Näin sopii unohtaa
Kajaanin Kaupunginteatterin esitys Seminaarin näyttämöllä
Runot: Eeva-Liisa Manner
Ohjaus: Helka-Maria Kinnunen
Musiikki: Anna-Mari Kähärä ja Juho Hannikainen
Näyttämöllä: Antti Hovilainen, Maija Pihlajanoja ja Teija Töyry
sekä muusikot Juho Hannikainen ja Sinikka Isoniemi
Eeva-Liisa Mannerin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Kajaanin Kaupunginteatterin johtaja Helka-Maria Kinnunen on ohjannut Seminaarin näyttämölle läpileikkauksen Eeva-Liisa Mannerin runoudesta. Esityksen pohjana ovat Eeva-Liisa Mannerin kootut runot kokoelmasta Kirkas, hämärä, kirkas, sekä Anna-Mari Kähärän ja Juho Hannikaisen runoihin säveltämä musiikki. Näyttämöllä runoja esittävät laulaen ja lausuen Kajaanin Kaupunginteatterin näyttelijät Antti Hovilainen, Maija Pihlajanoja ja Teija Töyry, muusikkoina Juho Hannikainen ja Sinikka Isoniemi.
Eeva-Liisa Manner (5.12.1921 - 7.7.1995) on suomalaisen runouden modernismin edelläkävijöitä ja ehdoton mielirunoilijani kotimaisessa lyriikassa. Mannerin ensimmäinen runokokoelma Mustaa ja punaista ilmestyi jatkosodan aikana 1944. Vuonna 1949 ilmestyi toinen kokoelma Kuin tuuli tai pilvi. Nämä kokoelmat olivat vielä perinteistä loppusointuista lyriikkaa, mutta seitsemän vuoden tauon jälkeen ilmestynyttä kolmatta kokoelmaa Tämä matka (1956) pidetään Mannerin oman runotuotannon läpimurtoteoksena ja runouden suomalaisen modernismin uranuurtajana (lähde:Wikipedia).
Itse synnyin vuosi Eeva-Liisa Mannerin kokoelman Tämä matka ilmestymisen jälkeen. Tutustuin hänen runouteensa lukioikäisenä ja tärkein lähteeni Mannerin runouteen on ollut parikymppisenä jostain divarista hankkimani Eeva-liisa Mannerin kirja Runoja 1956-1977, joka sisältää kootut runot kokoelmista Tämä matka (1956), Orfiset laulut (1960), Niin vaihtuivat vuodenajat (1964), Kirjoitettu kivi (1966), Fahrenheit 121 (1968), Jos suru savuaisi (1968), Paetkaa purret kevein purjein (1971) ja Kuolleet vedet (1977) hänen runoutensa keskeisen tuotannon.
Eeva-Liisa Mannerin runous on pääsyyllinen siihen, että kirjoittamisharrastukseni ja ymmärrykseni runoudesta lukioaikoina ja sen jälkeen lisääntyi ja julkaisin esikoisrunokokoelmani ”Lintujen silmissä kivien kylmyys” vuonna 1982 omakustanteena sekä sittemmin viisi muuta kustannettua runokokoelmaa. Manner on syy, miksi ”ammatiltani” olen ensisijaisesti runoilija. Mannerin runous itsessään on myös pääsyy siihen, miksi olen täysin kyvytön ja jäävi arvostelemaan Kajaanin Kaupunginteatterin toteuttamaa runoesitystä Kajaanin Seminaarin näyttämölle. Manner on minulle liian läheinen, olen lukenut runot omalla tavallani, en kykene arvioimaan toista tulkintaa.
Lievästi järkytyin kun vasta näytelmän ohjelmalehtisestä tajusin, että suuren suomalaisen runoilijan Eeva-Liisa Mannerin syntymästä tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta. ”Hyvä Jumala, niinkö kauan siitä on?” Äkkiä tunnen itsenikin hyvin vanhaksi. Olenhan ollut kiinnostunut hänen runoudestaan jo lähes 50 vuotta, elänyt sitä läpi: mystistä, syvällistä, filosofista ja ainutlaatuista Eeva-Liisa Mannerin runoutta, josta itse olen kirjoittanut 1995 välittömästi hänen kuolemansa jälkeen Pohjolan Sanomiin esseen Eeva-Liisa Mannerin runoudesta, joka sittemmin on ilmestynyt blogissani osoitteessa:
https://nevaranta.blogspot.com/2009/09/eeva-liisa-mannerin-syva-matka-in.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti