Vaelluskirjaa - Kristiina Pohjoislahti 20.5.2014

Vaellus luontopolulla Kristiinassa 20.5.2014

I

Aamulla kello 8 lähdin koulubussilla Kristiinaan, kun vesi, muut juomat ja ruoka alkoivat kaikki olla loppu.

Täällä bussit eivät kulje kuin Helsingissä. Paluu takaisin oli kello 15 samalla koulubussilla.

Ajattelin, että minulla on aikaa kaikenlaiseen, tavata ystäviä, sillä Kristiinassa minulla niitä vielä on, vaikka kaikkien puhelinnumerot ovat vuosien varrella kadonneet.

Mutta lähdinkin luontoretkelle.
Pohjoislahden perukassa on lintutorni ja siitä lähtee luontopolku lahdenpohjan eli Fjärsdsgrundin kautta Tiukanjoelle, jonka yli Tiilitehtaanmäelle on juuri rakennettu 150 000 euron riippusilta luontoretkeilijöille.

Niin, tähän luonnonsuojeluun. Täällä lahdenpohjassa oli muinoin tiilinen panimorakennus ja lintutorni. Lahdenpohja oli nuoruudessani Suomen parhaita lintulahtia kaislikkoineen ja niitä reunustavinen avovesineen. Lahdella saattoi tavata lähes kaikki Suomessa pesivät sorsalintulajit. Nokikanaakaan en nähnyt tänään. Syyllisiä ovat lahden rehevöityminen ylenpaltisesti sekä itäpuolelta aikanaan tarhasta karanneet minkit.

Suojeluprojekti käynnistyi kuitenkin lahden toiselta puolelta, Tiilitehtaanmäeltä. Tiilitehdas on hävinnyt ajat sitten, mutta nimi on säilynyt. Täällä on vanhaa hakamaata ja runsaasti katajapensaikkoa. Rantaan kulkevan kävelytien varressa on kaunis lhto, jossa muun muassa pikkutikka on vakioasukas. Katajissa viihtyvät ja pesivät punavarpuset ja viherpeipot. Kasvillisuudesta löytyy harvinaisuuksiakin.

Tänne hakamaalle ryhdyttiin joskus 90-luvulla suunnittelemaan 18-reikäistä golfkenttää. Kun isävainajani ei ollut golfkerhon jäsen hän vastavetona perusti Kristiinan promenadikerhon ja vaati aluetta rauhoitettavaksi.

Suojeluajatus sai tuulta purjeisiin ja hanke laajeni koskemaan koko Pohjoislahden perukkaa. Metsähallitus ja kaupunki vaihtoivat maita ja nykyisin Pohjoislahti, Fjärdsgrund ja Tiilitehtaanmäki ovat Natura-aluetta Lervikeniin asti.

Rantojen hoidosta ovat vastanneet alueella kesäisin laiduntaneet skotlannin yläman naudat, jotka nyttemmin ovat vaihtuneet johonkin toiseen maatiaiskarjarotuun. Luontopolku on kunnostettu niin helppokulkuiseksi että sitä jotkut "luonnonystävät" painelevat mönkijälläkin.

II

Minä kävelin kaislikonrantaa lintutornille, joka on uusittu. Tornien taistossa siellä nähtiin keväällä 72 lintulajia. Minulla ei ollut kmukana edes kiikaria, mutta kiipesin torniin katsomaan Pohjoislahden kauniita kaislikkorantoja. 

Useampikin ruokokerttunen lauloi sinnikkäästi. Pajusirkkuja kuului siellä täällä. Rentukat kukkivat rantasavikossa täydellä terällä. Laulujoutsenpari oli rantautunut pesimäpuuhiin turvesaaarekkeelle. Meriharakoiden äänet halkoivat silloin tällöin ilmaa.

Opastaulun mukaan alueen lajistoon kuuluu myös merikotka ja viiksitimali. kumpaakaan en ole täällä koskaan nähnyt, timalit ovat kuulemma kadonneet kaislikosta pari vuotta sitten. Silloin kun minä nuoruudessani harrastin lintuja viiksitimali oli nimeltään partatiainen, eikä sitä oltu nähty Suomessa oikeastaan missään. 

Nuoruudessani merikotkan sijasta kalasääski oli lahdella jokapäiväinen kalastajavieras. Tiiroja ja lokkeja alueella näkee runsaasti. lintutornissa muuan ystäväni majaili makuupussissa yhden kesän jouduttuaan vaimonsa toimittamana ulkoruokintaan.

III

Minä jatkan luontopolkua pitkin lahden reunaa etenpäin. Löysin kesän ensimmäiset kukkivat ahiomansikat. Räppäsin kuvan niistä ja vieressä kasvavista punaisista kukista joiden lajista nyt käydään kiistaa fbssä, imikkä vai tervakukka?

Luontopolkua pääsee kahta reittiä, mutta lyhyemmän polun kulun esti aita ja siinä kyltti: "Pääsy kielletty, laidunalue". Vaikka portti oli auki eikä naudoista näkynyt häntääkään kiersin idemmän kaavan kautta.

