VI
Lyhyin ja lavein tie ”Uljaan uuden maailman” painajaiseen johtaa Aldous Huxleyn mukaan liikakansoituksen ja ihmiskunnan kiihtyvävauhtisen kasvun kautta. Huxley ennakoi, että noin .5,5 miljardia ihmistä olisi maapallon kantokyvyn raja, jolloin ihmiskunnan enemmistön olisi tehtävä valintansa anarkian ja totalitaristisen hallinnon välillä.
Neuvostoliiton romahdettua ja Kiinan kapitalisoiduttua maailmanlaajuinen kommunistinen diktatuuri ei enää vaikuta mahdolliselta, anarkiaakaan ei ole laajamittaisesti ilmennyt. Myös ravinnontuotannon teknologia on kehittynyt nopeasti, vaikkakin osittain arveluttavilla keinoilla geenimanipuloidun ruuan tuotannon vallatessa alaa.
Syömme koko ajan myös tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia, kulutamme luonnonvaroja yli niiden kapasiteetin - ja nyt ilmastonmuutos on noussut ihmisen toimien seurauksena uhaksi koko maapallon ekologialle.
Eräänä demokratian uhkatekijänä Huxley ennakoi jo 50 vuotta sitten teknisen kehityksen ja sen seurauksena tapahtuvan taloudellisen ja poliittisen vallan keskistyksen: "... demokratian voidaan tuskin odottaa kukoistavan yhteiskunnassa, missä poliittinen ja taloudellinen valta yhä suuremmassa määrin keskittyy. Mutta teknillinen kehitys johtaa edelleenkin juuri tällaiseen vallan keskitykseen."
Diktatuurijärjestelmässä valtio valvoo suuryrityksiä, mutta kapitalistisessa demokratiassa sitä valvoo valtaeliitti. Yksilön vapautta uhkaa tämä yhteiskunnan liiallisen organisoitumisen vaara. Huxley varoittaa sellaisen yhteiskunnan kehittymisestä, jota kontrolloi (hienovaraisesti ja huomaamattomasti demokratioissa) mahtava liikemaailma ja maan hallitus. Suurkaupunkielämä ei tarjoa suotuisaa maaperää henkiselle terveydelle vaan on ikäänkuin nimetöntä ja abstraktista. "Tällaista elämää eläessään yksilö useinkin tuntee itsensä yksinäiseksi ja merkityksettömäksi. Hänen olemassaolollaan ei ole enää ydintä eikä tarkoitusta."
Huxleyn mukaan liikakansoituksen ja teknisten muutosten paine nopeuttaa kehityskulkua, joka uhkaa yksilöllistä vapauttamme:
"Liikakansoituksen ja liiallisen organisaation persoonattomat voimat ja ne yhteiskunnan rakentajat, jotka yrittävät ohjata näitä voimia, työntävät meitä uuden keskiaikaisen järjestelmän suuntaan. Tämä uudelleensyntynyt keskiaika tehdään alkuperäistä hyväksyttävämmäksi sellaisten uljaan uuden maailman viihdykkeiden avulla kuin ovat lapsien sopeuttaminen olosuhteisiin, uniopetus ja kemiallisesti aikaansaatu hyvänolon tunne, mutta useimmille miehille ja naisille se tulee silti olemaan eräänlaista orjuutta."
VII
"Me (uuden amerikkalaisen demokratian perustajat) uskomme, että ihminen on järjellinen eläin, luonnon lahjoittamilla oikeuksilla ja synnynnäisellä oikeudentajulla varustettu, ja että hänet voidaan hillitä pahanteosta ja hänen oikeuksiaan suojella maltillisten vallanpitäjien toimesta, jotka ovat hänen itsensä valitsemia henkilöitä ja joiden toimiaika on riippuvainen hänen omasta tahdostaan." Näin kirjoitti USAn presidentti Thomas Jefferson 1700-luvulla.
Huxley tyrmää Jeffersonin idealismin: "Freudin jälkeisen aikakauden ihmisisten korvissa tällaiset sanat kuulostavat liikuttavan vanhanaikaisilta ja hyväuskoisilta. Ihmiset ovat paljon vähemmän järjellisiä ja synnynnäisesti oikeudenmukaisia kuin kahdeksannentoista vuosisadan optimistiset idealistit kuvittelivat."
Ensimmäinen ja toinen maailmansota olivat osoittaneet Huxleylle, että sivistyneet ihmiset, "jotka kylpivät joka päivä ja menivät kirkkoon silinterihattu päässä, harjoittivat sellaisia julmuuksia, että tuskin Aasian ja Afrikan pakanatkaan olisivat moista uneksineet." Huxley uskoi, että näitä hirmutekoja tulisi tapahtumaan tulevaisuudessakin, mutta uskoi myös Orwellin kuvaamien rangaistusmenetelmien väistyvän uljaan uuden maailman kiihokkeiden ja manipuloinnin tieltä. Demokraattisen yhteiskunnan vitsaukseksi näyttäisi nousevan elämän sisältöä tyhjentävä ja viihteistävä joukkotiedotus.
"Massatiedotusvälineistö, sanalla sanoen, ei ole hyvä eikä paha; se on yksinkertaisesti mahtitekijä, ja kuten jokaista mahtitekijää, sitäkin voidaan käyttää joko hyvin tai huonosti." Vapaan sanomalehdistön esitaistelijat eivät Huxleyn mukaan kyenneet ennakoimaan läntisissä kapitalistisissa demokratioissa tapahtunutta "laajan massatiedotusvälineistön kehittymistä, joka ei ole niinkään kiinnostunut siitä, mikä on totta tai valhetta, kuin kuvitteellisesta, siitä mikä on täysin tai lähes täysin joutavaa." Vaikka Huxley totesi ja ennakoi tätä tiedotusvälineiden viihteistymistä, tuskinpa hänkään olisi sentään osannut kuvitella "Kauniiden ja rohkeiden" kaltaisten saippuasarjojen tai Orwellilta nimensä näppärästi lainanneen"Big Brotherin" ja muiden "tositv"-viihdesarjojen esiinmarssia.
Tyhjänpäiväinen viihde toimii pohjimmiltaan uskontojen tavoin, joiden jo Karl Marx totesi olevan oopiumia kansalle: "Uskonnon 'toinen maailma' eroaa huvituksen harhamaailmasta, mutta ne muistuttavat toisiaan siinä, että ne ovat eittämättä 'irti tästä maailmasta'. Molemmat ovat mieltäkiehtovia, ja jos ne koetaan liian yhtäjaksoisesti, molemmista voi tulla (...) uhka vapaudelle."
"Nykyajan diktaattorit luottavat propagandassaan lähinnä toistoon, salaamiseen ja rationalisointiin - he toistavat iskulauseita, jotka haluavat hyväksyttävän tosina, salaavat tosiasioita, joita eivät halua saattaa kansan tietoon, ja nostattavat ja ohjaavat intohimoja, joita voidaan käyttää puolueen tai valtion eduksi. Kun manipulaation taito ja tiede tulevat paremmin ymmärretyiksi, tulevaisuuden diktaattorit oppivat epäilemättä yhdistämään sen metodit niihin tauottomiin huvituksiin, jotka lännessä uhkaavat nykyään hukuttaa joutavuuksien mereen sen rationaalisen propagandan, joka on oleellista yksilöllisen vapauden säilymiselle ja demokraattisten laitosten eloonjäämiselle."
VIII
Kun Huxley kirjoitti kirjaansa Sääli uutta sukupolvea, oli Hitlerin ja kansallissosialismin kukistumisesta kulunut aikaa vasta hieman toistakymmentä vuotta. Neuvostoliiton stalinistinen diktatuuri oli edelleen voimissaan. Huxley pohtii fasismin massapsykologiaa ja toteaa kansan joutuneen Hitlerin nerokkaassa propagandassa eräänlaisen massamyrkytyksen uhriksi.
Hitlerin ja Stalinin diktatuurit eivät ole kehittynessä maissa myöhemmin saaneet enää vastaavassa muodossa jalansijaa, mutta eräänä hyvin toimivaksi osoittautuneena massamyrkytyksen muotona voidaan pitää modernia mainontaa.
Huxleyn mukaan diktatuuri pysyy hengissä "vetoamalla, ei järkeen eikä valistuneen oman edun valvontaan vaan intohimoihin ja ennakkoluuloihin, niihin mahtaviin 'kätkettyihin voimiin', kuten Hitler niitä nimitti, jotka piilevät jokaisen ihmisen alitajunnan syvyyksissä."
