Kirjoja hyllystäni: Aldous Huxley: Sääli uutta sukupolvea osa I

I

1900-luvun merkittävimpinä tieteisromaaneina voitaneen melko yksimielisesti pitää Aldous Huxleyn tulevaisuusfiktiota ”Uljas uusi maailma” sekä George Orwellin tieteisromaania ”Vuonna 1984”. Huxleyn ”Uljas uusi maailma” (The Brave New World) ilmestyi 1932, Orwellin ”Vuonna 1984” julkaistiin vuonna 1948. Molemmat romaanit ovat edelleen ajankohtaisia, ehkä ajankohtaisempia kuin koskaan, vaikka Orwellin kirjan ”Vuonna 1984” nimen mukainen viimeinen käyttöpäivä onkin mennyt jo ja Huxleyn kirjan aikakehys joskus 500-600 j.F. (jälkeen Fordin) on vielä kaukana edessäpäin.

Huxleyn ja Orwellin romaanit ovat lähtökohdiltaan eräissä suhteissa samanlaisia. Molemmat ovat Science fictionia, joka tähtää maahan ja jonka päähenkilönä on ihmiskunta. Molemmat ovat myös kauhuskenaarioita. Niiden tulevaisuudennäkymät ovat ihmiskunnan kannalta lohduttomat. Ne kuvaavat totalitaristista maailmaa, jossa yksilöiltä on riistetty vapauden mahdollisuus, mutta tätä totalitarismia toteutetaan kirjoissa täysin päinvastaisilla tavoilla.

Orwell kuvaa kaikkialle lonkeronsa ulottavaa valvontayhteiskuntaa, jossa yhteiskuntakoneisto tukahduttaa pakolla yksilöllisen vapaan ajattelun. Huxleyn kirjassa taas kuvataan uutta uljasta maailmaa, jossa ihmistä muokataan täydellisemmäksi geenitekniikan avulla. Ihmiset alistetaan ja hallitaan tekemällä heidät riippuvaiseksi mielihyvästä, somasta, massaviihteestä ja seksistä.

II

Kumpaakaan edellämainituista kirjoista ei ole kirjahyllyssäni. Sen sijaan Aldous Huxleyn esseekokoelma ”Sääli uutta sukupolvea” kirjahyllystäni löytyy. Sen alkuteos ”Brave New World Revisited” ilmestyi vuonna 1958. Suomennos on vuodelta 1961. Sen esseiden tamatiikka kiertyy Uljaan uuden maailman ja Orwellin 1984:n ympärille. Huxley vertailee näiden kahden fiktion ajatuksia ja toteutumista nyt 1950-luvun lopun reaalimaailman näkökulmasta. Sitä kirjaa tässä käsittelen. Esseekokoelmassaan Huxley päätyy siihen johtopäätökseen, että hänen utopiansa on toteutumassa varmemmin kuin Orwellin visio.

”George Orwellin Vuonna 1984 toi silmiemme eteen tulevaisuudenkuvan, johon oli projisoitu nykyisyys, mikä merkitsi stalinismia, ja läheinen menneisyys, joka sai kokea natsismin kukoistuskauden. Uljas uusi maailma oli kirjoitettu ennen Hitlerin valtaanpääsyä Saksassa ja ennen Neuvostoliiton tyrannian esiinmarssia. Vuonna 1931 järjestelmällinen terrorismi ei ollut vielä sellainen ahdistava aikakauden tunnus kuin miksi se oli tullut vuonna 1948, eikä oman mielikuvitukseni luoma diktatuuri ollut niin brutaali kuin se mitä Orwell niin mestarillisesti kuvaa. Vuoden 1948 perspektiivistä Vuonna 1984 vaikutti pelottavan vakuuttavalta. Mutta tyrannitkin ovat sentään kuolevaisia ja olosuhteet muuttuvat.”

”Mutta jos lähdemme siitä otaksumasta, että suurvallat joten kuten voivat pidättyä tuhoamasta meitä, voimme sanoa, että tällä hetkellä vaakakuppi kallistuisi pikemminkin Uljaan uuden maailman kuin Orwellin luoman tulevaisuudenkuvan puolelle”, Huxley päättelee.

Vuonna 2011 tätä kirjoittaessani olen itsekin samaa mieltä Huxleyn kanssa. Valitettavasti. Kahdesta kauhukuvasta ihmiskunta on kulkenut kohti sitä kauhistuttavampaa.

III

Huxley katsoo maailmaa 1950-lopun perspektiivistä takautuen Uljaan uuden maailman ja Vuonna 1984 utopioihin, tarkastellen miten maailma on toteutunut kirjoittamishetkeen mennessä, mutta peilaten niitä myös tulevaan, ihmiskunnan tulevaisuuden uhkakuviin.

Huxley käsittelee ihmiskunnan suuria tulevaisuudenkysymyksiä ja uhkia sellaisilla otsikoilla kuin ”Liikakansoitus”, ”Heikkenevä sukukuntamme”, ”Liiallinen organisaatio”, ”Propaganda demokraattisessa yhteiskunnassa”, ”Propaganda diktatuurivaltiossa”, ”Mainonnan kahdet kasvot”, ”Aivopesu”, ”Kemialliset mielenmuuntajat”, ”Alitajuinen taivuttelu”, ”Uniopetus”, ”Kasvatus vapauteen” ja ”Mitä voimme tehdä?”

Huxley itse toteaa esipuheessa: ”Vapautta ja sen vihollisia käsittelevä aihepiiri on suunnattoman laaja, ja se, mitä olen kirjoittanut, on tietenkin liian vähän tehdäkseen sille täyttä oikeutta; mutta olen ainakin kosketellut monia ongelman eri näkökohtia. (…) Olen jättänyt pois tutkielmastani eräitä vapauden vihollisia (mikä ei johdu siitä että ne olisivat merkityksiltään vähäpätöisiä, vaan mukavuussyistä ja siitä, että olen käsitellyt niitä aiemmin) nimittäin varustautumisen ja militarismin (...) ne univormupukuisten poikien, valkoisten, mustien, ruskeiden ja keltaisten, muodostamat loppumattomat rivistöt, jotka marssivat tottelevaisina kohti yhteistä hautaa.”

Vuoden 2011 näkökulmasta voin vain todeta Huxleyn vision uhkakuvat pääosin toteutuneiksi lukuunottamatta kemiallisten mielenmuuntajien esiinmarssia, mikä on lainsäädännöllä estetty varsinaisten huumeiden käyttömuodossa, mutta korvattu masennus- ja mielialalääkkeillä. Ainoa mikä ei Huxleyn kirjassa ole alkuunkaan toteutunut on osasto: ”Mitä voimme tehdä?” Olemme edelleen pystysuoraan matkalla helvettiin.

IV

Päällimmäisenä Huxleyn kuvaamissa ongelmissa on liikakansoitus. Vuonna 1931 ”Uljaan uuden maailman kirjoittamisen maapallon väkiluku oli noin 2 miljardia. Neljännevuosisata myöhemmin ”Sääli uutta sukupolvea” kirjan kirjoittamisen aikoihin maapallon väestömäärä oli 2,8 miljardia. Tältä pohjalta Huxley osittain maalaisjärjellä osittain mm. lääketieteen kehitykseen sekä puhtaan veden saatavuuden paranemiseen liittyen Huxley arvioi paljon tarkemmin kuin monet myöhemmät futurologit maapallon väestömääräksi vuosituhannen vaihteessa noin 5,5 miljardia. (Tosiasiassa 6,1 miljardia vuionna 2000, 6,89 miljardia nyt vuonna 2011 ja noin 9 miljardia vuonna 2050.)

Huxley enakoi, että ihmiskunta ei ilman jonkinlaista totalitarismia kestäisi kun kasvun rajat tulervat vastaan. Siinä hän oli osittain väärässä. Olemme selviytyneet näihin asti luonnonvaroja ja kolmatta maailmaa riistämällä, maata, vettä ja ilmaa saastuttaen, ilmastonmuutoksen uhkaamina mutta mistään välittämättä eteenpäin porskuttaen. Toisaalta: Huxley ei ennakoi, missä vaiheessa liikakansoitus muuttuu kestämättömäksi aiheuttaa väistämättömän selkkauksen ja totalitaristisen pakkovallan.

”Kaikki diktatuurit eivät synny samalla tavoin. Uljaasen uuteen maailmaan johtaa lukuisia teitä, mutta niistä kenties suorin ja lavein tie on se tie, jota nyt kuljemme, tie, joka käy jättiläislukujen ja kiihtyvän lisääntymisen kautta.”

V

Aldous Huxleyn Uljaan uuden maailman nerokkaimpia keksintöjä on järjestelmällinen rodunjalostaminen ja rodunheikentäminen geeniteknologian avulla. Ihmistuotantoon jaettu karkeasti kahteen lahkoon, valioihmisalkioihin joista jalostettiin alfa-, beeta- ja jopa alfaplus-ihmisiä. Toisaalta ”kastittomia”, jotka oli hedelmöitetty alempitasoisilla siittiö- ja munasoluilla ja käsitelty niitä vielä alkoholi- ja proteiinimyrkyillä niin että nämä ihmiset olivat miltei inhimillisen tason alapuolella, mutta saattoivat suoriutua yksinkertaisista töistä.

Alempiarvoisten ihmisten, työmuurahaisten, massaa hallinnoitiin sallimalla heille estoton ja vilkas kanssakäyminen vastakkaisen sukupuolen kanssa, heitä viihdytettiin jatkuvin huvituksin ajatuksia herättämättömällä massaviihteellä ja heidän uskollisuutensa varmistettiin riippuvuutta aiheuttavalla, hyvää oloa tuottavalla huumeella somalla. Kirjassa ”Sääli uutta sukupolvea” Huxley palaa teemaan; hän pohtii lääketieteen ja hyönteismyrkkyjen kehitystä, jotka parantavat elinolosuhteita, mutta samalla heikentävät sukukuntaamme.

”Sillävälin eteemme on noussut mitä järkyttävin moraalinen ongelma. Me tiedämme ettei pyrkimys hyvään oikeuta väärien keinojen käyttämistä. Mutta mitä on sanottava niistä nykyään niin usein esiintyvistä tilanteista, joissa hyvien keinojen käyttö johtaa lopputuloksiin, jotka osoittautuvat vahingollisiksi?”

Huxley kirjoitti kirjaansa ”Sääli uutta sukupolvea” yli 50 vuotta sitten, aikana jolloin DDTtä pidettiin ydinaseiden ja ydinteknologian ohella eräänä ihmiskunnan suurimmista keksinnöistä. DDTn uskottiin ratkaisevan maatalouden tuholaisongelmat. Niin se ratkaisikin, mutta nyt tiedämme mitä kaikkea muuta se sai aikaan: Hiroshiman ja Nagasagin kaltaisen joukkotuhon eliökunnassamme.

Huxleyn jo 1931 esittämä ajatus geeniteknologiasta rodunjalostuksessa sen sijaan piilee tänäkin päivänä edelleen nurkan takana. Me syömme jo geenimuunneltua viljaa, syömme sillä ruokittuja ja tehokasvatettuja nautoja ja sikoja, onko vain ajan kysymys, milloin yhteiskunnassa siirrytään kehittämään myös geenimuunneltuja ihmisiä? Ja mitä tapahtuu sen jälkeen? Ollaanko hyvässä tarkoituksessa avaamassa Pandoran lipasta yhtenä askeleena ihmiskunnan tuhon tiellä?

”Me olemme vaikean eetillisen ongelman sokkeloissa, ja ulospääsy vaatii kaiken älymme ja kaiken hyvän tahtomme”, Huxley maalaa vuonna 1958. Niissä sokkeloissa me olemme edelleen, tänäänkin.