torstai 19. syyskuuta 2019

Sotalaivahankinnoista

Tietenkin sotalaivahankinnat ovat jonkun mielestä välttämättömiä että maanpuolustusjärjestelmämme tehostuu, samoin kuin tietenkin tulevat uudet hävittäjät.
Neljä paattia maksaa kohtuulliset 5 miljardia euroa ja kaupanpäällisiksi sotalaivahankinta elvyttää: se tuo Raumalle 2000 työpaikkaa.
Mutta ryhdyn miettimään toisin: Entä jos sotalaivoja ei hankittaisikaan, koska nehän eivät tule tuottamaan yhteiskunnalle valmistumisensa jälkeen muuta kuin kuluja.
Ryhdyn laskemaan miten paljon 5 miljardilla voisi ihmisiä pelkkänä elvytyksenä työllistää vaikka horsmanvarsien kitkentään. Otetaan kuvitteellinen niukin mahdollinen oikea palkka jonka arvioin aiheuttavan valtiolle noin 3000 euron kustannukset kuukaudessa, vuodessa 40000 (pyöristän). 1000 henkilöä työllistyisi siis vuodeksi 40 miljoonalla eurolla ja 100000 miestyövuotta saataisiin aikaan 4 miljardilla eurolla.
En muista kauanko laivanrakentaminen kestää, mutta tuskin kuitenkaan yhtä kauan kuin Iisakin kirkon. Näinpä pienessä pasifistisessa päässäni päättelen, että horsmankitkentä on kansantaloudellisesti satoja kertoja tehokkaampaa työllistämistä kuin sotalaivarakennustyö Raumalla. Yhtä hyödyttöminä pidän kumpaakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti