Lähdimme vaeltamaan, ystäväni ja minä. Imuri jäi eteisen lattialle. Pölypussit olivat väärän kokoisia. Kuistin ikkunalla minua kävi tutkimassa talitiainen, toinen tarkkaili pensaasta. Piha oli täynnä rastaiden ja tilhien ääntä kun avasin oven.
Kuljimme yli rautatiesillan ja myllyn vierestä rantatielle joka vei onkipaikalleni ja Kellokalliolle. Pysähdyimme siihen. Perhe oli nuotion ääressä jo grillaamassa makkaraa. Isä äiti ja kaksi lasta. Nuorempi olisi halunnut syödä vielä kolmannen makkaran.
Kerroin että emme halua häiritä, mutta tulimme tekemään runotaidevideota tänne ja se kestää vain minuutin. Äiti väistyi etäämmäs ja hämmästyin kuin noin 4-7 vuotiaat lapset olivat hiiren hiljaa kun ystäväni kuvasi ja minä lausuin runoa. Kuvasimme vielä toisenkin runon.
Jäimme rupattelemaan hetkeksi. He kertoivat tulleensa lämmittelemään nuotiolle, kun olivat olleet sienimetsässä. Kysyivät haluammeko suppilovahveroita, kun naisen isoäiti ei ollut huolinut. Heillä oli ämpärillinen, joista saimme/otimme litran. Kiitimme ja lähdimme häiritsemästä lisää.
Jatkoimme kohti Tuuralammin lintutornia, horsmat hehkuivat valkoista valoa syysauringonpaisteessa. Jokirannassa, ulpukoiden keskellä oli pieni onkilaituri. Siihen pysähdyimme ja ystäväni kuvasi kolme runoa lisää. Minä kuvailin omalla kamerallani jokea, ulpukoita, tuulen kaatamaa ja joen pintaa vastaan kurkottavaa puuta ja vähän kaikkea mikä sattui tarttumaan silmänpohjan elokuvakankaalle.
Pääsimme jatkamaan ja tulimme Tuuralammille. Pitkospuita pitkin kävelin edestakaisin, pitkin pitkospuita kohti tornia runoa etsien ja takaisin kohti kuvaajaa palatessa sitä lausuen. Kolmasti kuljin, loittonin ja palasin joka kerta matkassani uusi runo joka tallentui tablettiin. Itse pääsin omalla kamerallani kuvaamaan kuvaajaa kun hän lähti talsimaan lintutornia kohti.
Uhkasi sadetta. Kapusimme lintutorniin ja istuimme penkille. Tuuralammi oli linnuista tyhjä. Vesilinnut lähtevät nykyään syysmuutolle kuin yhdestä laukauksesta sorsanmetsästyksen avajaispäivänä. Otin muutaman kuvan lahdesta joka hohti hopeana kaislikon ja vastarannan hämäryyttä ja taivaan uhkaavaa mustetta vastaan.
Menimme hetkeksi istumaan lintutornin vieressä olevalle nuotiopaikalle. Räpsäisin kuvan kuvaajastanikin nuotiopaikalla istumassa. Tuuli puhui hiljaisuuden korvin kuultavaksi.
Sammuneessa nuotiossa palanutta hiiltä, joka muistutti muinaisuudesta. Kokosimme itsemme ja jatkoimme kävelytielle ja kävelytietä mäen päälle ja rautatien yli ja jämsäntien vartta pitkin takaisin kotiin.
“Kellokalliolla pysähdymme,
kameran muistikorttiin tarttuu runo.
Polkua pitkin vastaan tulee uusia,
horsmaniitty, onkilaituri, kukintonsa menettäneet ulpukat,
kunnes päädymme pitkospuille,
sateen kiillottamille,
jotka päättyvät näkymättömiin.
Päädymme lintutornille ja nuotiopaikalle,
jonka ääressä tuijotan sammunutta hiillosta,
joka sisältää kuvan ajasta ja muinaisuudesta:
kuvan kaikissa paikoissa olleista nuotioista,
kaikista hiileen piirtyneistä historioista
- ja elävän tulen kuvan.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti