Uni

Yllätyin, kun Kari Laita kutsui minut kyläilemään Keski-Pohjanmaalle Jomalaan. Lähdin sinne punaisella 73-mallin Kadetillani. Emme olleet ennen tavanneet. Hän oli jonkin sortin käsityöläinen. Minä pitkätukkainen taiteilija. Tervehdimme iloisena, olisin vieraana joitakin päiviä. Ajattelin jatkaa sitten matkaa pohjoiseen.

Karilla oli perhettä, vaimo ja kaksi lasta. Hänen tyttärellään oli tulossa ylioppilasjuhlat. Jossain vaiheessa havaitsin kuitenkin perheessä olevan tragedian. Nuorin lapsi oli syntynyt keskosena ja häntä pidettiin hengissä lasipurkissa jossakin nesteessä. Ennuste oli että lapsi kuolisi lähiviikkoina ja Karin vaimo oli siitä surullinen. Vistaa olikin nähdä lasipurkissa jossain nesteessä sätkivä epämuodostunut rääpäle.

Minut kutsuttiin kahvipöytään, jossa Karin lisäksi istui minulle ennen tuntematon mies. Kuulin että hän on valokuvaaja Jaakko Heikkilä vaikka ei ollutkaan yhtään tuntemani Jaakko Heikkilän näköinen. He katselivat pöydälle levitettyjä Jaakon valokuvia. Minäkin yritin kommentoida niitä, mutta minua kiellettiin, kun en kuitenkaan valouvista mitään ymmärtäisi. 

Sitten Jaakko kuitenkin käänsi kuvat ylösalaisin pöydälle ja kukin sai ottaa yhden kuvan ja niitä analysoitiin sitten. Minun valitsemassani kuvassa ryhmä tyttöjä rooliasuissa. Selitin että kuva on otettu teatterin lämpiössä ennen esitystä, mutta sitten tytöt alkoivat liikkua ja huomasin että lämpiö olikin teatterin lavastusta ja näytelmää esitttiin. Se oli kuitenkin sillä tavalla vanhanaikainen ohjaus että lavalla ei tapahtunt oikein mitään. Lausuttiin vain vuorosanoja.

Ylioppilasjuhliin olivat tulleet myös isäni, äitini, siskoni ja veljeni veljen autolla. Lähdimme juhliin kahdella autolla. Minä olin Kadetin kuskina ja poikkeuksellisesti selvin päin. Matkalla kävimme kuitenkin katsomassa missä viinakauppa on että voisin palatessa hakea viinat juhliin. Ajoimme pitkin lakeutta, välillä pitkin peltoakin. Siellä ruokaili iso joutsenparvi.

Auto temppuili, siitä katosiva jarrut kokonaan ja yhden tasoristeyksen kohdaalla ykköselle vaihtaessani päälle menikin pakki ja auto lähti peruuttamaan, minä en nähnyt peilistä missä tie menee ja jouduin peruuttamaan sokkona, kaiken lisäksi takaa lähestyi auto. Onnistuin saamaan viime hetkellä vaihteen kakkoselle ja pääsimme alta pois ja matkaa jatkamaan.

Tulimme kirkon pihaan, missä isäni, äitini ja sisarukseni jo odottivat. Meidän piti kantaa ruumisarkku kirkkoon, mutta siellä oli väkeä; edelliset hautajaset menossa, pappi messusi ja kuoro lauloi. Äitini hermostui ja ryntäsi keskelle siunaustilaisuutta ja alkoi sättiä hautajaisväkeä niin että tilaisuus keskeytyi. Äitini  oli hurjana kuin noita-akka. Isä yritti mennä väliin rauhoittamaan äitiä, mutta oli jo syntynyt yleinen hässäkkä. 

Äitini ja isäni pidätettiin ja kuulin että heidät vangittiin ehdottomaan vankeuteen odottamaan oikeudenkäntiä. Äiti kyseli ,että ei kai heitä sentään jumalanpilkasta voida syyttää, mutta juuri siitä syyte oli. Äiti arveli että heidät vapautettaisiin ja väärinkäsitys selviäisi, kun he pääsevät tuomarin puheille. Muut tiesivät että tuomio olisi vuosien vankeus. Äiti kysyi oliko isä pyytänyt jo anteeksi ja isä sanoi pyytäneensä, mutta että äidinkin pitäisi pyytää. Siihen äitini ei suostunut.

Pappi oli niin järkyttynyt että oli saanut lievän sydänkohtauksen ja voi pahoin. Minä talutin hänet punaiselle penkille lepäämään. Menin ulos tupakalle ja siellä veljeni ja siskoni olivat lähdössä. Minä kysyin eivätkö he jäisi kyläilemään, mutta heidän piti lähteä tapahtuneen johdosta heti Tampereelle. Menin takaisin sisälle. Pappi oli toipunut ja istui syömässä. Messu oli alkanut uudelleen. Minä ihmettelin eikö papin pitäisi mennä jumalanpavelukseen, mutta hän sanoi syövänsä nyt ja että hän voisi kyllä mennä vähän myöhästyneenäkin.

Minä kiipesin Kari Laidan kanssa urkuparvelle. Sieltä löytyi pienestä puulaatikosta irtolehtinä messukäsikirjoitus. Varastin siitä yhden sivun ja ajattelin tehdä siitä modernin tulkinnan, koska Shakespearen näytelmissä ei tapahdu mitään. Kari jäi sotkemaan käsikirjoituksen järjestystä että varkautta ei huomattaisi ja minä livahdin paikalta. 

Kun tulin teatterilavalle siinä istui värivalolavasteissa seitsemän veljestä kylvyssä. Piti esittää ohjaamani Lemminkäisen kuolema Jouko Turkan koulukunnan tyylillä ja veljekset hakkasivat puukoilla Lemminkäistä kuoliaaksi porealtaassa kuola suusta valuen. Koko altaan vesi muuttui pikku hiljaa vereksi.