Mutta samoilla alueilla operoi myös januskasvoinen mainonta. Kehittynyt mainonta ei myy tuotetta vaan mielikuvia, kosmeettisten aineiden valmistajat eivät myy 'lanoliinia' vaan toivoa. Ja mainonnan menetelmät olivat puolestaan jo 1950-luvun lopulla valjastettu politiikan käyttöön: "Yhdysvaltain molemmat puolueet kaupallistavat ehdokkaansa ja vaalikysymykset samoin metodein, joita liikemaailma on kehittänyt saadakseen tuotteensa kaupaksi."
Lopputuloksena on Huxleyn mukaan siis alitajuntaan ja mielikuviin perustuvaa mainontaa ja hygieenisiä, tuotteistettuja poliitikkoja: "Nykyään käytettävät metodit poliittisen ehdokkaan kaupallistamiseksi, ikäänkuin hän olisi hajujenpoistaja, antavat äänestäjäkunnalle takeen siitä, ettei se milloinkaan tule kuulemaan totuutta mistään asiasta."
IX
Hitlerin demagogia ja mainonnan politiikkaan asti tunkeutuvat lonkerot ovat Huxleylle esimerkkejä ihmismielten joukkomuokkauksen menetelmistä, mutta tätä mielenmuokkausta voidaan jalostaa myös yksilötasolle Pavlovin koirakokeiden viitoittaman ehdollistamisen avulla. Tämän ehdollistamisen keinoarsenaaliin Huxley lukee kemialliset mielenmuuntajat, alitajuisen taivuttelun ja uniopetuksen.
Huxleyn vuonna 1931 kirjoittamassa Uljaassa uudessa maailmassa ihmiset käyttivät kemiallisena mielenmuuntajana somaa, jonka esikuvan Huxley oli löytänyt Veda-kirjoista ja Intian vanhojen arjalaisten valloittajien uskonnollisissa rituaaleissa käytetystä huumeyrtistä. Uljaan uuden maailman soma "synnytti autuuden tunteen, johti suurempina annoksina näkyjen näkemiseen ja kolmen tabletin syömisen jälkeen vaivutti virkistävään uneen. Ja kaikki tämä kävi päinsä ilman, että sielu tai ruumis olisi mitenkään joutunut kärsimään."
Mutta mielihyvävaikutusten ohella ja niiden ansiosta soma oli samalla diktaattorin arsenaalin voimakkaimpia hallintavälineitä. "Yksilöjen järjestelmällinen huumaaminen valtion hyväksi (...) oli maailmanvalvojien politiikan kannatinpylväitä. Päivittäinen soma-annos oli suojakeino henkilökohtaista sopeutumattomuutta, yhteiskunnallista levottomuutta ja kumouksellisten aatteiden levittämistä vastaan.
Kun Huxley vuonna 1957 kirjoitti kirjaansa Sääli uutta sukupolvea oli sekä mielialalääkkeiden että synteettisten huumeiden kehittämisessä astuttu aimo harppaus eteenpäin. LSD 25 oli kehitetty ihmelääkkeeksi ja huumeeksi, joka oli laillinen 60-luvun loppupuolelle ja jonka haittavaikutuksia vielä ei tiedostettu. Kaikki tiedämme nyt LSDn tuhoisat haittavaikutukset mutta sen jälkeen käyttöön on otettu yhä uusia mielialalääkkeitä, aluksi voimakkaammin riippuvuutta aiheuttavia ja nyttemmin toisen sukupolven masennusläkkeitä, joista riippuvuus on lähinnä psyykkistä, mutta jotka alkavat kuulua kehittyneissä maissa joka kodin lääkekaapin vakiovarustukseen.
Huxley varoittaa tulevia sukupolvia yhä pidemmälle kehitetyistä kemiallisista mielenmuuntajista: "Näitä keksintöjä voidaan, kuten kaikkia muitakin, käyttää joko oikein tai väärin. Ne saattavat auttaa psykiatria hänen taistelussaan mielisairauksia vastaan, mutta ne saattavat auttaa myös diktaattoria hänen taistelussaan vapauden tukahduttamiseksi. Todennäköistä on kuitenkin (koskapa tiede on jumalaisen puolueetonta), että ne sekä orjuuttavat että vapauttavat, parantavat ja tuhoavat samalla kertaa", Huxley toteaa sarkastisesti.
X
Hieman yli puoli vuosisataa sitten Aldous Huxley kirjoitti kirjassaan Sääli uutta sukupolvea:
”Aikakaudellemme on annettu monia lisänimiä – ahdistuksen aika, atomiaika, avaruusaika. Yhtä hyvällä syyllä sitä voisi nimittää televisiokiihkon ajaksi, sentimentaalisten jaaritusten ajaksi tai äänilevysankarien ajaksi.”
Mitäpä Huxley tuumisi, nähdessään ja eläessään meidän aikaamme nyt... Hän näkee uhkatekijöiksi coca-colan ja popcornin, freudilaisen alitajuisen taivuttelun, alitajuntaan vaikuttavat suggessiot ja kaupallisten propagandistien vaikutusyritykset (piiloviestit) uhrien tajuntaan:
”Tehokkaimpia ei-rationaalisen taivuttelun metodeja tietoisuuden kynnyksen yläpuolella on vetoaminen mielleyhtymiin, assosiaatioihin. Propagandisti assosioi mielivaltaisesti valitsemansa tuotteen, ehdokkaan tai aatteen johonkin käsitteeseen tai henkilökuvaan, jota useimmat tietyn kulttuurin piirissä elävät ihmiset pitävät ehdottomasti hyvinä. Niinpä kauneus voidaan mielivaltaisesti assosioida mihin hyvänsä raivaustraktoreista virtsaneritystä edistäviin aineisiin asti...”
Poliitikkojen tuotemerkkeihinhän kuuluu vaikkapa hymy, rehellisyys ja uskottavuus – mutta ennen kaikkea suggeroiva mielikuva ihanteesta, jota poliitikko kaupittelee ja jonka avulla hän saattaa muovata heidän tunteitaan ja mielipiteitään, ilman että he lainkaan käsittävät, mitä hän tekee.
Huxley liittää uhkakuviin myös 1950-luvulla psykologiassa trendikkään ”uniopetuksen” idean ja kysyy lopulta, pystyvätkö demokraattiset laitokset selviytymään näiden ammattitaitoisten mielenmuokkaajien myyräntyöstä, ”jotka ovat läpikäyneet tieteellisen koulutuksen sekä yksilöjen että joukkojen hyväksikäytössä?” Voiko kasvatus neutralisoida ihmisen alttiutta suggerointiin, voiko laki valvoa ihmisten suggeroitavuuden hyväksikäyttöä?
XI
Niin. Voiko ihminen? Pystyykö ihminen? Ja mitä hän voi ja mitä hänen pitäisi tehdä. Tässä Huxley on ehkä neuvottomimmillaan. Kuten hän jo alussa toteaa: ”vapauden vihollisia käsittelevä aihepiiri on suunnattoman laaja”. Mutta entä vapauden puolustuskeinot, niitä jää jäljelle vähän, ehkä vain yksi tai kaksi.
Yksi on vapauden arvo: kasvatus vapauteen – joka sisältää myös kielen ja mielen tarkkuuden propagandistisia pyrkimyksiä vastaan. Toinen on rakkauden ja myötätunnon arvo – joka on kaikille ihmisolennoille yhtä välttämätöntä kuin ruoka ja asunto. Ja lopulta ymmärryksen arvo, jota ilman rakkaus on voimaton ja vapaus saavuttamattomissa.
”Mitä voimme tehdä? Voimme kasvattaa itseämme vapauteen – kasvattaa paljon paremmin kuin nykyään. Mutta vapaus, kuten olen pyrkinyt osoittamaan, on monilta tahoilta uhattuna, ja nämä uhat ovat monenlaatuisia – väestötilastollisia, yhteiskunnallisia, poliittisia, psykologisia...”
”Maailmassa on vielä jonkin verran vapautta jäljellä. Monet nuoret ihmiset eivät tosin näytä arvostavan vapautta. Mutta jotkut meistä uskovat yhä, etteivät ihmiset voi ilman vapautta tulla täysin inhimillisiksi ja että vapaus on siksi ensisijaisen arvokas. Kenties ne voimat, jotka nyt uhkaavat vapautta, ovat liian mahtavia, jotta niitä voitaisiin kovinkaan kauan vastustaa. Mutta meidän velvollisuutemme on tehdä kaikki voitavamme niiden vastustamiseksi.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti