keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Kirjoja hyllystäni: Koiraksi ihmiselle

Tiina Raevaara:
Koiraksi ihmiselle
Teos 2011

Kirjastosta pöydälleni kulkeutui (kaverin lainaamana, koska oma lainauskielto on edelleen voimassa) Tiina Raevaaran tietokirja "Koiraksi ihmiselle". Hyvin kirjoitetussa ja yleistajuisessa kirjassa Raevaara etsii vastausta muun muassa kysymyksiin: "Mistä koira on peräisin? Miten koirasta on tullut ihmisen paras ystävä? Miksi koira ja ihminen ymmärtävät toisiaan niin hyvin?" Koira, jonka me miellämme enää lähinnä lemmikiksi, osoittautuu Raevaaran käsittelyssä yhdeksi nykyihmisen esi-isien suureksi innovaatioksi.

Kirjan jälkisanoissa Tiina Raevaara ilmoittaa olevansa koulutukseltaan geneetikko ja ammatiltaan kaunokirjailija. Raevaaralta on aiemmin ilmestynyt scifistä ja fantasiasta ammentava romaani "Eräänä päivänä tyhjä taivas" (2008) sekä novellikokoelma "En tunne sinua vierelläni" (2010), josta Raevaara sai tämänvuotisen Runeberg-kirjallisuuspalkinnon. "Koiraksi ihmiselle" on Raevaaran avaus tietokirjallisuuden puolella. Koiranomistajat ja koiranystävät heiluttavat tälle kirjalle varmasti häntäänsä.

Raevaaran kirjan suuri ansio on sen kansantajuisuus. Hän kirjoittaa tietokirjaa kuin maallikko maallikolle. Ja maallikko hän oikeastaan näissä asioissa onkin sanan positiivisessa mielessä. Hän on väitellyt perinnöllisyystieteistä tohtoriksi, mutta kirja nimensä mukaisesti käsittelee pääosin muuta kuin koiran genetiikkaa. Koiran esihistoria, sen kesyyntyminen ihmisen kumppaniksi ja koirien käyttäytymispiirteet saavat Raevaaran käsittelyssä lähes salapoliisikertomuksen luonteen. Hän ilmoittaa kirjaa varten perehtyneensä muun muassa arkeologiseen, paleontologiseen, historialliseen ja kehityspsykologiseen aineistoon, tottumattomana mutta innokkaana.

Maanläheisyyttä kirjassa lisäävät Raevaaran omat "huonostikäyttäytyvät" mutta rakkaat koirat. Koiran ystävänä kirjoittaja uppoutui ja samaistui aiheeseensa:
"Koiria oli äkkiä joka puolella. Paitsi että niitä ihan konkreettisesti makasi jaloissani käsikirjoitusta tehdessäni, uutiset, kirjat ja koko maailmankaikkeus tuntuivat olevan tulvilleen koira-aiheisiä asioita.
Kokemus oli hauska: olen aiemmin uppoutunut fiktiiviseen maailmaan kirjoittaessani romaania, ja ilmeisesti samanlainen uppoutuminen on mahdollista tietokirjoittamisessakin.
Koirilla saattaa olla pienehkö roolinsa vaikkapa mammutin häviämisessä tai muissa maailmanhistorian merkittävissä tapahtumissa. Onneksi ymmärsin kuitenkin pitää taukoja kirjoittamisessa, kun aloin ajatella, että koirat ovat rakentaneet Egyptin suuret pyramidit. Uppoutuminen liian syvälle aiheeseen on vaarallista!"

II

Tiina Raevaaran "Koiraksi ihmiselle"-kirja on painotuore, tänä vuonna ilmestynyt. Se osuu ajankohtaisuudessaan hyvään saumaan, sillä aivan viime vuosina koiran esihistoriasta on saatu runsaasti uutta tietoa mm. dna-tutkimuksen avulla. arkeologisten todisteiden perusteella koiran arveltiin pitkään saaneen alkunsa noin 14 000 vuotta sitten. Vanhimman koiran jäännösten titteliä kantoivat Saksassa esiinkaivetut 12 000 - 14 000 vuotta vanhat leukaluut, jotka löydettiin jo 1914, mutta määriteltiin 1979 hampaiden perusteella koiraksi.

Koirien esihistorian aikajanan alkupää tarkentui kuitenkin radikaalisti varhaisemmaksi 2000-luvun lopulla. Käänteentekevässä laajassa tutkimuksessa tarkasteltiin uudelleen vanhoja fossiililöytöjä. Tutkimus perustui aiemmin susiksi määriteltyjen eläinlöytöjen kallojen mittoihin ja mittasuhteisiin Belgiasta, Ukrainasta ja Venäjältä. Aiemmat koiran sudesta koiraksi eriytymisen aika-arviot saatiin heittää romukoppaan. Käänteentekevä luukappale oli löydetty Belgiassa sijaitsevasta Goyetin luolasta jo 1860. Sudeksi määriteltyn kallon iäksi oli radiohiilimenetelmällä saatu aiemmin 31700 vuotta. Nyt susi muuttuikin kallon mittasuhteiden perusteella koiraksi. Samoin kävi monelle muulle näytteelle.

Goyetin koira on edelleen maailman vanhin löydetty koiran fossiili. Mutta koska koira on ollut koira jo 31700 vuotta sitten on sen esihistorian olla paljon pidempi, sen on täytynyt eriytyä sudesta jo paljon aiemmin. Yhtenä tutkimusmenetelmänä arkeologiassa käytetään ns. molekyylikelloa. Molekyylikellossa aikaa mitataan dna:han kertyneiden muutosten perusteella. Upsalan yliopistossa vuonna 1997 tehdysssä tutkimuksessa tällä molekyylikellolla laskettiin suden ja koiran eriytymisen tapahtuneen peräti 135 000 sitten. Myöhemmin toinen tutkijoista laski arviota 40 000 - 100 000 vuoteen. Jossain näissä rajoissa totuus siis myös uusien kallonmittaustulosten perusteella lieneekin.

Uudet tulokset ja koiran esihistorian pidentyminen antavat aihetta myös uudenlaisiin arvailuihin siitä, onko koira kenties eriytynyt sudesta omaksi lajikseen ihmisestä riippumatta ja kesyyntynyt tai kesytetty vasta myöhemmässä vaiheessa ihmisen kumppaniksi. Toisaalta Raevaara etsii sinnikkäästi koiran alkukotia milloin Aasiasta, milloin Lähi-idästä tai Goyetin löydön perusteella alkukodiksi saattaisi viittautua jopa Eurooppa. Itse alkukodin etsintä on mielenkiintoista, vaikka mihinkään varmaan tulokseen ei lopulta päädytäkään. "Ja jos ihmisen alkukodin tutkimiseen tarvitaan Sherlock Holmes, koiran alkuperän selvittelyyn tarvitaan vähintään muutama C.S.I . -tason etsivä."

Yhtä kaikki koira on levinnyt kaikkialle sinne minne ihminenkin ja ilmeisesti suurelta osin ihmisen mukana jo tuhansia vuosia sitten. Lähes ympäri maailman on löydetty koirafossiileja jo noin 10 000 - 12 000 vuoden takaa, jolloin koirien määrä myös on nopeasti lisääntynyt. Esimerkiksi Amerikan mantereelle koirat ovat kuitenkin päätyneet paljon ennen Kolumbusta, jo noin 10 000 vuotta sitten. Mutta eihän Kolumbus ollutkaan ensimmäinen Amerikan löytäjä... Ensimmäisten ihmistenhän on arveltu saapuneen Amerikan mantereelle nykytiedon mukaan jo 40 000 - 50 000 vuotta sitten. Toisaalta vanhimmat merkit koirasta Australiassa ovat noin 3500 vuoden takaa ja tuolle mantereelle koira tuskin ainakaan on uinut omatoimisesti.

III

Kirjassa Tiina Raevaara esittelee mielenkiintoisesti koirarotujen kehitystä eri maanosissa. Samoin ihmisen suhdetta koiriin eri kulttuureissa. Koiraa kohti tunnettua kunnioitusta osoittaa se, että koiria on haudattu yhdessä ihmisten kanssa tai ihmisen toimesta eri kulttuureissa jo vuosituhansien ajan. Monet vanhimmista koiralöydöistä onkin tehty haudoista ja esimerkiksi Askhelonissa, nykyisessä Israelissa on valtava noin 2500 vuoden ikäinen persialaiselta kaudelta peräisin oleva hautausmaa, johon on yksittäisiin hautoihin asetettu yli 1000 koiraa.

Koiria on palvottu ja kunnioitettu, niitä on muumioitu ja palsamoitu eri kulttuureissa, niitä on haudattu yhdessä isäntiensä kanssa ja isäntiensä jalkojen päälle, mutta on niitä aikojen saatossa myös kohdeltu huonosti ja halveksittu. Egyptiläiset alkoivat haudata koiria nykykäsityksen mukaan 6800 vuotta sitten. Tärkeät koirat saivat jopa oman sarkofagin. Pohjois-Amerikan intiaanikulttuureissa koiria haudattiin rituaalisesti tärkeille paikoille. On arveltu, että koirien "henkiset ulottuvuudet" olivat niitä haudanneille ihmisille jopa tärkeämpiä kuin niiden tuoma metsästysapu.

Islamissa koiraa on pidetty paljolti saastaisena eläimenä. Islamin uskonoppineet sanovat, etteivät enkelit tule lainkaan taloihin joissa on koiria. Jaakko Hämeen-Anttila arvelee hivenen ontuvana syynä sen, että Islam on vain halunnut tehdä tässä pesäeroa alueen aiempiin uskontoihin, erityisesti zarathustralaisuuteen. Zarathustralaiset näyttivät vainajalle erityisessä rituaalissa ensin koiran. "Koiran katsominen"-rituaalin tarkoituksena oli saada vainajassa oleva paha siirtymään koiraan. Myöskään islamissa koiran halveksinta ei kuitenkaan ole kategorista. Esimerkiksi maineikas keskiajan oppinut al-Marzuban on kirjoittanut teoksen "Koirien paremmuudesta suhteessa heihin jotka pukeutuvat vaatteisiin".

Koirien arvostusta ja toisaalta niiden villiä veljeä sutta kohtaan tunnettua pelkoa osoittaa niiden keskeinen asema myös eri kulttuurien mytologioissa. Yksi yleinen koiraan liittyvä myytti on koirapäinen ihminen tai ihmisen ja koiran hybridi, sellainen kuin Pyhä Kristofferkin oli. Koirapäisiä kansoja on ollut silminnäkijöiden mukaan ainakin Armeniassa ja Kiinassa. Muinaisessa Egyptissä Anubis oli kuolleiden ja muumioinnin palvottu jumala. Kuolemanjumalana Osiris syrjäytti sen myöhemmin, mutta Anubis siirtyi suojelemaan muumioita sekä matkaa tuonpuoleiseen. Kreikkalaisilla Manalan vartijana oli Kerberos-koira. Eddassa ylijumala Odinnin seurassa on kaksi sutta, Geri ja Freki. Loki-jumalan poika on susi Fenrir, hyökkää lopulta Aasa-jumalain kimppuun ja Kuolemanjumalatar Helin valtakuntaa vahtii hirvittävä Garm-koira. Myytit ja tarinat helvetinkoirista ja kuolonkoirista sekä ihmissusista ovat edelleen tärkeää fantasia- ja jännityskirjallisuuden kuvastoa.

IV

Itselleni kirjan vähiten mielenkiintoista (joskaan ei sekään täysin vailla mielenkiintoa) antia oli Tiina Raevaaran kotikenttä, perinnöllisyystiede, koirien dna:n muuttuminen ja sen aiheuttamat muutokset koirien ulkonäössä, koirarotujen kehittyminen ja niiden jalostaminen. Koirarotuja on (osittain ilmeisesti ihmisen vaikutuksestakin) kehittynyt eri puolilla maailmaa jo vuosituhansien ajan, vaikka varsinainen rotukoirajalostus on alkanut vasta parisataa vuotta sitten. Rotujalostuksen viemisestä "liian pitkälle" on koirilla ollut seurauksena myös erilaisten geneettisten vaivojen lisääntyminen eri koiraroduilla. Mutta koirissa esiintyvien tautien genetiikkaa tutkimusta voidaan toisaalta käyttää hyväksi myös ihmisen vastaavien geneettisten muutosten tutkimuksessa.

Venäläinen Dimitri Beljajev käynnisti jo 1950-luvun lopulla mielenkiintoisen pitkäaikaisen tutkimuksen tarhatuilla susilla. kun susista valittiin lisääntymään aina kesyimmät yksilöt, niihin paitsi että ne sukupolvi sukupolvelta kesyyntyivät, alkoi ilmestyä myös koiramaisia geneettisiä muutoksia, esimerkiksi kallon lyheneminen suden kallosta koirankallomaiseksi. Samoin tarhatuissa kesyissä ketuissa alkoi ilmestyä koirille tyypillisiä värimuunnoksia, kuten laikullisuutta.

Koirien älykkyydestä ollaan montaa mieltä. Koirien domestikoituminen (kesyyntyminen/sopeutuminen ihmiseen) on johtanut siihen että koirat jo geneettisesti pennusta lähtien pystyvät suorittamaan eräitä seuraamista ja ihmisen elekielen ymmärrystä vaativia tehtäviä paremmin kuin ihmisen lähisukulaiset simpanssit kykenevät oppimaan. monilla mmuilla aloilla simpanssit ovat kuitenkin koiria etevämpiä ja kekseliäämpiä. Melkoisia "koiranerojakin" kuitenkin tunnetaan:

Bordercollie Ricolle opetettiin 200 eri lelun nimet ja se osasi käskystä noutaa niistä oikean. Loppuvuodesta 2010 julkisuuteen pöllähti toinen bordercollie joka oli kyennyt oppimaan kaikkiaan 1022 eri esineen nimet. Niiden muistamisessa jo kouluttajillakin oli suurempia vaikeuksia kuin Chaserilla. Avustajakoirana työskennellyt belgianpaimenkoira Filip osasi muun muassa avata ja sulkea ovia, sytyttää valot, tuoda kännykän ja nostaa ostoskoriin tavaroita. Mutta lisäksi se oppi matkimaan käskystä kouluttajaansa hyvin monimutkaisissakin toimintasarjoissa.

Tiina Raevaaran mukaan hänen käsittelemillään koiran evoluutioon, ihmisen ja koiran kumppanuuteen ja koiran kehityspsykologiaan liittyviä kirjoja ei aiemmin juurikaan ole julkaistu. Yleistajuisena ja viehättävästi kirjoitettuna teoksena "Koiraksi ihmiselle" löytäneekin tiensä monen koiranomistajan kirjahyllyyn - ja joissain tapauksissa myös koirien pureskeltavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti