Muu Maa Multia osa III Toinen Lokikirja

 Lauantai 9.8

Aamulla heräsin kahdeksan venäjänugrilaisen liikkeisiin huoneessa. He osoittautuivat kanta-astujiksi. Lattialankut narisivat ja tömisivät huoneessa, kun kanta-astujat kuljeskelivat aamutoimissaan edestakaisin.

Tataari Lenar Tatatristanista osoittautui ystävälliseksi ihmiseksi. Hän lahjoitti minulle ponnarinlenkin, kun olin omani edellisenä iltana  pudottanut jonnekin. Hän puhui myös parempaa englantia kuin minä puhun. Minun sanavarastoni on noin 300 sanaa, mutta niillä olen pärjännyt eurooppalaisten kanssa kelvollisesti. Udmurtien kanssa en. Kävi ilmi että marilainen puhui joitakin sanoja suomea ja hyvää englantia. Myös yksi udmurteista puhui englantia, muut tuntuivat puhuvan vain udmurtia ja venäjää ja viihtyivät tapahtuman ajan keskenään. Ensimmäistä kertaa tunsin hienoista yksinäisyyttä keskellä ihmisjoukkoa.

Ugrit lähtivät aamiaiselle. Minä menin jonkin ajan päästä rannan kautta katsomaan oliko suomalaisille jäänyt mitään syötäväksi. Oli jäänyt, mutta kahvi oli murukahvia, mikä oli takaisku kaltaiselleni kofeinistille. Venäläiset joivat tsaijua.

Aamiaisen jälkeen jäin Nahkurin talon pihaan katsomaan udmurttien ja tataarin taidepuuhia. Olihan pihassa suomalainen Aino J:kin sekä Marja-Leena. Aino kuitenkin lähinnä kirjoitti, myöhemmin kuulin että lopputyötä Aalto-yliopiston TaiKiin. Marja-Leena ja udmurtit maalasivat. Lenar rakenteli riukuveneitään jotka vähitellen alkoivat saada myös seksuaalista sisältöä.

Minä ajattelin olla toistaiseksi lähinnä katseluoppilaana, että saisin edes jonkinlaisen käsityksen siitä mitä tämä etnofuturistinen taide on. Lenar halusi kuitenkin piirtää minusta muotokuvan ja piirsikin mustalle paperille valkoisella kynällä profiilikuvan yhdellä viivalla kynää paperista nostamatta. Pidin kuvasta, se oli näköinen, mutta lisäksi siinä oli mukana sielu. Sain sen lahjaksi.

Joskus puolen päivän aikaan pihaan alkoi kerääntyä muutakin porukkaa. Tehtiin lähtöä Vilppulaan vierailulle Katajamäen ekoyhteisöön. Jotenkin sain käsityksen, ettei minulle välttämättä ollut tilaa kuljetuksissa ja ajattelin itse, että tarvittaessa pääsisin käymään Katajamäellä muulloinkin, vaikka en uskonut sellaista tarvetta ilmenevän.

Nahkurintalo ja Korsutalo tyhjenivät. Porukka häipyi. Minä jäin pihaan yksin ja yömajaan Korsutaloon jäi vain udmurttineitonen, joka nukkui samassa asennossa peiton alla jo toista vuorokautta yhtä mittaa, mikä sai minut pohtimaan, onko hän edes elossa.

Minä olin pakannut olkalaukkuun lähtiessäni pussillisen linnunsulkia, joita keräilen elämänvaelluksen varrelta, silloin kun niitä sattuu vastaan tulemaan. Menin olkalaukkuineni uimarannalle. Ranta oli hiekkaranta ja Sinervänjärvi niemineen, saarineen ja rantakaislikkoineen häkellyttävän kaunis. Pohjanmaalla asuvalle järvimaisema oli luksusta, kun Etelä-Pohjanmaallahan ei järviä ole, ellei niitä ole itse rakennettu voimalaitosten säännöstelyaltaiksi. Ylistaron läpikin kulkee ainoastaan Kyrönjoki, jonka Ylistaron koskista alajuoksulle aikanaan luonnonsuojeluystävieni ja jokivarsiasukkaiden kanssa aikanaan yhdessä suojelimme.

Istuskelin rannalla pitkään. Yllätyin kun näin harmaahaikaran lentävän kaula kenossa läheiseen kaislikkoon. Niitä ei kai vuosittain liiku Suomessa kuin parisataa yksilöä.

Minä tunsin että tämä ranta on minun alueeni, reviiri. Päätin vallata kaistaleen rantaa intiaanihenkisellä sulkaympyrällä. Löysin rantaan ajelehtineen haaraisen ajopuun, jonka löin rantahiekalle pystyyn. Tein rannalta löytyneestä heinätuposta sen haaraan linnunpesän, laitoin oksankärkiin linnunsulkia, rastaankoiven ja linnunkallon. Sulkaympyrän tein sen ympärille, paitsi että ranta ja metsänlaita tulivat vastaan eikä siitä tullut ympyrä vaan ovaali. Ajattelin kuitenkin, että munasta maailmakin syntyi ja munan muoto on yhtä pyhä kuin ympyräkin.

Jäin siihen ihmettelemään sulkateostani iltapäiväksi. Harmaahaikarakin nousi kaislikosta uudestaan lentoon ja lensi hitain siiveniskuin järven yli toiselle puolelle.

Kiertelin siellä ja täällä. Mainosti kylillä ja kaupassa tapahtumaa, josta kenelläkään paikallisella ei tuntunut olevan täsmällistä tietoa. Salen infotaululla oli kyllä juliste: Muu Maa – etnofuturistinen taidetapahtuma 5.-15.8, mutta ei mitään tietoa siitä mitä missäkin milloinkin tapahtui. Ei siitä kyllä ollut mitään tietoa itsellänikään. Nahkurintalon ovessa oli ohjelma, mutta venäjäksi ja myöhemmin ilmeni että siinäkään ei oikein mikään pitänyt tarkkaan ottaen paikkaansa.

Kun tulin Nahkurin talon påihaan sinne oli ilmestynyt Markus, joka ihmetteli kun yhtään taiteilijaa ei näkynyt missään. Kerroin että muut olivat lähteneet retkelle Katajamäelle, minulle oli jäänyt kai jonkinlainen talonmiehen virka, kun kaikki järjestäjätkin olivat lähteneet mukaan. Markus kyseli, mihin voisi pystyttää teltan, mutta sitä en osannut neuvoa. Istuimme katokseen nurmikolle ja juttelimme pitkään, enimmäkseen muusta kuin taiteesta.

Illalla myöhään taiteilijat palasivat Katajamäeltä takaisin. Katajamäen ekloyhteisöstä tunnuttiin olevan tasan kahta mieltä. Osaa miellytti suuresti hippikolhoosi meditointeineen ja shamaanirummutuksineen. Ne tuntuivat edustavan ekologisuutta yhteisössä. Osaa hippipuuhailu shamaanirummutuksineen tympäisi. En itse ota kantaa, kun en ollut mukana koko reissulla.

Istuskelin metsässä ja rannalla pitkälle yöhön. Rantaan oli tullut muutama paikallinen nuori kaljalle. Pyysin etteivät heittelisi järin paljon tyhjiä tölkkejä sulkateokseeni ja seuraavana aamuna huomasin ällistyksekseni, että he olivat siivonneet roskat ja tyhjät mukaansa lähtiessään.