Vaelluskirjaa – Kevätpäiväntasaus
20.3.2017
Osa II
Pääsin siis viimeksi Jämsänjoen
rantaan. En arvannut, että kirjoittaja jättäisikin minut sinne
lähes kahdeksi viikoksi. No, olen minä ihan hyvin viihtynyt. Linnut
muuttavat, kevät saapuu, ilmat vaihtelevat. Jatkan vaellusta.
Tulin jokirantaan. Aikomukseni oli
etsiä Kellokallio, joka on merkitty luontoreitin nähtävyydeksi.
Olisin tarkistanut, mistä se on saanut nimensä. Minkälainen kello
kalliolla on. Miten se siirretään kesäaikaan? Mutta en minä
löytänyt minkäänlaista kalliota saati sitten kelloa. (Enkä ole
löytänyt vieläkään, vaikka olen haravoinut koko metsän.)
Lähistöllä näin kuitenkin
grillikatoksen. Olisin mennyt katsomaan sitä paikkaa lähemmin,
mutta kaksi autoa oli pysäköitynä katoksen viereen. Taisin
mainitakin, että täällä ainakin osan luontopoluista voi kulkea
autolla. Rannassa selvisi, että kaksi miestä oli tullut katoksen
edessä olevalle puiselle ”terassille” kalaan. Ja koska miehiä
oli kaksi, piti tietenkin tulla kahdella autolla.
Jäin rantaan etäämmäs. Juomaan
termoksesta kahvia, istumaan kivellä tupakilla, kuuntelemaan kevään
ääniä. Salakuuntelemalla sain selville että tuolla oli varma
kalapaikka. ”Täältä saa aina kalaa”, toinen mies selitti. Ja
taisivat he jotain saadakin, aktiivisia kalamiehiä jo maaliskuun
lopulla. Mutta Jämsänjokihan on käytännössä sula koko talven
Jämsään asti UPM:n lauhdevesien ansiosta. Pistin tiedon
kalapaikasta korvan taakse, vaikka oma virvelini on muuttokuorman
tähteissä Kurikassa edelleen. Kokeilen kesemmällä.
Kaksi joutsenta lensi kailottaen
jokivartta pitkin ohi. Kaksi sorsaparia kellui rantavedessä kuin
verkonpolat. Vastarannan takaa metsästä kuului närhen
hätääntyneitä rääkäisyjä. Samasta suunnasta kuului myös
jotain oudompi ääni, jota en tuntenut. Mietin olisiko närhi
yhyttänyt ketun ja rääkyi sille? Pari korppia lensi ilmassa yli.
12 harmaalokkia jäi kaartelemaan suoraan pääni yläpuolelle.
Tiaiset lauloivat puissa kevättä.
Lähdin kävelemään rantatietä
eteenpäin. Tulin Tuuralammille, joka on saanut nimensä kaiketi
jäätuurasta. Suvannossa on kalastettu siihen aikaan kun joki vielä
talvisin jäätyi. Siitä johti pitkospolku rantaan. Rannassa on
luultavasti Suomen matalin lintutorni. Vain metrin korkuinen. Jään
reunalla seisoi neljä joutsenta rivissä ja tarkkaili uteliaasti
tuloani. Ne olivat melko kesyjä ja mieleen tuli, että ne on siinä
opetettu poseeraamaan lintutornin luontokuvaajille.
Lähdin pois häiritsemästä ja
jatkoin matkaa rantaa pitkin kohti Jämsää. Rantatie kulki
rautatiesillan alta sen toiselle puolelle ja nousi ylös takaisin
maantien varteen. Oikaisin pellon poikki tielle. Jonkin matkan päässä
näin laiturin, jossa oli kaksi jokilaivaa talvehtimassa. Menin
katsomaan rantaan vanhoja laivoja tarkemmin. Siellä oli parkissa
Jämsänkoski I ja sen takana piileksi toinen laiva, jonka nimeä en
nähnyt.
Laiturin vieressä oli pieni koppero,
jonka seinässä kyltti: ”Riistakameravalvonta.” En välittänyt
siitä, sillä enhän ollut missään merirosvopuuhissa. Otin vain
pari valokuvaa laivoista kännykällä. Äkkiä pärähti soimaan
hälytin Jämsänkoski I:ssä, vaikka en ollut edes laiturilla. Mistä
olisin voinut tietää, että riistakamera on yhdistetty hälyttimeen?
Poistuin melkoisen ripeästi paikalta.
En jäänyt odottamaan että laivan omistaja ilmestyisi paikalle.
Pellot olivat sulaneet. Lintuja niissä ei näkynyt. Aamupäivä oli
kaunis. Talsin Auvilan risteyksen ohi, josta alunperin olin ajatellut
kääntyä takaisin. En tiennyt olisiko Auvilantie vielä etäänpää
jäässä. Päätin kävellä Jämsään ja palata bussilla. Minulla
piti olla vielä 10 euroa rahaa pankissa. Ja koko päivä aikaa.
Tulin kirkon kohdalle. Nähtävyyskyltti
osoitti vanhalle hautausmaalle. Hautausmaat ovat kiinnostaneet minua
aina. Varsinkin vanhat hautausmaat. Niinpä päätin mennä sinne.
Olin pettynyt kun haudat eivät olleetkaan kovin vanhoja,
tavanomaisia pääosin. Äkkiä kuulin melko läheltä puusta terävää
kikitystä. Talven jäljiltä lintujen ääntentuntemus on
ruosteessa. Mietin huutaisiko puussa varpushaukka.
Menin varovasti ääntä kohti.
Huutelija paljastui harmaapäätikaksi, joka oli kiihkoissaan
keväästä. Se ryhtyi rummuttamaan hautausmaan laidalla vanhaa
haapaa. Väliin rummutuksen katkaisi tuo terävä huutosarja.
Seurasin tikan touhua puussa. Arvelin, että se voisi hyvin pesiäkin
täällä. Toinen tikka vastasi huutoihin vaimeammin viereisestä
männystä. Odotin jo orgioita, mutta toinen tikka paljastuikin
käpytikaksi. No mistä sitä näinä sukupuolineutraaleina aikoina
tietää.
Jatkoin kirkkotietä Jämsän
keskustaan. Kuusi harmaalokkia ylitti muuttolennolla kaupungin.
Päätin käydä kaupasta ostamassa kivennäisvettä, tuhlata
kymppini. Kassalla odotti yllätys. Kortilla ei ollutkaan rahaa.
Nordea oli rosvonnut pankkimaksuina sen viimeisen kymppini. En siis
pääsisi bussilla kotiinkaan. Lompakossa oli euro rahaa. Jätin
kivennäisveden tiskille. Menin jokirantaan miettimään, mitä nyt
tehdä.
Jokirannassa Jämsän keskustassa
kahden sillan välissä on laivalaitureita ja ympäristötaidepuisto.
Minulla ei ollut muuta kuin aikaa, joten kiersin kävelyteitä
rannassa sillan molemmin puolin. Katselin taideteoksia. Suunnittelin
ensi kesäksi omaa teostani. Etsin sille henkisesti hyvää paikkaa.
Tarkoitus on tehdä Uhrilehto ja Kummeli sekä järjestää
jokilaivakonsertti Jämsästä Kaipolaan. Oliver on luvannut säveltää
harmonikkakonserton jokilaivalle.
Uhrilehdolle minulla olisi omasta
mielestäni paikka apteekkarin yrttimaan vieressä, mutta
kaupunginpuutarhuri ei innostunut ehdottamastani paikasta. Hän
tarjosi toista joen kaupunginpuolella Saharannassa. Kuljeskelin ja
suunnittelin. Kävin apteekkarin yrttimaalla. Sen kohdalla joessa
kolme isokoskeloa, kaksi koirasta ja yksi naaras pitivät soidinta.
