perjantai 2. elokuuta 2019

Muutamia huomioita lehtikirjoittamisesta

Kirjoitin lehdistötiedotteen Maija Keräsen näyttelystä Maalauksia monikulttuurisuudesta. Alkuperäistekstissä Maija Keräsen tarkistamat tiedot pitivät paikkansa. Alkuperäisteksti on blogistani http://nevaranta.blogspot.com/2019/07/monikulttuurisuutta-ja-maan-antimia.html. Tähän mennessä juttu näyttelystä on ilmestynyt kolmessa lehdessä: Kainuun Sanomissa, Koillis-Sanomissa ja Koti Kajaanissa. Muutamia huomioita lehdistötiedotteen käsittelyssä toimituksissa.
  1. Kainuun Sanomat: Kainuun Sanomien kulttuuritoimittaja ryhtyi epäilemään mahdollista jääviyttä lehdistötiedotteeseen, koska sen kirjoittaja sattui olemaan Maija Keräsen miesystävä. Itse olen toistaiseksi kirjoittanut kaikki lehdistötiiedotteeni omista näyttelyistäni itse eikä jääviyttäni ole koskaan epäilty, vaikka kerran olen kirjoittanut lehtijutun jopa omasta näyttelystäni.
Lopputuloksena lehdessä julkaistiinkin Oulun aluetaidemuseon näyttelysivustoon pohjautuva suurelta osin virheellinen juttu koko aluetaidemuseon näyttelyprojektista. Jutussa mm. kerrottiin että Maija Keränen on valittu yhdeksi kiertonäyttelyn taiteilijoista, vaikka hän on ainoa, joka tälle näyttelykierrokselle valittiin ja Kuusamotalon Kaamos-gallerian näyttelytilassa on esillä useita kymmeniä hänen teoksiaan.
2. Koillis-Sanomat: Kerrankin juttu oli tehty pelkästään tiedottajan materiaalin pohjalta. juttu oli tehty hyvin, loppu oli lyhennetty oivallisesti alkuperäistekstiä kunnioittaen. kirjoittajan tai kuvaajan nimeä ei näkynyt.
3. Koti-Kajaani: Juttu oli tehty lähestulkoon lehdistötiedotteestani. Yhtään asiaviirhettä ei esiintynyt. Vähäisen toimitussihteerin urani perusteella juttu oli taitettu ns. päin persettä. Muinoin muoviladontataittoaikaan aloitimme taiton aina jutun lopusta ylöspäin. Nykyisellä tietokonetaitolla juttu oli täynnä karseita tyhjiä reikiä, jotka olisi ollut taitettavissa helposti paremmin. Kuvien ottajaksi mainittiin Keijo Nevanlinna.
Minua kiinnostaa yleisemmin tämä nykyisen sanomalehtikirjoittamisen lyhyys, ytimekkyys ja huonous. Se että sanottava on pakko toimittajan mielessä muuttaa uuteen muotoon, jossa asiat häviävät. tai vääristyvät. Myös se, että kun lehdistä on kadonnut ammattiväestöä kuten taittajat ja oikolukijt, toimittajat taittavat ja oikolukevat itse juttujaan miten sattuu. Toki toimitussihteerit taittavat, mutta he eivät ole taittamiskoulutusta saaneet. En minäkään sitä saanut, mutta teimme taitossa yhteistyötä taittajien kanssa. Heiltä opin.
Nykyäänhän varsinkin korkeakulttuurisesti Taide-lehti, Gloria sun muut elitistiset lehdet tekevät ns. visuaalista lehteä graafisine suunnittelijoineen, palkkeineen, tekstityyppeineen ja pylkeröineen. Vanhaan hyvään aikaan pyrimme taitolla tekemään tekstiä luettavaksi, nykyään sen lukemista pyritään erilaisin taiteellisin keinoin tekemään mahdottomaksi ja päivä päivältä vähemmän jää kuvalta tilaa sanalle, vaikka jo 1940-luvulla taidetoimittajat valittivat, että heidän tekstinsä tuhotaan kun ei enää saa analyyttisesti kirjoittaa yli neljän sivun lehtitekstejä.
Summa summarum: pinnallisuus on in. Faktoista vähät väliä. Hutiloiminen on taidetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti