoilija Kauhajokivarressa
Kuva: Maija Keränen

Syksyn viimeisiä päiviä
vietän Kauhajoen varrella,
jokivarsipusikossa,
intiaanikyykyssä.
 
Joen vesi virtaa määrätietoisesti ohi.
Vastarannan kannonpäähän kasvanut sammalmätäs
hehkuu kirkkaanvihreää
kylmän auringon hohteessa.
 
Tiaisparvi tulee ihmettelemään minua
ympäröivien paljaiden lehtipuiden oksiin.
 
Yli neljäkymmentä vuotta olen opetellut
kirjoittamaan tarkemmin, tarkasti.
Minulle sanotaan, että se on lahjakkuutta.
En tiedä olenko vieläkään oppinut.
Mutta jatkan kyykkimistä tässä,
urpiaisparvi ohittaa etäämpää,
tunnistan linnut äänistä.
 
Elämässäni olen oppinut kaikenlaista
mitä ihmiset ylipäänsä nimittävät hyödyttömäksi
ja mitä ei saa vaihdettua rahaksi.
Enkä kyllä vaihtaisikaan
näitä syksyn hetkiä mihinkään muuhun.
 
Intiaanikyykyssä, kunnes jalat puutuvat,
niin että on vaikea päästä ylös.
Kun tunto palaa, jatkan vaellustani
etäisen auringon suuntaan. 

Keijo Nevaranta: Aika. 216 s. Kesuura Oy 2018.