Kemijoki virtaa vuosisatojen läpi II

II Kemijoki vuoteen 1893

Kemijoki, Suomen suurin ja pisin joki. Yksi Pohjois-Euroopan kuuluisimmista lohijoista. Sadealueeltaan 53000 neliökilometriä, kuudesosa Suomesta. Kitisen latvoilta Kemijokisuulle kertyy matkaa 552 kilometriä. Vapaana virtaavaa vettä, joka keväisin paisuu, tulvii ja ryöppyää valtavana mylläkkänä mereen. Tämä joki on pohjoisessa, Kemin Lapin alueella ollut vanhin ihmisen kulkutie. Sitä pitkin ovat metsästäjät ja kaupankävijät levittäytyneet. Sitä pitkin ovat pirkkalaiset 1200-luvulla kulkeneet etsiessään uusia asuinsijoja.

-Syy pirkkalaisten siirtymiseen kohti pohjoista oli osaltaan Lapin verotus, osaltaan se, että Kemijoki oli Pohjolan rikkain lohijoki, arvioi Martti Itkonen Kemijoen uittoyhdistyksen historiassa.

Pirkkalaisasutus ei muodostanut kyliä, vaan talot olivat hajallaan pitkin jokivartta. Pirkkalaiset pitivät kauan ja sitkeästi kiinni nautintaoikeutuksistaan ja siksi Kemijokivarren asutus lisääntyi hitaasti. Kuitenkin myös Kemijoki ja sen vehmaat rannat houkuttelivat uusia tulokkaita, ja talojen määrä kasvoi. 1500-luvun puolivälin tienoilla olivat Kemijoen alajuoksulla Lautiosaaren, Liedakkalan, Ilmolan, Koroisniemen ja Paakkolan kylät, joissa oli yhteensä 92 taloa.

Näin historioi Martti Itkonen ja jatkaa selvitystä: Vähitellen asutus tiheni ja levisi  Kemijokea pitkin 1600-luvun alussa Rovaniemeltä Kemijärven suuntaan ja Ounasjokea pitkin kohti nykyistä Kittilää.

Jokivarteen rakentui vihdoin nauhakyliä ja talot rakennettiin niin, että pirtin ikkunasta näkyi joelle joka oli ihmisten tärkein kulkutie ja toimeentulon lähde. 1670-luvulla talletettu perimätieto kertoo Kemin ensimmäisten asukkaiden asettuneen aikanan Liedakkalan ja Lautiosaaren kyliin nimenomaan tuottoisan kalastuksen tähden. Lohi antoi jokivarressa varallisuutta ja vaurautta. Vuonna 1735 mainitaan, että jo muinaisina aikoina saatiin Kemijoesta 3000 tynnyriä lohta vuodessa, mutta saalismäärät oli huomattavasti vähentyneet jo 1600-luvulla

joen madaltumisen vuoksi.

Lohikalastuksen merkitystä kuvaa se, että jo keskiajalla Pohjois-Pohjanmaan lohenkalastusta verottivat sekä kirkko että kruunu. Upsalan ja Turun piispat kävivät kiistaa lohikymmenyksistä jo 1300-luvulla. 1600-luvun vaihteessa talonpojat napisivat ja kapinoivat valtiovallan pyrkiessä ottamaan yhä suuremman osan lohituloista. Kiista päättyi1618 Schredingin sovintoon, jossa määrättiin että kruunu saa ottaa itselleen Kemijoelta 55 tynnyriä lohta, mutta kalastuspaikkojen omistus säilyi talonpojilla. Sopimus kesti yli 250 vuotta  ja raukesi vasta vuonna 1888.

-1800-luvun lopulle saakka kalastus oli Kemijoella tärkein tulon lähde, ja vasta silloin ilmestyi kilpailija, joka aikanaan oli vievä voiton tästä luonnonvaraisesta elinkeinosta, Martti Itkonen kuvailee. Kehittyvän puuteollisuuden vaatimuksena aloitettiin vähitellen uitot, joilla tuli olemaan ratkaiseva merkitys Lapin elinkeinojen kehittymiselle.