Muu Maa Multia 5.-15.8.2015 osa IV Kolmas Lokikirja 11.8.

Sunnuntai

Aamulla heräsin norsujen tömistelyyn huoneessa. Venäläiset toverit lähtivät aamiaiselle. Itse menin perässä pihalle ja rantaan. Vain ”Naisten huoneen” udmurtialainen neitonen jäi nukkumaan. Menin rantaan tarkistamaan teokseni, ovaaliympyrän tai sulkaympyrän. Se oli säilynyt ehjänä.

Rantaan tulivat aamiaiselta virolainen Andrus ja englanninkielinen udmurti. Jotka painelivat uimaan kelteisillään. Minä olin siirtynyt lähimetsään, rantaan laskeutuvien portaiden yläpäähän, mistä käsin ihailin järveä ja ilmaa (vihdoin oli alkanut kesä) ja mietin omia ympäristötaiteellisia suunnitelmiani.

Siirryin Nahkurin talon pihaan katselemaan mitä siellä puuhattiin. Tauluja maalattiin urakkatahtiin. Aino J:kin oli ryhtynyt työhön ja maalannut teoksen, josta tuli mieleen ihmisen silmä. Huomasin että karhumyytit ovat udmurteillekin tärkeitä, samoin kuin ne ovat muinoin olleet suomalaisille ja saamelaisille. Muuten aloin aavistaa, että etnofuturismin etnisyys, siis kansalliseen perinteeseen pohjautuva, liittyy jotenkin kansallisromantiikkaan, kuten Gallen-Kallelan Kalevalan kuvitukset Suomessa.

Futurismihan puolestaan oli taidesuunta 1910-1920 -luvulla, aate joka uskoi tulevaisuuteen, tekniikkaan, koneisiin ja alkuvaiheissa jopa sodan kauneuteen (ennen kuin ensimmäinen maailmansota tuhosi tämän illuusion).

Vaikka Kalevala tuntuikin olevan myös Venäjän ugrilaisille kansoille ”pyhä” kirja, ei heidän maalauksissaan mitään väinämöuisiä ja joukahaisia esiintynyt sentään esiintynyt, modernia kansallisesta perinteestä ja kansallismielisyydestä lähtevää puoliabstraktia taidetta kylläkin.

Olin ymmärtävinäni, että etnofuturismi on paitsi aatesuunta myös tietynlainen aatteellinen suuntaus. Henkisyyttä töissä saattoi havata ja monessa niistä oli jonkinlainen shamanistinen pohjavire.

Minulla oli mukanani kerä punaista villalankaa. Aikanaan muuan oululainen ystäväni ehdotti, että voisin virkata siitä hiirenhäntää Seinäjoelta Ouluun. Hukkasin kuitenkin virkkuukoukun ja ketjusilmukat eli hiirenhäntä jäi virkkaamatta. Nyt hain lankakeräni ja vedin langan nahkurin talon kuistilta metsäpolkua pitkin järven rantaan ja sidoin langan toisen pään ajopuupökkelööni. Muuten olin tämänkin päivän enimmäkseen katseluoppilaana tekemättä yhtään mitään.

Aloin kuitenkin tulla tutuksi muutaman suomalaisen taiteilijan ja teatteri-ihmisen kanssa. Näiden kanssa ruopattelin pihassa ja rannalla illalliseen asti. Ohjelma oli taas merkitty niin, että sekä illallinen että presentaatiot oli merkitty alkavaksi kello 18. Kävin syömässä jotain jälkijoukossa ja lähdin Korsu-ravintolaan (joka ravintolana oli sulkenut ovensa vuotta aiemmin) katsomaan minkälaisia nämä presentaatiot lopulta olivat. No, oman taiteellisen toiminnan esittelyähän se presentaatio suomeksi tarkoitti.

Esa-Jussi tulkkasi ja kolme venäjänugrilaista esittäytyi. Tulkkauksineen kukaan ei selvinnyt esittelystä alle tunnissa ja päättelin, että venäläinen aikakäsitys on aivan erilainen kuin kiireeseen sidottu suomalainen aika.

Positiivista oli, että kaikilla taiteilijoilla sunnuntaina ja myöhemmin koko viikon ajan oli kuvamateriaalia tai videoesityksiä ja Marika heitteli kuvat tietokoneen kautta videotykillä kankaalle.

Illalla menin kello 22 jälkeen metsään ja rannalle istumaan ja istuin rannalla yöhön asti.