Antti Tuuri: Alkemistit - maallinen rakkaus

Antti Tuuri

Alkemistit

- Maallinen rakkaus

382s

Otava 2013

Antti Tuuri on jossain haastattelussa todennut vähän siihen suuntaan, että pohjalaisessa hulluudessa, itsepäisyydessä, yrittäjyydessä ja tämän heimon historiassa on niin paljon kirjoitettavaa, että se riittää kyllä yhden elämän ja kirjoittamisen tarpeiksi. Ja siitähän on osoituksena Helsingissä asuvan mutta kauhavalaissyntyisen Tuurin lähes koko tähänastinen tuotanto.

Antti Tuurin tänä vuonna ilmestynyt teos ”Alkemistit – Maallinen rakkaus” on kuitenkin poikkeus pohjalaisuuteen piirretystä tähänastisesta kaaresta. Se käsittelee Pohjanmaata vain nimeksi, parin Vaasan matkan verran, joita niitäkään ei tee kirjan päähenkilö.

Kirja on historiallinen romaani, joka sijoittuu vuosiin 1787 ja 1788. Se kertoo August Nordenskiöldin suuresta suunnitelmasta valmistaa kultaa Emanuel Swedenborgin oppien pohjalta. Apulaisekseen ja oppipojakseen Nordenskiöld houkuttelee Carl Henrik Bergklintin joka on Turun Akatemian käynyt maanmittari ja kasvanut ottopoikana vuorikapteeni Nordenskiöldin veljen Majurin ja Frugårdin kartanon herran talossa.

Täältä August Nordenskiöld houkuttelee nuoren maanmittarin kullantekoon Uuteenkaupunkiin kevättalvella 1787.

II

Kirjaan hieman taustaksi kannattaa luoda silmäys ruotsalaisen vuori-insinöörin, alkemistin ja enkelten näkijän Emanuel Swedenborgin elämään ja filosofiaan. Emanuel Swedenborg (1688-1772) oli jo aktiivisen työuransa aikana laajasti lukenut ja tunnustettu tiedemies, joka oli kiinnostunut kaikista aikakautensa keskeisistä ongelmista. Varsinaisen kuuluisuutensa Swedenborg hankki kuitenkin eläkevuosiensa toimesta henkien näkijänä, itseoppineena profeettana sekä alkemistina joka muun muassa keksi Viisasten kiven oikean olemuksen ja kullanvalmistuksen periaatteen.

Kun alkemiaa vielä 1700-luvun lopulla pidettiin hyvin varteenotettavana tieteenhaarana, myös Swedenborgin tutkimukset tällä alalla sekä hänen taivasmatkansa ja enkelien näkemisensä synnyttivät pienimuotoisen filosofisen kansanliikkeen - swedenborgilaisuuden - ei ainoastaan Pohjoismaissa vaan laajemminkin Euroopassa ja tämä liike nopeasti rantautui myös Suomeen erityisesti ruotsinkielisen aateliston ja sivistyneistön keskuuteen.

Niinpä Turussa esimerkiksi Magnus Otto Nordenberg oli rakentanut laboratorion, jossa hänen oli tarkoitus valmistaa kultaa ja kun Vuorikapteeni käytti nuorelle Bergklintille tämän laboratorion nuoren maanmittarin elämänsuunta muuttui ja hän tajusi elämänsä tarkoitukseksi puhdistaa itsensä sisäisesti niin valmiiksi, että hän voisi olla mukana myös maallisen kullan valmistuksessa.

August Nordenskiöldin kullanvalmistusperiaatteet olivat kuitenkin hieman toiset kuin Nordenbergin ja niin vuorikapteeni perusti oman kullanvalmistuslaboratorionsa talvella 1787 Uuteenkaupunkiin. Kesällä vuorikapteeni oli tullut Frugårdiin Uudellemaalle veljensä majurin luokse ja pyytänyt tämän ”ottopoikaa” maanmittari Bergklintiä mukaan kullanvalmistukseen. Sinne mentiin Hämeen härkätietä talvella reellä ja hevosella, mukana reessä olivat majurin huostassa olleet August Nordenskiöldin lapset.

III

Uudessakaupungissa kullanvalmistus ei ota sujuakseen kuitenkaan niinkuin on suunniteltu. August Nordenskiöld sukkuloi milloin Tukholmaan, milloin Turkuun tai Vaasaan hankkiakseen rahoitusta kullanvalmistushankkeelle, jonka perimmäisenä tarkoituksena on kohoaminen korkealle vuorelle ja maallisesta itsekkyydestä ja pyyteistä irtipääseminen. Vuorikapteenin kopea rouva epäilee kuitenkin että miehellään on muitakin siveettömämpiä hankkeita matkoillaan; näihin tavallaan oikeuttaa myös Swedenborgin opetus siitä, että miehellä on oikeus harjoittaa haureutta esiaviollisesti ja myös silloin jos vaimo ei anna miehelle kaikkea sitä tyytyväisyyttä mitä vaimolta kuuluisi saada.

Anna Charlotta -vaimollakaan ei tunnu olevan aivan puhtaat jauhot pussisssa vaan hän haikailee Uudenkaupungin moukkamaisen ja sivistymättömän porvariston piiristä takaisin Tukholmaan ja sen seurapiireihin. Uudessakaupungissa hän kokee ainoaksi sivistyneeksi ihmiseksi Turun Akatemiaa käyneen maanmittarin ja rasittaa tätä henkisen tien kulkijaa monilla odotuksilla ja vaatimuksilla. Lisää harmaita hiuksia aiheuttaa näsäviisas nuori Aurora-neiti joka on monella tavalla tullut jo äitiinsä ja aateluudestaan tietoinen.

Mutta Bergklint on kullanvalmistuksen odotuksessa uskollinen apuri, joka yrittää puhdistaa henkeään kullanvalmistusta varten samalla kun hän kuitenkin traagisesti rakastuu kauppiaantytär Katariina Paléniin. Suhde jää kuitenkin hyvin henkiseksi koska kullanvalmistuksen yhteydessä pitää ainakin valmistuksen ajan ja jo kuukausia ennen sitä pidättäytyä kaikesta seksuaalisuudesta. Tässä spidättäytymisen vaatimuksessa maanmittarilla on epäilyksiä kuitenkin August Nordenskiöldin oman pidättyvyyden suhteen.

Uudenkaupungin kauppiailla ja porvareilla ei puolestaan tunnu olevan suurta kiinnostusta kullanvalmistusta kohtaan muuta kuin siinä mielessä, että saisivat velkaantuneelta Nordenskiöldiltä saatavansa takaisin. Sysiä miiluun ei tunnu saatavan mistään ja kullanvalmistus vaatisi 12 – 15 kuukauden yhtämittaisen tulen ylläpidon kullan jalostamiseksi ja lisäämiseksi.

IV

Antti Tuuri kirjoittaa ylipäätään kaikissa kirjoissaan mainiota epäsuoraa kerrontaa, jossa jokainen virke ja kappale kirjassa on kuin tiiliskivi, joista hän rakentaa taloa vähä vähältä. Ihmiset ovat hykerryttävän sanavalmiita ja kommentit ovat kuin naulapyssyllä seinään naulatut.

Tuurin kirjan pintarakenteessa ovat heikkouksineen ja vahvuuksineen elämäänsä elävien ihmisten väliset suhteet, mutta sen perustuksena on 1700-luvun lopun alkemistinen tiede Swedenborgin, Nordenbergin ja August Nordenskiöldin omien kirjoitusten pohjalta. Tuurin romaanissa sekoitetaan jälleen faktaa ja fiktiota, mutta kirjan henkilöt ovat tosipohjaisia ja Tuurin tapaan tyypiteltyjä. Kullanvalmistuksen idea, into ja yritys Uudessakaupungissa 1700-luvun lopulla on kuitenkin tosipohjainen ja aito.

”Alkemistit – maallinen rakkaus” on monipolvinen mutta historiallisesti tarkka ajankuvaus, jonka loppu ja kullanvalmistus jää sillä tavalla keskeneräiseksi että tämän kirjan luettuaan jää vähän ketuttamaan, että mitenhän tässä loppujen lopuksi oikein kävi ja käy. Luulenkin että Tuuri on näyttöpäätteensä ääressä jo jatko-osaa tähän kirjaansa vääntämässä.