Minulla on pari tuntia aikaa. Olin
aikonut mennä hakemaan tutusta paikasta vadelmia, mutta sade uhkaa.
Päätän mennä kirjastoon ja käydä kolmessa paikassa
taidenäyttelyssä. Kirjaston ala-aulassa on harrastajataiteilijan
naivismia. Muistan jonkun ihmetelleen, miksi naivismissa aina
maalataan lihavia akkoja huivit päässä. Ovatko kaikki naivistit
itse lihavia naisia? Mitähän minä maalaisin, jos olisin naivisti?
Laihoja tyhmännäköisiä vanhoja hippejäkö?
Käyn facebookissa katsomassa
kavereiden päivityksiä ja jatkan Taidehalliin. Siellä Janne
Laineen fotogravyyrit täyttävät neljä huonetta ja studiossa on
Laineen ja Outi Heiskasen yhteistöitä. Tuttuja Heiskasen pieniä
mystisiä viivasyövytyksiä ja kuivaneuloja, joissa hän luo omaa
maailmaansa, omituisten otusten kerhoa, keijukaisista apinoihin.
Näissä töissä Janne Laineen fotogravyyrit luovat Heiskasen töihin
taustamaiseman. Tällaiset yhteistyöt ovat sinänsä ihan
mielenkiintoinen jännittävä kokeilu, mutta silti salin katsottuani
jään kaipaamaan sitä ”pelkkää” heiskasta ja päätän etsiä
sitä jostain kirjasta.
Lähden taidehallista Pajuluoman
varteen. Tommi soittaa ja höpötän puhelimessa, kun äkkiä päälle
iskee kaatosateen seinä. Kassissa Erämaan opetus ja Johdatus
taolaisuuteen ehtivät kastua lunastuskuntoon. Jos ajattelen
positiivisesti, se on hyvä, koska näitä kirjoja olisin halunnut
omaksikin, nyt saan ne ja kirjasto saa vielä molemmat uusina
kirjakaupasta.
Minulla on raviradan lähellä
eräänlainen terapia ja lähden kulkemaan sinne päin. Repussa
minulla oli sadetakki, mutta ennen kuin saan sen päälleni, paita on
kastunut läpikotaisin. Atkalla laistan pahimmat ukkoskuurot
bussipysäkin ja siltojen suojissa. Sillan alla sateensuojassa
katselen vesipisaroiden tanssia asvaltilla:
Kaatosateessa vesipisarat
ponnahtelevat asvaltista
omituisiin suuntiin
kuin jotain outoa kirppupeliä pelaten.
Tulen perille. Käyn vessassa
vaihtamassa repusta kuivan paidan. Menen terapeutille ja minulla ei
ole mitään valitettavaa. Rupattelen puoli tuntia niitä näitä ja
kerron että masennukseni on jatkunut koko aikuisiän ja että nyt
kaikki on hyvin, näin tasapainossa en ole ollut kertaakaan sen
jälkeen kun olen täyttänyt 18. ”Silloin kaikki ovet elämään
olivat auki, nyt ne alkavat olla kaikki kiinni.” Kun en keksi enää
mitään sanottavaa, hoitaja aikoo antaa minulle korva-akupunktiota,
mutta sitä ei saakaan antaa jos ei ole syönyt ja minä en ehtinyt
syödä aamulla mitään. Se perutaan. Hän aikoo laittaa minut
fysioakustiseen tuoliin, mutta se onkin varattu ja päätän lähteä
pois. Lattialle jää tavaroistani jälkeen uima-altaallinen vettä.
Pidän raviradan katsomon alla vähän aikaa sadetta ja pääsen
kävelemään takaisin kaupunkiin.
Minulla on taas aikaa. Menen
Varikko-galleriaan, jossa on seinällä Oulun liepeiltä jonkun
taiteilijan kammalla vedettyjä akryylitöitä. Näyttelynvalvoja on
uusi. Tutustun häneen. Valvoja pitää yhdestä työstä, mutta
ihailee eniten näyttelysalin lattiaa. Hän on muuttanut Jyväskylästä
ja ihmettelee tätä Etelä-Pohjanmaata ja sen ilmapiiriä kuten
minäkin. Hänellä on toimittajatausta, mutta luukut toimittajan
työhön ovat täällä kiinni. Kerron omasta toimittajahistoriastani
ja miten sain burnoutin ja miten minäkin olen täällä
kirjoittamisen suhteen täysin paitsiossa, juttujani ei oteta enää
mihinkään lehteen. Juomme kahvia ja juttelemme kaikenlaista.
Siskoltani tulee tekstiviesti, olen
saamassa häneltä kyydin. Lähden Varikolta ja menen kirkon
alapuolelle puistoon karjalaisten muistomerkille.
”Ja urohot astuvat kumpujen yöstä
ja kertovat muinaiskansan työstä
ja neuvovat polvea nousevaa
oi Karjala, muistojen maa.
Arvi Jännes”
”Tämän Karjalan muistojen kiven
pystyttivät yhdessä
eteläpohjalaiset ja maakunnan
karjalaiset.”
Terho Sailo 1965.
Sisko soittaa ja sovimme kyydin
kaupungintalon eteen. Hän ei tiedä missä Seinäjoella on
kaupungintalo. Hän ottaa minut kyytiin ja vie minut Kauhajoelle.
Kurikassa hän tarjoaa minulle jäätelötötterön. Syön sellaisen
keskimäärin kerran kesässä. Hän vie minut kotiinsa, missä
odottaa muuttokuorman lastaus. Tapania odotellessa nukun tunnin. Hän
tulee ja lastaamme kuorman peräkärrystä pakettiautoon.
Minä olen maistanut pihan
marjapensaista vähän kaikkia marjoja: vadelmia, puna-, valko- ja
mustaherukkaa, karviaisia ja metsästä muutaman mustikan. Kaikkia
marjoja on pensaissa vain muutama, kun ne on leikattu, eikä
mustikkaakaan tänä vuonna ole nimeksikään. Saan talkoopalkaksi
aterian riisiä ja kanaa. He ajavat minut autolla äidin luokse ja
jäävät porisemaan Kostin kanssa puoleen yöhön. Lopulta sanon:
”Lähtekää jo, että pääsen nukkumaan.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti