Hamningberg 70 N - 30 E "Maailman loppu"

Hamningberg 70 astetta pohjoista leveyttä, 30 astetta itäistä pituutta, Euroopasn koillinen reuna. Paikka jonka lempinimi on "Maailman loppu". Tämän jälkeen tulee vain meri ja ei-mitään. Pohjoisemmassa on enää vain Huippuvuoret ja Pohjoisnapa. Idässä seuraava etappi on Novaja Zemlja.

Hamningberg, kuollut maa, unen maisema. Tämä on vuorenpeikkojen ja korppien valtakuntaa. Maa josta kasvaa enää vain pystysuoria kivisiä patsaita ja pylväitä. Vuorten ikiaikaiset seinät ovat nousseet täällä pystyyn maan alkuvoimaisessa puristuksessa pusertuen yhteen ja lomittain kuin rypistetty paperi, kaatuen milloin mihinkin suuntaan ja muodstaen valtavia rapautuneita kivisiä hampaita ja tikareita.

Hmningberg, kivimaailma. Alue, jossa aika ja suhteellisuudentaju katoavat. Täällä elävät enää kivet ja meriset linnut. Luonto on rakentanut vuorten seinämistä ylittämättömän rintavarustuksen. Koko maisema on yhtä valtavaa luonnon muovaamaa stonehengea. 15 metriä korkeita kivisiä pylväitä, joiden takana 30 metriä korkeita kivisiä pylväitä, joiden takana on 100 metriä korkeita kivisiä pylväitä, ja näistä kivisistä pylväistä ja paasista vuorten pystysuorat seinät on rakennettu.

Hamningberg, kaiken ei-minkään keskellä kuollut kylä. Tämän vertikaalisen, kivisen maailman äärimmäisessä laidassa, vuorten kainalossa, meren syleilyssä, on yllättäen pieni laakea nummi, joka kasvaa ruohoa eikä mitään muuta. Ja tällä nummella on kalastajakylä, jonka kaikki ympärivuotiset asukkaat lepäävät kylän hautausmaalla. Katselen hiljaisena vuonna 1993 kuolleen kylän viimeisen asukkaan hautaa. Tässä lepää pastori M A Pettersen. Hautausmaalla, jossa on joitakin kymmeniä ristejä, tiivgistyy Hamningbergin historia, kylän surullinen loppu. Jostain toisesta hautarististä löytyy paljonpuhuva teksti, joka tiivistää elämisen ankarat olosuhteet täällä: "Ukient mann fra havet 08.11.1910

Kalan varassa

Tällä raja-alueella, Euroopan pohjoisella laidalla, ihmisen asutuksen historia on pitkä. Finnmarkenin alueen vanhimmat esinelöydöt on ajoitettu vuoteen 8000 eaa, aikaan jolloin jääkausi oli vasta väistymässä Pohjois-Suomesta ja meri peitti maata Rovaniemen korkeudelle asti. Hamningbergkin on vanha lappalaisten asuinalue. Täältä on löydetty jäänteitä kajakista, joka on ajoitettu 1000 - 2000-luvulle eaa.

Ensimmäiset norjalaiset tulivat Hamningbergin alueelle noin 1000-luvulla. Viikingit verottivat lappalaisia, samoin kuin Suomessa pirkkalaiset ja hämäläiset. Kala oli merilappalaisille tärkein toimeentulon lähde; meri oli "täynnä kalaa" ja sen arvo verotuksen ja kaupankäynnin välineenä ymmärrettiin jo varhain. On muistettava että turska on vaelluskala, joka syntyy Lofooteilla ja vaeltaa aina Siperiaan asti - ja kalastajat ovat vaeltaneet kalojen perässä. Kevätsesongilla on kalastettu ensin Lofooteilla, myöhemmin Hamningbergin alueella.

Vasta 1500 luvulla alkanut kalantuotanto, alkeellinen "kalateollisuus", mahdollisti laajemman pysyvän asutuksen syntymisen. Kalantuotanto oli kuivakalaa. Se mahdollisti pysyvän asutuksen. Kalastusta harjoitettiin purje- ja soutuveneillä. Kala oli lähellä rantaa ja kevätsesongilla veneen saattoi täyttää soutamalla. Kylässä asui vakituisesti noin 100 ihmistä, mutta kalastussesongilla alueella saattoi olla 500 ihmistä. Näin 1900-luvulle asti.

1900-luvun vaihteessa Hamningbergista oli jo kehittynyt Lofoottien rinnalla toinen Ruijan keskeinen kalastusalue. Kylässä asui 300 - 400 ihmistä, mutta kevätsesongilla kalastajien tullessa kylän väkimäärä kaksinkertaistui. Rantaviivassa oli parhaimmillaan 10 kalatehdasta, jotka vastaanottivat kalaa, kuivasivat sitä ja välittivät edelleen. Kalastajat asuivat sesongin aikana turvekattoisissa aittamaisissa rakennuksissa, joista vanhimmat kylässä edelleen säilyneet ovat 200 vuoden ikäisiä asumuksia.

Kylän kuolema

Hamningbergin kylä on syntynyt, kasvanut ja lopulta myös kuollut täysin kalastuksesta riippuvaisena. Vuosisadan vaihteen kukoistava kalastajakylä on nyt talvisin autio. Viimeisten kalastajaveneiden hylyt maatuvat kylän rannassa, kymmenestä kalatehtaasta on pystyssä enää yksi, joka kesäisin toimii matkustajakotina. Vintturit ja taljat ovat ruostuneet. Kalastusta tällä alueella harjoittavat enää vesilintujen ja kajavien valtavat parvet ja kalatehtaan varustuksen omaavat troolarit.

Lopulta koko Hamningbergin tuhoutuminen oli kiinni kalastuslaiturista ja aallonmurtajasta, jota kylään oli hyaviteltu 1900-luvun alusta lähtien, mutta jota lopulta koskaan ei saatu. 1900-luvulla veneet kasvoivat ja Hamningbergiin olisi tarvittu aallonmurtaja ja uusi kalastuslaituri. Paikalliset ihmiset olivat aloittaneet aallonmurtajan rakentamisen jo vuonna 1910, mutta omat rahkeet eivät riittäneet eikä valtio myöntänyt rahaa rakentamiseen. Sitten historiakin tuli peliin maailmansodan muodossa.

Vuosikymmenien odotukset ja haaveet aallonmurtajasta romahtivat lopullisesti vuonna 1965, jolloin Norjan valtio päätti, ettei kalastuslaituria koskaan rakenneta. Suuri kalasatama rakennettiin Svartnäsiin ja Båtsfjordiin. Tämän päätöksen jälkeen väki muutti Hamningbergista kerralla.

Hamningbergin paradoksi on, että väki muutti kylästä pakokauhunomaisesti samaan aikaan, kun valtio rakensi kylään palvelut. Korvaukseksi menetetystä kalasatamasta Hamningbergiin valmistui tie vuonna 1966. Kun tie tuli, täältä oli hyvä muuttaa pois. Aiemmin Hamningbergilla oli ollut yhteys ulkomaailmaan lähinnä meritse. Nyt Hamningbergiin saatiin tien lisäksi muutkin palvelut: kylään rakennettiin uusi koulu ja saatiin sähköt. Mutta kun tie valmistui, väki muutti Varangeriin, Båtsfjordiin ja muualle. Valtiovalta havahtui ja tarjosi edullista lainaa ja tarjosi edullista lainaa, jotta asukkaat olisivat muuttaneet takaisin, mutta se ei enää auttanut.

Hamningberg tyhjeni kerralla. Kylään jäi vain neljä ympärivuotista asukasta: pappi, jääkäri, vanhapoika ja papin vaimo, jotka elivät kylässä elämänsä loppuun asti. Viimeisenä siis kuoli pastori Pettersen 1990-luvun alussa.

Tulevaisuuden toivoa ja uhkakuvia

Kesäisin Hamningberg ei sentään ole aivan tyhjä. Lintujen, lampaiden ja porojen lisäksi kylässä liikkuu kesällä ihmisiäkin. Täällä asuu vielä osavuotisesti Hamningbergista aikanaan poismuuttaneiden kalastajaperheiden jälkeläisiä, kylässä oleskelee joka kesä lyhyempiä tai pidempiä aikoja geologeja, lintuharrastajia, taiteilijoita ja valokuvaajia sekä turisteja, jotka kaikki ovat omalla tavallaan lumoutuneet tästä jylhästä, karun ankarasta maailmasta.

Vielä 1990-luvulla kylässä toimi kesäisin Lilly Riise Hansenin ja Erling Sundven ylläpitämä kauppa ja posti. Ne ehtivät olla toiminnassa noin 150 vuotta kauppatalossa jonka Lilly Riisen isoisä oli rakentanut 1800-luvun puolivälissä. Nykyisin Hamningbergissa toimii kesäisin enää kahvila.

Hamningbergin ainutlaatuiset maisemat ovat nykyisin kuitenkin tien ansiosta turistien ja luonnonharrastajien tavoitettavissa. Erityisesti lintuharrastajat ovat viehättyneet paikasta, jonka ohitse kulkee koko arktisen muuton valtavirta.

Päivittäin vaeltelevat kajavien monituhatpäiset armeijat kalastusmatkoillaan Båtsfjordin ja Svartnäsin välillä. Paikallisena täällä voi havaita muun muassa kaikki neljä Euroopan kihulajia. Arktisten lintujen muutto on täällä varsinainen luonnonnäytelmä. Loppukeväästä ja elo-syyskuussa vesilintujen massat ja hanhien kolonnat sivuuttavat tämän paikan. Arktisten lintujen muuton havaintopaikkana Hamningberg on nykyään yhtä tärkeä kuin Novaja Zemlja.

Hamningbergin ympärivuotisen asuttamisen esteenä on se, että tietä ei aurata talvisin, se tulisi liian kalliiksi. Mutta matkailijoiden virta kylään on lisääntynyt vuosi vuodelta ja kesäisin alueella on melkeinpä vilkasta; kylässä liikuskelee jo aiemmin mainittuja taiteilijoita, geologeja, lintumiehiä, kalastajaperheiden jälkeläisiä, mutta enimmäksen tietenkin tavallisia turisteja. Jokin tässä kaikessa Hamningbergin maiseman karuudessa ja sen karussa kohtalossa koskettaa silti: itse kylä ei hengitä, se ei nää elä.

Jotain Hamningbergin luonnon ainutlaatuisuudesta kertoo sekin, että näitä muistiinpanoja tehdessäni merikotka lentää matalalla suoraan yli 150 vuotta vanhan kauppatalon yli ja jatkaa 200-vuotisten turvekattoisten asumusten yli merelle liitäen levitetyin valtavin siivin jonnekin Vardötä kohti. Mutta merikotkan silmin voi jossain etäisyydessä, aluevesirajojen ulkopuolella erottaa myös japanilaisen, kreikkalaisen tai espanjalaisen jättimäisen turskatroolarin, oikeammin kelluvan kalatehtaan, jotka ovat kalastaneet "meren tyhjäksi kaloista" kuten Finnmarkenilla tavataan sanoa.