Polku kulki pitkin Carlsro-puron rantaa, jossa puroa oli parannettu keinotekoisilla pohjapadoilla. Ahven nousee kutemaan tänne niin että kaupungin pumppuasemalta pikkupojat (ja ehkä minäkin) onkivat ahvenia ilman matoa pelkillä koukuilla, koska siinä oli kalan nousulle sulku. Kolmihaaraisen koukun käyttö oli kyltin mukaan kielletty, koska sillä olisi noussut kolme ahventa samalla nostolla. Muistan kalojen kuhinan kutuaikaan tammetun puron alapuolella.

III

Kun on ylittänyt lahdenpohjan kaislikkoalueen polkua ja pitkospuita pitkin (ovat keksineet laittaa tänne jopa mustasta muovista tehtyjä pitkospuita kokeiluna Suomessa, muovi on kuulema pitkäikäisempi kuin puu pitkospuuna!) tulee vanhaan havumetsään, oikeaan metsään, joita Pohjanmaalta saa etsiä. 

Kuljeskelen täällä, jossain vaiheessa viisi merihanhea lentää yli, pysähdyn kuvaamaan luonnontilaista metsää, jonka kenttäkeros kukkii valkoisenaan ketunleipää.

Kuulen toisen kulkijan saapuvan takaapäin, käännyn tervehtimään ja havaitsen vanhan hyvän ystäväni A:n, joka kouluaikaan oli läheisin ystäväni, mutta jonka sitten viimeisen 35 vuoden aikana olenkin tavannut vain kerran. Mutta A.sta kerron lisää myöhemmin tai olen kertonut aiemmin. Lähden jatkamaan vaellusta hänen kanssaan.

A arveli kuulleensa kaislikosta rastaskerttusen ja kävimme nuotiopaikasa kuuntelemassa sitä.

Jatkoimme A.n kanssa matkaa polkua pitkin ja metsän halki riippusillalle. (Luvalla sanoen se on helevetin ruma 150 000 euron riippusillaksi).
Tiukanjoessa Tiilitehtaanmäen puolella on myös vanha hyvä kalapaikka, jossa on ongittu luvallisesti ja virvelöity runsaasti luvatta.

IV

A kertoi, että lahdenpohjassa ja Lervikin puolella oli kahden kurkiparin pesät, samoin lahdenpohjassa oli joutsenen pesä. Kaikki pesät olivat tuhoutuneet samaan aikaan, munat kadonneet, pesärosvoksi epäiltiin ihmisiä, mahdollisesti rauhoitettujen lintujen munien trokareita. 

Paluumatkalla A näytti vielä mustarastaan pesän koivun haarassa. Siitäkin munat olivat kadonneet mystisesti, liekö syyllinen varis, harakka vai "luontoretkeilijä".
Pysähdyimme uudelleen nuotiopaikalle. Rastaskerttuseksi epäiltyä ei enää kuulunut. Ruokokerttuset sen sijaan jatkoivat edelleen sinnikkäästi.

A kertoi alkaneensa harrastaa jonkin verran lintuja, kuten vaikkapa muurahaisten tai perhosten katselua. Hänellä oli tavoitteena oppia kaksi uutta lintulajia vuodessa. Melko hyvin hän siihen nähden jo lintuja tunsi. Montakohan vuotta projekti lie ollut vireillä?

Punavarpunen lensi yläpuolellemme puuhun ja lauloi siinä. A sanoi ettei ollut tuntenut lajia, vaikka oli jopa viheltänyt säveltä. Kaislikosta opetin pajusirkun yksitoikkoisen tylsän säkeen. Sain vastalahjaksi runsaasti tietoa suojelualueesta.

V

Mieleen tulivat vanhat ajat nuoruudessa, jolloin kävelimme iltaisin tuntikausia yhdessä puhuen eräänlaista kahden tai välillä kaverin sattuessa mukaan kolmen kulkijan monologia, jossa ajatukset ja puheenaiheet jollain oudolla ohuella siteellä liittyivät toisiinsa ja kehittivät uusia ajatuksia. 

Artolla oli pyörä pusikossa, hän jatkoi matkaansa ja huudahti jäähyväiseksi: "Luin muuten sen sun uuden kirjan. Varsinkin alkupää oli hyvä". Lisäksi sain kuulla että hän seurailee vaellustarinoitani fbssä vaikka hänellä ei ole edes puhelinta.
Ystävän voikin siis löytää keskellä metsää luonnonsuojelualueella.

Minä kuljin rantapolkua pienelle kalliolle, johon pysähdyin tupakille ja katselemaan uutta pesää suunnittelevaa joutsenparia. Rantalietettä vaelsi näiden lisäksi kurkipari sammakonpyynti mielessä.

Soitin puhelun joka oli liian pitkä ja lopulta jo kiire hakemaan vanhan kirkon hautausmaan taka kaivosta vettä, kaupasta ruokaa ja koulubussilla kädet täynnä kantamuksia takaisin mökille.