Kävin eilen katsomassa Ylistaron Kirkonkoskea.
Olen
vähän osallinen siihen että se virtaa vapaana. 1980-luvun alussa olin
Pohjanmaan Kansan Seinäjoen toimituksessa. Työkaverini Toive Tynjälä
kirjoitti joen rakentamisen puolesta ja minä sermin takana sitä vastaan.
Onnittelimme kahvipöydässä toisiamme, jos jompi kumpi oli kirjoittanut
hyvän jutun. Jaakko Luoma hankki minulle taustatiedot, minä kirjoitin ne
lehteen.Jokivarressa oli melko monta asukasta suojelun kannalla.
Viisi
vuotta intimme Tynjälän kans, kunnes hän eräänä iltana soitti minulle
kotiin: Kun sinä osaat kirjottaa sen suojeluasian paremmin kun minä,
niin voisitko kirjottaa SDP:n piirikokoukseen semmosen alotteen että tuo
joki suojellaan. Minä kirjoitin...
Piirikokouksessa
samainen ylistarolainen joka SDPssä alunpoerin oli ehdottanut joen
rakentamista luki minun aloitteeni ja ehdotti että joki suojellaan.
Siitä tuli piirikokouksen ja myöhemmin SDP:n puoluekokouksen päätös.
Olin ympäristöministeri Kaj Bärlundin mustassa autossa kun hän oli
suojelemassa Kyrönjoen Seinäjoelta aölaspäin ja samalla perustamassa
Mikkelinsaarten (myöhemmin Perämeren) kqansallispuiston.
Hukkasin
sinä viikonloppuna haastattelun ja kirjoitin lehteen omasta päästäni.
Bärlund soitti seuraavana päivänä. Mulla oli paskat housuissa, kun
keskus kertoi että Bärlundilla on asiaa. Vastasin puhelimeen. Hän sanoi,
että kerrankin hänestä on kirjoitettu hyväö haastattelu. "Sinä et
kirjoittanut niin kuin minä sanoin vaan niin kuin minä ajattelin."
Ja Ylistaron Kirkonkoski virtaa vapaana. Kriikun myllyssä on kesäkahvila. Ja kerrankin aiheesta nostan yhden sulan hattuuni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti