Nevaranta, Keijo
Nimi
Nevaranta, Keijo
Elämäkertatietoa
Keijo
Nevaranta on syntynyt 18.11.1957 Nurmijärvellä. Hän on opiskellut
Oriveden Opiston kirjoittajakoulutuksessa 1986 ja Kemin Taidekoulun
iltalinjalla 1993-1997.
Hänen harrastuksiinsa kuuluu elämän ja luonnon ihmettely, ongenkohon tuijotus, erilaisilla poluilla käveleminen, marjastus ja sienestys syksyllä.
Myönnetyt palkinnot
I palkinto Kristiinankaupungin kultt.ltk:n kirjoituskilpailussa n. 1980,
II palkinto Lippu-lehden runokilpailussa n. 1980
II palkinto Kansallisen kulttuurin kulttuurin juhlavuoden tv-elokuvan käsikirjoituskilpailussa Sevettijärven kolttia käsittelevällä käsikirjoituksella ”Viimeiseen hengenvetoomme asti/tuulen laulua rakastamme” 1994. (Esit. MTV 3 1995).
I palkinto Niin&Näin lehden kirjoituskilpailussa ”Polkuja filosofiaan” runoesseellä ”Taolaisuus ja Raipppaluoto 1997
Kemin kaupungin taidepalkinto 1998
Kirjailijantyöstä
"Yksinäisyyden syvyys
Ja kuitenkin yksinäisyys kirjoitti lopultakin omakustanteeni. Sillä kun muistelen noin kuuden vuoden aikaa, jolloin runonipuista lopulta kasvoi kokoelma, muistan ensimmäisenä ja pysyvimmin yksinäisyyden. Muistikuvissa asun puutaloasunnossa, joka lämpenee puilla, mutta on ilman muita mukavuuksia. Puutalo sijaitsee puiston reunalla, meren äärellä. Jonakin kesäisenä päivänä ovesta tulee sisään kissa, joka asettuu asumaan kanssani. Keitämme puuhellassa perunoita ja makaroonia ja tonnikalaa tai vaihtoehtoisesti hernekeittoa. Syömme yhdessä ateriaan ja annan kissalle näkkileipää, jota itsekin pureskelen ruuan kanssa.
Olen työttömänä ja on kesä. Kävelen merenrantoja pitkin yksin. Katselen aaltojen rantaan kuljettamia kaisloja, tuulta joka tuo etelästä aaltoja rantaan, löydän onttoja, jostakin purjelaivasta parinsadan vuoden aikana kotirantaan kulkeutuneita paarlastikiviä. Kuljen öisin paljain jaloin puistossa ja istun meren äärellä pyykinpesulaiturilla tai jollakin kivellä. Olen ihastunut kiviin, niiden jykevään kauneuteen, niiden ajattomuuteen. Meri on pimeä, mutta kaupungin valot heijastuvat lahdelle.
Kuljen pois kaupungin valoista, savustamon rantaan ja kauemmas. Maisema hengittää minussa. Kuljen vapaan ja riippumattoman ihmisen tavoin, olen onnellinen elämästä, johon sisältyy vain olennainen: perunoita ja silakoita itselleni ja kissalle, meren rannalta löytyneitä esineitä - kulunut verkonpola ja jokin linnunsulka -, kävelemiset rantoja pitkin öisin, meren ja kaislojen tuoksu, syksyllä muuttomatkalle pian lähtevien lokkien kaarteleva lento.
Luen, mutta lukeminen ei ole olennaista. Hiljaisuus, hiljaisuudessa eläminen on. Sillä puutaloasunnossani ei ole radiota tai televisiota, siinä ei ole mitään mukavuuksia kylmää vettä ja puuhellaa lukuunottamatta. Juuri siksi siinä on kaikki mukavuudet.
Valvon yöt ja lepään päivisin. Pikkukaupungin elämän häly on lakannut merkitsemästä. Elän omaa elämääni, nuoren runoilijan elämää omilla ehdoillani. On pimeä ja pinnistelen pimeässä näköäni meren reunalla. Kävelen, kävelen yhtä runoa. Kaikki tämä minussa kirjoittaa, en itse muista kirjoittavani. Merenranta, linnut, maisema, kyyryisenä veneen alle juokseva kissa; ne kirjoittavat kokoelman "Lintujen silmissä kivien kylmyys".
Mutta henkisintä, pyhintä tässä olemisen alueessa on hiljaisuus. Hiljaisuus sisällä huoneessa ja öinen hiljaisuus meren rannoilla. Hiljentynyt oleminen, jonka voi rikkoa jokin linnunhuuto tai kiven heitto tyyneen veteen, jossa renkaat hitaasti laajenevat. Linnunhuuto joka syventää hiljaisuuden. Minä olen onnellinen saadessani olla yksin ja kuvitellessani olevani runoilija ja runot syntyvät luonnollisesti kuin hengitys ja kertovat siitä vähästä mikä ympärilläni tapahtuu.
Painan pääni viileään veteen. Kaste.
Nostan pääni ja tunnen
miten vesi valuu hiuksista
hartioitani pitkin alas.
Olen kirjoittanut muutaman vuoden runoja, mutta nyt niiden kirjoittaminen on hyvin tietoista, välttämätöntä ja luonnollista. Niin luonnollista kuin hengitys. Luonnollista niin että nyt jälkeenpäin en edes muista kirjoittaneeni niitä. Asun puutaloasunnossa saunapuistossa, kunnes jonakin päivänä joudun muuttamaan toiseen vielä alkeellisempaan asuntoon, purkumökkiin jota ei ole mahdollista edes lämmittää. Muuttokuormassa minulla on kassillinen tavaroita, omaisuuteni. Kesken muuttomatkan kissa kyllästyy ja hyppää kassista ulos, lähtee omille teilleen salaperäisesti niin kuin on tullutkin vain yhtenä kauniina päivänä luonnollisesti ovesta ja asettunut asumaan kanssani.
Asun nyt purkumökissä, ravintola Kissanpiiskaajan pihapiirissä. Syksy tulee kohti ja saan puolipäiväisen työpaikan kirjastossa. Työaika järjestetään niin, että joka toinen viikko on vapaata ja joka toinen töitä. Luen kaupunginkirjastoa läpi ja kirjoitan syksyn. Vapaina viikkoina kävelen meren rantoja ja mieli kirjoittaa veteen runojaan. Elän yksin, kuljen rantoja ja kävelen öisin paljain jaloin meren rantaan. Syksy kasvaa ja yöt kylmenevät. Huoneen lämpö on usein aamuisin vain viisi astetta. Kohmeisena käyn aamulla istumassa kahvilassa, juon kupin kaakaota ja menen kirjastoon töihin. Tämä syksy, aamujen koleus ja vapaat viikot valmistavat käsikirjoitukseni.
Vuonna 1981 ilmestyy omakustannekokoelma "Lintujen silmissä kivien kylmyys"."
Jotain omakohtaista, lempikirjanne, mielisäveltäjänne, suosikkielokuvanne, mikä teille on elämässä tärkeintä…
"James Joycen Odysseus opetti minut kirjoittamaan. Eeva-Liisa Mannerin runous opetti kirjoittamaan runoja. Samuel Beckettin Ensi rakkaus, Suomessa Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolema ja Paavo Rintalan 90-luvun tuotanto, Erkki Ahosen tieteisromaanit.
Mielisäveltäjäni/mielimusiikkini: Johann Sebastian Bach, Preisnerin elokuvamusiikki Kieslowskin Sinisessä, Van der Graaf Generator ja Peter Hammillin soololevyt.
Mielielokuvani: Pier Paolo Pasolini: Teoreema, Jean Cocteau: Orfeuksen testamentti, Annaud: Ruusun nimi, Luis Bunuel: Simon ja viettelykset, Akira Kurosawa: Köyhän pikajuna, Ingmar Bergman: Huutoja ja kuiskauksia. Kotimaisista Mirjam Kuosmanen: Valkoinen peura, Aki ja Mika Kaurismäki: Valehtelija, Klaani.
Mikä on elämässä tärkeintä:
Ennen se oli meren rannalla istuminen, ongenkohon tuijotus – ja katsella miten kaislat kasvavat. Olen menettänyt sen. Nykyään ehkä erilaisilla poluilla käveleminen. Marjastus ja sienestys syksyisin."
Hänen harrastuksiinsa kuuluu elämän ja luonnon ihmettely, ongenkohon tuijotus, erilaisilla poluilla käveleminen, marjastus ja sienestys syksyllä.
Myönnetyt palkinnot
I palkinto Kristiinankaupungin kultt.ltk:n kirjoituskilpailussa n. 1980,
II palkinto Lippu-lehden runokilpailussa n. 1980
II palkinto Kansallisen kulttuurin kulttuurin juhlavuoden tv-elokuvan käsikirjoituskilpailussa Sevettijärven kolttia käsittelevällä käsikirjoituksella ”Viimeiseen hengenvetoomme asti/tuulen laulua rakastamme” 1994. (Esit. MTV 3 1995).
I palkinto Niin&Näin lehden kirjoituskilpailussa ”Polkuja filosofiaan” runoesseellä ”Taolaisuus ja Raipppaluoto 1997
Kemin kaupungin taidepalkinto 1998
Kirjailijantyöstä
"Yksinäisyyden syvyys
Ja kuitenkin yksinäisyys kirjoitti lopultakin omakustanteeni. Sillä kun muistelen noin kuuden vuoden aikaa, jolloin runonipuista lopulta kasvoi kokoelma, muistan ensimmäisenä ja pysyvimmin yksinäisyyden. Muistikuvissa asun puutaloasunnossa, joka lämpenee puilla, mutta on ilman muita mukavuuksia. Puutalo sijaitsee puiston reunalla, meren äärellä. Jonakin kesäisenä päivänä ovesta tulee sisään kissa, joka asettuu asumaan kanssani. Keitämme puuhellassa perunoita ja makaroonia ja tonnikalaa tai vaihtoehtoisesti hernekeittoa. Syömme yhdessä ateriaan ja annan kissalle näkkileipää, jota itsekin pureskelen ruuan kanssa.
Olen työttömänä ja on kesä. Kävelen merenrantoja pitkin yksin. Katselen aaltojen rantaan kuljettamia kaisloja, tuulta joka tuo etelästä aaltoja rantaan, löydän onttoja, jostakin purjelaivasta parinsadan vuoden aikana kotirantaan kulkeutuneita paarlastikiviä. Kuljen öisin paljain jaloin puistossa ja istun meren äärellä pyykinpesulaiturilla tai jollakin kivellä. Olen ihastunut kiviin, niiden jykevään kauneuteen, niiden ajattomuuteen. Meri on pimeä, mutta kaupungin valot heijastuvat lahdelle.
Kuljen pois kaupungin valoista, savustamon rantaan ja kauemmas. Maisema hengittää minussa. Kuljen vapaan ja riippumattoman ihmisen tavoin, olen onnellinen elämästä, johon sisältyy vain olennainen: perunoita ja silakoita itselleni ja kissalle, meren rannalta löytyneitä esineitä - kulunut verkonpola ja jokin linnunsulka -, kävelemiset rantoja pitkin öisin, meren ja kaislojen tuoksu, syksyllä muuttomatkalle pian lähtevien lokkien kaarteleva lento.
Luen, mutta lukeminen ei ole olennaista. Hiljaisuus, hiljaisuudessa eläminen on. Sillä puutaloasunnossani ei ole radiota tai televisiota, siinä ei ole mitään mukavuuksia kylmää vettä ja puuhellaa lukuunottamatta. Juuri siksi siinä on kaikki mukavuudet.
Valvon yöt ja lepään päivisin. Pikkukaupungin elämän häly on lakannut merkitsemästä. Elän omaa elämääni, nuoren runoilijan elämää omilla ehdoillani. On pimeä ja pinnistelen pimeässä näköäni meren reunalla. Kävelen, kävelen yhtä runoa. Kaikki tämä minussa kirjoittaa, en itse muista kirjoittavani. Merenranta, linnut, maisema, kyyryisenä veneen alle juokseva kissa; ne kirjoittavat kokoelman "Lintujen silmissä kivien kylmyys".
Mutta henkisintä, pyhintä tässä olemisen alueessa on hiljaisuus. Hiljaisuus sisällä huoneessa ja öinen hiljaisuus meren rannoilla. Hiljentynyt oleminen, jonka voi rikkoa jokin linnunhuuto tai kiven heitto tyyneen veteen, jossa renkaat hitaasti laajenevat. Linnunhuuto joka syventää hiljaisuuden. Minä olen onnellinen saadessani olla yksin ja kuvitellessani olevani runoilija ja runot syntyvät luonnollisesti kuin hengitys ja kertovat siitä vähästä mikä ympärilläni tapahtuu.
Painan pääni viileään veteen. Kaste.
Nostan pääni ja tunnen
miten vesi valuu hiuksista
hartioitani pitkin alas.
Olen kirjoittanut muutaman vuoden runoja, mutta nyt niiden kirjoittaminen on hyvin tietoista, välttämätöntä ja luonnollista. Niin luonnollista kuin hengitys. Luonnollista niin että nyt jälkeenpäin en edes muista kirjoittaneeni niitä. Asun puutaloasunnossa saunapuistossa, kunnes jonakin päivänä joudun muuttamaan toiseen vielä alkeellisempaan asuntoon, purkumökkiin jota ei ole mahdollista edes lämmittää. Muuttokuormassa minulla on kassillinen tavaroita, omaisuuteni. Kesken muuttomatkan kissa kyllästyy ja hyppää kassista ulos, lähtee omille teilleen salaperäisesti niin kuin on tullutkin vain yhtenä kauniina päivänä luonnollisesti ovesta ja asettunut asumaan kanssani.
Asun nyt purkumökissä, ravintola Kissanpiiskaajan pihapiirissä. Syksy tulee kohti ja saan puolipäiväisen työpaikan kirjastossa. Työaika järjestetään niin, että joka toinen viikko on vapaata ja joka toinen töitä. Luen kaupunginkirjastoa läpi ja kirjoitan syksyn. Vapaina viikkoina kävelen meren rantoja ja mieli kirjoittaa veteen runojaan. Elän yksin, kuljen rantoja ja kävelen öisin paljain jaloin meren rantaan. Syksy kasvaa ja yöt kylmenevät. Huoneen lämpö on usein aamuisin vain viisi astetta. Kohmeisena käyn aamulla istumassa kahvilassa, juon kupin kaakaota ja menen kirjastoon töihin. Tämä syksy, aamujen koleus ja vapaat viikot valmistavat käsikirjoitukseni.
Vuonna 1981 ilmestyy omakustannekokoelma "Lintujen silmissä kivien kylmyys"."
Jotain omakohtaista, lempikirjanne, mielisäveltäjänne, suosikkielokuvanne, mikä teille on elämässä tärkeintä…
"James Joycen Odysseus opetti minut kirjoittamaan. Eeva-Liisa Mannerin runous opetti kirjoittamaan runoja. Samuel Beckettin Ensi rakkaus, Suomessa Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolema ja Paavo Rintalan 90-luvun tuotanto, Erkki Ahosen tieteisromaanit.
Mielisäveltäjäni/mielimusiikkini: Johann Sebastian Bach, Preisnerin elokuvamusiikki Kieslowskin Sinisessä, Van der Graaf Generator ja Peter Hammillin soololevyt.
Mielielokuvani: Pier Paolo Pasolini: Teoreema, Jean Cocteau: Orfeuksen testamentti, Annaud: Ruusun nimi, Luis Bunuel: Simon ja viettelykset, Akira Kurosawa: Köyhän pikajuna, Ingmar Bergman: Huutoja ja kuiskauksia. Kotimaisista Mirjam Kuosmanen: Valkoinen peura, Aki ja Mika Kaurismäki: Valehtelija, Klaani.
Mikä on elämässä tärkeintä:
Ennen se oli meren rannalla istuminen, ongenkohon tuijotus – ja katsella miten kaislat kasvavat. Olen menettänyt sen. Nykyään ehkä erilaisilla poluilla käveleminen. Marjastus ja sienestys syksyisin."
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Kirjallista toimintaa ja julkaisuja:
Pohjanmaan Kansan avustaja 1978 - 1981
Pohjanmaan Kansan toimittaja 1981 - 1991
Lakeuden Kutsun toimituskunta 1981 - 1985
Freelance-toimittaja Pohjolan Työ 1991 - 1993
Pohjolan Sanomien kuvataidekriitikko 1994 - 1997
Vapaa kirjoittaja 1991 –
(kirjoituksia, juttuja, artikkeleita eri lehtiin)
Lehtikirjoituksia, kritiikkejä, artikkeleita, esseitä, runoja ym:
Suupohjan Sanomat, Pohjanmaan Kansa, Lakeuden Kutsu, Pohjanmaan Demari ja Demari, Pohjolan Työ, Kansan Tahto, Lippu-lehti, Pohjolan Sanomat, Ilta-Sanomat, Kauhajoen Kunnallislehti, Ilkka, Pohjalainen, Vasabladet, Seinäjoen Sanomat, Suomen Luonto, Terve elämä, Uusi Nainen, Niin&Näin, Tiede 2000, Taiteen maailma
Tärkeimmät lehtijulkaisut (artikkelit, kritiikit, esseet, runot):
Lakeuden Kutsu 1981-1985
”Eroottisia kertomuksia”, Oriveden opiston kirjoittajakurssin antologia 1986
Lippu-lehden runoavustaja n.1995
Uusi Nainen: Kolttakansa elää sukupuuton partaalla n. 1994
Suomen Luonto: Kuohuvasta kuohituksi – Kemijoen lohen kuolema n.1995
Niin&Näin: Taolaisuus ja Raippaluoto 4/1997
Tiede 2000: Kierikissä eletään kivikautta n.1998
Elokuva, teatteri, poikkitaiteelliset projektit, julkaisut:
”Jumalat puhuvat öisin”, mysteerinäytelmä Eddan teksteihin (tuottaja, käsikirjoitus, kokonaissuunnittelu Keijo Nevaranta, toteutus Kambri-ryhmä),esit. Kemin Kaupunginteatterin studionäyttämö 1994
”Viimeiseen hengenvetoomme asti/tuulen laulua rakastamme”, tv-elokuva (tuottaja, käsikirjoitus, toimitus Keijo Nevaranta, ohjaus Rike Jokela) esit. MTV3 1995
Kivirunobändi Nevaranta&Co 1995 -
”Uusiutumisen jatkuva pysyvyys” Kuvataiteilija Olavi Korolaisen pienoiselämäkerta ja 40-vuotisjuhlanäyttelyn näyttelyluettelo (käsikirjoitus, toimitus, taitto), Kemin Taidemuseo 1997
”Stone Age” pysyvä ympäristötaideteos (140 000 kg punaista graniittia), painavin runoni, Kemi 1998
”Maailman synty”, runomusiikkiteos, minidisc, tilausteos Yli-Iin Kierikki-keskukselle (käsikirjoitus Keijo Nevaranta, musiikki Juha Paakkola, toteutus Kambri-ryhmä) 1998
“Totta”, internet-kulttuurijulkaisun toimituskunnassa 2005-2006
”Todellisuuden ulottuvuudet” kuvanveistäjä Teuvo Ypyän pienoiselämäkerta ja näyttelyluettelo, Non Art Books 2008.
Omakustanteisia pien- ja runolehtiä 1981 -
Pohjanmaan Kansan avustaja 1978 - 1981
Pohjanmaan Kansan toimittaja 1981 - 1991
Lakeuden Kutsun toimituskunta 1981 - 1985
Freelance-toimittaja Pohjolan Työ 1991 - 1993
Pohjolan Sanomien kuvataidekriitikko 1994 - 1997
Vapaa kirjoittaja 1991 –
(kirjoituksia, juttuja, artikkeleita eri lehtiin)
Lehtikirjoituksia, kritiikkejä, artikkeleita, esseitä, runoja ym:
Suupohjan Sanomat, Pohjanmaan Kansa, Lakeuden Kutsu, Pohjanmaan Demari ja Demari, Pohjolan Työ, Kansan Tahto, Lippu-lehti, Pohjolan Sanomat, Ilta-Sanomat, Kauhajoen Kunnallislehti, Ilkka, Pohjalainen, Vasabladet, Seinäjoen Sanomat, Suomen Luonto, Terve elämä, Uusi Nainen, Niin&Näin, Tiede 2000, Taiteen maailma
Tärkeimmät lehtijulkaisut (artikkelit, kritiikit, esseet, runot):
Lakeuden Kutsu 1981-1985
”Eroottisia kertomuksia”, Oriveden opiston kirjoittajakurssin antologia 1986
Lippu-lehden runoavustaja n.1995
Uusi Nainen: Kolttakansa elää sukupuuton partaalla n. 1994
Suomen Luonto: Kuohuvasta kuohituksi – Kemijoen lohen kuolema n.1995
Niin&Näin: Taolaisuus ja Raippaluoto 4/1997
Tiede 2000: Kierikissä eletään kivikautta n.1998
Elokuva, teatteri, poikkitaiteelliset projektit, julkaisut:
”Jumalat puhuvat öisin”, mysteerinäytelmä Eddan teksteihin (tuottaja, käsikirjoitus, kokonaissuunnittelu Keijo Nevaranta, toteutus Kambri-ryhmä),esit. Kemin Kaupunginteatterin studionäyttämö 1994
”Viimeiseen hengenvetoomme asti/tuulen laulua rakastamme”, tv-elokuva (tuottaja, käsikirjoitus, toimitus Keijo Nevaranta, ohjaus Rike Jokela) esit. MTV3 1995
Kivirunobändi Nevaranta&Co 1995 -
”Uusiutumisen jatkuva pysyvyys” Kuvataiteilija Olavi Korolaisen pienoiselämäkerta ja 40-vuotisjuhlanäyttelyn näyttelyluettelo (käsikirjoitus, toimitus, taitto), Kemin Taidemuseo 1997
”Stone Age” pysyvä ympäristötaideteos (140 000 kg punaista graniittia), painavin runoni, Kemi 1998
”Maailman synty”, runomusiikkiteos, minidisc, tilausteos Yli-Iin Kierikki-keskukselle (käsikirjoitus Keijo Nevaranta, musiikki Juha Paakkola, toteutus Kambri-ryhmä) 1998
“Totta”, internet-kulttuurijulkaisun toimituskunnassa 2005-2006
”Todellisuuden ulottuvuudet” kuvanveistäjä Teuvo Ypyän pienoiselämäkerta ja näyttelyluettelo, Non Art Books 2008.
Omakustanteisia pien- ja runolehtiä 1981 -
Tekstinäyte
”Elämän pienuus ja luonnon suuruus,
se tuo mieleen tähdenlennon:
vain hiekanjyvän kokoinen siru
välähtää hetken avaruudessa,
piirtää ratansa tähtikarttaan
ja katoaa.
Se saa toivomaan.”
(Rajakivet s. 56)
”Kuuntelen kuusten alla niiden hiljaista viisautta.
Metsässä hengitän metsän henkeä.
Odotan että vanhemmat veljet
ympäröivät minut
ja antavat rauhan,
kun myöhäiset äänet häipyvät mustenevaan iltaan.”
(Joet palaavat lähteilleen s. 72)
se tuo mieleen tähdenlennon:
vain hiekanjyvän kokoinen siru
välähtää hetken avaruudessa,
piirtää ratansa tähtikarttaan
ja katoaa.
Se saa toivomaan.”
(Rajakivet s. 56)
”Kuuntelen kuusten alla niiden hiljaista viisautta.
Metsässä hengitän metsän henkeä.
Odotan että vanhemmat veljet
ympäröivät minut
ja antavat rauhan,
kun myöhäiset äänet häipyvät mustenevaan iltaan.”
(Joet palaavat lähteilleen s. 72)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti