Paavo Rintalan minuuden liitupiiri osa 3

Pirkko Alhoniemi: Minuuden liitupiiri

SKS 2007

referaatti

 

Mathias Grünewald (n. 1480-1532) kävi sekä Roomassa että Vatikaanissa, mutta ei ihastunut aikakautensa merkittävimpien taidemaalareiden koristamiin kirkkoihin eikä paavin ja kirkollisten piirien kanonisoimiin taiteilijoihin. Sen sijaan hän ihaili vilpittömästi Alppien pohjoispuolisista taiteilijoista Albrecht Düreriä, Paavo Rintalan mielikuvituksessa erityisesti Dürerin omakuvia. 

 

Düreriin Grünewald tutustui myös henkilökohtaisesti. Dürer oli saanut tilaustyön eräältä äveriäältä hoviherralta ja teoksen sivupaneelien maalaajaksi pyydettiin Grünewald. Hän koki sen ei kilpailutilanteena vaan arvonnousuna, Mestari Mathis sai työskennellä yhdessä Mestari Dürerin kanssa. Jatkan Pirkko Alhoniemen referointisa kirjasta Minä, Grünewald:

 

“Minä olen aina tunnistanut Dürerin omissakuvissa sisimmän olemukseni,minun ei ole tarvinnut maalata omiakuvia, hän on ne tehnyt, kuvannut ihmisen, jolle terveys ei ole sairauden vastakohta, ihmisen joka ei tiedä kuka hän on, ihmisen joka haluaa asettaa itsensä Kristuksen tilalle, ihmisen jonka tajunta on hajalla, ihmisen joka epäilee kaikkea, eivoi uskoa mihinkään, ihmisen joka nälissään ahmii tietoa, mutta kokee silti pahoinvointia, ihmisen joka tavoittelee kauneutta, mutta mitä enempi sitä saavuttaa, tajuaa siihen sisältyvän kuningas Midaksen kosketuksen siihenkin. (MG 116-117)

 

Maallisen vallan hännystelijää hänestä (Grünewaldista) ei missään vaiheessa tullut, eikä hän koskaan pyrkinyt samaan kuin esimerkiksi Hans Baldung, joka maalasi Freiburgin katedraalin alttarin porvarillisen hyvinvoinnin ylistykseksi. Apostolitkin olivat suurkauppiaita ja pankkiireja... Kristus oli kuin ‘porvarin hulttiopoika’ ja hänen isänsä saattoi kuvitella käyttävän valtaa kaupungin raadissa. (MG 247-250)

 

Silti Grünewald ei vielä tajunnut seisoessaan Baldungin vasta valmistuneen työn edessä vuonna 1516, että itse onneton aika oli muuttumassa kuvan kaltaiseksi. ( MG 251)

Rintala on valmis rinnastukseen hänen oma vuosisatansa - 1900-luku - oli vienyt päätökseen sen turmeltumisen, jonka merkit olivat olleet nähtävissä jo 1500-luvulla. Tuhon ennustukset ja dantelaisen infernon kauhukuvat hallitsevat kauttaaltaan hänen 1990-luvun tuotantoaan.

 

 

Grünewald sosiaalisissa suhteissaan

 

Koska avioituminen vapaakaupungin asukkaan kanssa oli porvarioikeuksien anomisen ehto, Grünewald otti itselleen vaimon, onnettomuudekseen kuitenkin juutalaisen Judithin. Vaikka nainen perheensä myötä omaksuikin kristinuskon, pääsi pois ghetosta ja ristittiin Annaksi, juutalaisuus oli hänen ikuinen verenperintönsä. Avioliitto solmittiin 1512. Juutalaisproblematiikka aktualisoituu Minä, Grünewaldissa päähenkilön avioitumisen myötä.

 

Simon Turkkuri, tytön isä varoittaa: “Jos nait kastetun juutalaisen, leimaudut itsekin. Elämäsi loppuunnasti olet jutkunaisen mies. Juutalaisuus on syvemmällä kuin rodussa ja kansallisuudessa.”

 

Vähitellen Grünewald joutui kokemaan lähimpien ihmissuhteiden täydellisen haaksirikon. Ensin hänen vaimonsa päätyi parantumattomana mielisairaalaan ja sen jälkeen heidän yhdessä adoptoimansa Endres kuoli Englannin hikikuumeeksi mainittuun kulkutautiin. Samaan kulkutautiin menehtyi myös Grünewald.

 

Taiteilijan viime vaiheissa hänen ainoaksi kumppanikseen jää minäkertoja, Grünewaldin aikalaiseksi asettunut sivustakatsoja , joka heidän yhteisen taipaleensa aikana oli pysähtynyt esittämään näkemyksiään ja kommenttejaan.