vaelluskirjaa Ylistaro 15.-16.11.2013

I

Viime päivinä olen vaeltanut enemmän mielessäni ja elokuvafestivaaleilla kuin ulkona maisemassa. Järjestin neljä päivää kestävät tupaantuliaisetkin, jotka lopulta päädyin viettämään yksin kuin kirkonrotta. Olihan tämäkin erikoinen tupaantuliaiskokemus.

Perjantaina täytin kuitenkin heti aamusta ruokintapänikät jyväsillä, otin repun selkääni ja lähdin pyöräilemään Taipaleentielle onnettomuuspaikalle täydentämään jyvävarastoa. Mutta! Joku JYVÄJEMMARI oli ehtinyt ensin ja käynyt kauhakuormaajalla tyhjentämässä koko 40 tonnin jyvävuoren paikalta. nyt jyväset lienevät jo jossain myllyssä seulottuina ja kuivattuina ja pikapuoliin kaurahiutaleiksi muuttuneina lähikauppojen hyllyillä. Minulle ei oltu jätetty mitään!

Pettyneenä poljin kotiin, otin olkalaukun ja jatkoin kylille. pysähdyin Kaukolanrantaan siksi ajaksi kuin siellä tarkeni ja jatkoin kirjastoon. Kaukolanrannassa ei ollut mitään erityistä. Tavanomaiset lintuparvet, joki on jo sorsista tyhjentynyt eikä veden pinnassa kellunut kuin kahden litran tyhjä muovipullo Mustasaarta ja merta kohti.

II

Lauantaina kiiruhdin jo aamusta elokuvajuhlille. Laskin että taide-elokuvaa Renoirista oli katsomassa 25 ihmistä, mutta siitä toisaalla. Elokuvan jälkeen kävin Matin-tuvan viereen avatussa Hyvän Mielen Joulupuorissa kysymässä saisiko sinne runokirjoja ja taidekortteja myyntiin. Ei saanut. Sain kuitenkin vinkin Kriikun myllyn joulumyyjäisistä, jotka alkavat kuun lopussa ja yritän viedä sinne.

Jatkoin Kirkonkosken yli Sankarikujalle. Nyt oli paljastunut omituisen kivirykelmän tarkoitus. Sen takana oli toinen vanhempi muistomerkki ja sen takana vanha hautausmaa, jolla sankarihaudat. Nyt en kuitenkaan lähtenyt tutkimaan vanhaa hautausmaata. Mukana oli äitini idioottikamera ja kuin turisti räppäsin kuvan muistomerkistä ja koulun edessä olevasta Kirja-Matin muistopatsaasta.

Pyöräilin Komiallekirkolle. huomasin että se on niin korkia, että piti peruuttaa kirkosta parinsadan metrin päähän parkkipaikan takalaidalle ennen kuin kirkko mahtui kuvaan.

Vaelsin uudelle hautausmaalle toiseen kertaan. Kuvailin hautakiviä, kunnes filmi loppui. Ajattelin että hautausmaat ovat rauhallisia ja rauhoittavia paikkoja. Yleensäkin uusissa paikoissa mieluiten kuljeskelen hautausmailla, joissa kiteytettynä voi nähdä monen ihmisen elämän. Ja mieleen tulee maineen ja kunnian ja elämänkin katoavaisuudesta.

Tällä hautausmaalla on jokin muistolehto. Siellä vanhat sammaloituneet kivet muistuttavat elämän hetkellisyydestä ja kivien pysyvyydestä. Muistolehdon takana on muuallehaudattujen muistomerkki, jonka kivirakennelma on koottu kadunreunakivien kaltaisista laakapaasista, jotka on pinottu sojottamaan eri ilmansuuntiin. Paikalla oli muutamia hautakynttilöitä ja muuan ylistarolais-thaimaalainen pariskunta sytyttämässä juuri jollekin muuallenukkuneelle kynttilää.

Vaelsin hautausmaata. Katselin ja kuvasin varakkaiden talokkaiden ja kauppiaiden mahtipontisia obeliskeja ja varattomien vaatimattomuudessaaan kauniita kiviä ja puuristejä, katselin hautoja, joiden vainajia on muistettu kynttilöin ja niitä jotka ovat unohdettuja ja jääneet hoitamattomiksi.

III

Jatkoin jälleen jättömaakukkulalle, otin repun selästä, repusta olvin, käärin sätkän ja ryhdyin katselemaan ja kuuntelemaan marraskuista maisemaa. Ajattelin että tänne jättömaalle minä oikeastaan kuulunkin, syrjäytyneenä, syrjäytettynä.

Minut yllätti hautausmaan ja kirkon takana kiekuva kukko. Hautausmaan yhteydessä se toi mieleen Eddan jumalrunoissa, näkijättären ennustuksessa esiintyvät kolme kukkoa:

"Kummulla istui siellä
ja harppua soitti
jättinaisen paimen,
iloinen Eggther;
hirsipuulehdossa
yllä lauloi
koreanpunainen
kukko, Fjalarr.

Aasoille kiekui
Gollinkampi,
se herättää kaikki
Herjafödrin miehet;
maan alla laulaa
toinen lintu,
Helin kartanon
noenpunainen kukko."

Ihmettelin minkä värinen on Helin noenpunainen kukko ja kirjoitin "omasta kukostani" runon:

Hautausmaan takana kiekuu kukko,
annan sille nimeksi Gollinkambi.
Herätteleeköhän se vainajia
vai siunaako ikuiseen uneen?

Olin hautausmaan laidassa jättömaalla. kunnes hämärä laskeutui, auringonlaskussa pilvet olivat käsittämättömän värisiä. Vastakkaisella itäisellä taivaanrannalla oli outo punakeltavihreä halo. Illan hämärtyessä paikan yli lensi kolmisenkymmentä lokkia jonnekin yöpymään.

Minä otin repun selkääni, hain pyöräni ja lähdin polkemaan kylille ja kotiin. ABCn tasakaton yli löensi matalalta suuri varpushaukka joka laskeutui läheisen maatalon pihakuusiin. Minä taas jatkoin kotiani kohti ajattelematta enää mitään erityistä.