37 runoa
1.
Hetken jaksan uskoa
että läpinäkyvän, koskettamattoman
voisi pysäyttää kadun kulmassa
puhumaan ihmisen puhetta
2.
Musta koira juoksee meren rantaa
syö valon: pimeä putoaa unen taskuun
minun tahtoni jää rannalle
rantakivelle istumaan
kun koira on mennyt mailleen
ilma ei enää ole lokkien siipiä
ääntä
liian lyhyt tämäkin yö
3.
Pimeä kääntää selkänsä
valo kirkaisee, naurulokki
vinttihuoneen ikkunasta katselen kaupunkia
katuja harhailee
koirantarkkailija elämä hihnassa
ja jokainen aamu on uusi
jokainen päivä sama
vinttihuoneen, seinien, katujen, kahviloiden
suljettu kehä
4.
Entä jos heräisin tästä unesta
kahden pimeän välistä
havahtuisin harhasta
jota olen elänyt
kulkisin puistoon, näkisin
valon siivilöivän puut
silmät auki
istuisin vain penkillä
antaisin ajan kulua
5.
Rannan kivet järjestyvät
juuri kuten mieli ne kuvittelee
järkähtämättömiksi
meriharakka laukaisee akvarellin
elämään siipien liikettä ja ääntä
kirkon kellot lyövät yötä
valoisaa, liian valoisaa
tuuli laantuu
maisema vaikenee, kivet
avaruus hengittää syvään
6.
Kevät on huonoa lyriikkaa
selitykset naurulokkeja sulanreunassa
minua ei innosta niiden parveileva
vedestä ja jäästä kahdentunut ilo
Odotan jo ikävää, syksyä
Vuohenrannassa
veneet nostettuna talvitelille
ja yksi sitkeä päivänkakkara
marraskuun viimeisten päivien kukassa
7.
Päivät kuluvat kärsimättömästi
maailma on koko ajan menossa
liike pysähtyy silmiin kuvaksi
yritän katsoa vähän sen ohi
tarkentaa katsetta ja sanaa laituriksi
meren
äärimmäisellä reunalla
seisoa siinä
ja odottaa venettä
lähtöä lokin
lentoon
8.
Vielä tänään hämähäkit
kutovat hillittömästi verkkoa
laho ruuhi on arkku
lautoja lahdenpohjassa
meriharalla laukaisee ilman äänellään
huomenna tämä meri
ei ehkä enää ole sama
9.
Tuuli on niin että vesi
on paennut
lokit kahlaavat savista pohjaa
vesijätön romut, laudankappaleet
autonrengas, laho ruuhi
muistuttavat että täällä asuu
sivistyneitä ihmisiä
jossain näiden ulottuvuuksien välimaastossa
minä elän, kuljeskelen rantoja
kunnes alkaa sataa
pitkää hellittämätöntä sadetta
kuin olisi jokin toinen vuodenaika kuin kesä
ja toinen mieliala minussa
toisilla rannoilla kastumassa
10.
Lokit ovat jättäneet merenlahden
veneenkiinnityslaiturin päässä
on vain muistin vääristämä kuva
ja sama mies
on taas rannalla yksin
ranta niin hiljainen
että mies ajattelee sen autioksi
unohtaa olevansa itse läsnä
11.
Syyskuu muuttaa auringon
nyt se on terästä
aamut pitkiä, syväänhengittäviä
tiltaltti päästää rantapajusta
arkaa kutsuääntä, viipyy vielä
Onkilahdella kaislat viipyvät
vesi ja aamun savu vedestä
tai ehkä vain minä
pysähtyneenä puusillalle tuijottamaan
vettä ja veden läpi
ehkä olen ainoa viipyjä tällä rannalla
yötä rikkovat kahlaajaparven muuttoäänet
12.
Pitkän valvomisen jälkeen
painan otsani kirjaan
kulkeakseni toisaalle, selkeyteen
kuin liikauttaisi varovasti kädellä
rantaveteen kerääntynyttä siitepölyä
ja vesi avautuu
sen läpi näkee kirkkaaseen pohjaan
pikkukalaparvet
veden sisälle taittuvan käden
pohjassa auringon välähtävän
kiiltävän kiven
II
13.
Täysikuuta edeltävänä yönä
havahdun: ikuisuus on kirkas
ei varjoa missään, ei hahmoa
ja jokainen päivä ja yö on outo
14.
Lähellä sinua
lähellä sinun untasi
lepään tässä ajatuksineni
mietin filosofista ongelmaa
läsnäoloa ja poissaoloa
katson rintojesi ohi ja kasvojesi ohi
pimeään
sinä olet jossain muualla nyt
minä olen jossain muualla nyt
lähellä
15.
Yöllä, lähellä
äänettömyyden laskeutumista
verkkoa jota hämähäkki kutoo
ainoaan mahdolliseen muotoon
kun punavarpunen on lakannut
yksitoikkoisen laulun
yöllä, lähellä
kun olen kulkenut kaikki rannat
astun huoneeseen, istun
omaan asentooni, lähelle
kuuntelen sinun hengitystäsi
16.
Sinun valtimosi aukiviillettynä
näytät rakkautesi määrän
valtimosta näen että elät
sydän lyö, kauhistuttavasti
maailma on auki
en jaksa vastaanottaa
näin suurta rakkautta
kiellän sen mikä sitoutuu minuun
odotuksen ja pelon
en kuule
ihmisen huutoa lähellä missään
kaikkeus humisee pääni läpi
III
17.
Kesäillan tyhjän läsnäolon hetki
yhtäkkiä tulee täyteen
ikkunantakaista ääntä
kerttu jota en tunne
18.
Lokakuun päivän valo liukenee hämärään
huomaamaton pimeä putoaa
ilma on rastaiden siipiä
muuttoääntä yhden kiihkeän yön
kunnes aamu haalistaa unen kuvat
pudottaa tulehtuneet lehdet
heittää paljaan puun verhoksi
järripeippoparven
päivä päivältä kääntää selkänsä
19.
Labyrintti on rakennettu
ja hylätty autioon maahan
ei kukaan, ei ketään
ei yhtään ihmistä missään
tuuli lakaisee ruohon
heittää pyörteeksi syksyn lehdet
labyrintti muuttuu raunioiksi
tomuksi
ehkä siellä sokkelon sydämessä
kuuntelet sinä
puristat pelon kiveä kädessäsi
rinnassa
ehkä jäljellä on vain
hitaasti mätänevät luut
20.
Olen hoitanut virkaani
tehnyt vähän ilon konkretisoimiseksi
nyt kirjoitan kesäiltaa huoneessa
kuulen ulkoa tervapääskyt
ja etäisen koiran
oma koirani
nukkuu eteisessä
päiväänsä
väsyneen eläimen unta
ja
makuuhuoneessa vaimo
saa minut
ihmettelemään
miksi tämä on
niin yksinäistä puhetta
21.
Koira vikisee yöllä
näkee pahoja unia
maailman sellaisenaan
lopulta kaikki selitykset hylätään
suuressa kattilassa sulatetaan
järjen kielioppi
ja koira juoksee rantoja vapaana
unistaan, kahleista, ikävistä päivistä
22.
Tuuli puhaltaa taas
aina tuulee
ja joet kääntyvät
kulkevat lähteilleen
”pistettiin mies kirstuun
ja heitettiin hiekkaa päälle”
silloinkin satoi syksyä
lehtiä, paljaita puita
palelin alasti
tuulen puhaltaa läpi
jään tähän puistoon
linnut ja lehdet lähtevät
IV
23.
Metsä
metsässä riittävän iso kivi
lapsuus
kiven sisällä toinen metsä
24.
Vedän päälle viltin
yö kääntyy vilun puolelle
kirjoitan ensin vain joka toiseen paperiin
sitten rivit harvenevat
tyhjä tila jää ristiriitaiselle selitykselle
olla kokonaan totta tai ei-totta
en minä osaa elää ihmisen aikaa
vyöhykkeettömänä elämä liukuu
sormiin, sormien läpi
väsynyt hiekka
johon lapsen varvas
kirjoittaa
”minä olen
se.
tat tvam asi.”
V
25.
Yhtä mielelläni minä kuuntelen
haavoittuneen linnun laulua
kuin klassisia sufilaisia mystikoita
ja omenapuussa nauraa harakka
26.
Yön tuhkaa putoaa paperille
ja silmiin, (sanat:
olen väsynyt vääristäviin peileihin)
ensin kadulla liikkuu ihmisiä
ravintolan sulkemisaikaan
sitten ensimmäiset lokit
erehtyvät että on uusi päivä
jatkan ja ajattelen
keskeneräistä kirjoitusta, että se on
huonosti ajateltua
kaikki tekemätön työ
kuin mies menisi väärään metsään
puolukat kukkivat vasta, marjastaja
on ymmällään, sytyttää tupakan
metsä ja kirjoitukset palavat
savu peittää taivaan, yön
tuhkaa putoaa paperille
ja silmiin. (sanat:
peilit kääntyvät unta kohti)
27.
Istun iltaa joen rannalla
kassissa viinipullo
herakleitosta ja sapfoa
punakylkirastas varoittaa poikasiaan
On istuttava pitkään hiljaa
että lintu rauhoittuu
vedestä nousee alkukesän savu
ja joen ympärille levittäytyy peltoja
peltojen keskelle rakennettu kaupunki
kaduille syttyvät katujen valot
tekisi mieli koskettaa vettä
antaa sen valua kämmenen läpi
liueta kokonaan toisaalle
28.
Näillä osastoilla
ihmiset elävät pelkoonsa haudattuina
aniara! on tyhjä avaruus
lasiin
lentänyt lintu
ja kupla
lasin sisällä
minä juoksen puistoon
ja puiston läpi portille
varpunen
on hirtetty jalasta
orapihlajapensaaseen
sen
puoliso lentää ympärillä
ja hätäilee
haudat on tehty ihmisen mittaisiksi
ja osastot, käytävät, puistot
ja portti, lasi kaiken ympärillä
aniara!
VI
29.
Asetun tähän
ollakseni edes yhdessä paikassa olemassa
yhden ihmisen silmässä
ja tapahtuu hitaasti ilta
30.
Tuuli ruohon sieraimissa
kaikki muutos on tapahtumista
kuten syksy, kulotettu maa
pietaryrtti kukkii vielä
puutalon seinustalla
riitaisan vuokra-asunnon naapurina
nuuhkii ilmaa, epäilee
elämänsä päättymistä
Tuuli ruohon sieraimissa
ja ensi lumi seuraavana yönä
unessa joutsenet tekevät muuttoa
unessa minulla on ruohon tapa
luovuttaa pois väsynyt syksy
ja lähteä itse
hautautua unohdukseen ja talveen
31.
Aurinkokello on turha
pinnassa hyppii salakan todellisuususkonto
kalan viisaussilmä
tahtoisin omaksua talven harhan
jää vetoaa railoillaan puoleensa
tuijotan pään ja pimeän läpi
kiveen, itse kirjoittamaani
kiven selitykseen
32.
Tehdään tässä yhdessä matkaa
tellus ja minä
syysyö on kirkas
teleskooppini linssissä sumua
mitata syvyyttä, yksinäisyyttä
liian ahtaalla planeetalla
33.
Silloin tällöin näkyy muita marjastajia
yhtä harhaisina kulkemassa
yhtä kaukana kaikesta muusta
VII
34.
Ulkopuolista ei ole olemassa
sisäpuolella hahmoton pimeys
mutta siitä saattaa syntyä jotain
alkuräjähdys
hyppy valoon
35.
Olutlasin kylkeen
vaahto tekee hitaasti häipyviä
merkkejä
jotka tunnen liiankin hyvin
kärpänen on moneen kertaan
tulkannut koko kielen
36.
Tämän lyhyen ajan
olen käyttänyt hyödyllisesti
katsonut ikkunasta ulos
ja ulkona lehdet maassa
paljas puu
on vuodenaika
pulut eivät tiedä siitä
pesivät, parittelevat
pihalla on päivä
juuri nyt voin nähdä selvästi
talven uhallakin
talveen ja talven läpi
kevättä kohti
37.
Tänään ei kukaan kärrännyt
kirkasta kiveä taivaalle
hämärsi
hermeettiset miehet
kulkivat hitaammin kuin koskaan
jokin kosketti heitäkin
Lintujen nimet
VastaaPoistaeivät palaa mieleeni
kutsuakseni