keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kierikki oli kivikautemme city

Aluksi löytyi helmi, sitten kodanpohjia, ja lopulta paljastuivat rivitalon perustukset. Yli-Iin Kierikki ei ollutkaan kivikauden kalastajien talvikylä vaan Itämeren piirin tärkeä kauppakeskus.

Maanviljelijä Helmeri Jussila oli vuonna 1956 kaivamassa ojaa Kierikin Purkajasuolla, kun maasta putkahti meripihkahelmi. Jussila ei aavistanut, että helmi oli kivikautinen, saati että koko lähitienoo olisi täynnä merkittäviä löytöjä. Eivät seudun arvoa tuolloin käsittäneet asiantuntijatkaan. Kun Jussila tarjosi helmeään museoon, hänet naurettiin ulos.

Tilanne muuttui 1960-luvun alussa, kun Iijokea ryhdyttiin valjastamaan ja arkeologi Pekka Sarvas saapui Kierikkisaareen tarkastamaan paikan, josta 1800-luvun lopulla oli löytynyt kourutaltta. Sarvas huomasi maasta kivikautisen asutuksen merkkejä ja saarta ryhdyttiin kaivamaan.

Vuosien 1962-1964 tutkimuksissa paikalta tavattiin Suomen oloissa ainutlaatuisen paljon - peräti viitisenkymmentä - meripihkahelmeä ja -koruja. Löydöt viittaavat siihen, että Kierikissä oli harjoitettu kauppaa jo noin 5000 - 6000 vuotta sitten. Sekä meripihka että pii ovat näet tuontitavaraa - lähimmät meripihkaseudut sijaitsevat Baltiassa ja Puolassa.

SUURET TALOT LÖIVÄT ÄLLIKÄLLÄ

Jo 60-luvulla saatiin lisää todisteita siitä, että Kierikissä todella oli ollut jonkinlainen asutuskeskittymä. Iijoen pohjoisrannalta, sekä Kierikkisaaren kohdalta, löytyi kivikautisia kodanpohjia. Parikymmentä vuotta myöhemmin kodanpohjia paljastui myös Helmeri Jusssilan kotitalon alueelta.

Kierikin alue oli kaikkea muuta kuin kivikauden metsästäjien ja kalastajien talvikylä, kuten aluksi odotettiin. Kierikissä on mitä todennäköisimmin eletty ympäri vuoden ja kylä on ollut poikkeuksellisen laaja. Kodanpohjia tunnetaan jo yli 300. Vaikuttaa siltä, että lähes jokainen sopiva harjanne on ollut asuttu.

Ällistyttävimmät asumukset ovat kuitenkin Voima-Kuuselasta paljastuneet kaksi "rivitaloa", käytävillä toisiinsa liitettyjen asumusten ryvästä. Rakennuksista isompi 56-metrinen viiden asunnon kokonaisuus, on Suomen suurin  esihistoriallinen talo, eikä mitenkään vaatimaton: perustuksista päätellen se oli hirsirakenteinen.

KÄYTÖSSÄ YLI 2000 VUOTTA

Tutkijoidenkin on ollut vaikea hahmottaa Kierikin talojen valtavuutta. Tällaisia ei tunneta mistään muualta Pohjoismaista ennen metallikautta. Kierikki edusti citykulttuuria aikana, jolloin pääkaupunkiseutu oli vielä pääosin merenpohjaa. 

Kierikin erikoislaatua korostaa pitkä asutushistoria. Alueen vanhimmat asumukset, jotka sijaitsevat Kierikin yläpuolellqa Pahkakoskella ovat noin 7000 vuoden ikäisiä, Purkajasuon elinpaikat taas ajoittuvat 4500 - 5000 vuoden taakse. On poikkeukssellista, että meillä voidaan seurata yhden alueen elinkeinojen ja kulttuurin kehitystä näin pitkältä ajalta.

TULTIIN HYLKEIDEN PERÄSSÄ

Kierikin kulttuuri perustui erityisesti kalastukseen ja hylkeenpyyntiin. Tästä vaikuttava todiste ovat Purkajasuosta talteen saadut puuliisteet. Nämä maassamme ja koko maailmassa harvinaiset ammoiset kalastus- ja hyljestyslaitteiden jäännökset löytyivät yhtä lailla sattumalta kuin ensimmäinen meripihkahelmi. Löytäjäkin oli sama, Helmeri Jussila.

Koko Perämeren alueesta tuli myöhäisellä kivikaudella keskeinen asuinseutu ennen kaikkea yhdestä syystä: ilmasto lämpeni. Lämpötilan kohottua Itämeren hylkeitä muutti ainoalle jäljellä olleelle jäälakeudelle, Perämerelle. Hylkeiden, ajan keskeisen ravinnon ja raaka-aineen, perässä tulivat ihmiset. Kun maassapyynti synnytti ylijäämää, kehittyivät kylät.

Aiemmin arveltiin, että Kierikki oli poikkeus, nyttemmin tiedetään, että koko Perämeren itäranta oli asuttu, vieläpä tiheästi. Esimerkiksi Ylikiimingin Rekikylästä on paikannettu runsaat kaksisataa kodanpohjaa. Kierikille se ei kuitenkaan vedä vertoja.

ITÄMEREN TÄRKEITÄ KESKUKSIA

Suomen oloissa sensaatiomainen löytöjen paljous osoittaa, että Kierikki on yksi varhaisimista Itämeren piirin kauppapaikoista. Siellä on vaihdettu ahkerasti hylkeennahkoja ja traania meripihkaan ja piihin.

Alueelta on käyty kauppaa paitsi etelään Baltiaan ja Puolaan myös länteen. Norjaan asti. Tämän paljastaa yksi tärkeä löytö: Kölin tunturien punaliuskeesta tehty kivinen hirvenpäätikari.

Seudun omaa korkeatasoista kulttuuria edustaa Kierikin keramiikaksi ristitty kampakeraanisten saviastioiden erityismuoto, jossa saven sekoitusaineena on asbesti. Kierikistä on löydetty jäännöksiä suurista, jopa yli 120 litran vetoisista saviastioista.

Asukkaiden teknistä etevyyttä todistavat myös taidokkaat kalastus- ja hyljestyslaitteet. Onpa Kierikistä saatu talteen kupariveitsikin. Veitsellä lienee ikää yli 5000 vuotta. Se lienee maamme vanhin tunnettu metalliesine.

Tällaiset esineet ja löydöt kaikkineen hälventävät yksinkertaista kuvaa, joka kivikaudesta on vallinnut. Nämä ihmiset eivät kulkeneet summittaisesti riistan perässä. He elivät keskuksissaan ja ylellisyyteenkin heillä oli varaa.


(Teksti on tiivistelmä samannimisestä lehtikirjoituksestani, joka ilmestyi Tiede 2000-lehden numerossa 2/1999. Alkuperäisteksti taas perustui Oulun yliopiston arkeologian lehtori Pentti Koivusen ja Museoviraston arkeologi Petro Pesosen haastatteluihin.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti