Kirjoja hyllystäni: Vääränrahanpolttajat

Pienenä yllätyksenä kuulin kyliltä että omakustannerunoilija ja pienkustantaja J.K. Ihalainen oli kutsuttuna vieraana Presidentti Sauli Niinistön Itsenäisyyspäivävastaanotolla Tampere-talossa.

Sinänsä J.K. Ihalainen on varmasti ansainnut kutsun Presidentinlinnaan tai tässä tapauksessa Tampere-taloon kirjallisen elämäntyönsä perusteella. J.K. Ihalainen on julkaissut Wikipedian mukaan 34 omaa kirjaa suomeksi, englanniksi ja tanskaksi. Hän on perustanut kustantamon Palladium-Kirjat, joka enimmäkseen julkaiseenkäännöskirjallisuutta, muun muassa aiemmin esittelemääni Gary Snyderin tuotantoa. Ihalaisen omat kirjat ovat ilmestyneet osittain Palladium-kirjojen, osittain Sammakko kustantamon kautta ja osittain omakustanteina.

Tutustuin J.K. Ihalaiseen joskus 1980-luvun alkupuolella Provinssi-Rockissa jossa hän parinakin vuotena oli myymässä olkalaukusta kirjojaan. Ostin parikin kirjaa häneltä. Lisäksi keräilin tuohon aikaan pienlehtiä ja sain jotain kautta käsiini J.K. Ihalaisen julkaiseman amerikkalaisen beat-runouden hengessä tehdyn pienlehden Ihan Outo Lehti numero 0. Tilasin ja sain sittemmin myös samasta lehdestä numeron yksi, jonka jälkeen lehden ilmestyminen taisi lopahtaakin.

Minulle kävi niin että vuonna 1991 vuokrasin kesämökiksi Raippaluodosta traagisesti kuolleen ystäväni siihen asti kesäisin vuokraaman mökin ja yritin saada siinä perunoita ja porkkanoita yhden kesän kasvamaan. Muutin sieltä Kemiin ja pienlehtikokoelmani (parisataa lehteä) sattui hässäkässä jäämään mökin vintille. Sinne jäi myös pääosa omistamaani Ihalaisen tuotantoa, mutta muuan kirja hyllyssäni edelleen Ihalaiselta on, vuonna 1986 omakustanteena ilmestynyt ja Valtion vääränrahanpajan Tiedotuskeskuksen Kööpenhaminassa julkaisema runoteos Vääränrahanpolttajat.

J.K. Ihalaiseen liittyen tapasin hänet viime kesänä Rituaaalimuseotapahtumassa joka omalta osaltani meni niin päin ahteria kuin voi mennä, olin väsynyt, heikosssa hapessa, alkoholin vaikutuksen alaisena ja lisäksi minut ryösti Salosta matkaani lyöttäytynyt uusi ystävä. Mutta esitin runojani ja J.K. Ihalainen esitti omia runojaan unkarilaissyntyisen monitaiteilija Sandor Valyn säestämänä.

Rituaalimuseo-tapahtuman pääjärjestäjiä oli taiteilijaystäväni, jurtantekijä Tuula Nikulainen, joka liittyy J. K. Ihalaiseen siten että on hänen parin lapsensa äiti ja perustanut joskus 80-90-luvulla Ihalaisen ja kumppaneiden kanssa oman valtion Wendi-maan jonnekin Uudellemaalle. Valtiossa oli parhaimmillaan runsaastikin kansalaisia, sillä oli oma raha, oma lippu ja muistaakseni oma perustuslakikin. Tästä Wendi-maasta pitkälti kopsasin perustamani virtuaalivaltion Pohjois-Kalotin Itsenäisyysliikkeen toimintaperiaatteen. Mutta Wendi-maa pyrki toimimaan myös käytännössä, PKI on tainnut valtioliittona jäädä lähinnä teoreettiselle tasolle.

Tähän Tuula Nikulaiseen ja Sandor Valyyn puolestaan tutustuin 1990-luvun alkupuolella Kemin Shamaanikesässä, jossa Kemin historiallisessa museossa oli huoneen kokoinen tilataideteos Sandor Valyn Siirrettävä Tuonela ja museon ulkopuolella Tuula Nikulaisen käsin huovuttama jurtta. Sandor Valy puolestaan oli kirjallisin tekstein selittänyt näyttelyyn Kalevala- ja Tuonela-käsityksiään. Joten ympäri käydään ja yhteen tullaan.

Mutta Vääränrahanpolttajiin. J.K. Ihalainen kirjoittaa esipuheessaan lukijalle:

"Mitä yleisö kaipaa? Rytmissä sinkoilevia jäseniä, seksiä, verta ja kuolemaa. Todellisuudessa yleisö on paatuneempaa kuin sankarinsa. Itse julmuudesta on tullut pelkkää teatteria jossa yleisö on niin monipuolisten pelkojen lumoissa, ettei ehdi itse kokemaan mitään. Arvostelujen lukeminen käy tietyissä piireissä kokemisesta.

Yön tilassa värjöttelevä yleisö on houkuteltava esiin, poliitikot shokitettava, teatterit vallattava ja sankarit syrjäytettävä. Viihteen luostareista on tehtävä studioita ja verstaita niin että taiteen ja runouden ´munkkeus´ja ´nunnuus´rapisee alas.

Lopulta kaikki makaavat päällekkäin ja lomittain tekeytyen ensin muurahaisiksi, sitten lampaiksi ja kilpikonniksi, polvet ja nilkuttimet ja nilkat ja palkottimet hitaasti toisiinsa lomittuen.

On aika miehittää totuuksilla tapetoidut Vierauden Galleriat, ujuttaa outo rytmi Suureen Koneeseen ja sekoittaa Monotoninen Marssi: ottaa se mikä meidän on."

Itse kirjan runot ovat Allen Ginsbergin, Gary Snyderin, Jack Kerouackin ja kumppaneiden hengessä kirjoitettua pääosin pitkähköä "suomalaista beat-runoutta" (tai christianilaista, sillä noihin aikoihin Ihalainen vietti aikaansa Christianian vapaakaupungissa).

En kuitenkaan siteeraa tähän esittelyyn mitään otetta Ihalaisen pidemmistä runoista vaan yhteensä kahdeksan sivuisen mittaisen runosarjan jossa kyllakin sivulla on korkeintaan yhden virkkeen mittainen yksittäinen runoteksti. Näin se menee:

"Kuka eksyi unohdettujen ihmeiden maahan?

Kuka putosi huohottavaan silmään?

Kuka sammutti tulenjumalat?

Kuka uupui levälleen vasten esirippua
jonka takana sankarit ruostumassa?

Kuka risti kärsivällisesti kätensä?

Kuka käveli läpi metallinpaljastimen
ja kohtasi rakkautensa räjähtelevien
lentokoneiden keskellä?

Kuka yöpyi vuorella josta näkee tämän kaiken
yhdessä valovuosia matkanneessa silmänräpäyksessä?

´Minua on ruvennut kiinnostamaan valo.´"

J.K. Ihalainen muuten julkaisee ystäviensä kanssa nykyäänkin Kirjo-nimistä vaihtoehtokulttuurilehteä, joka tiettävästi on luettavissa myös nettiversiona. itse tilsin lehden joskus pari vuotta sitten sen toimituksesta Tampereelta, mutta koskaan en ole saanut osoitteeseeni yhtään kappaletta kyseistä lehteä, ilmeisesti siksi että en lähettänyt tilauksen mukana rahaa. Hyvinvarustetuissa kirjastoissa kyseinen Kirjo-lehti on kuitenkin myös luettavissa.