I
Sunnuntaina myrskyaamu. Minä kärvistelen aamupäivän
pahimman myrskyn sisällä ja tyydyn tarkkailemaan lintulautaelämää.
Ihmettelen miten linnut pystyvät tuollaisessa tuulessa lentämään
lintulaudalle kun koko aita ja lintulauta heiluu samoin pihapensaiden
oksat pyörteilevät kuin jokiveden kuvajaisessa. Minä olisin tällä
ilmalla jäänyt kolooni tai puunoksan suojaan torkkumaan.
Mutta
iltapäivän koittaessa minunkin on lähdettävä kodin lämpimästä
pyöräilemään vastatuuleen kohti kirkonkylää, sillä yksi
elokuvafestivaalipassin leima on vielä käyttämättä. Joudun polkemaan
koko matkan ykkösvaihteella. Marraskuinen maisema värjöttelee myrskyn
kourissa. Tuuli särkee korvan. Puista täällä lakeudella ei ole
tuulensuojaa missään. Mieleen tulee Markku Lehmuskallion arktiset
elokuvat. Tai että jos nyt vielä vinkkaan tuulisi lunta ja jäätä
kasvoihin niin olisin naparetkellä. Mutta jäätä ei onneksi sada
puuskissa 30 metriä sekunnissa silmiin. Silloin tarvitsisin jo
hitsauslasit.
Poljen kylille, käyn kaupassa ostamassa
himmelivärkkejä ja huomaan olevani keskustassa tuntia ennen elokuvaa.
Sinnittelen pyörällä Kirkonkoskelle, nyt sivumyötäiseen ja siitä sillan
yli katsellen sillan alla kuohuvaa jokea. tulen vanhalle hautausmaalle
ja parkkeeraan pyöräni siihen. Menen katsomaan ensimmäistä kertaa, keitä
hautausmaalla oikein asustaa.
II
Täältä
vanhalta hautausmaalta löytyy vihdoin iso liuta kirkollista väkeäkin,
kappeliseurakunnan kappalaisia 1700-luvulta. Lisäksi löydän pienen
kirkon korkuisen muistokiven, jonka mukaan
"Wuonna 1658 luvatta rakennettu kirkko
oli tällä paikalla vuoteen 1748.
Samoin toinen vuonna 1775 laajennettu kirkko,
joka on ollut 50 kyynärää pitkä
ja 30 kyynärää leveä,
se hajoitettiin vuonna 1852."
Ylistarolaiset
ovat yritteliästä väkeä. Kun kirkon rakentamiseen ei saada virallista
lupaa, kirkot rakennetaan täällä päin luvatta. Muistomerkki on sen
suunnittelijan mukaan "paanukattoinen", mutta minä en kyllä hoksaa
koko kivipaadessa mitään paanukattoa. Johtuu kai siitä että en huomaa
katsoa muistomerkkiä lainkaan sivusta vaan suoraan muistokiven edestä.
Kappalaisten ja yhden rovastiksikin ylenneen hautojen lisäksi löydän aivan vanhojen kirkkojen muistomerkkejä vastapäätä kaksi
mielenkiintoista hautamuistomerkkiä. Toisessa haudassa näyttää lepäävän
syytinki mies (olikohan Juho Gabriel) Koivisto ja toinen onkin
Ylistaron kuuluisimman henkilön murhamies Matti Haapojan hauta. Hänen
hautarististään yritän tihrustaa osittain poiskulunutta kirjoitusta.
Mikä kuitenkin mielenkiintoisinta, hautaristin tekijä on Matti Haapoja
itse. Hän teki ristin Kakolan vankeusaikana isälleen ja tuli itse
haudatuksi samaan hautaan vasta sata vuotta kuolemansa jälkeen:
"Matti Haapojan takoma risti
Matti
Haapoja tunnettiin 1800-luvulla murhamiehenä, josta
silloinen lehdistö kirjoitti ahkerasti. Hän
syntyi 1845 ja kuoli 1895. Hänen tekemäkseen on
todistettu 6 - 7 murhaa, mutta niitä sanotaan olevan 22 -
25. Hän oli Kakolassa elinkautisvankina 1871 - 1879.
Sieltä hän karkasi ainakin neljästi. Siperiaan hänet
karkoitettiin 1880. Sieltäkin hän pakeni 1890. Tämän
jälkeen hän joutui uudestaan Kakolaan.
Matti Haapojan elämän loppuvaiheisiin kuului tuttavuus
Matilda Wreden, vankien auttajan, kanssa. Sankarihauta-alueella
on Matti Haapojan takoma risti, jonka Matilda Wrede toi sinne
Matti Haapojan isän haudalle. Matti
Haapojaa itseään ei haudattu hänen kuoltuaan Kakolassa
vaan hänen ruumiinsa annettiin lääketieteen
opiskelijoiden käyttöön. Myöhemmin luuranko tuotiin
Helsingin Rikosmuseoon näytteille. Siellä se oli
vastaanottamassa rikosmuseoon tulevia vierailijoita. Syyskuussa
1995 Matti Haapoja haudattiin isänsä viereen
sankarihauta-alueelle."
Mutta Matti
Haapojasta kirjoitan enemmän myöhemmin. Nyt myrskytuuli oli viedä vihon
kädestäni hautausmaalla, jonka takaosassa sitten ovatkin Ylistaron
talvisodan sankarivainajien muistomerkki ja hautakivet. Tälle alueelle
on haudattu peräti 306 vuosina 1939-1945 kaatunutta sankarivainajaa.
Ylistarolaisethan saivat pahasti siipeensä surullisenkuuluisassa
Särkikylän taistelussa, jossa suurin osa Ylistaroin miehistä sai
tulikasteensa joutuen heti älyttömään neljä päivää kestäneeseen
hyökkäykseen, josta Antti Tuurikin kirjoittaa Talvisota-kirjassaan.
Muutenkin nurmoolaisten ja ylistarolaisten kaatuneiden miesten määrä oli
väkimäärään nähden koko sotien suurimpia. Ylistarolaisten
sankarivainajien muistomerkin on muuten suunnitellut presidentti Kyösti
Kallion poika, kuvanveistäjä Kalervo Kallio.
Mutta
eipä tässä vielä kaikki. Lisäksi sankarihautausmaalla on myös 33 vuoden
1918 sodassa kaatuneen muistomerkki. Valkoosia tietenkin. Tämän
muistomerkin on tehnyt Eljas Ilkka. Ja edelleen hautausmaan vanhaan
osaan on haudattu herännäisjohtaja Niilo Kustaa Malmbergin isä Herman
Malmberg.
III
Mutta
tässä vaiheessa nokkani vuotaakin jo kuin entisen vuokraisännän
vesijohtoputki. Pyöräilen uudelleen Kirkonkosken yli ja tulen vanhalle
Osuuskuntamyllylle, joka on Kriikun museomyllyn lähellä tien toisella
puolella. Vetäydyn myllyn seinustalle tuulen suojaan ja vietän siellä
iltapäivän hämärtyvät hetket ennen kuin jatkan elokuvateatterille ja
elokuvaa katsomaan. Täällä, illan hämärtyessä kuulen lopulta joutsenten
törähtelyä, kun 14 joutsenen epäjakoinen aura lentää matalalta pääni ja
myllyn ylitse jokivarresta suuntaa ottaen lounaaseen. Myllyn seinustalla
on pienoisena omintakeisena
keksintönä eräänlainen
viljavaunu, kapearaiteiset kiskot vievät yläviistoon sisälle myllyyn ja
vaunulla on kiskottu viljasäkkejä sisään.
Mutta minä
tällä kertaa jätän myllyn ja viljavaunut kuvaamatta ja jatkan katsomaan
Matin-Tupaan elokuvaa (mutta siitä aiemmin toisaalla) ja jatkan elokuvan
jälkeen kotio kun on taas jo pimiää.
IV
Syntymäpäivän
aamuna herään aamun sarastaessa tekstiviestiin jonkun halutessa
onnitella ensimmäisenä. No odottelen onnittelusoittojen tulvaa, mutta
lopulta soittaakin vain tätini, joka on vierailulla äitini luona
Kauhajoella. Rutiininomaisesti täytän lintulaudalle ruokintajyväset ja
kiroilen siemeniä lintulaudalta maahan viskovaa terroristitiaista. Kun
olen lisännyt ruokintapäniköiden määrää olen muuten tehnyt havainnon,
että ruokintapäniköiden lisääntyessä geometrisessa sarjassa, lisääntyy
lintujen määrä vain aritmeettisesti. Odotan postin tuloa, mutta
onnittelukorttien sijasta postilaatikossa on ainoastaan puhelinluettelo.
Mietin jo ovatko kaikki ystävät ja sukulaiset minut hylänneet, kunnes
huomaan että enhän ole antanut osoitettani kenellekään.
Tuuli
on laantunut yöllä. Pyöräilen kylille kohtuullisissa olosuhteissa.
Menen värjöttelemään tutunomaisesti Kaukolanrantaan. Tälläkään kertaa en
näe mitään erityisen mielenkiintoista. Ellei sellaiseksi katsota
uimarannan ja viereisen maatalon pihanreunalla olevan poppelirivistön
välistä aitaa. Aidassa on 11 pylvästä parin metrin välein, niiden varaan
linjaan on vedetty jotain kaniverkkoa miehenkorkeudelta. Mutta aidan
tarkoituds jää hämäräksi, sillä se loppuu molemmista päistä kesken.
Ajattelenkin että aita on vain muistutus pohjalaisesta omituisuudesta,
että täällä varsinkin Ylistarossa nyt täytyy vaan rakentaa aita joka
paikkaan tontin rajalle, ikäänkuin aidata reviirinsä, vaikka aidalla
sinänsä ei mitään varsinaista käyttöä olekaan.
Jatkan
kauppaan ja ostan himmelintekotarvikkeita. Kaupan pihassa huomioni
kiinnittyy huvittavan näköiseen maastoautoon. Auto tuo mieleeni 50-luvun
ja päätän kuvata sen muistoksi ylistarolaisesta autoilukulttuurista.
Siinä kameroidessani kuulen selkäni takaa kommentin: "Osta siitä itelles
auto." Saan kuulla että kyseinen auto ei ole niin vanha kuin otaksun
vaan Toyota BJ 40 ja vuosimallia 1978. Itse malli on kuitenkin kehitetty
omistajan mukaan on suunnitelltu alunperin Korean sotaan
(1950-1953)maastoajoneuvoksi. Sittemmin hyväksi havaitun automallin
valmistuusta on jatkettu vuoteen 1983 asti.
Tämä Korean
sotahan on yksi ihmiskunnan turhista sodista ja traagista oln paitsi
se, että USA kävi jälleen kerran häviämässä yhden sodan oman
valtakuntansa rajojen ulkopuolella myös se, että sotaan osallistui myös
Yhdistyneet Kansakunnat eli YK, jonka joukkoja yhdysvallat johti. no YK
siis hävis ja Pohjois-Korea säilytti Kiinan ja Neuvostolliiton tuella
itsenäisyytensä.
Mutta minun on aika jatkaa
kirjastoon jossa kirjoitan kaksi blogitekstiä välillä lähimetsässä
tupakkia poltellen ja himmelintekovälineitä nauttien ja saan
kirjoitukseni valmiiksi kolme minuuttia ennen kirjaston sulkemisaikaa. Ja on jo pimiää kun pyöräilen lopulta kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti