Leena Krohn viisauden hotellissa

                                                         Kuva: Maija Keränen

Leena Krohn: Hotel Sapiens

ja muita irrationaalisia kertomuksia

164 s. Teos. 2013

Asukkaat kutsuvat taloa Hotel Sapiensiksi. Aikoinaan Hotel Sapiens oli julkinen rakennus, vaikka kukaan ei varmasti tiedä, mihin tarkoitukseen sitä silloin käytettiin.

Oliko se aluehallintovirasto, keuhkotautiparantola vai piirimielisiraala? Pitkään rakennus oli autio, mutta nyt täällä on ihmisten tarha ja turvapaikka. Asukkaiden perusteella voisi myös sanoa, että se on yhä hullujenhuone. Mutta myös koulutuskeskus, museo, pakolaisleiri ja evakuointikeskus, sairaala ja lääketieteellinen tutkimuskeskus sekä vankila ja rangaistuslaitos. Yhteydet ulkomaailmaan on katkaistu jo aikoja sitten. Hotellissa ihmiset ovat holhokkeja ja heitä valvovat ja ohjaavat Kaitsijat, jotka ovat robottien evoluution uusi taso. Tähän hotelliin sijoittuu Leena Krohnin romaani Hotel Sapiens.

Leena Krohn on suomalaisessa kirjallisuudessa outo lintu. Ne kirjat joita hänen laajasta tuotannostaan olen lukenut, eivät käsittele tätä todellisuutta vaan ennemminkin muita mahdollisia maailmoja. Ne kartoittavat todellisuuden raja-alueita, seikkailevat rationaalisen ja irrationaalisen hämärillä rajaseuduilla. Ne ovat satuja aikuisille, mutta silti niiden juuret ovat samaan aikaan syvällä tässä ajassa, tässä todellisuudessa, tässä maailmassa, jossa me elämme.

Vuonna 1992 Leena Krohn sai Finlanda-palkinnon romaanillaan ”Matemaattisia olioita tai jaettuja unia”. Hieman samanlaisessa maaperässä samoaa myös Krohnin Hotel Sapiens. Leena Krohn on opiskellut alunperin filosofiaa, mutta useissa kirjoissaan hän tarkastelee kuin insinööri erilaisia keinoälyn muotoja. Keinoälyn kautta ihminen joutuu kohtaamaan itsensä, miettimään ihmisen suhdetta itseensä ja todellisuuteen, ihmisen moraalia, todellisuuden ja harhan rajoja sekä elämän ongelmaa nyt noin yleisesti. Näin myös kirjassa Hotel Sapiens.

Kirjan nimi on kokonaisuudessaan ”Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia”. Se viittaa siis kertomus- tai novellikokoelmaan ja sellaisena kirjaa joitakin kymmeniä sivuja luinkin ennen kuin tajusin, että romaanihan näistä hieman irrallisista kertomuksista syntyy. Romaanissa on alku ja loppu, siinä on kertoja ja yhdistävänä tekijänä Hotel Sapiens, jossa kaikkki kirjassa kerrottu tapahtuu. Se kertoo oudosta maailmasta, jonka asukkaatkin ovat outoja, niitä joita tässä yhteiskunnassa hoidettaisiin mielisairaaloissa tai luokiteltaisiin vähintäinkin rajatilaisiksi.

Leena Krohnin romaani on myös eräänlainen dystopian, ihmiskunnan tuhon kuvaus. Hotel Sapiensissa eletään ihmiskunnan viimeisellä rannalla, eristyksissä ulkomaailmasta, joka kenties on jo tuhoutunut. Tänne, pakolaisleirille tai pelastuskeskukseen, on kokoontunut tai koottu omalaatuinen joukko myöhäisiä ihmisiä.

Merten valottomissa rotkoissa elää mitättömiä hyytelömäisiä eliöitä, jotka liittyessään yhteen muodostavat uuden, paljon kookkaamman eläimen, myrkyllisen physalia physaliksen, joka on samalla kertaa itsenäinen eläin ja kokonainen yhteiskunta, yksi ja satatuhatta. Samalla tavalla ihmiskunta näyttää seitsemältä miljardilta yksilöltä, mutta tutkittaessa tätä lajia hieman laajemmin se on yksi ja sama olio, meduusamainen hirviö. Joitakin pieniä osia tai jaokkeita tästä kokonaisuudesta on joutunut Hotel Sapiensiin eristyksiin.

Romaanin kertojan kohtaloksi on muodostunut Peevelinvuori ja sen liepeillä taivaalla havaitut oudot ilmiöt, hänen kiinnostuksensa pilviin ja niissä ilmenevään outoon käyttäytymiseen. Hän ei ainoastaan usko salaliittoteorioihin kemikaalivanoista ja tuhokapitalismin elektromagneettisesti laukaisemista maanjäristyksistä, tulivuorten purkautumisista, tiettyjen vieraiden voimien, intituutioiden ja hallitusten aikaansaamista tsunameista, hurrikaaneista ja tulvista sekä ilmaston muokkaamisesta, vaan hän on Peevelinvuorelta käsin voinut omiin silmin todistaa ne todellisiksi. Hänen kirjeensä maanosansa ulkoministerille, huoli ihmiskuntaa vastaan suunnatuista rikoksistako on aiheuttanut, tuominnut tai johtanut hänet Hotel Sapiensin asiakkaaksi tai asukkaaksi, paikkaan jossa taivasta peittää kelmeä kalvo, maidonvalkea himmeys, joka päästää lävitseen vain osan auringonsäteistä?

Kertojan Hotel Sapiensissa tapaamat ja tuntemat ihmiset sekä heidän Kaitsijoidensa toiminta ja heidän yksityiset kohtalonsa muodostavat Leena Krohnin kirjassa eräänlaisen omituisten otusten kerhon; tämän irrationaalisen todellisuuden, pienten kertomusten sarjan, joka vankistuu kirjan edetessä romaanin muotoon. Joitakin näistä henkilöistä kohtaamme kirjan mittaan useasti, kuten Kukkakauppiaan joka uskoo että kasveilla on paitsi sielu myös mieli ja ymmärrys, Peikin jolle materiaalinen maailma on vain todellisuuden vähäinen sivujuonne ja joka käy kirjeenvaihtoa tytärvainajansa kanssa, Mr. Higgsin joka tämän antiteesinä uskoo että aivot ovat kaiken järjellisyyden välttämätön ehto, maanpäällinen elämä ainoa mahdollinen ja kuolema tiedon ja havaitsemisen loppu. On myös ainoa Hotel Sapiensissa asuva lapsi Sakari joka kuuntelee sokerimuurahaisten puhetta, Arki-ihminen joka ruokapöytäkeskusteluissa vetää korkealentoisuutta maan pinnalle todeten, ettei ihan arki-ihmisenä voi sitä tai tätä ymmärtää sekä kokonainen liuta muita kummallisuuksia, kuten esimerkiksi kaksiulotteinen Varjo tai Hullu huoneesta 111.

Näistä ja lukuisista tässä mainitsemattomista aineksista Leena Krohn kutoo taitavasti kuin hämähäkki romaanin verkon ja verkoston. Lopputuloksena on runollisen kaunis ja syvällinen kirja, joka suhteellisen pienestä koostaan huolimatta asettaa lukijan vaativien haasteiden ja mittavien kysymysten eteen: pohtimaan ihmiskunnan tuhoa tai tulevaisuutta, ihmisen moraalia ja etiikkaa tässä maailmassa, missä me elämme juuri nyt.