Kirjoja hyllystäni - Näin maailma loppuu

Risto Isomäki:
Sarasvatin hiekkaa
Tammi 2005
Tapahtumapaikkoja: Storegga Pohjanmeri, Hanko Suomi, Cambaynlahti Intia, Eleuthera Bahamasaaret, Robesoninsalmi Grönlanti.
Päähenkilöitä: Sukellusvenekapteeni Sergei Savelnikov Venäjä, tiedetoimittaja Anna-Riitta Järvinen ja jäätikkötutkija Kari Alanen Suomi, meriarkeologi Amrita Desai Intia, jäätikkötutkija Susan Cheng Kiina (Grönlanti) ja ja toimittaja Pierre Camberlain Ranska (Grönlanti).
Aikahorisontti: 9500 eKr., nykyisyys, lähitulevaisuus, maailmanloppu (2021?).
I
Myyttinen uponnut Atlantis löydettiin vuonna 2001, mutta tämä löytö herätti alan tiedemiesyhteisön ulkopuolella vain vähäistä huomiota. Syitä mediajulkisuuden puutteeseen oli kaksi: Maailman mediahuomio keskittyi tuolloin vuoden 2001 terrori-iskuihin ja Atlantis löytyi väärästä paikasta. Kun se Platonin Timaios-dialogin mukaan olisi sijainnut Kreikasta länteen, se sijaitsikin kaukana idässä muinaisen kuivuneen Sarasvatijoen Deltassa Cambaynlahdella Noin 40 kilometrin päässä Intian rannikosta. Syy Platonin virheelliseen paikanmääritykseen oli se, että hänen korviinsa kantautunut tieto Atlantiksen sijainnista oli alunperin lähtöisin Intiasta - ja toden totta Intiasta katsottuna löydetyt kaksi noin 9500 eKr uponnutta korkeakulttuurista kaupunkia sijaitsevat lännessä.
Risto Isomäki julkaisi vuonna 2005 ekologisen jännitysromaanin "Sarasvatin hiekkaa", teoksen joka oli samana vuonna Finlandia-palkintoehdokkaan, se on Science fictionia, joka sijoittuu nykyisyyteemme ja lähitulevaisuuteen, erään tunnetun maailman hyvin mahdolliseen loppuun. Ja oikeastaan: Ennemminkin "Sarasvatin hiekkaa" voisi luonnehtia hyytäväksi kauhukirjallisuudeksi, koska sitä lukiessa alkaa vaikuttaa, että maailman tuhoutuminen ilmastonmuutoksen ja ekokatastrofin seurauksena ei ole ainoastaan mahdollinen vaan jopa todennäköinen.
Mitä tapahtuu jos Grönlannin ja Pohjoisnapamantereen jäätikköhyllyt sulavat ja romahtavat metaanipurkausten ja ilmastonmuutoksen seurauksena: seurauksena on kaikkia maailman rannikoille rakennettuja ydinvoimaloita uhkaava megatsunami, Cambaynlahden aalto, Atlantiksen aalto, Eleutheran saarten aalto, Storeggan aalto, Raamatun vedenpaisumuksen aalto, Gilgamesin aalto, Codex Troanon aalto. Se merkitsisi todennäköisesti nykyisin tuntemamme maailman loppua. Fukushiman onnettomuus tapahtui 6 vuotta "Sarasvatin hiekkaa" -kirjan julkistamisen jälkeen, mutta kirjan valossa sitä voidaan pitää vain ennakkovaroituksena tulevasta maapallonlaajuisesta katastrofista.
II
Risto Isomäen romaani pohjautuu vankasti faktatietoon.Tuhon uhat ja muinaiset eri mantereita kohdanneet tuhot ovat todellisia, fiktiota ovat vain kirjan kuvitteelliset henkilöt ja heidän eri puolilla maailmaa tekemistä havainnoista rakentuva globaalin tuhon uhkakuva.
Sergei Savelnikovin sukellusalus Lomonosov joutuu sukelluksella Pohjanmerellä outoon metaanipurkauksien aiheuttamaan pyörteeseen. Kirjan kirjoittamisen aikaan vuonna 2004 varmistui, että Storeggan alueella on viimeisen jääkauden lopulla noin vuonna 6100 eaa tapahtunut valtava vedenalainen maanvyöry aiheuttaen megatsunamin, jonka jäljet näkyvät Britanniassa jopa 240 kilometrin päässä rannikosta. Savelnikovin alus pelastuu, mutta muistutus tuhoisien purkausten mahdollisuudesta konkretisoitui. On esitetty teoria, jonka mukaan vastaavien metaanikraattereiden purkautuminen merenpohjasta olisi aikanaan kolmena suurena aaltona nostanut maapallon keskilämpötilaa jopa 8 astetta ja se aiheutti suuren osan isompien nisäkäslajien kuolemisen sukupuuttoon.
Hangon ulkopuolella meren jääselällä jäätikkötutkija Kari Alanen tekee avopuolisonsa Anna-Riitta Järvisen kanssa hieman onnetonta ja kylähullulta tuntuvaa koetta. Jääselälle on rakennettu uudenlaisen tuulimyllyn prototyyppi, jonka tehtävänä on pumpata merestä vettä jota laite sitten pirskottaa ympäristöön uutta jääkenttää jään päälle muodostaen. Alasella on visio, joka myöhemmin paljastuu suunnitelmaksi ilmastonmuutoksen aiheuttaman napajäätiköiden sulamisen estämiseen: Napajäätiköille tulisi rakentaa valtavia vastaavien tuulimyllyjen kolonnia joilla jäätiköitä voitaisiin jäädyttää uudelleen keinotekoisesti sulamista vastaavalla vauhdilla. Myös Alanen on tietämättään törmännyt megatsunamiin lomaillessaan Bahamasaarilla, jonka Eleuthera-saarilla jokin luonnonilmiö on viskonut valtavia siirtokivilohkareita kauas sisämaahan kymmenien metrien korkeuteen. Selitykseksi paljastuu valtavan merenalaisen tulivuorenpurkauksen tai mereen romahtaneen tulivuorenseinämän aiheuttama megatsunami.
Sergei Savelnikov saa aluksi vastenmielisen tuntuisen kutsun lähteä aluksineen auttamaan intialaisia meriarkeologeja heidän tutkiessaan kahta löytynyttä merenalaista esihistoriallista kaupunkia. Kaupungit sijaitsevat kuivuneen, mutta aikanaan Induksen vertaisen Sarasvati-joen deltassa, mereen jonkin äkillisen luonnonilmiön seurauksena vajonneena ja tuhoutuneena. Perillä odottaa Savelnikovin työpari meriarkeologi Amrita Desai, jonka teoriat ja meren pohjalta jatkuvasti paljastuvat uudet löydöt saavat myös Savelnikovin näkemään Intian uponneiden korkeakulttuuristen kaupunken merkityksen uudelta näkökulmalta.
Kun mukana kuvioissa on myös kiinalainen Grönlantiin asettunut jäätikkötutkija Susan Cheng, joka on huomannut ilmastonmuutoksen aiheuttamia pelottavia muutoksia Pohjoisnapa-alueen ja Grönlannin jäätiköissä, alkavat palaset loksahdella kohdalleen - ja lopputuloksena on kauhistuttava johtopäätös: Tuhon ja jättiläistsunamin uhka ei ole ainoastaan mahdollinen vaan erittäin todennäköinen ja maapallon pelastamisella tuhon "sarastuksessa" on kiire.
III
Loppunäytös tapahtuu Grönlannissa jäätiköllä, josta on "kadonnut" valtava jäälakeuden päällä sijainnut järvi ilmeisesti jäätikön alaiseen "nieluun". Täällä kirjan päähenkilöiden tiet ja tarinat yhtyvät. Jättimäinen jäätikköhylly on sulamassa irti kiintojäästä. Kari Alasen älyttömältä tuntuvat tuulimyllykokeet otetaan nyt katastrofin uhatessa todesta myös kansainvälisessä yhteisössä. Ihmiskunnan pelastustoimiin ryhdytään ja Siperiassa valmistetaan tuhansia "tuulimyllyjä" joilla on tarkoitus tekojäädyttää Pohjoisnapa-aluetta. Mutta riittääkö aika?
Tuulimyllyidea kuulostaa varsinkin itseni tähän kuvaamana lapselliselta, mutta Isomäen hahmottelemat tulevaisuuden uhkakuvat ovat kuten jo alussa totesin kammottavia, vaikka eivät aivan tällä hetkellä vielä sittenkään yhtä konkreettisia kuin kirjassa kuvataan. (Sen tosin Isomäki itsekin toteaa kirjan jälkisanoissa.) Mutta kirjan uhkakuva avaa silmät vaatimaan että ihmiskunta tekee jotain maapallon pelastamiseksi nyt heti, vaikka sekin saattaa olla jo myöhäistä.
Isomäen kirjaa voi arvostella myös melko epäuskottavasta dialogista henkilöiden puheissa, mutta toisaalta ei todellakaan ole helppoa kirjoittaa uskottavasti tiedepuhetta dialogiksi. Itse kirjan tarina vie kuitenkin mukanaan ja avaa silmiemme eteen painajaisen, johon ihmiskunnan yhä kiihtyvä luonnonvarojen, luonnon ja ilmakehän tuhoaminen on meitä johtamassa. Mitä tapahtuu jos ilmastonmuutos johtaa merenalaisten metaanikaasukenttien purkautumiseen, jättiläismäisten napa-alueiden jääkenttien sortumiseen, maapallon laajuisiin jättiläistsunameihin ja niiden aiheuttamiin rannikoiden toimivien ydinreaktoreiden tuhoutumiseen... Kukin kuvitelkoon itse.
Isomäen kirjan lukemisen jälkeen mieleen jäi pyörimään jotain sellaista, jota miettiessä seuraavana yönä ei ollut helppoa saada unta. Kirjaa voisi suositella luettavaksi vaikkapa nyt Durbanin lähes vesiperää vetävän ilmastokokouksen jälkimainingeissa. Finlandia-palkintoa Sarasvatin hiekkaa ei saanut, mutta Sarjakuva-Finlandian sen pohjalta tehty sarjakuva sai. Espoon Kaupunginteatteriin on valmistumassa näytelmä Sarasvatin hiekkaa, jonka ensi-ilta on 15 helmikuuta 2012. Aku Louhimies on tiettävästi ohjaamassa myös elokuvaa kirjan pohjalta.