Stone Age ja paikkasidonnaisuus

”Patsas on piste. Ympäristötaideteos on kenttä.” Näinkin taidehistoriassa on määritelty veistoksen ja ympäristötaideteoksen ero. Lyhyesti tämän veistoksen ja ympäristötaideteoksen eron voi nähdä niin, että veistos on itsenäinen teos joka on sijoitettu johonkin tilaan tilapäisesti tai pysyvästi. Ympäristötaideteos taas on suunniteltu nimenomaan tiettyyn ympäristöön, se ottaa huomioon ympäristön ja käy vuoropuhelua tämän ympäristön kanssa. Jos ympäristö jollakin tavalla tuhotaan, tuhoutuu samalla merkittävä osa ympäristötaideteoksen kokonaisideasta.

Stone Agen historiaa

Suunnittelin ”Kiviaika – Stone Age” -ympäristötaideteoksen Kemiin vuosina 1997-1998. Teoksen kokonaissuunnittelu kesti lähes 1,5 vuotta, kunnes silloinen kulttuuriministeri Suvi-Anne Siimes vihki teoksen käyttöön syyskuussa 1998. Teoksen mesenaatiksi ryhtyi Mäntylä Mining Systems ja sen hallituksen puheenjohtaja, edesmennyt louhintaurakoitsija Ahti Mäntylä ja teos lahjoitettiin paikalleen kuljetettuna Kemin kaupungille kesällä 1998.

Kiviaika ympäristötaideteoksen lähtökohtana on Englannin Wiltshiressä sijaitseva aurinkotemppeli ja neoliittinen kulttipaikka Stonehenge, jota on rakennettu eri vaiheissa 3000 – 1500 eaa. ”Kiviaika – Stone Age” -teosta voidaan pitää Stonehengen pikkuserkkuna ja sen tarkoitus oli kantaa viestiä ihmiskunnan henkisestä perinnöstä yhtä pitkään kuin Stonehenge on paikallaan pysynyt.

Suunnittelun lähtökohdaksi otin Stonehengen edelleen pystyssä olevat kivet, jotka on toteutettu Kemiin 1:2 alkuperäisteoksesta ilmansuuntien mukaan, kuitenkin 1900-luvun lopun tasakattoista kaupunkiarkkitehtuuria mukaillen. Näin Stone Age on paikassaan käynyt vuoropuhelua muun muassa Kemin kulttuurikeskuksen ja muun ympäröivän olemassaolevan rakennuskannan kanssa.

Stonehengen ensimmäisenä rakennusvaiheena on noin 115 metriä halkaisijaltaan ollut puukehä (noin 3000 eaa), jota Stone Agessa vastaa halkaisijaltaan 50-metrinen ”henkinen ympyrä”, joka on merkitty myös rakennuslupahakemuksen yhteydessä kaupungin kaavakarttaan. Koska Stone Age on nimenomaan ympäristötaideteos kiinnitin suurta huomiota alusta lähtien teoksen sijoituspaikkaan.

Muun suunnittelutyön ohessa vaelsin kesän 1997 pitkin Ruutinpuiston rantoja etsien teokselle henkisesti hyvää paikkaa. Makoilin välillä maassa ja kuuntelin maan puhetta siitä mihin teos haluaa tulla rakennetuksi. Sen sijoituspaikassa on monia muitakin funktioita kuin yhteys ympäröivään matalaan tasakattoarkkitehtuuriin, mutta kaikkia tässä on mahdoton luetella. Mainittakoon kuitenkin että teos käy keskustelua myös Tuula Pyykkö-Tuisku-Bekkarin sen läheisyyteen toteuttaman Enkelikehdon kanssa.

Stone Age on suunniteltu myös henkiseksi tapahtumakeskukseksi, josta esimerkkinä mainittakoon Stone Agen vihkiäisiin suunnittelemani poikkitaiteellinen ohjelma. Hollantilaissyntyinen nykytanssija Jaap Klevering tanssi kivillä, perulainen intiaani Jose Moncada soitti harppua, jota hän soittaa myös perulaisissa hautaholveissa ottaen näin yhteyttä vanhempiin henkiin maan päällä, kivillä esitettiin otteita Eddaan perustuvasta mysteerinäytelmästäni ”Jumalat puhuvat öisin” runo-musiikkiteoksena ja oma Kivirunobändini Nevaranta-Tiihonen-Paakkola esiintyi vihkiäisissä.

Nykyisin nuoriso tuntuu ottaneen Stone Agen omakseen, käsittämättömällä tavalla nuoret kiipeilevät ilman tikkaita teoksen kivipaasien päälle matalimmillaan 2,4 metrin korkeuteen ja viettävät teoksella vapaa-aikaansa. Teoksessa on keskeisenä elementtinä vaakasuora alttarikivi, jolla niin tämän teoksen kuin sen englantilaisen esikuvan Stonehengen henkisen merkityksen voi aistia. Alttarikiven alla on titaanikapselissa viesti ihmiskunnalle mahdollisesti parin tuhannen vuoden päähän tulevaisuuteen.

Mitä Kiviajalle kuuluu nyt?

Jo vuonna 1997, kun oli löytänyt teokselle ”oikean” paikan, kaupunkikuvatyöryhmä tutki myös kolmea muuta sijoitusvaihtoehtoa, muun muassa Meripuiston kulmaa sairaalan kerrostalorakennusten lähistöllä. Kaikkkien näiden vaihtoehtoisten sijoituspaikkojen ongelmana oli, että ne olivat ahtaita ja niitä ympäröivä kaupunkirakenne tai maisema söi teokselta sen vaatimaa henkistä tilaa. Niinpä kaupunkikuvatyöryhmäkin päätyi lopulta lähes tarkalleen esittämääni paikkaan.

Koska kyseessä oli monumentaalinen teos, jonka lahjoituksen kokonaisarvo oli yli miljoona markkaa, halusin kaupungilta jonkinlaisen vakuuden teoksen säilymisestä. Sainkin suullisen lupauksen, että ”Kyllä tämä teos ainakin yhtä kauan kuin Stonehenge tällä paikalla pysyy. Tämä on paremmin perustettu.” Siinä on betonivalu pohjana. Tosin jo tuolloin ystäväni Keijo Ahlqvist tehdessään minusta ja ympäristötaideteoksesta juttua kaupungin tiedotuslehteen Sortteeriin totesi kyynisesti: ”Tarvitaan vain yksi uusi valtuusto ja yhdet uudet vaalit, niin sinun 2000 vuoden takuusi on syöty.”

Silti en ollut uskoa korviani ja silmiäni, kun vuonna 2007 sain tietää, että kaupunki on myynyt käytännössä koko Ruutinpuiston kaavoitusoikeuksineen Rakennusliike M. Kurtti Oylle 5 miljoonalla eurolla. Lähes viimeisinä töinään ennen eläkkeelle siirtymistä silloinen yleiskaava-arkkitehti Sinikka Ulander-Rauma laati alueelle täysin grynderi Mikko Kurtin pillien tahdissa uuden osayleiskaavan, joka merkitsee osakerivitalojen rakentamista Suomen parhaan koirapuiston päälle ja kolmen 8-kerroksisen osakekerrostalon rakentamista muuhun puistoon, muun muassa osittain Stone Agen päälle kaupunkirakenteellisesti täysin koko muun alueen arkkitehtuurin vastaisesti.

Kaavasta valittivat Lapin hallinto-oikeuteen Kemin luonnonsuojeluyhdistys ja useat yksityiset henkilöt. Lisäksi kahdessa eri adressissa noin 1000 henkilöä vastusti kaupungin keskeisen virkistysalueen Ruutinpuiston tuhoamista merinäköalatalojen rakentamisella. Lapin hallinto-oikeus kumosikin kaavan perustellen päätöstä mm. sillä että kaupunkikuvaan keskeisesti kuuluvan yleisen ranta-alueen kaavoitusta ei voi antaa yksityisen rakennusyhtiön käsiin.

Kemin kaupunginhallitus valitti päätöksestä ja Korkein hallinto-oikeus on nyt puolestaan kumonnut Lapin hallinto-oikeuden päätöksen ja alkuperäinen osayleiskaava astuu voimaan. Kurtti saa rakentaa kerrostalonsa jos rahkeita riittää. Se merkitsisi väistämättä myös sitä että Stone Age pitää siirtää ja se menettää oman henkisen olinpaikkansa Kemissä. Tätä nimitän taideteoksen tuhoamiseksi ja tulen vaatimaan siitä tekijänoikeuslain perusteella korvauksia Kemin kaupungilta ja M. Kurtti Oylta jos ympäristötaideteosta siirretään sijoiltaan piiruakaan minnekään.

8-kerroksiset kivitalot Hahtisaaren puistossa (ts. Ruutinpuistossa) merkitsevät ympäristötaideteokseni tuhoamista monellakin tavalla: 

1. Ne on suunniteltu paikkaan ja tilaan sen ympärillä, se tila käsittää koko merenreunan kaikkine nykyisine toimintoineen. 

2. Siihen on maisema-arkkitehti Anneli Ruohonen myös 80-luvulla tehnyt erinomaisen rantasuunnitelman, jota nyt ollaan uhraamassa lyhytnäköisen kaupunkisuunnittelun alttarilla. 

3.Lisäksi kerrostalot veisivät Stone Agelta nyt esitetyssä uudessa sijoituspaikassa sekä näkymän kaupungista käsin (se peittyisi kerrostalojen taakse näkymättömiin) että itse puiston ja henkisen tilan teoksen ympärillä.

Jatkan taistelua Stone Agen ja sen paikan puolesta loppuun asti, sillä tämä ranta nykyisellään on teoksen henkinen kotipaikka ja kaikki muu merkitsee taideteoksen tuhoamista. Jos se joskus siirretään väkisin, osoitteena sitten saakin olla mieluummin kaatopaikka kuin mikään muu vaihtoehto. Olen lahjoittanut Stone Agen yhteydessä 1,5 vuotta elämästäni ympäristötaideteokseen, jonka luulin löytäneen pysyvän kodin Kemistä ihmiskunnan henkisen kehityksen muistomerkkinä.