Kirjoja hyllystäni: Pyhä Raamattu

I

Päätin siis ottaa härkää sarvista ja ottaa käsittelyyni Raamatun. Raamattu tosin ei ole kirjahyllyssäni vaan alati työpöydällä tietokoneen näppäimistön vasemmalla puolella. Melko usein tartun siihen tarkistaakseni jotain. Niin kuin nytkin.

Raamattuni on puhtaan mustakantinen. Siinä on etukannessa kohokuviona risti ja ikäänkuin alttarikaappeina ristin molemmin puolin kaari-ikkunat, vasemmalla puolella roomalaiset numerot I-V ja oikealla VI-X. Kymmenen käskyä. Upotettuna ikäänkuin verkko: Jeesus oli ihmisten kalastaja.

Etuaukeamalla on vanhat kartat Suuresta merestä sekä Syyriasta ja Palestiinasta. Toiseen karttaan on pilkkuviivalla merkitty reitti Israelin kansan vaelluksesta Egyptistä Kanaanin maahan. Pyhä Raamattu on painettu 1947 ja sen teksti perustuu vuoden 1933 kirkolliskokouksen suomennokseen Vanhasta testamentista ja vuoden 1938 hyväksyttyyn suomennokseen Uudesta testamentista sekä samassa kirkolliskokouksessa hyväksyttyihin oikaisuihin erityisesti apogryfikirjojen osalta.

Lukemisen helpottamiseksi Raamatun eri kirjat on merkitty sivulehtiin syvennyksin. Kirjan lopussa on liitteenä Uudessa testamentissa esiintyvät painot, rahat ja mitat selitettyinä. Rahojen arvo on esitetty Suomen kultamarkan alkuperäisen arvon mukaan. Takakannessa verkossa onkin jonkin verran lahnaa muistuttava kala.

Raamattu lie perintöä isoisänäidiltäni tai isoäidiltäni. Alkuperäisen omistajan nimeä siinä ei ole. Raamatun uutta suomennosta en ole koskaan kaivannut. Hyvin olen tullut omiksi tarpeiksi toimeen tällä vanhallakin.

Vertailun vuoksi olen kyllä lukenut Pentti Saarikosken suomennoksen Matteuksen evankeliumista (P.Saarikoski: Evankeli Matteuksen mukaan, 1969). Siitä selvisi mitä tarkoittavat Jeesuksen vertauksessa esiintyvät vanhahtavat sanat rikka ja malka. Malkahan on talon kurkihirsi. Saarikosken suomentamana: ”Jos toisen silmässä on tikku niin sen sinä huomaat, mutta jos omassa silmässäsi on tukki niin sitä sinä et huomaa.”

Saarikoski muuten pahoitti mielensä siitä, että häntä ei otettu uuden Raamatun suomennoskomiteaan, vaikka hän oli Suomessa ainoa runoilija joka osasi muinaiskreikkaa. Raamatun käännöskomiteaan otettiin hänen sijaansa runoilija Lassi Nummi.

Uusi Raamatun käännös hyväksyttiin ja otettiin käyttöön vuoden 1992 kirkolliskokouksessa. Sitä en tässä käsittele muuten kuin toteamalla että ensimmäisistä Mikael Agricolan 1550-luvun vaiheilla tehtyistä osakäännöksistä (mm. Uusi Testamentti: ”Se Wsi Testamenti” 1548) lähtien Raamatun suomennoksissa esiintynyt kalevalainen ja pakanallinen kantele poistettiin uudessa käännöksessä kaikkialta Raamatusta ja korvattiin muilla (alkuperäisemmillä) kielisoittimilla.

II

Varhaisimmat muistikuvani Raamatusta liittyvät pyhäkouluun. Siellä luettiin meille lapsille kuvakirjasta Raamatun kertomuksia. Pyhäkoulussa käymisestä saimme palkkioksi jonkinlaisia enkelikiiltokuvia, vaikka emmehän me silloin vielä päättäneet käymmekö pyhäkoulua vai emme. Vanhempamme sen päättivät. Olimme niin pieniä silloin vielä.

Kansakoulussa ymmärsimme, että Raamatussa on kaksi osaa: Vanha ja Uusi Testamentti.

Opettelimme itse lukemaan Raamatun tapahtumia. Vanha Testamentti oli kirjoitettu sujuvaksi yhtenäiseksi kertomukseksi maailman luomisesta ja Israelin kansan vaiheista Egyptin orjuudessa, egyptiläisiä kohdanneista vitsauksista ja Israelin kansan paosta halkaistun meren läpi Siinain erämaahan ja kohti luvattua maata. Oppimamme Vanha testamentti perustui siis pääosin Mooseksen kirjojen tekstiin, profeetat ja heidän kirjoituksensa jätettiin vähemmälle huomiolle, varmaan syystäkin. Koko profetoimisen käsite taisi olla ainakin minulle silloin vielä aika epäselvä.

Samoin Uuden Testamentin evankeliumeista oli koostettu yhtenäinen kertomus, joka toki on melko järkeenkäypää, koska ne kaikki käsittelevät saman henkilön – Jeesuksen – elämänvaiheita. Tarina huipentui Jeesuksen ylösnousemukseen ensin haudasta ja sitten hieman myöhemmin taivaaseenottoon. Opetuslasten teot jäivät vähemmälle huomiolle. Paavalin kirjeet taidettiin jättää väliin tai sitten ne olivat sen verran tylsiä, että niistä ei jäänyt muistikuvaa. Ilmestyskirjaa ei todennäköisesti käsitelty lainkaan.

Jossain vaiheessa kansakoulun ja keskikoulun rajamaastossa tuli ulkoaopettelun kausi. Mooseksen kirjat olivat helppoja: ensimmäinen, toinen, kolmas, neljäs ja viides Mooseksen kirja. Profeetat jo vaikeampia en enää muista kuin pätkittäin: ... Hesekiel, Daniel,..., Obadja, Joona, Miika, Naahum, Habakuk, Hakkai, Sakaria, Malakia. Virheet ovat muistin virheitä. Uudessa testamentissa on neljä evankeliumia: Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. Paavalin kirjeet opetettiin muistitekniikkaan liittyvällä lorulla: room, ko, gal, ef, fili, gol, tessa, timo, tiit, pii, pii, joo, joo, joo, jaa, juu. No siitäkin taisi muistin hälventämänä jäädä pari välistä.

III

Keskikoulun lopussa ja lukiossa käsitykseni Raamatusta muuttui kaksiteräisemmäksi.

Toisaalta maailmantuska ja piilevä kriittinen ateismi nostivat päättään. En enää uskonut harmaapartaiseen ihmisiin vaikuttavaan Vanhan Testamentin Jumalaan. Tätä ateistista puolta edesauttoi runsaasti helluntailaiseksi kääntynyt luokkatoverini, joka halusi loputtomiin väitellä kanssani Raamatusta. Aina kun kuvittelin olevani väittelyssä niskan päällä hän veti takataskustaan omasta mielestään vielä yhden valttikortin; hieroi käsiään, hymyili pirullisesti ja totesi ”taivaan portilla sitten nähdään kumpi oli oikeassa kiääh-kiääh-käh-käh”.

Toisaalta olin kiinnostunut kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta, sitä kautta Raamattu kiinnosti. Onhan se sentään ihmiskunnan historiassa melko merkittävä ja vaikuttava kirjoitus- ja kirjakokoelma. Monien muiden kirjojen lomassa päätin lukea myös Raamatun läpi. Monet ovat sen sanoneet tehneensä, harvat varmaankaan tehneet. Minulla se tökkäsi aikakirjoihin. Hirvittävät litaniat sukuselvityksiä ja henkilöitä vailla tekoja ja toimintaa. Nykyajan näkökulmasta näissä selvityksissä ei ole minkäänlaista uskonnollista (tai muutakaan) funktiota. Tosin jotkut uskovat ryhmäkunnat ovat näiden perusteella laskeneet että maailma on luotu noin 6000 vuotta sitten.

Luovuin Raamatun lukemisyrityksestä tällä kannesta kanteen menetelmällä. Uskoin ja en uskonut. Jollain uskontotunnilla, kun itse kunkin uskonnollisia näkökulmia udeltiin, vastasin olevani deisti. Sitä olen eräässä mielessä vieläkin. Vaikka en nyt jaksa tarkistaa mitä deismi tarkoittaa. Muistaakseni se tarkoittaa vähän muuta kuin itse sillä sanalla silloin tarkoitin. Uskoin että jonkinlainen jumala tai maailmanhenki on, mutta ei sellaisena, että se pystyisi vaikuttamaan tai haluaisi vaikuttaa yksityisen ihmisten elämään.

IV

Olen lueskellut Raamattua myös toisin. Kirjoja sieltä ja toisia täältä, jonkin virikkeen innostamana.

Uuden testamentin evankeliumit olen jossain vaiheessa lukenut läpi ihan niitä verratakseni. Ihastuin myös Erkki Ahosen romaaniin ”Kiviä vuoret”, joka kertoo fiktiona Jeesuksen nuoruusvuosista, joista Raamatussa ei puhuta mitään. Luin Ultra-lehdestä kirkkoherra Voitto Viron arveluja siitä, että Jeesus olisi nuoruusvuosinaan vaeltanut itämailla ja tutustunut muun muassa buddhalaisuuteen. ”Oliko Jeesus buddhalaismunkki?” oli jokin mieleenpainunut kirjoitus. Päädyin ajatuksene että hyvä ihminen ja eettinen esikuva hän varmasti oli, vaikkei nyt kenties ihan konkreettisesti Jumalan vaan Ihmisen Poika.

Vanhassa testamentissa minua liikutti Jobin kurja kohtalo. Vaikka mies koko ajan jaksoi uskoa Jumalaan niin Herra koetteli, parhaat kaverit pilkkasivat, vaimo, lapset ja karja kuolivat, Job menetti koko omaisuutensa ja joutui raahustamaan elämäntietään eteenpäin hirvittävän paiseruton (?) näännyttämänä. Vaikka Job lopulta sai moninkertaisesti takaisin tätä kaikkea (vaimoja, lapsia, karjaa ja omaisuutta) kohteli Jumala mielestäni Jobia väärin. Vahvistusta käsitykselleni sain C.G.Jungin kirjasta ”Job saa vastauksen” joka itse asiassa on Vanhan Testamentin Jumalan psykoanalyysi.

Olin ryhtynyt kirjoittamaan runoja noin 15 vuotiaana ja ryhdyin haaveilemaan kirjailijan urasta (joka sittemmin pääosin haaveeksi jäikin). Julkaisin yhden runokokoelman omakustanteena vuonna 1981. Jossain tuon kirjoittamisen vaiheessa kiinnostuin Raamatusta myös runon näkökulmasta. Löysin Saarnaajan kirjan, joka mielestäni on edelleen maailmanhistorian huikeimpia runoelmia: ”Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta, eikä mitään uutta ole auringon alla.” Tekstikriittisesti arvelin että kaikki Jumalaan viittaava on lisätty tähän Raamatun eksistentialistisimpaan kirjaan jälkikäteen vain Nikean kirkolliskokouksen hyväksymistä varten.

Varsinkin Saarnaajan viimeinen 12. luku on huikea runo ja ihmisen lopun tai maailmanlopun kuvaelma: ”...ennenkuin pimenee aurinko, päivänvalo, kuu ja tähdet, / ja pilvet palajavat sateen jälkeenkin / - jolloin huoneen vartijat vapisevat / ja voiman miehet käyvät koukkuisiksi / ja jauhajanaiset käyvät joutilaina, / kun ovat menneet vähiin / ja akkunoistakurkistelijat jäävät pimeään / ja kadulle vievät ovet sulkeutuvat / ja myllyn ääni heikkenee / ja noustaan linnun lauluun / ja kaikki laulun tyttäret hiljentyvät / … / ennenkuin hopealanka katkeaa / ja kultamalja särkyy / ja vesiastia rikkoutuu lähteellä / ja ammennuspyörä särkyneenä putoaa kaivoon /” - ja niin edelleen.

Ilmestyskirja alkoi kiinnostaa oikeastaan enemmän kuvataiteen kuin runouden kautta. Ilmestyskirjan pedot ovat olleet kuvataiteessa kiehtova aihelma jo vuosisatojen ajan. Tosin ne eivät vedä vertaa Hieronymus Boschin surrealistisille ötököille ja merkillisille sekasikiöille. Melkoisen kajahtanutta Johanneksen Ilmestyksen tekstikin kuitenkin on; seitsemän sinettiä, seitsemän kirjakääröä, seitsemän enkeliä, seisemän pasuunaa. Seitsensarvisia, haarniskoituja heinäsirkkoja, leijonapäisiä tulipunaisia hevosia, lohikäärme joka voitetaan ja merestä nouseva peto, pedon merkki sekä lopulta Suuri Portto. Seitsemän viimeistä vitsausta ja Saatanan vangitseminen sekä lopulta Uusi Jerusalem, johon Raamattu päättyykin.

V

Raamatun lukemiseni ei ole kuitenkaan päättynyt siihen kun laitoin Ilmestyskirjan osalta kannet kiinni. Palaan siihen yhä uudelleen milloin minkäkin yllykkeen virittämänä.

Paavalia luulin pitkään homoksi ja sovinistiksi. (Jälkimmäinen hän osittain olikin - nykyajan näkökulmasta.) Mutta Kieslowskin Sininen avasi silmäni lukemaan Paavalia tarkemmin. Sinisen teemanahan on Oodi Euroopan yhdentymiselle, jossa on korinttolaiskirjeen sanat. Niissä on sanottu ihmisyyden kannalta keskeisin: ”On vain kolme tärkeää asiaa: Usko, Toivo ja Rakkaus. Ja suurin niistä on Rakkaus.”

Olen lueskellut viime aikoina jonkin verran sananlaskuja ja psalmejakin.

Viime syksynä jouduin takaisin Mooseksen kirjoihin. Ryhdyin kamppailemaan Thomas Mannin ”Joosefin elämää” läpi. Eräänlainen esipuhe, kolmisenkymmentä ensimmäistä sivua oli aika huimaavaa tekstiä. Mutta sitten tuntui, että kirja alkoi ontua ja lukeminen jäi kesken. Nobelpalkitun kirjailijan teos ei ollut oikein kestänyt nykyaikaan. Luin Joosefin tarinan Raamatusta ja tuntui, että se oli kestänyt ja toimi niinkuin piti.

Oriveden Opistossa opettajani, runoilija Risto Ahti sanoi, että kannattaa lukea yli tuhat vuotta vanhaa kirjallisuutta. ”Jos teksti ja kirja on säilynyt yli tuhat vuotta maailmankirjallisuudessa, niin ei se silloin kovin huono kirja voi olla.”

Raamattu on uusimmiltakin osiltaan lähes 2000-vuotias kirja ja kirjoituskokoelma. Uskon Vanhan Testamentin käskyihin sekä varsinkin Uuden testamentin ja Jeesuksen etiikkaan ja moraaliin. Uskon Jeesuksen Vuorisaarnaan ja hänen antamiinsa käskyihin, joita myös Pekka Ervastin teosofia, kristosofia ja Ihmisyyden tunnustajat korostavat. Paljon päänvaivaa on kyllä antanut vaatimus: ”Älä tee pahalle vastarintaa.”

Ruben Stilleriä vapaasti lainaten (”olen huono juutalainen”) olen huono kristitty. En osaa uskoa, eikä minusta koskaan tule uskovaista. Toisaalta en ole pakanakaan; uskon että tämän kaiken takana on jokin tarkoitus. Muistelen jonkun itseäni viisaamman todenneen, että ei meitä voi olla heitetty elämään vain tämä lyhyt ja turhantuntuinen elämä maan päällä ilman mitään suurempaa tarkoitusta. Raamattua pidän kiehtovana viisauskirjana, jota en kyllä ihan ensimmäisten kirjojen joukossa olisi viemässä divariin. Ennemmin otan sen mukaani autiolle saarelle, jos sinne saa ottaa mukaansa vain yhden kirjan.