maanantai 15. helmikuuta 2010

Keskitysleirien runoutta II

Birkenau


Ero tutto gonfio, non botevo lavorare

Olin kuin puolikas, työhön kykenemätön


Me olemme äkkiä silmä silmää vasten miehen kanssa,

joka on nälkiintynyt puolikkaaksi, ja niin muodoin käyttökelvoton.

Hänet lähetetään kuolemaan, mutta ihmeen vuoksi hän jää eloon.

Leirilääkäri kirjaa hänet kuolleeksi ja väärän todistuksen tähden

välttyy siltä. Siinä vaiheessa hän on laihtunut luurangoksi:


”Kun he vapauttivat minut olin 44-vuotias

ja painoin 27 kiloa,

yhdellä kädellä saatoin ylettyä koko reiteni ympäri.”


Kirjasta:

DANILO DOLCI

I kamp för en bättre värld


Diktaren Danilo Dolci

av Kurt Högnäs

1 kommentti:

  1. Birkenaun leiri oli ensisijaisesti tuhoamisleiri, kun Auschwitzin muut leirit olivat ennen kaikkea työleirejä. Sinne tuotiin junalasteittain juutalaisia ympäri Eurooppaa tuhottaviksi ja poltettaviksi. Esimerkiksi kevät-kesällä 1944 leirillä surmattiin arviolta jopa 400 000 Unkarin juutalaista. Tuhoaminen oli osa Adolf Eichmannin suunnittelemaa Lopullista ratkaisua. Leirin uhrien joukossa oli myös muun muassa romaneja ja puolalaisia. Leirin väkiluku elokuussa 1944 oli noin 100 000. Kaikkiaan Auschwitz-Birkenaun leirien läpi kulki arviolta 1,5 miljoonaa vankia.

    VastaaPoista