perjantai 31. tammikuuta 2014

Talvipäivänseisaus (Minä ja Pekka Kejonen)


Pekka Kejonen
Talvipäivänseisaus
WSOY 1998

I Pekka Kejonen

En varsinaisesti tunne Pekka Kejosta. En ole tavannut häntä koskaan.

Hurjassa nuoruudessani luin paljonkin kirjoja, muun muassa Kejosen siihenastisen tuotannon. ”Napoleonin epätoivo” jäi erityisesti mieleen. Pelkästään kirjan nimen perusteella. Kejosen kolme ensimmäistä romaaniahan ovat kaupunkivaellusromantiikkaa ja kertovat ajasta, jolloin runoilijallekin saatettiin tarjota tuoppi baarissa.

Näitä tarjoilun kohteita olivat muun muassa Pekka Kejonen, Pentti Saarikoski ja Jorma Ojaharju (jotka kaikki saivat myöhemmin maksakirroosin). Joukossa saattoi liikkua myös pari tunnettua tai tuntematonta kuvataiteilijaa, joista nyt mainitsen ainakin fb-kaverini Mattijuhani Koposen.

Sitten tuotantoon syntyi aukko.

Tässä vaiheessa minun on tukeuduttava naistenlehtien juoruihin ja entisen vuokraisäntäni kertomuksiin siitä, että Kejonen oli ryyppäämiseensä kuolla ja herättyään uudelleen henkiin häipyi pelilaudalta. Joku nainen vei hänet pohjoiseen.

Kejonen kalasteli Utsjoella kymmenen vuotta ja alkoi raitistumaan.

II Minä

Vuonna 1997 sain ainutlaatuisen mahdollisuuden.

Itkin Kemissä Ravintola Cumuluksessa minut hylänneiden naisystävien perään. Paikalle saapui Kemin Kylähullukonttorin päällikkö (joka nykyään tunnetaan paremmin nimellä Harmaa Susi).

Hän tuli pöytään ja tarjosi teet. Kysyi mitä itken. Selitin asian: Muuankin entinen naisystäväni on kiinnostunut kivenveistosta. Että jos saisin vaikka muutaman kadunreunakiven niin voisin tehdä niistä Kiviajan, Stonehengen hengessä tehdyn veistoksen Kemin Jalokivigallerian eteen.

Sus sano: ”Elä sie hättäile. Mie muuten tunnen yhen miehen joka on kanssa kivistä kiinnostunu.”

(Siinä vaiheessa en tiennyt että Kylähullukonttorin alakerrassa oli Mäntylä Mining Systemsin pääkonttori, joka oli Kemin kaupungin toiseksi suurin veronmaksaja, ei sitä muuten tiennyt kaupunginjohtajakaan)

Niin jäin juomaan teen loppuun. Päätin kulkea puiston kautta kotiin. Ravintola Gringon terassilla näin uudelleen Harmaasuen. Hän vinkkas minut pöytään. ”Täs on tää kivimies, josta puhuin.” Kättelin Ahti Mäntylää joka oli noussut sotaorvosta lapsesta aluksi yhdellä traktorilla urakoimalla 4 kaivoksen ja 12 louhoksen omistajaksi.

Hän sanoi, että kun kukaan ei ole hänen elämäntyölleen tehnyt muistomerkkiä, niin sinä saat sen tehä. Sillä ehdolla että sinulle ei makseta mittään, mutta minä maksan materiaalikulut. Miten isona haluat sen Stonehengesi tehdä?

Silloin piru iski mieleen: Jos kaivosyrittäjälle sopis edes 1:2 tästä alkuperääsestä?

Näin alkoi 1,5 vuoden suunnitteluprojekti, jonka aikana olin köyhempi kuin koskaan. Lopputuloksena oli 140 000 kiloa punaista graniittia, Kemin Ruutinpuistossa sijaitseva Kiviaika-StoneAge, jonka päälle nyt ollaan kaavoittamassa 7-kerroksisia kivitaloja.

III Pekka Kejonen

Olin kevätpäiväntasaukseen 1998 mennessä suunnitellut vähän yli puolet duunista valmiiksi, saanut rakennusluvan 35 kivipaadelle, teettänyt niistä 3-D mallinnokset jne sekä alkoi kivisaha soimaan OK-Graniitilla Oulaisissa. Tässä vaiheessa päätin että harjakaiset olisivat kesäpäivänseisauksena.

Vaikka tein noin 127 tuntista työviikkoa tuohon aikaan, eksyin uupuneena kirjastoon, jossa silmiini törmäsi Pekka Kejosen Talvipäivänseisaus. Lainasin ja luin sen. Kolahti.

Oma ympäristötaideteokseni Kemissä liittyy Stonehengen hengessä näihin vuodenaikojen rytmeihin.

Soitin samana iltana Kejoselle kotiin Utsjoelle. Ehdotin, että hän tulisi esittämään Talvipäivänseisauksen runojaan Kiviajalle kesäpäivänseisauksena. Koskaan ennen en ole runoilijalle soittanut. Puhuimme tunnin puhelimessa. Lopputulos oli

Muuten kyllä joutaski, mutta sillon kesäkuussa alkaa justiin se kala-aika.”

Otin siis Kejosen tilalle Pelle Miljoonan.

IV Talvipäivänseisaus

Mikä Kejosen Talvipäivänseisauksesta tekee niin erityisen että edes kosketan tätä? Se että vuosiin en ollut lukenut kirjaa, jossa kirjailija puhuu niin rehellisesti omalla voimallaan.

Kokoelman alussa hän vihjaa että rappioalkoholisti on päässyt takaisin raittiuden syrjään kiinni, käy läpi mennyttä, eikä kadu mitään tekemäänsä:

...Tein toisin.
Kirjoitin runot miten sattui
tai miten ne minua satuttivat
enkä päässyt kuin yhteen kirjaan
jota kutsutaan elämäksi.
En jättänyt siihen jälkeäkään
mutta se piirsi arpensa minuun,
arpeutumattomat haavat...”

Mutta pohjoinen muuttaa runot ja arpeuttaa haavoja. Kirjaa selatessa on yhä enemmän läsnäoleva tosi. Kolisi myös se miten hän kommentoi omaa rakasta runoilijaani Eeva-Liisa Manneria:

Täällä ei savua
edes suru.
Se jäätyy pystyasentoon
Veistä siitä kevät
jos pystyt.”

Kirjan viisi viimeistä osastoa osuvatkin sitten suoraan todellisuuden ytimeen, niin kuin ne minua koskettavat, ja kertovat syvemmästä kuin elämänsuunnanmuutoksesta:

Kretele-krii-tir
kritle-kretle-tyy
titli-tyteli-tyy,
matkin lintukirjaa
saadakseni lapinsirkun näyttäytymään.
Vaimo raahasi minut sisälle
ja lupasi etsiä kuvan kirjasta
jos en enää menisi pihalle huutelemaan.
Suomea puhuvaan naapuriin on vain kilometri.”

V Minä ja Pekka Kejonen

Mikä sai minut soittamaan Pekka Kejoselle numerotiedustelun kautta juuri silloin kun itse tein Suomen painavinta ympäristötaideteosta ja painavinta runoani, Kiviaikaa, henkeni kaupalla, oli kirjan viimeinen osasto ”Irtokiviä” ja sieluni värähti kuin nokilinnun siipi lukiessani sieltä yhden runon:

Runo asettuu kiveen
kun otat sen käteesi,
ja katoaa
kun heität sen jokeen.
Kun katsot tarkkaan ja kuuntelet,
sinulla on joenpohjallinen runoja.”




JK. Pekka Kejosen seuraava kokoelma oli vuonna 2000 ilmestynyt Kevätpäiväntasaus, mutta tietääkseni hän ei ole saanut koskaan Kesäpäivänseisausta tai Syyspäiväntasausta kirjoitettua, koska Kesäpäivänseisauksena on kala-aika. Sen sijaan hän on kirjoittanut muita hyviä runokokoelmia tälläkin vuosituhannella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti