Silkin ja rakkauden näkymättömät langat

Alessandro Baricco: Silkki
suom. Elina Suolahti
114 s. WSOY 1996

"Hervé Joncour oli 32-vuotias.
Hän osti ja myi.
Silkkiperhosen toukkia."

Ranskalaisen Alessandro Bariccon kirja Silkki on pieni, kevyt ja kaunis kirja kuin koru, mutta ei rubiini vaan ametisti.

Se kertoo kahdesta henkilöstä Baldabiousta, joka oli tullut Lavilledieuin kylään parikymmentä vuotta aikaisemmin ja Hervé Joncourista, joka eli elämäänsä nyt, vuonna 1861. Silloin silkkiperhoset lehahtivat hänen tielleen.

Lyhyesti kirjan juoni on tämä: Lavilledieun kylään saapuu Baldabiou, joka kantaa mukanaan ideaa silkkiperhosten kasvatuksesta Ranskassa. Idea poikii omaisuuksia ja lukuisia silkkikehräämöitä. Kulkutaudit ryhtyivät kuitenkin jäytämään eurooppalaisia silkkiperhosen toukkia ja niin Balbadiou sai idean tuottaa silkkiperhosen toukkia ensin Egyptistä, sittemmin maailman äärestä, Japanista. Suunnitelmien toteuttamiseen hän pestasi Hervé Joncourin.

Kirja kertoo myös Hervé Joncourin kahdesta rakkaudesta, toisesta, jonka hän on jo saavuttanut, ja toisesta, jonka hän kohtaa Japanissa, ja jota on mahdoton saavuttaa. Se kertoo myös silkkiperhosen kutoman silkin keveydestä ja itse kirja on musiikillinen, kevyt ja kaunis kuin japanilainen akvarelli. Baldabiou ja sittemmin Joncour rikastuvat, mutta rikkaudella ei voi saavuttaa sitä mitä he etsivät.

Herve Joncour tekee lukuisia matkoja Japaniin, silkkitietä pitkin, suljettuun valtioon, salakuljettaen silkkiperhosen munia. Hänellä on kuitenkin kaksi suurta haavetta: 

Lavilledieun kylään hän on vuosikymmeniä suunnitellut puistoa, jonka kaltaista kukaan ei ollut koskaan nähnyt. Sen hän lopulta toteuttaa. Hänen viimeisellä silkkiperhosten toukkien hakumatkalla tuottamansa munat kuolevat kesken matkan. Joncourin ura silkkiperhosten tuottajana päättyy siihen.

Uuden vuoden alussa 1866 Japani ilmoitti sallivansa silkkiperhosen toukan munien viennin maastaan. Seuraavalla vuosikymmenellä pelkästään Ranska tuotti Japanista munia kymmenen miljoonan frangin arvosta. Vuonna 1868 Suezin kanava avattiin ja se lyhensi matkaa maailman ääreen. Ranskalainen Chardonnet patentoi keinosilkin 1884.

Joncourin silkkiperhosura on päättynyt, hän viettää hiljaiseloa tilallaan, kun hän saa kirjeen saavuttamattomalta rakkaudeltaan. Se on japaninkielinen kaunis rakkaudentunnustus. Seuraavat vuodet Joncour viettää niin kuin mies jolla ei ole mitään erityisiä tarpeita. Vasta kun hänen vaimonsa Hélène sairastuu aivokuumesseeen ja kuolee, Joncour saa tietää totuuden kirjeestä.  Hän elää vielä 23 vuotta suurimman osan ajasta terveenä ja rauhallisin mielin.

Mutta Alessandro Bariccon kirja on tarina paitsi silkistä ja silkkiperhosen toukista (ja kömpelösti sekä hutiloiden esittämästäni kirjan juonesta) samaan aikaan jostain muusta. Se on musiikillinen, hengittävä ja kevyesti kirjoitettu. historialliset faktat sitovat kirjan kauniisti todellisuuteen.

Se kertoo muustakin kuin jo saavutetusta rakkaudesta, jota ei havaitse eikä kykene ymmärtämään. Muustakin kuin saavuttamattomasta rakkaudesta, jota ei käsitä eikä kykene tavoittamaan. 

Se on herkkä kirja ihmisenä olemisesta, pyrkimyksistä ja toiveista ja niiden toteuttamisesta sekä haaveista jotka ovat saavuttamattomia, mutta jotka nekin kantavat eteenpäin.