keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Jämsänkosken paperitehtaan lupahakemus

Siirrä postilaatikkoon

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Asia. Ympäristönsuojelulain mukainen lupahakemus/UPM, Dnro LSSAVI/6460/2015



Mielipide UPM-Kymmenen Jämsänkosken paperitehtaan lupahakemukseen liittyen


Olen käynyt Jämsänkoskella tänä vuonna kahdesti. Olin noin 6-13.5. Jämsänkoskella viikon paperitehdasta vastapäisellä pienellä suojelualueella rankoja keräämässä ja siistimässä ympäristöä. Syyskuun alussa olin vuokra-asunnon näytössä noin kilometrin päässä tehtaasta. Ympäristö on viihtyisä ja minun olisi mahdollista saada sieltä asunto.

Mutta.

Jämsänkosken paperitehdas haisee. Se haisee mädäntyneen kananmunan ja ammoniakin sekoitukselta. Ainakin haisi koko toukokuun vierailuni ja syyskuun käyntini ajan. Syyskuussa sain astmakohtauksen kaltaisia oireita tehtaan hajusta johtuen. Suvussani on astmaa: äidillä, veljellä, siskontytöllä ja itsellänikin diagnosoimaton astman rajatila. En tiedä kykenenkö muuttamaan sinne ellei tehtaalla tehdä mitään haju- ja muiden ympäristöhaittojen vähentämiseksi.

On esitetty että hajuhaitat johtuvat biologisesta puhdistamosta eivätkä itse tehtaan prosessista. Käsittääkseni ne silloin nykytekniikalla ja nykytietämyksellä olisi mahdollista saada kuriin ilman ylivoimaisia kustannuksia jos asiaan vain halutaan ja viitsitään paneutua.

Haju ei ole pelkästään esteettinen haitta. Hajua ei synny ilmaan itsestään vaan sen taustalla ovat kemikaalit, tässä tapauksessa ilmeisen haitalliset aineet ihmisten hyvinvoinnille ja terveydelle.

Nuorempana asuin ja liikuin useilla tehdaspaikkakunnilla, joissa haisi sama mätä kananmuna etten sanoisi paska. Silloin sanottiin että haju on rahaa. Mutta maailma on muuttunut ja ympäristöasioihin pitäisi kiinnittää jatkuvasti enenevää huomiota.

Valkeakoskella haisi raha ja paperiteollisuus. Kristiinankaupungissa haisi Kaskisten Metsä-Botnian sellutehdas 30 kilometrin päähän. Kemissä haisi aina, koska toisella puolella kaupunkia sijaitsivat Veitsiluodon ja toisella puolella Metsä-Serlan tehtaat. Oulussa haisi Kemira.
Mutta 1990-luvulta lähtien ympäristölainsäädäntö on kehittynyt ja lupaehdot tiukentuneet, onneksi ja ihmisten elinympäristön hyväksi. Hajuhaittoja on suurilla tehdaspaikkakunnilla onnistuttu vähentämään. Kemissä ei haise enää kovinkaan usein, Valkeakosken ohi voi yleensä ajaa autolla nenästä kiinni pitämättä. Ja niin edelleen. Tämän pitäisi olla mahdollista myös Jämsänkoskella ja katson, että sitä pitää edellyttää lupaehdoissa myös UPM-Kymmene Jämsänkosken tehtaan lupapäätöksen yhteydessä.

  1. Muut haitat

Jämsänkosken paperitehdas sijaitsee Jämsänjoen rannalla ja sen käsitellyt jätevedet laskevat jokea pitkin Jämsän keskustaan sekä edelleen lopulta Päijänteeseen. Jämsänjoen virkistyskäyttöarvo on käytännössä tuhoutunut paperitehtaan vuoksi. Miten tämä arvo voitaisiin seudun asukkaille korvata?

Jätevesipäästöjen määrää on vuosikymmenten kuluessa saatu pienennettyä, mutta se ei tarkoita että tehtaan jätevedet nykyään olisivat puhtaat. Niiden puhdistamista voidaan edelleen tehostaa ja toivon että niin vaaditaan lupapäätöksessäkin.

Entä melu- ja valosaaste? Nimensä mukaisesti ne ovat saasteita ja aiheuttavat näin ollen haittaa alueen asukkaiden elinympäristölle ja heidän elämäänsä. Tätä voitaisiin vähentää parantamalla toimintakäytäntöjä, mutta esimerkiksi asuinalueiden arvonmenetys ja arkielämän haitat pitäisi myös korvata alueen asukkaille. Melu- ja valosaasteet pitäisi myös ottaa huomioon lupapäätöksessä.

Toivon todella että lupaviranomainen pystyy aseettamaan Jämsänkosken paperitehtaalle sellaiset lupaehdot, jotka jatkossa mahdollistavat Jämsänkosken ja Jämsän asukkaille viihtyisämmän ja elinkelpoisemman asuinympäristön ja itse kykenisin muuttamaan paikkakunnalle pelkäämättä hengitystiesairauksia.

Ylistarossa 21.9.2016
Keijo Nevaranta
kuvataiteilija, runoilija

1 kommentti:

  1. Ei täälllä muallakaan ole hajuhaitoista maksettu korvauksia tai esimerkiksi kivilouhimoitten vuoksi menetetyistä rantatonteista tai voimalinjojen viemistä metsäalueista...... Kyllä ne jäävät läiomistajien huoleksi. Ole vaan onnellinen jos saat asunnon "haisi, miltä haisi".

    VastaaPoista