Toinen koiraista oli vahvemmilla ja toinen kierteli etäämpänä
ympärillä kärkkyen tilaisuutta.
Joki ry on Suomen ainoa
ympäristötaiteen paikallisyhdistys. Se täyttää tänä vuonna 20
vuotta. Joka kesä näiden 20 vuoden ajan on jokivarressa järjestetty
Siltojen välissä – ympäristötaidenäyttely. Joki ry ja Siltojen
välissä tapahtuma on alunperin paikallisen, valtakunnallisesti
tunnetun taiteilija Erkki Hirvelän idea. Apteekkarin yrttimaa on
Joki ry:n perustama, monivuotinen rohdosyrttien käyttöä tallentava
kuvataiteilija Pentti Karjalaisen suunnittelema ekologinen taideteos.
Sen rakenteellisen rungon muodostaa Pentti Karjalaisen maata pitkin
tiiliskivistä muotoilema Maailmanpuu.
Pentti Karjalainen ja Joki ry ovat
toteuttaneet yrttimaan alunperin 2001 – 2003. 2015 se
restauroitiin. Viime kesänä yrttimaalla taiteili tunnettu
helsinkiläinen ympäristötaiteilija Teuri Haarla, joka toteutti
paikallisten avustajien (mm. turvapaikanhakijoiden) kanssa, joka
toteutti kateviljelyteoksen kierrätyslumpuista.
Yrttimaan lähistöllä on
luonnontilainen rantametsikkö, jossa pysyvää ympäristötaidetta
edustaa kahden puun yläoksien välissä roikkuva keltainen tuoli ja
metsikössä oleva seinätön talo. Talo on siis pelkkä metallinen
tukirakenne, jonka läpi näkee metsän. Rantametsikön ja yrttimaan
välissä on kaistale joutomaata, jolle Uhrilehtoani kaavailin
alunperin. Katsotaan nyt.
Kuljeskelin jokivarressa, kävin
katsomassa kaupunginpuutarhurin ehdottamaa paikkaa. Siellä kasvaa jo
ennestään täysi-ikäisiä puistopuita jo entuudestaan. Tavallaan
puutarhurin ajatuksen että sinne voisi istuttaa lisää puita. Mutta
omasta mielestäni olemassa oleva puusto ei tue van häiritsee omaa
suunnitelmaani. Kuljeskelin ja mietin. Suunnittelin. Välillä istuin
puistonpenkillä ja polttelin.
Entä Kummeli, mihin se
toteutettaisiin? Ystäväni Jouni Ojutkangas on tulossa värkkäämään
sitä kanssani. Myös Yhteys-ryhmäni täyttää tänä vuonna 20
vuotta. Jouni on ollut mukana ryhmässä lähes alusta lähtien.
Kummelihan on merimerkki. Ajattelin että omintakeisen kummelin voisi
tehdä jokirantaan, kun siinä kerran on laivalaitureitakin.
Laivoille merimerkiksi. Mutta ei siitä varsinaista kummelia sanan
alkuperäisessä merkityksessä tule. Jonkinlainen rakennelma
kuitenkin. Teemme sen pajusta ja kummeliksi sitä voi nimittää
lähinnä siksi, että siitä tulee luultavasti kummallinen.
Viihdyin rannassa tuntikausia. Kun
lopulta lähdin isokoskelot jäivät edelleen jokeen riiuuta
pitämään. Niillä oli kevättä rinnassa. Minä kävelin LiDLiin
ja ostin 60 sentillä Siti kivennäisvettä. Rautatieasemalla
tyhjensin haalistuneen kahvin termoksesta maahan. Join osan
kivennäisvedestä ja kaadoin loput kotimatkaa varten termokseen.
Vein tyhjän pullon takaisin LiDLiin ja sain siitä 40 senttiä.
Minulle jäi 80 senttiä loppukuun elämistä varten. Mutta se olisi
huomisen murheita.
Lähdin kävelemään kotiin päin.
(20.3.-1.4.2017)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti