Keijo Nevaranta: Aika. Vuodenaikojen runot: Syksy

Runoilija Kauhajokivarressa

Kuva: Maija Keränen

Syksyn viimeisiä päiviä

vietän Kauhajoen varrella,

jokivarsipusikossa,

intiaanikyykyssä.

 

Joen vesi virtaa määrätietoisesti ohi.

Vastarannan kannonpäähän kasvanut sammalmätäs

hehkuu kirkkaanvihreää

kylmän auringon hohteessa.

 

Tiaisparvi tulee ihmettelemään minua

ympäröivien paljaiden lehtipuiden oksiin.

 

Yli neljäkymmentä vuotta olen opetellut

kirjoittamaan tarkemmin, tarkasti.

Minulle sanotaan, että se on lahjakkuutta.

En tiedä olenko vieläkään oppinut.

Mutta jatkan kyykkimistä tässä,

urpiaisparvi ohittaa etäämpää,

tunnistan linnut äänistä.

 

Elämässäni olen oppinut kaikenlaista

mitä ihmiset ylipäänsä nimittävät hyödyttömäksi

ja mitä ei saa vaihdettua rahaksi.

Enkä kyllä vaihtaisikaan

näitä syksyn hetkiä mihinkään muuhun.

 

Intiaanikyykyssä, kunnes jalat puutuvat,

niin että on vaikea päästä ylös.

Kun tunto palaa, jatkan vaellustani

etäisen auringon suuntaan. 

Keijo Nevaranta: Aika. 216 s. Kesuura Oy 2018.