maanantai 21. syyskuuta 2015

Muu Maa Multiaa 5.-15.8.2015 - kymmenes ja viimeinen lokikirja

Sunnuntai

Heräsin aamulla yksin. Venäjänugrilaiset olivat lähteneet edellisiltana päättäjäisten, avajaisten ja uusien päättäjäisten sekä kahden näyttelyn jälkeen kotiin. Heistä ilmestyi sittemmin juttu Komsomolskaja UDssa (Udmurtian Komsomolskaja). Jutussa taiteilijat olivat matkalla bussilla johkin kohti Uralia.

Taidenäyttelyt oli purettu ja lähetetty Helsinkiin, missä muuten on marraskuussa etnofuturistinen taidenäyttely leirin antimista jossain galleriassa.

Minä hieman murheellisena kävin hyvästelemässä omat teokseni jotka eivät Helsinkiin voineet lähteä kun olivat veden alla ajopuuspiraalina ja linnunsulkina rannalla. Menin Nahkurin talon pihaan missä suomalaiset vielä puuhasivat siivoustalkoita. Laiskahkona runoilijana päätin olla osallistumatta.

Menin hakemaan kamojani Korsusta. Sekin oli jo siivottu, tavaroitani myöten. Patja oli häipynyt ja hädin tuskin sain pelastettua reppuni ja taidevärkkikassin siivousintoisten kynsistä. Maleksin kamoineni takaisin Nahkurin talolle ja mietin kyytiä. Sain järjestymään sellaisen. Henkilöautollinen taiteilijoita oli lähdössä Keuruun kautta Tampereelle.

Halasin kaikki naistaiteilijat lähdön hetkellä moneen kertaan ja vahingossa pari miestaiteilijaakin. Suuntasimme kohti Keuruuta. Matkalla olimme ajaa kolarin, jossa kaikilta autossa olevilta olisi lähtenyt henki, mutta tilanne oli vain melkein, koska tätä tässä kirjoitan. 

Kävimme katsomassa Keuruun ekokylää, johon sisältyy yli 40 rakennusta kuulemma. Ja peltoa ja metsää kymmeniä hehtaareja, ainoa mikä siellä ei kannata on maanviljely.

Etsimme Keuruulla asemaa puhelimen välityksellä emmekä muuten olisi sitä koskaan löytäneetkään, menin ainoiden ratakiskojen ääreen odottamaan junaa. Myöhemmin kuulin että koko ratayhteys lakkautetaan, mutta minä pääsin erääseen viimeisistä junista  ja Seinäjoelle ja Ylistaroon. 

Kotona menin välittömästi nukkumaan ja nukuin kaksi vuorokautta yhtä mittaa. Norsut olivat lakanneet tömistelemästä lattialla.

2 kommenttia: