Pitkäaikaistyöttömyydestä ja Lex Lindströmistä

Kuten odotinkin, eläketukihakemukseni pitkäaikaistyöttömyyden johdosta on hylätty. Se on hylätty koska en ole saanut Lex Lindström IIn mukaista työmarkkinatukea vähintään 1250 päivää ajalla 1.9.2012-31.6.2018.

Kyseistä työttömyyspäivärahaa en ole voinut saada, koska vuonna 2006 jouduin Tarja Filatovin (sd.) esittelemän uuden ns. ikuisen karenssin kiemuroihin. Vuonna 2012 ikuisesta karenssista tuli voimaan ns. armahduslaki, joka vapautti karenssista uudemmat karenssilaiset, mutta lakiin jäi 5 vuoden porsaanreikä. Ikuisen karenssin veteraaneja ei armahdettu.

Ikuisesta karenssista aiottiin vihdoin uudella lailla vapauttaa loputkin lähes tai yli 10 vuotta karenssissa olleet karenssilaiset vuoden 2017 alusta. Joulukuussa 2016 minut aiottiin vihdoin 10,5 vuoden karenssissaolon jälkeen vapauttaa karenssista ja hyväksyttiin työttömäksi työnhakijaksi. (Työtön työnhakija minun oli muuten lain mukaan ja käytännössä pitänyt olla ollut koko tämän 10,5 vuotta tällä välilläkin perusturvan saamiseksi.) Tämä ei kuitenkaan oikeuttanutkaan karenssista poispääsemiseen vaan meille vanhoille ikuisille karenssilaisille säädettiin vielä lisärangaistukseksi puolen vuoden siirtymäaika. Vapauduin lopullisesti karenssista toukokuussa 2017.

Työvoimaministeri Jari Lindström (perussuomalaiset/siniset) markkinoi sittemmin ns. Lex Lindström lain, jolla ikääntyvät (yli 61 vuotiaat) pitkäaikaistyöttömät pääsisivät ennenaikaiselle eläkkeelle. Lex Lindström I sai jatkoa Lex Lindström II:sta, jolla myös vuonna 1958 syntyneet ja sitä vanhemmat pitkäaikaistyöttömät armahdettaisiin eläkkeelle. Tämän lain uskoin vihdoin koskevan minuakin.

Julkisuudessa Lindström, hallitus ja eduskunta ovat koko ajan puhuneet pitkäaikaistyöttömistä. Itse koen olevani todella pitkäaikaistyötön. Olen ollut työtön ja työttömänä työnhakijana nyt yhtäjaksoisesti 23 vuotta vuodesta 1996 lähtien. Mutta lakipykälien mukaan olenkin siis ollut vain työtön työnhakija mutta en työtön vuosina 2006-2017, koska olen tuolloin ollut ”ikuisessa karenssissa” josta ulospääseminen olisi vaatinut puolen vuoden työhön tai koulutukseen tms. pääsemistä, mihin en ole kauheasti pyrkinyt, jota minulle ei ole tarjottu, enkä sellaiseen ole päässyt vaan olen seilannut ns. B-luokan työnhakijana koko karenssiajan.

Lex Lindström kuulostaa julkisuudessa hienolta: armahdetaan ikääntyvät pitkäaikaistyöttömät eläkkeelle nuorempien työnhakijoiden jaloista. Tälle on varmaan takana kansan syvä tuki. Mutta totuus molemmista laeista Lex Lindström Istä ja Lex Lindström IIsta on toisenlainen. Miten nämä lait lopulta ovat vaikuttaneet: Lex Lindström I:llä eläkkeelle päästettiin lopulta 3500 ihmistä, Lex Lindström II:n avulla eläköityy ehkä 2000 pykälät täyttävää työnhakijaa.

Sumppuun jäävät edelleen vaikeimmin työllistettävät kaltaiseni ikuiset karenssilaiset, jotka ovat suoraan sanoen vaikkapa kymmenen vuoden karenssin aikana niin vittuuntuneet suomalaiseen yhteiskuntaan että mitään pyrkimystä tai kykyä työmakkinoille heillä ei enää ole. Sen sijaan esimerkiksi minulle vuonna 2006 yhdestä virheestäni johtuvaa ikuiseen karenssiin joutumista kostetaan vieläkin.