"Antakaa niin ette saa. Kolkuttakaa niin teille ei avata."
Tämä
puusepänpojan aforismi tuli mieleeni kun palasin entiselle (kolme
päivää sitten päiväysvanhentuneelle) kotiseudulleni Seinäjoelle. Kävelin vanhoja
tuttuja reittejä pitkin Anttilantalon ja Työväenkadun kautta Vanhan Sairaalan takana sijaitsevaan Kampusrantaan ja AKK:n kirjastoon. Olen
asunut tuossa vanhan sairaalan portin pielessä nykyisen parkkipaikan
kohdalla viitisen vuotta 1980-luvun alussa. Entisen työpaikkani
Pohjanmaan Kansan (jonka SDP:n puoluehallitus sitten myi Demarille kuin
maton jalkojen alta tuhoten monien muidenkin kuin minun elämäni)
kohdalla risteyksessä tuli mieleen tapaus.
Olin aamuyön
tunteina hiukkasen horjuen suunnistamassa Ravintola Cumuluksesta
saamattomasti kotia kohti. Työpaikkani kohdalla, jonka alakerrassa
siihen aikaan toimi Pizzeria Casa Grande (ja jokin pizzeria vieläkin)
risteyksessä minut pysäytti ja päätäni selvitti mies, Ponu Vieri, joka
makasi Vapaudentiellä halkaisijaltaan noin viiden metrin kokoisessa
verilammikossa. lonkassa oli avomurtuma ja yliajaja oli paennut
paikalta. Kello oli noin puoli neljä aamulla. Nuorisolle huomautan että
siihen aikaan kännyköitä ei ollut vielä keksitty.
Totesin
avomurtuman lonkassa ja verta valui koko ajan tajuttomasta miehestä
kuin pistetystä siasta. Ajattelin että jumalauta jotain on tehtävä heti:
juoksin Keskuskatua pitkin kohti vanhaa sairaalaa ja asuntoani (jossa
sielläkään ei ollut puhelinta silloin). Hakkasin melko voimakkaasti
kaikkiin kadun varrella silloin olleiden omakotitalojen oviin ja
ikkunoihin ja soittelin melko voimakkaasti ovikelloja. Kukaan ei
kuitenkaan avannut ovea, minä juoksin talosta toiseen kieli vyön alla
sillä hengenlähdöstä oli kysymys. tällä kertaa ei kuitenkaan minun
hengestäni.
Äkkiä muistin lukuisten turhien yritysten
jälkeen että Ponun silloinen naisystävä Pirkko kasvatti lampaita
liiterissä keskellä kaupunkia lähistöllä. Juoksin talon pihaan ja soitin
vihaisesti parikymmentä kerta ovikelloa sekä koputtelin ikkunoihin.
Lopulta vintin kuistin ovi avautui ja unenpöpperöinen Pirkko ilmestyi
kuistille aamutakissa kysyen: "Mikä on hätänä?" "SUN MIEHES KUOLEE! SOITA
AMBULANSSI!"
Saimme ambulanssin ja taksilla Pirkon
kanssa perässä sairaalaan. pidin hänen kädestään leikkauksen ajan,
kuulin myöhemmin lääkäriltä että Ponussa oli ollut jäljellä vajaa litra
verta kun hänet saatiin sairaalaan. Nykyään hän on taas hengissä ja
kävelee kuten muutkin ihmiset. Pirkko kiitti minua kun kuuli että henki
säästyi ja minä kävelin sairaalan mäeltä aamunsarastuksessa kotiin
nukkumaan.
Että tämä siitä kolkuttavalle oven avaamisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti