torstai 10. syyskuuta 2015

Muu Maa Multia 5.-15,8,2015 - kuudes lokikirja

keskiviikko 13.8

Heräsin ja menin rantaan. Koululaisten intiaanikylä ja oma sulkaympyräni olivat ehjiä.

Istuin siinä aikani. Kaksi parvea koululaisia tuli opettajien johdolla paikalle. He olivat innoissaan: Joo me tehtiin nää eilen.

Olin lainannut Esa-Jussilta haravan ja haravoinut ympyrääni.

Aino kahlasi vedessä ja toi minulle pihaan ulpukoita, että tekisin niistä jotain. Oli rituaali, Ainon veteen hukuttautuminen. En keksinyt mitä ulpukoista tekisin.

Pihassa puuhattiin. Aino J oli ryhtynyt tekemään tupakantumpeista mandalaa. Tuuli kaatoi Lenarin fallokset kumoon. John-John oli käynyt uimassa ja tuli ilman alushousuja näyttämään miten jokin työ pitäisi tehdä. "Tuota minun ei välttämättä olisi tarvinnut nähdä", kokki-aino totesi

Marja-Leena kertoi että illalla olisi sauna ja suomalaisudmurtialainen karaoke makasiinissa. Sain kyydin sinne. Mustikoita oli tien varrella paljon. Ajoimme metsätietä kilometrin ohi jonkin talon pihaan, siellä mies ja vaimo viuhtoivat saunassa alasti. Palasimme takaisinpäin ja löysimme makasiinin.

Kuuntelimme karaokea ja kolme presentaatiota sekä esittelyn makasiinin historiasta. Menimme saunaan ja kävin uimassa. Huomasin että miehet olivat lähteneet saunasta ja parvella pölisi viisi suomalaista neitosta alasti. Pienen epäröinnin jälkeen menin sinne sekaan.

Pesin pääni ja lähdin. Menin pihaan. Siellä kokki-aino soitti udmurteille saamelaista musiikkia. Sain kyydin korsuun ja palasin yömajaan. 

Minulla oli rulla tapettia ja menin piirtämään hautakiviä punaliidulla tapetin läpi. vaikka mukana oli otsalamppu en löytänyt niitä kiviä mitä päivällä olin ajatellut kopioida. Työt osittain epäonnistuivat, osittain eivät edustaneet etnofuturismia. Päätin unohtaa ne. 

Menin yömajaan. Siellä udmurtien heimopäällikkö ja marilainen joivat venäläistä vodkaa. Menin istumaan seuraan. Kysyin marilaiselta englanninkielentaitoiselta saisinko kysyä etnofuturismista jotain.

"No, you shall not ask something, you can just listening" ja jatkoivat polotustaan venäjäksi.

Menin puistonpenkillä ja itkin aamuneljään asti. Katsoin kun tähdet ensin tulivat taivaalle näkyviin ja sitten alkoivat kadota


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti