tiistai 5. marraskuuta 2013

Lokikirja (MuistoI) 5.11.2013

"Antakaa niin ette saa. Kolkuttakaa niin teille ei avata."

Tämä puusepänpojan aforismi tuli mieleeni kun palasin entiselle  (kolme päivää sitten päiväysvanhentuneelle) kotiseudulleni Seinäjoelle. Kävelin vanhoja tuttuja reittejä pitkin Anttilantalon ja Työväenkadun kautta Vanhan Sairaalan takana sijaitsevaan Kampusrantaan ja AKK:n kirjastoon. Olen asunut tuossa vanhan sairaalan portin pielessä nykyisen parkkipaikan kohdalla viitisen vuotta 1980-luvun alussa. Entisen työpaikkani Pohjanmaan Kansan (jonka SDP:n puoluehallitus sitten myi Demarille kuin maton jalkojen alta tuhoten monien muidenkin kuin minun elämäni) kohdalla risteyksessä tuli mieleen tapaus.

Olin aamuyön tunteina hiukkasen horjuen suunnistamassa Ravintola Cumuluksesta saamattomasti kotia kohti. Työpaikkani kohdalla, jonka alakerrassa siihen aikaan toimi Pizzeria Casa Grande (ja jokin pizzeria vieläkin) risteyksessä minut pysäytti ja päätäni selvitti mies, Ponu Vieri, joka makasi Vapaudentiellä halkaisijaltaan noin viiden metrin kokoisessa verilammikossa. lonkassa oli avomurtuma ja yliajaja oli paennut paikalta. Kello oli noin puoli neljä aamulla. Nuorisolle huomautan että siihen aikaan kännyköitä ei ollut vielä keksitty.

Totesin avomurtuman lonkassa ja verta valui koko ajan tajuttomasta miehestä kuin pistetystä siasta. Ajattelin että jumalauta jotain on tehtävä heti: juoksin Keskuskatua pitkin kohti vanhaa sairaalaa ja asuntoani (jossa sielläkään ei ollut puhelinta silloin). Hakkasin melko voimakkaasti kaikkiin kadun varrella silloin olleiden omakotitalojen oviin ja ikkunoihin ja soittelin melko voimakkaasti ovikelloja. Kukaan ei kuitenkaan avannut ovea, minä juoksin talosta toiseen kieli vyön alla sillä hengenlähdöstä oli kysymys. tällä kertaa ei kuitenkaan minun hengestäni.

Äkkiä muistin lukuisten turhien yritysten jälkeen että Ponun silloinen naisystävä Pirkko kasvatti lampaita liiterissä keskellä kaupunkia lähistöllä. Juoksin talon pihaan ja soitin vihaisesti parikymmentä kerta ovikelloa sekä koputtelin ikkunoihin. Lopulta vintin kuistin ovi avautui ja unenpöpperöinen Pirkko ilmestyi kuistille aamutakissa kysyen: "Mikä on hätänä?" "SUN MIEHES KUOLEE! SOITA AMBULANSSI!"

Saimme ambulanssin ja taksilla Pirkon kanssa perässä sairaalaan. pidin hänen kädestään leikkauksen ajan, kuulin myöhemmin lääkäriltä että Ponussa oli ollut jäljellä vajaa litra verta kun hänet saatiin sairaalaan. Nykyään hän on taas hengissä ja kävelee kuten muutkin ihmiset. Pirkko kiitti minua kun kuuli että henki säästyi ja minä kävelin sairaalan mäeltä aamunsarastuksessa kotiin nukkumaan.

Että tämä siitä kolkuttavalle oven avaamisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti