Ennen lähtöä katsoin Ursan tähtikartasta missä päin taivasta moinen Delfiini saattaisi uida, koska en tunne taivaalta muuta kuin kuun, otavan (Ison Karhun) ja pikkuotavan (Pikku Karhun), jonka päässä köllöttää Pohjantähti, aina pohjoisessa. Siitä otin siis suuntiman ja vedin apuviivan Isosta Otavasta kuuhun ja Pohjantähdestä kohti Delfiiniä. Helppo nakki, ajattelin. Salmiakin muotoinen tähtikuvio lähes suoraan etelään.
Hallilanvuorella seisoin pitkään ihmeissäni. En minä löytänyt edes kuuta mistään, saati jotain salmiakkia. Otava taivaalla sentään oli ja Pohjantähti. Pikkukarhusta ei Pohjantähden lisäksi näkynyt kuin kaksi takapään tähteä eli takapuoli. Lopun tähdistön söikin sitten kaupungin valosaaste yhtä Wn muotoista tähtiryhmää lukuunottamatta. Vajaan tunnin tiirailun jälkeen palasin pettyneenä kotiin.
Kotona tutkin Ursan tähtikarttaa uudelleen. Päätin tiirailla taivasta vielä porraspäästä tarkistetuilla tuntomerkeillä. Ihmettelin kun tähtikartassa Otava oli väärällä puolella Pohjantähteä ja väärin päin. Lopulta äkkäsin kartan laidasta, että vaikka pohjoiseen katsoessa olen tottunut siihen, että itä on oikealla kädellä ja länsi vasemmalla, niin tässä kartassa länsi olikin oikealla. Pähkäilin ja ihmettelin. Olin siis etsinyt Delfiiniä jostain etelä-kaakosta kun olisi pitänyt tähdätä katsetta etelä-lounaaseen. Kuuttoman taivaan mysteeri ei auennut vieläkään, sillä yhtään pilveä, mihin se olisi voinut piiloutua, ei myöskään näkynyt. Lopulta hoksasin että jos seisoo päällään ja katsoo päälläseisonta-asennossa pohjoiseen niin toden totta: Länsi on silloin vasemmalla! Merkillistä väkeä nuo tähtitieteilijät. Katselevatko ne tähtiä päällään seisten?
Päätin yrittää etsiä edes jonkin tunnistettavan tähden tai tähdistön Otavan lisäksi ja lähdin uudelleen ulos. Samalla reissulla päätin käydä myös naapurissa omenavarkaissa. Pistin kumisaappaat jalkaan ja lähdin. Omenavarkaus on pimeässä hankalampaa kuin päivänvalossa totesin, sillä omenista en nähnyt olivatko ne toukansyömiä vai puhtaita. Pohjoinen oli minulla nyt kuitenkin tiukasti hallinnassa ja yritin nuijia pääkoppaani ajatusta, että tähtitaivaalla länsi on itä ja itä on länsi. Siinä muutaman omenan taskuun rohmuttuani peruuttelin kohti kotipihaa katse suoraan Pohjantähteen kuin taivaannaulaan kiinnittyneenä.
...Ja vedin komeasti lipat! Kompastuin nimittäin kävelytiellä olevaan betoniporsaaseen, jonka olemassaolon olin tyystin unohtanut. Lensin betoniporsaan ylitse maahan kyljelleni. Yksi omena murskautui käteeni jo ylikypsänä ja loput vierivät hiekkatielle. Nirhaumia pikkusormessa, kyynärpäässä ja polvessa. Nolona palasin kotipihaan, vaikkei kukaan nyt ilmalentoa keskellä yötä huomannutkaan. Varkaudesta rangaistiin välittömästi.
Kotona taas tähtikartalle. Olin havainnut läntisellä (siis itäisellä) taivaalla kirkkaan valopisteen ja lähes taivaan päälaessa muutaman muunkin kirkkaamman tähden. Kartan ja porraspään väliä aikani rampattuani päättelin että taivaan laessa oleva tähdistö oli ilmeisestikin joutsen. Hyvällä mielikuvituksella neljän (tai oikeastaan viiden) tähden ryhmällä oli kaksi siipeä, piste vartalona, pitkä kaula kohti taivaan lakipistettä. Läntisen taivaan kirkas tähti taas oli ilmeisestikin Lyyra, joka toi mieleen Harry Martinsonin Aniaran. Aniarahan on pelastusalus, jossa ihmisjoukko pakomatkalla maan tuhoutumista eksyy meteoriparven aiheuttaman onnettomuuden seurauksena Marsin sijasta ulos aurinkokunnasta ja kohti Lyyraa. Nyt tiedän mitä kohti Aniara ilmeisesti edelleen vaeltaa.
Mutta Delfiineihin. Ja tähdenräjähdykseen. Vaikka ramppaan pihaan ja takaisin tähtikartan ääreen kerta toisensa jälkeen en löydä kyseistä vesieläintä sieltä, missä sen osapuilleen pitäisi olla. Ovatko sen tähdet niin himmeitä, etten kiikareillakaan niitä tavoita? Sen sijaan eräään hieman kirkkaamman taivaanvalon arvelen Kotkaksi, vaikka saattaa se olla jokin muukin tähti. Lisäksi saaliina on viisi satelliittia - piru, niitä kyllä taivaalla piisaa, minun lapsuudessani satelliitin näkeminen oli järisyttävä tapaus- ja yksi tähdenlento Persidien meteoriparvesta.
Olin etsinyt salmiakkia taivaalta ja sen lähimaastossa (monenkohan valovuoden päässä?) sattunutta tähdenräjähdystä jo nelisen tuntia kun lopulta luovutin. Hieman epävarmana arvelin, että muuan neljän tähden kuvio saattoi olla Delfiini ja siitä jonkin verran sivummalla näkyvä hyvin himmerä valopiste ehkä oli kyseinen kuuluisa tähdenräjähdys, vaikka ei ilmeisesti ollut... Kompromissina ehdotin itselleni, että olin tänä aikana seulonut kiikareilla taivaankannen niin tarkkaan, että aivan varmasti kiikarinlinsseissä oli käynyt tähdenräjähdys, vaikken sitä välttämättä havainnutkaan. Lisäksi olin potkaissut porraspäästä kumoon tuhkakupin ja linnunpöntön jossa on lentoaukko sekä etu- että takaseinässä, mutta ei kattoa.
Ristiriitaisin tuntein palasin sisään. Jos käsitin oikein, räjähtävä tähti pitäisi olla havaittavissa vielä parin yön ajan, joten tähdenmetsästysretkeni jatkuu taas ensi yönä samaan aikaan. Samalla manailen kaupungin valoja, ja totisesti toivoisin olevani juuri nyt äireeni torpalla Välikylässä. Siellä sentään tähtitaivaan voi vielä öisin nähdä, linnunratoineen, delfiineineen ja räjähtävine novineen kaikkineen.
21.8.2013
Mökillä taas, äitini kanssa. Eilen
viimeisellä linja-autolla. Eilen viimeisellä linja-autolla
Kauhajoelle. Tänään iltapäivällä Välikylään. Tavaraa oli
aika paljon. Uuvuttavaa kuljettaa niitä kottikärryillä pihaan.
Ruuan jälkeen nukahdin. Illalla leikkasin ruohon. Muuta en tänään
ehtyinyt. Peukaloisperhe kierteli pihan ympärillä. Pellolla etäältä
kuului kurkien huutoa. Käpytikka nakutteli hiljakseen
pihanreunapuussa. Pääskysiä kuului, mutta en saanut niitä
silmiini. Muuten hyvin hiljaista, edes autoja ei ole liikkeellä
juurikaan.
On jo yö. Illalla luin vielä Kenkón
Joutilaan mietteitä vähän matkaa. Luen hitaasti. Kirjoitan siitä
muistiinpanoja toisaalle. Käyn ulkona polttamassa illan viimeisen
sätkän. Yö on hiljainen. Koiran haukahdus ja lyhyt ulvonta
syventää tätä hiljaisuutta. Susia tai muuta pelottavaa en kuule.
Parikymmentä vuotta sitten susilauma raateli tässä lähellä neljä
lammasta. Lopulta etäältä lähestyvän auton ääni pilaa yön
rauhallisen hiljaisuuden. Ennen kuin sammutan valon ja käyn
nukkumaan kirjoitan muistiin vielä iltaisen tankan:
Luomiskausina
luonnon yksityiskohdat
huomaa herkemmin:
katselen koiranputken
kuihtuneita kukkia.
22.8.2013
Ilta, hämärä. Punavioletteja ja
sinivioletteja pilvivöitä yli taivaan koboltin, joka lientyy
vihreäksi taivaanrajaa kohti mennessä. Päivällä olen tehnyt
puusavottaa täyden laiskahkon taiteilijan työpäivän: pölkky
kerrallaan olen vyörytellyt pölkkyjä yläpihalta ja metsästä
alapihalle. Outo työnteko tuntuu käsivarsissa ja selässä.
Pihalla kukkivat kauniisti punaiset ja
valkoiset syysleimut, kaksi ruusua on edelleen kukassa, omenapuu on
omenoita täysi, äiti teki niistä omenapaistoksen. Peräti kaksi
kyynpoikasta havaittu pihamaalla, toista noin 15 senttistä en
raaskinut tappaa, se pääsi tai päästin sen karkuun. Toiselle kävi
huonosti. Se oli vielä pienempi, hädin tuskin onkilieron mittainen.
Se oli ehkä jäänyt vyöryttelemäni pöälkyn alle, ei kyennyt
pakenemaan. Suoritin eutanasian lapiolla katkaisemalla sen kolmeksi.
Pieni rupikonnan poikanen alapihalla. Kaksi peukaloista rätisi
rankapinossa ja pihan ympärillä koko päivän. Noin 50 peipon parvi
hyöri puusavottametsässä.
Sain naapurin puolelta pölkyt pinoon
odottamaan halkaisukonetta. Kurkien iltahuutoja, hanhiparvi kuului
mutten nähnyt lintuja, kolme kurkea näin lentävän torpan ohi
pellolle. Palokärki huusi kerran. Käpytikkoja liikkuu pihassa ja
pihan ympäristössä. Kaksi tikkaa kahakoi siitä, kuka omistaa
kelon toukkineen hakkuuaukealla.
Illalla yritin piirtää multakasan
syysleimuja, mutta piirros on kehno, niiden kukinnot monimutkaisia.
Odotan vielä että joku soittaisi, mutta ehkä kukaan ei soitakaan
tänään. Lauantaina tulee talkooporukkaa ja halkomakone, alkaa
puiden halkominen.
Hiljaista. Yö.
Taivaalla yksinäinen satelliitti.
Vaikka vain tähdenlento
kehottaa toivomaan, toivon silti.
Etäällä koira haukkuu taas;
se päivystää yötä.
23.8.2013
Illalla uuvuin ruuan jälkeen varhain.
Päivä oli jäädä jo vaille merkintöjä vihkooni. Olisin säilönyt
muistoja ja tapahtumia vain mieleeni, mutta en lopulta saanutkaan
unta vaan nousin uudelleen ylös. No, nyt herätin äitinikin.
Aamusta asti kurjet huutaneet aika
ajoin. Peukaloiset rätisivät pihan laidoilla. Mökinreunametsässä
kierteli peippo- rastas ja tiaisparvia. Tiaisista ainakin
hömötiaisten tyy-tyy-tyytä ja töyhtötiaisten pulinaa. Punarinnan
kellon raksutus metsän reunassa muistutti alkusyksystä. Käpytikka
kiertelee tontin ympärillä.
Minä pyörittelin aikani pöllejä ja
mieleen tuli Heikki Turusen kivenpyörittäjän kylä. Melkoinen
määrä puuta on vielä metsässä, arvioin että viikon urakka.
Olin kuitenkin laiskalla tuulella. Jaksoin vain pari tuntia
tehokkaasti. Selkä on hieman jäykkä ja käsivarret arat oudosta
puurtamisesta. Niinpä lopetin pian ruuan jälkeen, pidin taukoa ja
ryhdyin maalaamaan luonnosta syysleimusta. Kuvasta on tulossa liian
pikkutarkka, kasvikirjamainen, taidan joutua vielä ongelmiin
loppuvaiheessa, että saisin työhön edes vähän henkeä,
hengitystä, henkevyyttä.
Illalla äiti kuuli ulkoa pari
haulikonlaukausta. Sorsastuskausi on alkanut. Päivällä yksinäinen
sepelkyyhky lensi siivet suhisten matalalta talon yli. Kyyhkyjä on
metsästetty jo viikkoja. Kuulin jonkun ampuneen yli 60 sepelkyyhkyä
ja 29 sorsaa tänä syksynä. Lieneeköhän liitoittelua?
Luin Kenkóa edelleen. Kirjoitan siitä
vihkooni muistiin kappaleita. Nyt käyn tupakalla ja yritän sitten
uudelleen unta.
Kasteiset aamut ja kylmenevät illat.
Savu torpan piipusta.
Peippojen kiertelevät parvet
pihanreunametsissä.
Kurkien ruosteiset huudot pellolta.
Punarinnan kellonraksutus
metsänlaidassa.
Peukaloisten rätyisevät äänet
rankapinoissa.
Kaikki ne tuovat mieleen lähestyvän
syksyn.
Melkein täysi kuu,
sekin tuo mieleen syksyn,
vaikka en tiedä miksi;
sen täyteydestä puuttuu vain kapea
sirppi.
I
Eilen muutto Ylistaroon. Illalla kävin saunassa. Tutustuin naapuriin, joka toi kaksi pussillista suklaapipareita tervetuliaislahjaksi. Yritän kotoutua ja kotiutua. Lähden tutkimaan seutua. Pihassa ruokintapänikkä on tyhjänä. Ensimmäiset lintuhavainnot: tiainen lensi talon yli, viherpeippoja ja varpusia kuului kauempaa. Naakkaparvi kajahteli pienessä metsässä jonka takana jymisee valtatie. Tiheä aamusumu verhoili maiseman. Lähden liikkeelle sumun hälvetessä, kirkonkellojen soidessa radiossa ortodoksisen jumalanpalveluksen alkamista. Pihassa aroniapensaassa vielä pari litraa marjoja poimittavaksi. Tilhille jätän vähän. nyt ootan tyhjän repun selkääni, kiikarin olkalaukkuun ja lähden asemanseudun kautta etsimään uusia reittejä kylille.
Lähdin kävelemään Möllintietä ja sieltä Sannantietä puusillan kautta asemalle, joka on lakkautettu. Junat sentään pysähtyvät vielä Ylistarossakin ja täältä Seinäjoelle on tavallaan lyhyempi mennä kauppaan kuin kävellä Ylistaron keskustaan, jonne yhteen suuntaan matkaa tulee kolme kilometriä. Olen kuitenkin päättänyt tutustua tähän ympäristöön ja jatkan Asemantietä Könnintielle ja siitä mällikkäläntietä keskustaa kohti. Tämä on maalaismaisemaa. Sooratien liian isot teräväsärmäiset kivet pistelevät kengänpohjien läpi jalkoja. Muuttolinnut ovat lähteneet ja ylipäättään lintuja näkyy vain vähän: asemalla muutama talitiainen ja pari harakkaa, Mällikkäläntiellä poeni viherpeippoparvi, kelltasirkkuja siellä ja täällä, jossain rääkäisee fasaani, naakkoja.
Vaikka aamusumu on hälvennyt, päivä on tuhruinen, pellot synkän harmaanmustia ja linnuttomia, hiljaisia. Pientä peltotietä ja heikkokuntoista kävelysiltaa pitkin ylitän Kainastonluoman ja siitä valtatien varrelle kulkemaan asvaltoitua kävelytietä pitkin.
Peltoniityllä törmään outoon autokauppaan. Kesantopellolle on ajettu muutamia kuorma-autoja ja sininen Transit. Koko autokompanja on myytävänä kylkiin maalattujen kylttien perusteella ja kyseessä on jonkinmooinen myyntiterminaali, mutta varsinaista "autoliikettä" tai mitään muutakaan rakennusta ei näy lähimaillakaan. Kauppias tuntuu olevan varsinainen "transitmies" sillä Transitin kyljessä roikkuu isolla pensselillä sudittu mainoskyltti:
OTSA
POIS!
KATS.
2.7. - 13
PIITKÄ
LEIMA!
p. 040-...
II
Alikulkutunnelia pääsen Valtatien alitse ja jatkan Rapakujaa pitkin kohti keskustaa. Rapakuja ei kuitenkaan ole nimensä veroinen vaan ihan asvalttitie, jonka reunassa kulkee jalkakäytävä keskustaa kohti. Jalkakäytävän risteyksessä huomaan maassa puukontupen. Onneksi puukonomistajaa ei kuitenkaan näy missään. Tämä on häjyjen seutua. Vain muutama viikko sitten Könnintien varrelta löytyi tienvierestä murhattu tai tapettu nuorukainen. Ylistaroon tullessa minulle esitettiin teollisuuslaitosta jonka omistajan poika takavuosina oli vihapäissään tappanut naisen. Asulantieltä alkaa kuulua sireenien ääntä, onko siellä jossain paloasema? Ambulanssi, päällikköauto ja yksi paloauuto leikkaavat Rapakujalle ja lähtevät pillit raikuen Vaasan suuntaan. Kolari jossain, ehkä? Ellei joku sitten polta taloaan...
Tutustun liikekeskukseen, jossa pikipäin olen ennenkin piipahtanut. Nordean pankki - josta ei kuitenkaan saa seinästä rahaa - sijaitsee samassa talossa kuuluisan Ravintola Taron kanssa, joka on ollut viime vuosina tiiuhaan konkurssissa. Nyt se näyttäisi olevan jälleen auki hieman omalaatuisten aukioloaikojen mukaan. Tien toisella puolella on uusikin ravintola Birtat joka vaikuttaa ruokapaikalta ja aukeaa puolöilta päivin, sen vieresä kukka- ja hautauspalvelu, tilitoimisto, vastapäisessä rakennuksessa fysioterapia ja kirjasto. Tarkistan kirjaston ovesta aukiolloajat ja huomaan julisteen:
Seitsemäs
Filmiä ja Valoa
elokuvafestivaali
Ylistarossa
Matin Tupa
14.-17.11. ja 27.11.2013
Tämähän on kulttuuripitäjä! Jään pohtimaan missä moinen Matin tupa mahtaisi sijaita.
Varsinainen kunnanvirasto sijaitsee sen sijaan Ylistaro Talossa. Tai niin lukee kartassa mutta kyltissä lukee Ylistaron palvelutoimisto. Virastotalossa olenkin asioinut jo asuntotoimistossa. Kunnanvirasto on siis saamani kartan mukaan edelleen olemassa, vaikka itse kuntaa ei olekaan; se liitettiin kaksi vuotta sitten Seinäjokeen. Paikallisliikennettä ei Seinäjoen ja Ylistaron välillä ei kuitenkaan kulje, vaan kätevin tapa autottomalle asemanseudulla asujalle Seinäjoelle pääsemiseen on juna.
Löydän S-Marketin ja ABC:n jossa olen jo käynytkin kahvilla. S-Marketin takana on Pohjolan prosenttipankki, mutta senkään seinästä ei saa rahaa. Kestää jonkin aikaa ennen kuin huomaan, että kylän ilmeisesti ainoa pankkiautomaatti on S-Marketin sivuseinässä. käyn kaupassa ja pakkaan reppuun ja olkalaukkuun ostokseni.
III
Vaellan takaisin tällä kertaa alikulkutunnelin jälkeen Mällikäntielle suunnaten. Pysähdyn Kainastonluoman ylittävälle sillalle. Ennen siltaa llasken 24 tyhjän virkaa toimittavaa jykevää kivipaatta, joiden varassa on aikanaan kulkenut ilmeisesti jonkinlainen suojakaide, nyt kilometripylväitä muistuttavat paadet seisovat tien laidalöla jyhkeinä mutta hyödyttöminä. Sillan alla on pohjapato, jonka jälkeen vesi ryöppyää pienenä koskena alavirtaan. Täältä ehkätalvella voisi tavoittaa koskikaran. Sillan pielessä on myös vedenkorkeusmittari. Se näyttää 3 jootaoin asteikkoa, ei kuitenkaan metrejä. Asteikko yltää pariinkymmeneen ja siinä vaiheessa vesi olisikin jo sillalla.
Synkkien peltokaistaleiden välissä näenn kauniin kallioisen mäen rinteen. Sinne johtaa Pampunmäentie. Mäellä toisella puolen tietä sijaitsee jonkinlainen ökytalo, mietin asuuko kyseinen Pamppu eli Isoherra mahdollisesti siinä. Itse kiipeän kuitenkin kauniille kalliorinteelle, jonka laella odottaa yllätys: Kalliorinteestä on jäljellä vain reunat. Aita estää pääsyn pidemmälle, mikä olisi muutenkin mahdotonta, sillä näkyviin avautuu äkkiä louhos: koko kallion, vanhan graniittisden vuoren keskusta on louhittu pois! Parikymmenmetristen pystysuorien louhittujen seinien keskellä on vain peltotasolla oleva hehtaarin lajuinen matala kaislaa kasvava lampi. Peruskallio on murkattu soraksi!
Pysähdyn kalliolle, louhoksen ääreen ihmettelemään Ylistaron ehkä ainoaa "kalliovuorta", joka on kadonnut! Lasken repun ja olkalaukun maahan ja tyhjennän tölkillisen olvia saadakseni tyhjästä tölkistä asunnolleni tuhkakupin. Käpylintuparvi pysähtyy vähäksi aikaa läheisiin nuoriin männynlatvoihin. Kauempana huutaa käpytikka. Sentään jotain lintuelämää.
Kun kapuan kalliolta takaisin alas, näen omakotitalon pihassa (tämä ei ole aiemmin mainittu ökytalo) liikettä. Huomaan että påihassa askarteleekin asuntosihteeri miehensä kanssa. Täälläkin siis voi törmätä johonkin jonka on tavannut aiemmin. Heiltä saan kuulla selvityksen kadonneen Pampunmäen arvoituksesta. Kallio on louhittu murskeeksi Valtatietä Seinäjoelta Vaasaan rakennettaessa vuonna 1967. Pallaan takaisin Mällikäntielle, kotimatkalle ja mieleen nousee runontapainen ajatus:
Satoja vuosimiljoonia sitten
tälle paikalle kohosi vuori.
Aika on kuluttanut sitä kallioksi
ajanjaksolla joka on paljon pidempi
kuin ihmis- tai eliökunnan ikä.
Yhdessä vuodessa ikiaikainen peruskallion harjanne
sitten kallionharjanne louhittiin yhdellä rysäyksellä
nykyisen ihmissukupolven
tienrakennustarpeisiin.
IV
Jatkan tietä pitkin viimeisen kilometrin uutta kotiani kohti. Ihailen tienvarren heinäseipäistä tehtyä aidanpätkää, seuraan katseella koko ajan näköetäisyydellä hitaasti virtaavaa Kainastonluoman kulku-uomaa. Tulen Aseman seudulle. Siinä on tehdasalue, jonne on pääsy ja asiaton oleskelu kielletty. Ylitän sillan Könnintietä nähdäkseni, mikä tehdas oikein on. Mahtaakohan se toimia vielä? Vanhassa kyltissä lukee niilo Viljanmaan Nahkatehdas. Saisikohan sieltä pieksut? Mutta kenkäteollisuus on Suomessa käytännössä jo lakkautettu, vain Sievin jalkine sinnittelee vielä.
Epäilen että Niilo Viljanmaa on rakennuttanut sillan asemanpuolelle pienen kivilinnamaisen asuinrakennuksen, joka on arkkitehtuuriltaan jyhkeä, tyylikäs, painava ja kallis. Yksi piharakennus on lähes yhtä pramea ja samalla arkkitehtuurilla rakennettu, uudempi tallirakennuksen tapainen jo modernimppaa ja vaatimattomampaa tyyliä.
Tulen takaisin Asemantielle ja asemalle, jonka kautta lähdenkin jatkamaan kotiin. Agri-Marketin viljavaraston liepeillä viisi pulua harjoitteli muodostelmalentoa. Minua kiinnostaa asemaa vastapäätä oleva tiilitalo ja sen "talli", joiden kummankin katot ovat kauniin paksun vihreän sammalen peitossa. Aseman vieressäkin on pätkä heinäseiväsaitaa. Ylitän kävellysiltaa pitkin vielä kerran Kainastonluoman ja himan yli sadan metrin kuluttua olen kotipihassa.
Vaellukseni on tältä päivältä vaellettu, ensi tuntuma uuteen asuinseutuun saatu. Kotona ttarkistan vielä kartasta mistä Kainastonluoma saa alkunsa, parilta laajalta suoalueelta Ylistaron rajoilta: Se näyttää laskevan Vaasantien ja rinta-Kaukolan puistoalueen laidasta kyrönjokeen. Kainastonluomaan ja sen kulkuun aion perehtyä loppusyksyn päivinä.
Ostin kaupasta tänään
pussin auringonkukan siemeniä
laitoin lintulaudalle
ja tein toisen ruokintapaikan kuistille
takapihalle ripustin pari talipalloa
huomasin että ruokintapöniköitä
pitää tyhjentää vielä runsaasti
jotta lintuelämää
voisi seurata kaikista ikkunoista.
Vaelluskirjaa 13.11.2013
I
Tänään lähdin vaeltamaan Asemanseudulta päinvastaiseen suuntaan kuin tavallisesti. Otin repun selkään, olkalaukkuun kiikarin ja idioottikameran joka syö kinofilmiä. Otin polkupyörän ja lähdin polkemaan Möllintietä Seinäjoen suuntaan. Tulin taajaman ulkopuolelle ja jouduin polkemaan kotvan valtatien laitaa ennen kuin pääsin kääntymään Tapiolantielle.
Syynä Tapiolantielle ajamiseen on katastrofaalinen ruokintapänikkätilanne pihamaalla. Aamulla laskin että edellisen asukkaan jälkeensäjättämällä ruokintapänikällä käy kymmenkunta talitiaista, kaksi sinitiaista, pari pikkuvarpusta, noin 25 varpusta ja 3 harakkaa. Pänikkä on siten väärin suunniteltu, että harakat pääsevät estoitta rohmuamaan jyväsiä kuin viljaa laarista. Nykyisillä auringonkukansiementen kilohinnoilla pörssini ei kauaakaan kestä moista lintulaumaa päikälläni.
Toisen ruokintapänikän toiminnan muuten jouduin jo lopettamaan kuistin kaiteelta, koska pari päivää sitten kuulin oven takaa oudon kopsahduksen. Kun hieman myöhemmin lähdin kuistille tupakille, tpotesin että irtonainen pänikkä jyväastioinaan oli viskoontunut pkauas pihanurmikolle, naapurin musta kissa karkasi kuistin kaiteen yli karkuun ja jäljelle jäi murhattu talitiainen tyhjään pahvilaatikkoon. Ymmärsin että kuistinkaide on pänikällä käyville linnuille hengenvaarallista seutua ja joudunkin nyt kärvistellen täydentävät ruokintapänikkätilannetta sangallisilla puoihin ripustettavilla mallleilla. Kuten tiedetään, Ylistarossa ei ole Altiaa, josta voisin hankkia tarvittavat ruokintapänikät itse.
Kun ylipäätään myös EU-pussien hankinta Ylistarossa on järjestetty hankalimman kaavan mukaan, olin päättänyt ryhtyä sekä lintujen ruokinta- että omien kaurapuurojyvästen hankinnassa omatoimiseksi. Siksi siis suuntana oli hieman toista kilometria asunnoltani sijaitseva Taipaleentie ja sen vartioimaton tasoristeys.
II
Kuten valistuneimmat lukijani ehkä tietävätkin, tapahtui tasoristeyksessä maanantaina vakava onnettomuus pendoliinon ja viljankuljetusrekan kolaroidessa keskenään. Suuronnettomuus oli lähellä, mutta veturinkuljettaja ehti hätäjarruttaa ja hypätä suojaan murskaantuneesta veturista. Kolme VRn henkilöä ja yksi matkustaja loukkaantuivat lievästi, rekka lensi pellolle 180 asteen kierteellä, risteyksestä varoittaneesta STOP-merkistä tuli moderni veistos sen väännyttyä voimalla lengolle - ja niin 40 tonnia kauraa levisi dyyneiksi radan varteen.
Varomattomuutta onnettomuuden syntymisessä saattoi olla viljarekan kuljettajallakin, mutta toisaalta myös Ylistaron ohittavien pendoliinojen kuljettajien pitäisi olla tietoisia siitä, että Vaasan radan rakentamisesta lähtien tasoristeyksissä on viljankuljetusajoneuvoilla jo puolentoista vuosisadan ajan ollut etuajo-oikeus juniin nähden, olivat nämä ajoneuvot sitten hevosia kärryineen, traktoreita tai nykyaikaisia rekkoja.
Tänne siis nyt pyöräilin, en uteliaisuuttani onnettomuuspaikkaa nähjdäkseni vaan ruuanhankintamatkalle. Ja kyllä: kauranjyvädyynit olivat edelleen paikoillaan tasoristeyksen ääressä pellolla. Keräsin reppuuni parikymmentä kiloa ruokatarvikkeita, laskeskelin että neljästäkymmenestä tonnista riittäisi loppuelämäksi sekä minulle kaurapuurovärkkiä että linnuille kymmeniin ruokintapäniköihin einestä, jahka nyt ensin saisin jostain kyseiset pänikät hankittua ja tyhjennettyä.
Mutta 20 kiloa kerrallaan selkärepussa kannettuna 40 tonnin kauramäärän siirto vaatisi siis 2000 edestakaista pyöräreissua ja pyöräiltävää kertyisi kaikkiaan noin 5000 kilometriä. Aloinkin äkkiä haikailla sitä sänkipellolla myynnissä olevaa Transittia, jonka kyljessä kyltissä lukee: OTSA POIS! KATS...PIITKÄ LEIMA! Sillähän roudaisin ruokintajyväset kotiini ennen lumien tuloa.
No tänään tyydyin vain yhteen viljanhakureissuun. Varastoin kaurat kuistille ja lähdin uudelleen pyöräilemään, tällä kertaa tuttua reittiä kylää kohti. Hieman ennen kylää ylitseni lensi parinkymmenen myöhäisen nuoren lokin parvi. En päässyt kuitenkaan tarpeeksi nopeasti pysähtymään ja kaivamaan esille kiikareita saadakseni varmuuden siitä, olivatko linnut kala- vai harmaalokkeja. Edellisiä veikkaisin melkoisella varmuudella. Sisämaassa tähän vuodenaikaan molemmat ovat jo melko harvinaisia vieraita.
(Sivuhuomautuksena on todettava myös, että vaikka onnettomuus sattui Ylistaron Asemanseudulla, minä en ollut onnettomuutta aiheuttamassa, kuten eräs irvileukainen ystäväni epäili. Eivätkä jyvät myöskään olleet kastuneet valmiiksi kaurapuuroksi kuten samainen irvileuka arveli, vaan vain lievästi dyynin pinnasta kastuneina edelleen täysin syömäkelpoisia sekä minulle että linnuille. Muistelinkin Matteuksen evankeliumin sanoja siitä miten taivaan linnuista pitäisi ottaa oppia, sillä ne eivät kylvä eivätkä niitä ja silti ne löytävät ravintonsa, jos eivät muualta niin minun päniköiltäni - parhaillaan vireillä olevan viljankorjuu ja -varastointihankkeeni ansiosta.)
III
Kävin S-Marketissa täydentämässä nestehukan ehkäisemiseksi juomavarastoani päniköiden sijasta muutamalla pilsneritölkillisellä ja mietin miten tölkeistä saisi kehiteltyä toimivan ruokintasysteemin linnuille. Jotenkinhan niistäkin voisi purkinavaajan ja rautalangan avulla saada rakennettua pihapuista roikkuvia himmeleitä, jotka samalla tarjoavat jyväsiä linnuille. Jatkan prototyypin suunnittelua jahka saan tölkit tyhjennettyä.
S-Marketilta jatkoin poikkeuksellisesti ABClle, jossa investoin kupilliseen hävyttömän kallista kahvia. Oikeastaan olisin tarvinnut pyörääni ketjulukon, mutta sellaista Ylistarosta ei ilmeisesti saa ostettua mistään, ellei sitten Agri-Marketista, jonka luulin myyvän lähinnä leikkuupuimureita ja muuta maatalouskalustoa. Pöydässä kuuntelin syrjäkorvalla Kyläparlamentin pohdintoja Ylistaron suurista uutisista. Parlamenttikin ihmetteli että viljaa oli nyt mustien varisten (so. naakkojen) ja muiden lintujken syötäväksi melkoinen määrä, vaikka osa viljasta kai varastoitui jo junaankin ja loput olisi näppärä noukkia paikalta kauhakuormaajalla.
Pohjalaisesta luin päivän toisen ylistarolaisen kohu-uutisen. Könnintien murhasta vangittujen ylistarolaisten henkilöllisyys ja murhateon taustat ovat paljastuneet tutkijoille, vaikka ylistarolaisethan ovat olleet selvillä asiasta jo murhatyön tapahtumisesta lähtien elleivät jo ennen sitä. Murhaa olivat runsaan vuoden verran suunnitelleet vainajan isäpuoli ja vainajan hyvä kaveri ja itse surmatyö toteutettiin vasaralla ja jollain muulla vielä tietymättömissä olevalla aseella. Tutkintaa johtavan surmatyön näin selkeä suunnitelmallisuus on melko ainutlaatuista. Kyseisen henkilön murhaamista syytteessä oleva kaksikko oli kyllä yrittänyt toteuttaa jo kerran aiemminkin, mutta tuolloin hanke meni jostain syystä kiville.
IV
Synkähköistä mietteistä virkistyäkseni jatkoin minulle jo kotoisaksi käyneeseen levähdyspaikkaan Kaukolanrantaan, jossa pidin tupakan- ja tölkin mittaisen tauon katsellen syksyisen joen virtausta merta kohti, katsellen ja kuunnellen lintujen liikennettä. Monen sateisen päivän jälkeen aurinkokin välähti esiin pilvenriekaleiden takaa ja ärsytti tällaiseen outoon valoon tottuneita silmiä.
Intiaanikyykyssä katselin syksyisen maiseman värejä ja bongasin varttitunnissa kymmenkunta lintulajia: Läheisessä pihlajassa siritti parikymmentä tilheä. Talitiainen kävi uteliaana aivan vieressä oksalla ihmettelemässä rantaan pysähtynyttä vaeltajaa. Sinitiaisia, varpusia ja pikkuvarpusia kuului ympäristön pensaista. Vastarannalla harakat rähisivät innokkaasti jollekin, ehkä kissalle. Muutama naakka suoritti ohilennoon vastarannan kuusikon takaa. Kolme pikkukäpylintua ei ilmeisesti tiennyt mihin ne olisivat menossa, ne lensivät joen ylitse tälle rannalle ja jatkoivat kipittittäen edelleen mutta ilmeisesti mihinkään välillä pysähtymättä peruivatkin suunnitelmansa ja lensivät pääni yli takaisin vastarannan kuusikkoon. Keltasirkkuja ja viherpeippoja kuului täällä, kuten lähes kaikkialla ylistaron peltomaisemissa. Punatulkut viheltelivät haikeasti myöhäissyksyä. Jälleen näin yhden lokin, joka tällä kertaaa lensi joen toisella puolella liian kaukana kiikarillakaan tunnistettavaksi. Fasaanin yksi- ja kaksitavuiset karkeat tööttäykset toivat mieleen maantiekiitäjien äänet disneyn piirretyssä niiden höynäyttäessä taas kerran Kelju K Kojoottia.
Olen käynyt tällä rannalla päivittäin ja ihmetellyt milloin minkin linnun puuhakasta lentelyä joen rannalta toiselle. Ja jo pari päivää on mielessäni pyörinyt lyhyt yksinkertainen runontapainen tuulisena päivänä vaappuen joen ylittäneestä tiaisesta:
"Talitiainen lentää joen yli vastarannalle
melkein kuin runo."
V
Lopulta nostin repun selkääni, olkalaukun kaulalleni ja jatkoin kirjastoon, jossa edelleen joudun kirjoittamaan, kun nettiyhteys asunnolta ei toimi ja omassa tietokoneessa muistikorttiporttikin on sökö. On taas jo "pimiää" kun saan tämän valmiiksi ja lähden jatkamaan vaellustani kotia kohti.
I
Illalla tein kerrankin valmiiksi täsmällisen ja erinomaisen toimintasuunnitelman täksi päiväksi. Suunnitelmassa oli vain se vika, että toistaiseksi siitä juuri mikään ei ole toteutunut ja koko suunnitelma joudutaan siirtämään huomiseen. Ilta hämärtää jo ja vasta nyt olen kirjoittamassa vaelluskirjaa kirjastossa vaikka pitäisi olla jo jakamassa nimikirjoituksia kirjoihini Ylistaron elokuvafestivaaleilla.
Siis. Aikomukseni oli nousta aamunsarastuksessa. Ottaa reppuni ja pyöräillä Taipaleentielle hakemaan toinen repullinen ruokintajyväsiä linnuille ja itselleni. Sitten aikomus oli jatkaa pyöräillen kirkonkylään, hoitaa asioita kolmessa eri byrokratiassa, torjua nestehukkaa ostamalla ruokintahimmelintekovälineitä S-Marketista, pyöräillä edelleen Matin Tuvan kautta Kriikun myllylle ja Kirkonkoskelle tutkia paria paikallista muistomerkkiä ja muuta veistosta tarkemmin ja jatkaa joen toista rantaa diakoniatoimistoon ja Isoa kirkkoa ihmttelemään. Kirjastoon olisin saapunut sen aukeamisaikaan puolen päivän tienoilla ja tämä teksti olisi kirjoitettu jo nelisen tuntia sitten. Ja tällä hetkellä olisin jo Hotakaisen kanssa myymässä kirjoja ja antamassa nimmareita Matin Tuvan elokuvafestivaaleilla.
Niin, "tie helvettiin on hyvillä aikomuksilla silattu", vai miten se joku kuuluisa ajattelija sanoikaan?
II
Käytännössä tapahtui näin:
En ensinnäkään herännyt aamuvarhaisella. Sitten juutuin puhelimeen neljäksi tunniksi. Ystävilleni on sattunut kaikenlaista: Yhdellä on selkä poikki, toisella jalka, kahta uhkaa asunnottomuus ja lisäksi kaverini (tai oikeammin entiset kaverini sillä kukaan ei ole minuun päin ottanut yhteyttä viesteitse enää viikkokausiin), siis kaikki hieman yli 500 fb-kaveriani ovat kaikki niin persaukisia, että niilläkään jotka haluaisivat ei ole varaa matkustaa Ylistaroon yhdistettyyn elokuvafestivaali- ja tupaantuliaistapahtumaan.
Ruokintajyvästen hakumatkasta piti luopua ensimmäisenä. lisäksi huomasin huoneistossa haisevan epäilyttävästi jonkun ja nuuhkaistessani kainaloa huoomasin että se mikä haisee olen minä. niinpä jouduin suihkuun. Tämän jälkeen olikin aika ryhtyä huolehtimaan lintujenruokinnasta nykyisestä jyvävarastostani, sillä lintulauta oli tyhjä kuin Jeesuksen hauta pääsiäisaamuna. Siis ryhdyin puuhailemaan ruokintapäniköiden parissa.
Tässä vaiheessa on välihuomautuksena todettava, että olen vajaan kahden viikon Möllintiellä asumisen aikana riitaantunut vakavasti jo kahden naapurini kanssa: rosvon harakan ja naapurin kissan, joka koppasi kuistinkaiteen pänikältä talitiaisen. No eilisiltana ja tänään riitaannuin lisää. Iltapimiällä kun nimittäin ehdin lopulta eilen kotiin kävin otsalamppu päässäni ja hätävilkkua vilkuttaen tarkistamassa kolmen eilen asettamani talipalleron tilanteen. Kuistin katosta rippustamani oli edelleen tallella, mutta molemmat takapihan pensaisiin asetetut oli taas ryöstetty. Syyllinen ei voinut olla kissa, koska pallerot oli siimasta asetettu roikkumaan noin parin metrin korkeuteen niin ohuisiin oksiin ettei edes kissa-akrobaatti niitä pitkin kapuaisi palleroiden ryöstöön, saati naapurin lihava kolli.
Tuhotyötä tarkastellessani huomasin että syyllinen oli mitä ilmeisimmin ruokintapänikänkin auringonkukan siemenistäkin tuhoa tekevä pirullisen ovela ja rosvoileva harakka. Tyhjät palleropussit olivat jäljellä ja toisen siima oli vielä nerokkaasti kierretty muutamaan kertaan oksan ympäri niin että palleropussi oli siimoineen aivan oksassa kiinni ja näin helpommin ryöstettävissä.
Mutta eihän tässä vielä kaikki. Täytin siis ruokintapänikän jyväsillä, lisäksi tein uuden ruokintakeksinnön löytäessäni roskakatoksesta kahdeksan kukkapurkin muovilaatikon josta tein eräänlaisen rivitaloruokintapisteen pihamaalle. Täytin sen kauroilla. Sisälle tullessani jätin avatun auringonkukkasiemenpussin hetkeksi kuistille. Ja kun sitten kesken puhelun palasin noutamaan sitä niin menin äkkiä täysin sanattomaksi. Tämä perkeleen rosvoharakka oli sillä välin ryöstänyt koko siemenpussin, levitellyt jyvät pitkin kuistia ja kuljettanut tyhjän pussin kauas pihanurmikolle. Siinä auringonkukan siemeniä kuistilta takaisin pussiin harjatessani tuhraantuikin niin paljon aikaa, että olin auttamattoman myöhässä tänään jo kaikesta.
III
Melko äänekkäitä ärräpäitä päästellen pääsin reppuineni ja olkalaukkuineni vihdoin polkupyörän selkään ja matkaan kohti kirkonkylää. Kylänraitilla minut ohitti oikealta matalien männynlatvojen korkeudelta varpushaukkakoiras joka näytti myös olevan matkalla kylille mutta eri asioille kuin minä.
Hankin himmelintekovälineet ja jatkoin byrokratiat unohtaen kohti Kirkonkosken pielessä sijaitsevaa Kriikun myllyä ja siitä edelleen kosken yli, joka kuohui syyssateiden jäljiltä ääriään myöten vuolaana virtana sillan alitse. Sillan toisella puolella käännyin kohti kirkkoa. Äimistelin hetken ilmeisesti jonkun exkunnan puutarhurin tai rakennusmestarin suunnittelemaa omituista kivijärkäleistä surrealistisesti koottua kivimonoliittiympyrää ja pysähdyin hetkeksi Kirja-Matin muistomerkille. (Hänestäkin aikomukseni oli kirjoittaa tänään mutta palaan Kirja-Mattiin aikapulan vuoksi myöhemmin).
Tulin Ylistaron Isolle kirkolle ja seurakuntakeskukseen johon parkkeerasin pyöräni. Totesin että diakoniatoimisto on avoinna vain kolmena päivänä viikossa kello 9 - 11 (kuka runoilija siihen aikaan herää eu-pakettilappusta hakemaan???). Toisesta seurakunta-talon ovesta bongasin yhtä aikaa elokuvajuhlien kanssa järjestettävän rinnakkaisen kulttuuritapahtuman. Olen tainnut mainitakin että Ylistaro on myös kulttuuripitäjä. Niinpä:
"Maakunnallinen Siionin virsi
maraton
Ylistaron Kitinojan kirkolla
15.11.-17.11.2013
Tervetuloa veisaamaan Siionin virsiä!
Viikonlopun aikana veisataan kaikki
Siionin virsikirjan 314 virttä.
Kahvia ja pullaa...
pe 15.11. klo 16 - 24 veisuuta
la 16.11. klo 8-24 veisuuta
su 17.11. klo 8-15 veisuuta
klo 15 Sanajumalanpalvelus
liturgia ja saarna Kalle Hiltunen"
Olisin iliman muuta perunut elokuvajuhlille osallistumisen huomisesta lähtien ja lähtenyt koittamaan miten ahteri ja äänihuulet kestävät koko virsimaratonin läpi, mutta Kitinojan kirkolle on täältä matkaa rapiat 20 kilometriä eikä kuljetuksista ollut mitään puhetta.
IV
Hieman pettyneenä jatkoin vaellustani kirkonportista sisään ja isoa kirkkoa katselemaan. Olen siellä toki joskus käynyt sisälläkin ties missä asiassa, alttaritaulua tutkimassa muistaakseni, jolloin juutuin pitkähköön teologiseen keskusteluun kirkkoa esittelevän oppaan kanssa. (Teologisen keskustelun aiheena oli tuolloin muistaakseni se saavatko muut kuin papit ja muu korkeakirkollinen henkilökunta kuljeskella alttarilla kuraisilla kumisaappaillaan Kristuksen ylösnousemusta ihmettelemässä.)
Mutta talvisin tiekirkot ovat arkisin kiinni ja niinpä tyydyin kiertämään tämän Pohjanmaan suurimman ja ehkä kauneimmankin kirkon ympäri sen jykeviä rakenteita ihaillen. Kuuluisahan on tarina jonka mukaan Vaasan ja Ylistaron kirkkojen piiirustukset olisivat vaihtuneet ja näin Vaasaan tarkoitettu Suomen kolmanneksi suurin kirkko rakentui vahingossa keisari Nikolai In määräyksellä Ylistaroon. Näin muuten Ylistaron oppaat kuvailee Komiaakirkkoa:
Komiakirkko Komiakirkko on Suomen 3. suurin kirkko. Kirkossa on istumapaikkoja 2500 hengelle. Lehterit ovat 2 kerroksessa. Pääristi kohoaa 52 metrin korkeuteen. Ylistaron pääkirkko edustaa uusgoottilaista rakennustyyliä. Kirkko on rakennettu 1847 - 1852. Sen on suunnitellut valtionarkkitehti Ernst Lohrman. Rakentamista valvoi tunnettuun kirkonrakentajasukuun kuulunut Jaakko Kuorikoski. Kirkko vihittiin käyttöön 20.5.1852.
Ylistarolaista arvomaailmaa puolestaan kuvannee se että itse kirkon pihapiiristä löydän vain yhden muistomerkin. Ylistarolaisten jääkäreiden 1915-1918 muistomerkin, jossa on kiveen hakattuna yhdeksän ylistarolaisen Saksaan vuonna 1915 lähteneen jääkärin nimet.
V
Jatkan vaellustani varsinaiselle hautausmaalle, jossa heti hautausmaan portin pielessä on koko hautausmaan jykevin graniittimonumentti, pienen omakotitalon kokoisella aidatulla alueella seisova hautapylväs on Maanviljelijä Juho Keski-Heiskan sukuhaudan monumentti. Se on varsinainen hautamuistomerkkien mammutti ja kunniapaikka antaa kuvan kyseisen maanviljelijän ja hänen sukunsa vauraudesta ja vaikutuksesta Ylistarossa. Hierman kauempaa löydän toisen lähes yhtä mahtipontisen järkäleen joka on puolestaan Maanviljelijä juho Mäenpään sukuhaudan monoliitti.
Ryhdyn kiiertelemään hautausmaata ja alan jo ihmetellä kun hautakiviä ovat järkiään kookkaita ja komioita, että eikö Ylistarossa kukaan ole koskaan kuollut köyhänä ja kipiänä. Mutta sitten löydänkin pienen osaston toinen toistaan vaatimattomampia hautakiviä. Ensin luulen että köyhälistölle on Ylistaron hautausmaalta oma osastonsa, mutta sitten huomaan että kaikki nämä pienet ja toinen toistaan pienemmät hautakivet ovat kaikki jälleenrakennuksen aikana 50-luvun puolimaissa pystytettyjä. En tunne körttiläisyyden historiaa tarkemmin, mutta olisikohan tuolloin herännäisyydessä ollut jokin "vaatimattomuus kaunistaa" -ajattelu vallalla niin että mitä köyhemmän näköösenä kuollut, sen varmemmin sielu taivaaseen vilahtaa?
Joka hautausmaalla on myös omat huvittavat hautakivensä ja tällaisen löydän pienestä kapeasta hautapaadesta jonka kyljessä lukee teksti:
"WAIMO
ANNA LOVI
SA MATIN
TYTÄR
1861-1914
MATTI
1888-1910"
Alempi Matti ei kuitenkaan mitenkään mahdollisesti liene se Matti jonka tytär Anna on vaan Annan poika? Miehestä ei kuitenkaan puhuta mitään.
Olen jo ihmetellyt eikö hautausmaalle ole haudattu yhtään pappia tai muuta kirkollista väkeä, ovatko he vilahtaneet hautaamatta suoraan taivaaseen kun löydän Anna Lovi san haudan läheltä ensimmäisen kirkollisen merkkimiehen haudan. Kirjoitusvirheineen hautapaadessa lukee: "Pihlajaveden Kantori Jaakko Pesä"
Kierrän vielä hautausmaan laitamia etsien mahdollisia huorintekijöiden ja muiden synnillisten hautausosastoa, mutta sellaista en löydä. Sen sijaan päädyn hautausmaan laitamille haudoilta poistettujen kivien osastolle johon joukkoon näyttää ajautuneen myös muutama kadunreunakiveä muistuttava paadentapainenkin. Mutta nyt onkin jo aika pitää tupakkitauko.
VI
Kiipeän siis pienelle jättömaalle joka on lanattu tasaiseksi puskutraktorilla ja jonne on ensisijaisesti kasattu hautausmaalta haravoituja lehtikasoja sekä muuta eloperäistä jätettä. Riisun reppuni ja olkalaukkuni, intiaanikyykyssä käärin sätkän ja korkkaan ensimmäisen ehkä toisenkin himmelivärkin.
Ihmettelen miten hiljaista hautausmaalla tähän aikaan vuodesta tänä päivänä on. En ole nähnyt yhtään ihmistä, seuraa minulle pitävät vain tiaiset ja tietenkin kaikkialla Ylistaron viljelylakeuksilla kiertelevät keltasirkut ja viherpeipot. Kunnes muuan tummapukuinen naishenkilö ilmestyy näkyviin, käy pikaisesti lähistöllä haudalla sytyttämässä kynttilän ja poistuu niin nopeasti ja taakseen katsomatta että arvelen haudassa lepäävän mitä ilmeisimmin hänen edesmennyt pirullinen puolisonsa.
Alkaa jo hämärtää kun etäisyydestä alkaa kuulua yksitoikkoista ja yksitaivuista haikeaa ääntelyä. Jos olisi jokin toinen vuodenaika arvaisin linnun kurjeksi, mutta nyt en tiedä onko se todella yksinäisen joutsenen epäviireinen trumpetti. Mitään muuta lintuvaihtoehtoa en keksi, vaikka joutsenten ei kyllä pitäisi äännellä noin. Ääni lentää lakeuden yli, mutta lintua ei näy jo hämärtyvässä illassa. Kirjoitan runon:
Surumielinen trumpetti
hämärtyvässä marraskuun illassa
jousenko siellä murehtii
talven tuloa?
VII
Jatkan matkaani hätäisesti, sillä olen myöhässä jo tuntikausia. Jätän tarkemman hautausmaalla vaeltamisen toiseen kertaan. Hautuumaan oikeasta kulmasta löydän vihdoin toisten ylistarolaisten mahtimiesten ryhmän jonka joukossa pari rovastiakin, mutta isompia muistopaasia löytyy maanviljelijöiltä, kauppiailta ja talokkailta: "Rovasti Joh. Heinonen aivan hautausmaan nurkassa, sen edessä Maanviljelijä Juho Korpela, Talokas Juho Korpela, Kauppias T.Säntti, Kauppias Jaakko Aarnio, Kauppias Tuomas Kontturi, Maanviljelijä Kaarlo Torkko. Muistomerkkien korkeuskilpailussa voiton vie kauppias Jaakko Aarnio mutta vain muutamalla sentillä häviää kakkoseksi maanvelijä Kaarlo Torkko jonka pylvään pää siis on kirkontonin ja kauppiaan jälkeen kolmanneksi lähinnä taivasta. Löydän vielä hieman yllättäen hautuumaatontilta toisenkin rovastin, rovasti Pekka Rudolf Heikinheimon, jonka sinänsä komian hautakiven olen jo kerran huomaamatta ohittanut, koska sen takana kasvava kuusi on ojentanut oksistonsa hautakiven yli ja eteen.
Löydän myös muutaman kauniin haudan, muun muassa puisen jäkälöityneen viiston ristin jonka edessä hautausviraston tyly määräys, ellei hautaa hoideta huhtikuuhun 2014 mennessä hautamuistomerkki poistetaan. Sama merkintä muutamassa muussa vanhassa hautakivessä ja hoitamattomassa haudassa. päätän ryhtyä hoitamaan niitä, tuoda paikalle vaikkapa kynttilöitä tai kukkia ja tuohon hautaristiin voisi suunnitella jotain taidettakin.
Mutta nyt minun oli jo kiirehdittävä kirjastoon ja kirjoittamaan tätä ja tätä kirjoittaessani Ylistarossa on tullut jo "pimiä" ja minä olen missannut tilaisuuden myydä ja signeerata kirjojani. Minulla oli mukanani Hotakaisen Iisakin kirkko ja mielessä muutama kirkollinen kysymys, mutta en tiedä ehdinkö tavata koko miestä. elän kuitenkin toivossa kuin satiainen ja suljen koneen sekä suuntaan Matin Tupaa kohti.
Vaelluskirjaa 17.-18.11.2013
I
Viime päivinä olen vaeltanut enemmän mielessäni ja elokuvafestivaaleilla kuin ulkona maisemassa. Järjestin neljä päivää kestävät tupaantuliaisetkin, jotka lopulta päädyin viettämään yksin kuin kirkonrotta. Olihan tämäkin erikoinen tupaantuliaiskokemus.
Perjantaina täytin kuitenkin heti aamusta ruokintapänikät jyväsillä, otin repun selkääni ja lähdin pyöräilemään Taipaleentielle onnettomuuspaikalle täydentämään jyvävarastoa. Mutta! Joku JYVÄJEMMARI oli ehtinyt ensin ja käynyt kauhakuormaajalla tyhjentämässä koko 40 tonnin jyvävuoren paikalta. nyt jyväset lienevät jo jossain myllyssä seulottuina ja kuivattuina ja pikapuoliin kaurahiutaleiksi muuttuneina lähikauppojen hyllyillä. Minulle ei oltu jätetty mitään!
Pettyneenä poljin kotiin, otin olkalaukun ja jatkoin kylille. pysähdyin Kaukolanrantaan siksi ajaksi kuin siellä tarkeni ja jatkoin kirjastoon. Kaukolanrannassa ei ollut mitään erityistä. Tavanomaiset lintuparvet, joki on jo sorsista tyhjentynyt eikä veden pinnassa kellunut kuin kahden litran tyhjä muovipullo Mustasaarta ja merta kohti.
II
Lauantaina kiiruhdin jo aamusta elokuvajuhlille. Laskin että taide-elokuvaa Renoirista oli katsomassa 25 ihmistä, mutta siitä toisaalla. Elokuvan jälkeen kävin Matin-tuvan viereen avatussa Hyvän Mielen Joulupuorissa kysymässä saisiko sinne runokirjoja ja taidekortteja myyntiin. Ei saanut. Sain kuitenkin vinkin Kriikun myllyn joulumyyjäisistä, jotka alkavat kuun lopussa ja yritän viedä sinne.
Jatkoin Kirkonkosken yli Sankarikujalle. Nyt oli paljastunut omituisen kivirykelmän tarkoitus. Sen takana oli toinen vanhempi muistomerkki ja sen takana vanha hautausmaa, jolla sankarihaudat. Nyt en kuitenkaan lähtenyt tutkimaan vanhaa hautausmaata. Mukana oli äitini idioottikamera ja kuin turisti räppäsin kuvan muistomerkistä ja koulun edessä olevasta Kirja-Matin muistopatsaasta.
Pyöräilin Komiallekirkolle. huomasin että se on niin korkia, että piti peruuttaa kirkosta parinsadan metrin päähän parkkipaikan takalaidalle ennen kuin kirkko mahtui kuvaan.
Vaelsin uudelle hautausmaalle toiseen kertaan. Kuvailin hautakiviä, kunnes filmi loppui. Ajattelin että hautausmaat ovat rauhallisia ja rauhoittavia paikkoja. Yleensäkin uusissa paikoissa mieluiten kuljeskelen hautausmailla, joissa kiteytettynä voi nähdä monen ihmisen elämän. Ja mieleen tulee maineen ja kunnian ja elämänkin katoavaisuudesta.
Tällä hautausmaalla on jokin muistolehto. Siellä vanhat sammaloituneet kivet muistuttavat elämän hetkellisyydestä ja kivien pysyvyydestä. Muistolehdon takana on muuallehaudattujen muistomerkki, jonka kivirakennelma on koottu kadunreunakivien kaltaisista laakapaasista, jotka on pinottu sojottamaan eri ilmansuuntiin. Paikalla oli muutamia hautakynttilöitä ja muuan ylistarolais-thaimaalainen pariskunta sytyttämässä juuri jollekin muuallenukkuneelle kynttilää.
Vaelsin hautausmaata. Katselin ja kuvasin varakkaiden talokkaiden ja kauppiaiden mahtipontisia obeliskeja ja varattomien vaatimattomuudessaaan kauniita kiviä ja puuristejä, katselin hautoja, joiden vainajia on muistettu kynttilöin ja niitä jotka ovat unohdettuja ja jääneet hoitamattomiksi.
III
Jatkoin jälleen jättömaakukkulalle, otin repun selästä, repusta olvin, käärin sätkän ja ryhdyin katselemaan ja kuuntelemaan marraskuista maisemaa. Ajattelin että tänne jättömaalle minä oikeastaan kuulunkin, syrjäytyneenä, syrjäytettynä.
Minut yllätti hautausmaan ja kirkon takana kiekuva kukko. Hautausmaan yhteydessä se toi mieleen Eddan jumalrunoissa, näkijättären ennustuksessa esiintyvät kolme kukkoa:
"Kummulla istui siellä
ja harppua soitti
jättinaisen paimen,
iloinen Eggther;
hirsipuulehdossa
yllä lauloi
koreanpunainen
kukko, Fjalarr.
Aasoille kiekui
Gollinkampi,
se herättää kaikki
Herjafödrin miehet;
maan alla laulaa
toinen lintu,
Helin kartanon
noenpunainen kukko."
Ihmettelin minkä värinen on Helin noenpunainen kukko ja kirjoitin "omasta kukostani" runon:
Hautausmaan takana kiekuu kukko,
annan sille nimeksi Gollinkambi.
Herätteleeköhän se vainajia
vai siunaako ikuiseen uneen?
Olin hautausmaan laidassa jättömaalla. kunnes hämärä laskeutui, auringonlaskussa pilvet olivat käsittämättömän värisiä. Vastakkaisella itäisellä taivaanrannalla oli outo punakeltavihreä halo. Illan hämärtyessä paikan yli lensi kolmisenkymmentä lokkia jonnekin yöpymään.
Minä otin repun selkääni, hain pyöräni ja lähdin polkemaan kylille ja kotiin. ABCn tasakaton yli löensi matalalta suuri varpushaukka joka laskeutui läheisen maatalon pihakuusiin. Minä taas jatkoin kotiani kohti ajattelematta enää mitään erityistä.
I
Eilen muutto Ylistaroon. Illalla kävin saunassa. Tutustuin naapuriin, joka toi kaksi pussillista suklaapipareita tervetuliaislahjaksi. Yritän kotoutua ja kotiutua. Lähden tutkimaan seutua. Pihassa ruokintapänikkä on tyhjänä. Ensimmäiset lintuhavainnot: tiainen lensi talon yli, viherpeippoja ja varpusia kuului kauempaa. Naakkaparvi kajahteli pienessä metsässä jonka takana jymisee valtatie. Tiheä aamusumu verhoili maiseman. Lähden liikkeelle sumun hälvetessä, kirkonkellojen soidessa radiossa ortodoksisen jumalanpalveluksen alkamista. Pihassa aroniapensaassa vielä pari litraa marjoja poimittavaksi. Tilhille jätän vähän. nyt ootan tyhjän repun selkääni, kiikarin olkalaukkuun ja lähden asemanseudun kautta etsimään uusia reittejä kylille.
Lähdin kävelemään Möllintietä ja sieltä Sannantietä puusillan kautta asemalle, joka on lakkautettu. Junat sentään pysähtyvät vielä Ylistarossakin ja täältä Seinäjoelle on tavallaan lyhyempi mennä kauppaan kuin kävellä Ylistaron keskustaan, jonne yhteen suuntaan matkaa tulee kolme kilometriä. Olen kuitenkin päättänyt tutustua tähän ympäristöön ja jatkan Asemantietä Könnintielle ja siitä mällikkäläntietä keskustaa kohti. Tämä on maalaismaisemaa. Sooratien liian isot teräväsärmäiset kivet pistelevät kengänpohjien läpi jalkoja. Muuttolinnut ovat lähteneet ja ylipäättään lintuja näkyy vain vähän: asemalla muutama talitiainen ja pari harakkaa, Mällikkäläntiellä poeni viherpeippoparvi, kelltasirkkuja siellä ja täällä, jossain rääkäisee fasaani, naakkoja.
Vaikka aamusumu on hälvennyt, päivä on tuhruinen, pellot synkän harmaanmustia ja linnuttomia, hiljaisia. Pientä peltotietä ja heikkokuntoista kävelysiltaa pitkin ylitän Kainastonluoman ja siitä valtatien varrelle kulkemaan asvaltoitua kävelytietä pitkin.
Peltoniityllä törmään outoon autokauppaan. Kesantopellolle on ajettu muutamia kuorma-autoja ja sininen Transit. Koko autokompanja on myytävänä kylkiin maalattujen kylttien perusteella ja kyseessä on jonkinmooinen myyntiterminaali, mutta varsinaista "autoliikettä" tai mitään muutakaan rakennusta ei näy lähimaillakaan. Kauppias tuntuu olevan varsinainen "transitmies" sillä Transitin kyljessä roikkuu isolla pensselillä sudittu mainoskyltti:
OTSA
POIS!
KATS.
2.7. - 13
PIITKÄ
LEIMA!
p. 040-...
II
Alikulkutunnelia pääsen Valtatien alitse ja jatkan Rapakujaa pitkin kohti keskustaa. Rapakuja ei kuitenkaan ole nimensä veroinen vaan ihan asvalttitie, jonka reunassa kulkee jalkakäytävä keskustaa kohti. Jalkakäytävän risteyksessä huomaan maassa puukontupen. Onneksi puukonomistajaa ei kuitenkaan näy missään. Tämä on häjyjen seutua. Vain muutama viikko sitten Könnintien varrelta löytyi tienvierestä murhattu tai tapettu nuorukainen. Ylistaroon tullessa minulle esitettiin teollisuuslaitosta jonka omistajan poika takavuosina oli vihapäissään tappanut naisen. Asulantieltä alkaa kuulua sireenien ääntä, onko siellä jossain paloasema? Ambulanssi, päällikköauto ja yksi paloauuto leikkaavat Rapakujalle ja lähtevät pillit raikuen Vaasan suuntaan. Kolari jossain, ehkä? Ellei joku sitten polta taloaan...
Tutustun liikekeskukseen, jossa pikipäin olen ennenkin piipahtanut. Nordean pankki - josta ei kuitenkaan saa seinästä rahaa - sijaitsee samassa talossa kuuluisan Ravintola Taron kanssa, joka on ollut viime vuosina tiiuhaan konkurssissa. Nyt se näyttäisi olevan jälleen auki hieman omalaatuisten aukioloaikojen mukaan. Tien toisella puolella on uusikin ravintola Birtat joka vaikuttaa ruokapaikalta ja aukeaa puolöilta päivin, sen vieresä kukka- ja hautauspalvelu, tilitoimisto, vastapäisessä rakennuksessa fysioterapia ja kirjasto. Tarkistan kirjaston ovesta aukiolloajat ja huomaan julisteen:
Seitsemäs
Filmiä ja Valoa
elokuvafestivaali
Ylistarossa
Matin Tupa
14.-17.11. ja 27.11.2013
Tämähän on kulttuuripitäjä! Jään pohtimaan missä moinen Matin tupa mahtaisi sijaita.
Varsinainen kunnanvirasto sijaitsee sen sijaan Ylistaro Talossa. Tai niin lukee kartassa mutta kyltissä lukee Ylistaron palvelutoimisto. Virastotalossa olenkin asioinut jo asuntotoimistossa. Kunnanvirasto on siis saamani kartan mukaan edelleen olemassa, vaikka itse kuntaa ei olekaan; se liitettiin kaksi vuotta sitten Seinäjokeen. Paikallisliikennettä ei Seinäjoen ja Ylistaron välillä ei kuitenkaan kulje, vaan kätevin tapa autottomalle asemanseudulla asujalle Seinäjoelle pääsemiseen on juna.
Löydän S-Marketin ja ABC:n jossa olen jo käynytkin kahvilla. S-Marketin takana on Pohjolan prosenttipankki, mutta senkään seinästä ei saa rahaa. Kestää jonkin aikaa ennen kuin huomaan, että kylän ilmeisesti ainoa pankkiautomaatti on S-Marketin sivuseinässä. käyn kaupassa ja pakkaan reppuun ja olkalaukkuun ostokseni.
III
Vaellan takaisin tällä kertaa alikulkutunnelin jälkeen Mällikäntielle suunnaten. Pysähdyn Kainastonluoman ylittävälle sillalle. Ennen siltaa llasken 24 tyhjän virkaa toimittavaa jykevää kivipaatta, joiden varassa on aikanaan kulkenut ilmeisesti jonkinlainen suojakaide, nyt kilometripylväitä muistuttavat paadet seisovat tien laidalöla jyhkeinä mutta hyödyttöminä. Sillan alla on pohjapato, jonka jälkeen vesi ryöppyää pienenä koskena alavirtaan. Täältä ehkätalvella voisi tavoittaa koskikaran. Sillan pielessä on myös vedenkorkeusmittari. Se näyttää 3 jootaoin asteikkoa, ei kuitenkaan metrejä. Asteikko yltää pariinkymmeneen ja siinä vaiheessa vesi olisikin jo sillalla.
Synkkien peltokaistaleiden välissä näenn kauniin kallioisen mäen rinteen. Sinne johtaa Pampunmäentie. Mäellä toisella puolen tietä sijaitsee jonkinlainen ökytalo, mietin asuuko kyseinen Pamppu eli Isoherra mahdollisesti siinä. Itse kiipeän kuitenkin kauniille kalliorinteelle, jonka laella odottaa yllätys: Kalliorinteestä on jäljellä vain reunat. Aita estää pääsyn pidemmälle, mikä olisi muutenkin mahdotonta, sillä näkyviin avautuu äkkiä louhos: koko kallion, vanhan graniittisden vuoren keskusta on louhittu pois! Parikymmenmetristen pystysuorien louhittujen seinien keskellä on vain peltotasolla oleva hehtaarin lajuinen matala kaislaa kasvava lampi. Peruskallio on murkattu soraksi!
Pysähdyn kalliolle, louhoksen ääreen ihmettelemään Ylistaron ehkä ainoaa "kalliovuorta", joka on kadonnut! Lasken repun ja olkalaukun maahan ja tyhjennän tölkillisen olvia saadakseni tyhjästä tölkistä asunnolleni tuhkakupin. Käpylintuparvi pysähtyy vähäksi aikaa läheisiin nuoriin männynlatvoihin. Kauempana huutaa käpytikka. Sentään jotain lintuelämää.
Kun kapuan kalliolta takaisin alas, näen omakotitalon pihassa (tämä ei ole aiemmin mainittu ökytalo) liikettä. Huomaan että påihassa askarteleekin asuntosihteeri miehensä kanssa. Täälläkin siis voi törmätä johonkin jonka on tavannut aiemmin. Heiltä saan kuulla selvityksen kadonneen Pampunmäen arvoituksesta. Kallio on louhittu murskeeksi Valtatietä Seinäjoelta Vaasaan rakennettaessa vuonna 1967. Pallaan takaisin Mällikäntielle, kotimatkalle ja mieleen nousee runontapainen ajatus:
Satoja vuosimiljoonia sitten
tälle paikalle kohosi vuori.
Aika on kuluttanut sitä kallioksi
ajanjaksolla joka on paljon pidempi
kuin ihmis- tai eliökunnan ikä.
Yhdessä vuodessa ikiaikainen peruskallion harjanne
sitten kallionharjanne louhittiin yhdellä rysäyksellä
nykyisen ihmissukupolven
tienrakennustarpeisiin.
IV
Jatkan tietä pitkin viimeisen kilometrin uutta kotiani kohti. Ihailen tienvarren heinäseipäistä tehtyä aidanpätkää, seuraan katseella koko ajan näköetäisyydellä hitaasti virtaavaa Kainastonluoman kulku-uomaa. Tulen Aseman seudulle. Siinä on tehdasalue, jonne on pääsy ja asiaton oleskelu kielletty. Ylitän sillan Könnintietä nähdäkseni, mikä tehdas oikein on. Mahtaakohan se toimia vielä? Vanhassa kyltissä lukee niilo Viljanmaan Nahkatehdas. Saisikohan sieltä pieksut? Mutta kenkäteollisuus on Suomessa käytännössä jo lakkautettu, vain Sievin jalkine sinnittelee vielä.
Epäilen että Niilo Viljanmaa on rakennuttanut sillan asemanpuolelle pienen kivilinnamaisen asuinrakennuksen, joka on arkkitehtuuriltaan jyhkeä, tyylikäs, painava ja kallis. Yksi piharakennus on lähes yhtä pramea ja samalla arkkitehtuurilla rakennettu, uudempi tallirakennuksen tapainen jo modernimppaa ja vaatimattomampaa tyyliä.
Tulen takaisin Asemantielle ja asemalle, jonka kautta lähdenkin jatkamaan kotiin. Agri-Marketin viljavaraston liepeillä viisi pulua harjoitteli muodostelmalentoa. Minua kiinnostaa asemaa vastapäätä oleva tiilitalo ja sen "talli", joiden kummankin katot ovat kauniin paksun vihreän sammalen peitossa. Aseman vieressäkin on pätkä heinäseiväsaitaa. Ylitän kävellysiltaa pitkin vielä kerran Kainastonluoman ja himan yli sadan metrin kuluttua olen kotipihassa.
Vaellukseni on tältä päivältä vaellettu, ensi tuntuma uuteen asuinseutuun saatu. Kotona ttarkistan vielä kartasta mistä Kainastonluoma saa alkunsa, parilta laajalta suoalueelta Ylistaron rajoilta: Se näyttää laskevan Vaasantien ja rinta-Kaukolan puistoalueen laidasta kyrönjokeen. Kainastonluomaan ja sen kulkuun aion perehtyä loppusyksyn päivinä.
Ostin kaupasta tänään
pussin auringonkukan siemeniä
laitoin lintulaudalle
ja tein toisen ruokintapaikan kuistille
takapihalle ripustin pari talipalloa
huomasin että ruokintapöniköitä
pitää tyhjentää vielä runsaasti
jotta lintuelämää
voisi seurata kaikista ikkunoista.
Vaelluskirjaa 13.11.2013
I
Tänään lähdin vaeltamaan Asemanseudulta päinvastaiseen suuntaan kuin tavallisesti. Otin repun selkään, olkalaukkuun kiikarin ja idioottikameran joka syö kinofilmiä. Otin polkupyörän ja lähdin polkemaan Möllintietä Seinäjoen suuntaan. Tulin taajaman ulkopuolelle ja jouduin polkemaan kotvan valtatien laitaa ennen kuin pääsin kääntymään Tapiolantielle.
Syynä Tapiolantielle ajamiseen on katastrofaalinen ruokintapänikkätilanne pihamaalla. Aamulla laskin että edellisen asukkaan jälkeensäjättämällä ruokintapänikällä käy kymmenkunta talitiaista, kaksi sinitiaista, pari pikkuvarpusta, noin 25 varpusta ja 3 harakkaa. Pänikkä on siten väärin suunniteltu, että harakat pääsevät estoitta rohmuamaan jyväsiä kuin viljaa laarista. Nykyisillä auringonkukansiementen kilohinnoilla pörssini ei kauaakaan kestä moista lintulaumaa päikälläni.
Toisen ruokintapänikän toiminnan muuten jouduin jo lopettamaan kuistin kaiteelta, koska pari päivää sitten kuulin oven takaa oudon kopsahduksen. Kun hieman myöhemmin lähdin kuistille tupakille, tpotesin että irtonainen pänikkä jyväastioinaan oli viskoontunut pkauas pihanurmikolle, naapurin musta kissa karkasi kuistin kaiteen yli karkuun ja jäljelle jäi murhattu talitiainen tyhjään pahvilaatikkoon. Ymmärsin että kuistinkaide on pänikällä käyville linnuille hengenvaarallista seutua ja joudunkin nyt kärvistellen täydentävät ruokintapänikkätilannetta sangallisilla puoihin ripustettavilla mallleilla. Kuten tiedetään, Ylistarossa ei ole Altiaa, josta voisin hankkia tarvittavat ruokintapänikät itse.
Kun ylipäätään myös EU-pussien hankinta Ylistarossa on järjestetty hankalimman kaavan mukaan, olin päättänyt ryhtyä sekä lintujen ruokinta- että omien kaurapuurojyvästen hankinnassa omatoimiseksi. Siksi siis suuntana oli hieman toista kilometria asunnoltani sijaitseva Taipaleentie ja sen vartioimaton tasoristeys.
II
Kuten valistuneimmat lukijani ehkä tietävätkin, tapahtui tasoristeyksessä maanantaina vakava onnettomuus pendoliinon ja viljankuljetusrekan kolaroidessa keskenään. Suuronnettomuus oli lähellä, mutta veturinkuljettaja ehti hätäjarruttaa ja hypätä suojaan murskaantuneesta veturista. Kolme VRn henkilöä ja yksi matkustaja loukkaantuivat lievästi, rekka lensi pellolle 180 asteen kierteellä, risteyksestä varoittaneesta STOP-merkistä tuli moderni veistos sen väännyttyä voimalla lengolle - ja niin 40 tonnia kauraa levisi dyyneiksi radan varteen.
Varomattomuutta onnettomuuden syntymisessä saattoi olla viljarekan kuljettajallakin, mutta toisaalta myös Ylistaron ohittavien pendoliinojen kuljettajien pitäisi olla tietoisia siitä, että Vaasan radan rakentamisesta lähtien tasoristeyksissä on viljankuljetusajoneuvoilla jo puolentoista vuosisadan ajan ollut etuajo-oikeus juniin nähden, olivat nämä ajoneuvot sitten hevosia kärryineen, traktoreita tai nykyaikaisia rekkoja.
Tänne siis nyt pyöräilin, en uteliaisuuttani onnettomuuspaikkaa nähjdäkseni vaan ruuanhankintamatkalle. Ja kyllä: kauranjyvädyynit olivat edelleen paikoillaan tasoristeyksen ääressä pellolla. Keräsin reppuuni parikymmentä kiloa ruokatarvikkeita, laskeskelin että neljästäkymmenestä tonnista riittäisi loppuelämäksi sekä minulle kaurapuurovärkkiä että linnuille kymmeniin ruokintapäniköihin einestä, jahka nyt ensin saisin jostain kyseiset pänikät hankittua ja tyhjennettyä.
Mutta 20 kiloa kerrallaan selkärepussa kannettuna 40 tonnin kauramäärän siirto vaatisi siis 2000 edestakaista pyöräreissua ja pyöräiltävää kertyisi kaikkiaan noin 5000 kilometriä. Aloinkin äkkiä haikailla sitä sänkipellolla myynnissä olevaa Transittia, jonka kyljessä kyltissä lukee: OTSA POIS! KATS...PIITKÄ LEIMA! Sillähän roudaisin ruokintajyväset kotiini ennen lumien tuloa.
No tänään tyydyin vain yhteen viljanhakureissuun. Varastoin kaurat kuistille ja lähdin uudelleen pyöräilemään, tällä kertaa tuttua reittiä kylää kohti. Hieman ennen kylää ylitseni lensi parinkymmenen myöhäisen nuoren lokin parvi. En päässyt kuitenkaan tarpeeksi nopeasti pysähtymään ja kaivamaan esille kiikareita saadakseni varmuuden siitä, olivatko linnut kala- vai harmaalokkeja. Edellisiä veikkaisin melkoisella varmuudella. Sisämaassa tähän vuodenaikaan molemmat ovat jo melko harvinaisia vieraita.
(Sivuhuomautuksena on todettava myös, että vaikka onnettomuus sattui Ylistaron Asemanseudulla, minä en ollut onnettomuutta aiheuttamassa, kuten eräs irvileukainen ystäväni epäili. Eivätkä jyvät myöskään olleet kastuneet valmiiksi kaurapuuroksi kuten samainen irvileuka arveli, vaan vain lievästi dyynin pinnasta kastuneina edelleen täysin syömäkelpoisia sekä minulle että linnuille. Muistelinkin Matteuksen evankeliumin sanoja siitä miten taivaan linnuista pitäisi ottaa oppia, sillä ne eivät kylvä eivätkä niitä ja silti ne löytävät ravintonsa, jos eivät muualta niin minun päniköiltäni - parhaillaan vireillä olevan viljankorjuu ja -varastointihankkeeni ansiosta.)
III
Kävin S-Marketissa täydentämässä nestehukan ehkäisemiseksi juomavarastoani päniköiden sijasta muutamalla pilsneritölkillisellä ja mietin miten tölkeistä saisi kehiteltyä toimivan ruokintasysteemin linnuille. Jotenkinhan niistäkin voisi purkinavaajan ja rautalangan avulla saada rakennettua pihapuista roikkuvia himmeleitä, jotka samalla tarjoavat jyväsiä linnuille. Jatkan prototyypin suunnittelua jahka saan tölkit tyhjennettyä.
S-Marketilta jatkoin poikkeuksellisesti ABClle, jossa investoin kupilliseen hävyttömän kallista kahvia. Oikeastaan olisin tarvinnut pyörääni ketjulukon, mutta sellaista Ylistarosta ei ilmeisesti saa ostettua mistään, ellei sitten Agri-Marketista, jonka luulin myyvän lähinnä leikkuupuimureita ja muuta maatalouskalustoa. Pöydässä kuuntelin syrjäkorvalla Kyläparlamentin pohdintoja Ylistaron suurista uutisista. Parlamenttikin ihmetteli että viljaa oli nyt mustien varisten (so. naakkojen) ja muiden lintujken syötäväksi melkoinen määrä, vaikka osa viljasta kai varastoitui jo junaankin ja loput olisi näppärä noukkia paikalta kauhakuormaajalla.
Pohjalaisesta luin päivän toisen ylistarolaisen kohu-uutisen. Könnintien murhasta vangittujen ylistarolaisten henkilöllisyys ja murhateon taustat ovat paljastuneet tutkijoille, vaikka ylistarolaisethan ovat olleet selvillä asiasta jo murhatyön tapahtumisesta lähtien elleivät jo ennen sitä. Murhaa olivat runsaan vuoden verran suunnitelleet vainajan isäpuoli ja vainajan hyvä kaveri ja itse surmatyö toteutettiin vasaralla ja jollain muulla vielä tietymättömissä olevalla aseella. Tutkintaa johtavan surmatyön näin selkeä suunnitelmallisuus on melko ainutlaatuista. Kyseisen henkilön murhaamista syytteessä oleva kaksikko oli kyllä yrittänyt toteuttaa jo kerran aiemminkin, mutta tuolloin hanke meni jostain syystä kiville.
IV
Synkähköistä mietteistä virkistyäkseni jatkoin minulle jo kotoisaksi käyneeseen levähdyspaikkaan Kaukolanrantaan, jossa pidin tupakan- ja tölkin mittaisen tauon katsellen syksyisen joen virtausta merta kohti, katsellen ja kuunnellen lintujen liikennettä. Monen sateisen päivän jälkeen aurinkokin välähti esiin pilvenriekaleiden takaa ja ärsytti tällaiseen outoon valoon tottuneita silmiä.
Intiaanikyykyssä katselin syksyisen maiseman värejä ja bongasin varttitunnissa kymmenkunta lintulajia: Läheisessä pihlajassa siritti parikymmentä tilheä. Talitiainen kävi uteliaana aivan vieressä oksalla ihmettelemässä rantaan pysähtynyttä vaeltajaa. Sinitiaisia, varpusia ja pikkuvarpusia kuului ympäristön pensaista. Vastarannalla harakat rähisivät innokkaasti jollekin, ehkä kissalle. Muutama naakka suoritti ohilennoon vastarannan kuusikon takaa. Kolme pikkukäpylintua ei ilmeisesti tiennyt mihin ne olisivat menossa, ne lensivät joen ylitse tälle rannalle ja jatkoivat kipittittäen edelleen mutta ilmeisesti mihinkään välillä pysähtymättä peruivatkin suunnitelmansa ja lensivät pääni yli takaisin vastarannan kuusikkoon. Keltasirkkuja ja viherpeippoja kuului täällä, kuten lähes kaikkialla ylistaron peltomaisemissa. Punatulkut viheltelivät haikeasti myöhäissyksyä. Jälleen näin yhden lokin, joka tällä kertaaa lensi joen toisella puolella liian kaukana kiikarillakaan tunnistettavaksi. Fasaanin yksi- ja kaksitavuiset karkeat tööttäykset toivat mieleen maantiekiitäjien äänet disneyn piirretyssä niiden höynäyttäessä taas kerran Kelju K Kojoottia.
Olen käynyt tällä rannalla päivittäin ja ihmetellyt milloin minkin linnun puuhakasta lentelyä joen rannalta toiselle. Ja jo pari päivää on mielessäni pyörinyt lyhyt yksinkertainen runontapainen tuulisena päivänä vaappuen joen ylittäneestä tiaisesta:
"Talitiainen lentää joen yli vastarannalle
melkein kuin runo."
V
Lopulta nostin repun selkääni, olkalaukun kaulalleni ja jatkoin kirjastoon, jossa edelleen joudun kirjoittamaan, kun nettiyhteys asunnolta ei toimi ja omassa tietokoneessa muistikorttiporttikin on sökö. On taas jo "pimiää" kun saan tämän valmiiksi ja lähden jatkamaan vaellustani kotia kohti.
I
Illalla tein kerrankin valmiiksi täsmällisen ja erinomaisen toimintasuunnitelman täksi päiväksi. Suunnitelmassa oli vain se vika, että toistaiseksi siitä juuri mikään ei ole toteutunut ja koko suunnitelma joudutaan siirtämään huomiseen. Ilta hämärtää jo ja vasta nyt olen kirjoittamassa vaelluskirjaa kirjastossa vaikka pitäisi olla jo jakamassa nimikirjoituksia kirjoihini Ylistaron elokuvafestivaaleilla.
Siis. Aikomukseni oli nousta aamunsarastuksessa. Ottaa reppuni ja pyöräillä Taipaleentielle hakemaan toinen repullinen ruokintajyväsiä linnuille ja itselleni. Sitten aikomus oli jatkaa pyöräillen kirkonkylään, hoitaa asioita kolmessa eri byrokratiassa, torjua nestehukkaa ostamalla ruokintahimmelintekovälineitä S-Marketista, pyöräillä edelleen Matin Tuvan kautta Kriikun myllylle ja Kirkonkoskelle tutkia paria paikallista muistomerkkiä ja muuta veistosta tarkemmin ja jatkaa joen toista rantaa diakoniatoimistoon ja Isoa kirkkoa ihmttelemään. Kirjastoon olisin saapunut sen aukeamisaikaan puolen päivän tienoilla ja tämä teksti olisi kirjoitettu jo nelisen tuntia sitten. Ja tällä hetkellä olisin jo Hotakaisen kanssa myymässä kirjoja ja antamassa nimmareita Matin Tuvan elokuvafestivaaleilla.
Niin, "tie helvettiin on hyvillä aikomuksilla silattu", vai miten se joku kuuluisa ajattelija sanoikaan?
II
Käytännössä tapahtui näin:
En ensinnäkään herännyt aamuvarhaisella. Sitten juutuin puhelimeen neljäksi tunniksi. Ystävilleni on sattunut kaikenlaista: Yhdellä on selkä poikki, toisella jalka, kahta uhkaa asunnottomuus ja lisäksi kaverini (tai oikeammin entiset kaverini sillä kukaan ei ole minuun päin ottanut yhteyttä viesteitse enää viikkokausiin), siis kaikki hieman yli 500 fb-kaveriani ovat kaikki niin persaukisia, että niilläkään jotka haluaisivat ei ole varaa matkustaa Ylistaroon yhdistettyyn elokuvafestivaali- ja tupaantuliaistapahtumaan.
Ruokintajyvästen hakumatkasta piti luopua ensimmäisenä. lisäksi huomasin huoneistossa haisevan epäilyttävästi jonkun ja nuuhkaistessani kainaloa huoomasin että se mikä haisee olen minä. niinpä jouduin suihkuun. Tämän jälkeen olikin aika ryhtyä huolehtimaan lintujenruokinnasta nykyisestä jyvävarastostani, sillä lintulauta oli tyhjä kuin Jeesuksen hauta pääsiäisaamuna. Siis ryhdyin puuhailemaan ruokintapäniköiden parissa.
Tässä vaiheessa on välihuomautuksena todettava, että olen vajaan kahden viikon Möllintiellä asumisen aikana riitaantunut vakavasti jo kahden naapurini kanssa: rosvon harakan ja naapurin kissan, joka koppasi kuistinkaiteen pänikältä talitiaisen. No eilisiltana ja tänään riitaannuin lisää. Iltapimiällä kun nimittäin ehdin lopulta eilen kotiin kävin otsalamppu päässäni ja hätävilkkua vilkuttaen tarkistamassa kolmen eilen asettamani talipalleron tilanteen. Kuistin katosta rippustamani oli edelleen tallella, mutta molemmat takapihan pensaisiin asetetut oli taas ryöstetty. Syyllinen ei voinut olla kissa, koska pallerot oli siimasta asetettu roikkumaan noin parin metrin korkeuteen niin ohuisiin oksiin ettei edes kissa-akrobaatti niitä pitkin kapuaisi palleroiden ryöstöön, saati naapurin lihava kolli.
Tuhotyötä tarkastellessani huomasin että syyllinen oli mitä ilmeisimmin ruokintapänikänkin auringonkukan siemenistäkin tuhoa tekevä pirullisen ovela ja rosvoileva harakka. Tyhjät palleropussit olivat jäljellä ja toisen siima oli vielä nerokkaasti kierretty muutamaan kertaan oksan ympäri niin että palleropussi oli siimoineen aivan oksassa kiinni ja näin helpommin ryöstettävissä.
Mutta eihän tässä vielä kaikki. Täytin siis ruokintapänikän jyväsillä, lisäksi tein uuden ruokintakeksinnön löytäessäni roskakatoksesta kahdeksan kukkapurkin muovilaatikon josta tein eräänlaisen rivitaloruokintapisteen pihamaalle. Täytin sen kauroilla. Sisälle tullessani jätin avatun auringonkukkasiemenpussin hetkeksi kuistille. Ja kun sitten kesken puhelun palasin noutamaan sitä niin menin äkkiä täysin sanattomaksi. Tämä perkeleen rosvoharakka oli sillä välin ryöstänyt koko siemenpussin, levitellyt jyvät pitkin kuistia ja kuljettanut tyhjän pussin kauas pihanurmikolle. Siinä auringonkukan siemeniä kuistilta takaisin pussiin harjatessani tuhraantuikin niin paljon aikaa, että olin auttamattoman myöhässä tänään jo kaikesta.
III
Melko äänekkäitä ärräpäitä päästellen pääsin reppuineni ja olkalaukkuineni vihdoin polkupyörän selkään ja matkaan kohti kirkonkylää. Kylänraitilla minut ohitti oikealta matalien männynlatvojen korkeudelta varpushaukkakoiras joka näytti myös olevan matkalla kylille mutta eri asioille kuin minä.
Hankin himmelintekovälineet ja jatkoin byrokratiat unohtaen kohti Kirkonkosken pielessä sijaitsevaa Kriikun myllyä ja siitä edelleen kosken yli, joka kuohui syyssateiden jäljiltä ääriään myöten vuolaana virtana sillan alitse. Sillan toisella puolella käännyin kohti kirkkoa. Äimistelin hetken ilmeisesti jonkun exkunnan puutarhurin tai rakennusmestarin suunnittelemaa omituista kivijärkäleistä surrealistisesti koottua kivimonoliittiympyrää ja pysähdyin hetkeksi Kirja-Matin muistomerkille. (Hänestäkin aikomukseni oli kirjoittaa tänään mutta palaan Kirja-Mattiin aikapulan vuoksi myöhemmin).
Tulin Ylistaron Isolle kirkolle ja seurakuntakeskukseen johon parkkeerasin pyöräni. Totesin että diakoniatoimisto on avoinna vain kolmena päivänä viikossa kello 9 - 11 (kuka runoilija siihen aikaan herää eu-pakettilappusta hakemaan???). Toisesta seurakunta-talon ovesta bongasin yhtä aikaa elokuvajuhlien kanssa järjestettävän rinnakkaisen kulttuuritapahtuman. Olen tainnut mainitakin että Ylistaro on myös kulttuuripitäjä. Niinpä:
"Maakunnallinen Siionin virsi
maraton
Ylistaron Kitinojan kirkolla
15.11.-17.11.2013
Tervetuloa veisaamaan Siionin virsiä!
Viikonlopun aikana veisataan kaikki
Siionin virsikirjan 314 virttä.
Kahvia ja pullaa...
pe 15.11. klo 16 - 24 veisuuta
la 16.11. klo 8-24 veisuuta
su 17.11. klo 8-15 veisuuta
klo 15 Sanajumalanpalvelus
liturgia ja saarna Kalle Hiltunen"
Olisin iliman muuta perunut elokuvajuhlille osallistumisen huomisesta lähtien ja lähtenyt koittamaan miten ahteri ja äänihuulet kestävät koko virsimaratonin läpi, mutta Kitinojan kirkolle on täältä matkaa rapiat 20 kilometriä eikä kuljetuksista ollut mitään puhetta.
IV
Hieman pettyneenä jatkoin vaellustani kirkonportista sisään ja isoa kirkkoa katselemaan. Olen siellä toki joskus käynyt sisälläkin ties missä asiassa, alttaritaulua tutkimassa muistaakseni, jolloin juutuin pitkähköön teologiseen keskusteluun kirkkoa esittelevän oppaan kanssa. (Teologisen keskustelun aiheena oli tuolloin muistaakseni se saavatko muut kuin papit ja muu korkeakirkollinen henkilökunta kuljeskella alttarilla kuraisilla kumisaappaillaan Kristuksen ylösnousemusta ihmettelemässä.)
Mutta talvisin tiekirkot ovat arkisin kiinni ja niinpä tyydyin kiertämään tämän Pohjanmaan suurimman ja ehkä kauneimmankin kirkon ympäri sen jykeviä rakenteita ihaillen. Kuuluisahan on tarina jonka mukaan Vaasan ja Ylistaron kirkkojen piiirustukset olisivat vaihtuneet ja näin Vaasaan tarkoitettu Suomen kolmanneksi suurin kirkko rakentui vahingossa keisari Nikolai In määräyksellä Ylistaroon. Näin muuten Ylistaron oppaat kuvailee Komiaakirkkoa:
Komiakirkko Komiakirkko on Suomen 3. suurin kirkko. Kirkossa on istumapaikkoja 2500 hengelle. Lehterit ovat 2 kerroksessa. Pääristi kohoaa 52 metrin korkeuteen. Ylistaron pääkirkko edustaa uusgoottilaista rakennustyyliä. Kirkko on rakennettu 1847 - 1852. Sen on suunnitellut valtionarkkitehti Ernst Lohrman. Rakentamista valvoi tunnettuun kirkonrakentajasukuun kuulunut Jaakko Kuorikoski. Kirkko vihittiin käyttöön 20.5.1852.
Ylistarolaista arvomaailmaa puolestaan kuvannee se että itse kirkon pihapiiristä löydän vain yhden muistomerkin. Ylistarolaisten jääkäreiden 1915-1918 muistomerkin, jossa on kiveen hakattuna yhdeksän ylistarolaisen Saksaan vuonna 1915 lähteneen jääkärin nimet.
V
Jatkan vaellustani varsinaiselle hautausmaalle, jossa heti hautausmaan portin pielessä on koko hautausmaan jykevin graniittimonumentti, pienen omakotitalon kokoisella aidatulla alueella seisova hautapylväs on Maanviljelijä Juho Keski-Heiskan sukuhaudan monumentti. Se on varsinainen hautamuistomerkkien mammutti ja kunniapaikka antaa kuvan kyseisen maanviljelijän ja hänen sukunsa vauraudesta ja vaikutuksesta Ylistarossa. Hierman kauempaa löydän toisen lähes yhtä mahtipontisen järkäleen joka on puolestaan Maanviljelijä juho Mäenpään sukuhaudan monoliitti.
Ryhdyn kiiertelemään hautausmaata ja alan jo ihmetellä kun hautakiviä ovat järkiään kookkaita ja komioita, että eikö Ylistarossa kukaan ole koskaan kuollut köyhänä ja kipiänä. Mutta sitten löydänkin pienen osaston toinen toistaan vaatimattomampia hautakiviä. Ensin luulen että köyhälistölle on Ylistaron hautausmaalta oma osastonsa, mutta sitten huomaan että kaikki nämä pienet ja toinen toistaan pienemmät hautakivet ovat kaikki jälleenrakennuksen aikana 50-luvun puolimaissa pystytettyjä. En tunne körttiläisyyden historiaa tarkemmin, mutta olisikohan tuolloin herännäisyydessä ollut jokin "vaatimattomuus kaunistaa" -ajattelu vallalla niin että mitä köyhemmän näköösenä kuollut, sen varmemmin sielu taivaaseen vilahtaa?
Joka hautausmaalla on myös omat huvittavat hautakivensä ja tällaisen löydän pienestä kapeasta hautapaadesta jonka kyljessä lukee teksti:
"WAIMO
ANNA LOVI
SA MATIN
TYTÄR
1861-1914
MATTI
1888-1910"
Alempi Matti ei kuitenkaan mitenkään mahdollisesti liene se Matti jonka tytär Anna on vaan Annan poika? Miehestä ei kuitenkaan puhuta mitään.
Olen jo ihmetellyt eikö hautausmaalle ole haudattu yhtään pappia tai muuta kirkollista väkeä, ovatko he vilahtaneet hautaamatta suoraan taivaaseen kun löydän Anna Lovi san haudan läheltä ensimmäisen kirkollisen merkkimiehen haudan. Kirjoitusvirheineen hautapaadessa lukee: "Pihlajaveden Kantori Jaakko Pesä"
Kierrän vielä hautausmaan laitamia etsien mahdollisia huorintekijöiden ja muiden synnillisten hautausosastoa, mutta sellaista en löydä. Sen sijaan päädyn hautausmaan laitamille haudoilta poistettujen kivien osastolle johon joukkoon näyttää ajautuneen myös muutama kadunreunakiveä muistuttava paadentapainenkin. Mutta nyt onkin jo aika pitää tupakkitauko.
VI
Kiipeän siis pienelle jättömaalle joka on lanattu tasaiseksi puskutraktorilla ja jonne on ensisijaisesti kasattu hautausmaalta haravoituja lehtikasoja sekä muuta eloperäistä jätettä. Riisun reppuni ja olkalaukkuni, intiaanikyykyssä käärin sätkän ja korkkaan ensimmäisen ehkä toisenkin himmelivärkin.
Ihmettelen miten hiljaista hautausmaalla tähän aikaan vuodesta tänä päivänä on. En ole nähnyt yhtään ihmistä, seuraa minulle pitävät vain tiaiset ja tietenkin kaikkialla Ylistaron viljelylakeuksilla kiertelevät keltasirkut ja viherpeipot. Kunnes muuan tummapukuinen naishenkilö ilmestyy näkyviin, käy pikaisesti lähistöllä haudalla sytyttämässä kynttilän ja poistuu niin nopeasti ja taakseen katsomatta että arvelen haudassa lepäävän mitä ilmeisimmin hänen edesmennyt pirullinen puolisonsa.
Alkaa jo hämärtää kun etäisyydestä alkaa kuulua yksitoikkoista ja yksitaivuista haikeaa ääntelyä. Jos olisi jokin toinen vuodenaika arvaisin linnun kurjeksi, mutta nyt en tiedä onko se todella yksinäisen joutsenen epäviireinen trumpetti. Mitään muuta lintuvaihtoehtoa en keksi, vaikka joutsenten ei kyllä pitäisi äännellä noin. Ääni lentää lakeuden yli, mutta lintua ei näy jo hämärtyvässä illassa. Kirjoitan runon:
Surumielinen trumpetti
hämärtyvässä marraskuun illassa
jousenko siellä murehtii
talven tuloa?
VII
Jatkan matkaani hätäisesti, sillä olen myöhässä jo tuntikausia. Jätän tarkemman hautausmaalla vaeltamisen toiseen kertaan. Hautuumaan oikeasta kulmasta löydän vihdoin toisten ylistarolaisten mahtimiesten ryhmän jonka joukossa pari rovastiakin, mutta isompia muistopaasia löytyy maanviljelijöiltä, kauppiailta ja talokkailta: "Rovasti Joh. Heinonen aivan hautausmaan nurkassa, sen edessä Maanviljelijä Juho Korpela, Talokas Juho Korpela, Kauppias T.Säntti, Kauppias Jaakko Aarnio, Kauppias Tuomas Kontturi, Maanviljelijä Kaarlo Torkko. Muistomerkkien korkeuskilpailussa voiton vie kauppias Jaakko Aarnio mutta vain muutamalla sentillä häviää kakkoseksi maanvelijä Kaarlo Torkko jonka pylvään pää siis on kirkontonin ja kauppiaan jälkeen kolmanneksi lähinnä taivasta. Löydän vielä hieman yllättäen hautuumaatontilta toisenkin rovastin, rovasti Pekka Rudolf Heikinheimon, jonka sinänsä komian hautakiven olen jo kerran huomaamatta ohittanut, koska sen takana kasvava kuusi on ojentanut oksistonsa hautakiven yli ja eteen.
Löydän myös muutaman kauniin haudan, muun muassa puisen jäkälöityneen viiston ristin jonka edessä hautausviraston tyly määräys, ellei hautaa hoideta huhtikuuhun 2014 mennessä hautamuistomerkki poistetaan. Sama merkintä muutamassa muussa vanhassa hautakivessä ja hoitamattomassa haudassa. päätän ryhtyä hoitamaan niitä, tuoda paikalle vaikkapa kynttilöitä tai kukkia ja tuohon hautaristiin voisi suunnitella jotain taidettakin.
Mutta nyt minun oli jo kiirehdittävä kirjastoon ja kirjoittamaan tätä ja tätä kirjoittaessani Ylistarossa on tullut jo "pimiä" ja minä olen missannut tilaisuuden myydä ja signeerata kirjojani. Minulla oli mukanani Hotakaisen Iisakin kirkko ja mielessä muutama kirkollinen kysymys, mutta en tiedä ehdinkö tavata koko miestä. elän kuitenkin toivossa kuin satiainen ja suljen koneen sekä suuntaan Matin Tupaa kohti.
Vaelluskirjaa 17.-18.11.2013
I
Viime päivinä olen vaeltanut enemmän mielessäni ja elokuvafestivaaleilla kuin ulkona maisemassa. Järjestin neljä päivää kestävät tupaantuliaisetkin, jotka lopulta päädyin viettämään yksin kuin kirkonrotta. Olihan tämäkin erikoinen tupaantuliaiskokemus.
Perjantaina täytin kuitenkin heti aamusta ruokintapänikät jyväsillä, otin repun selkääni ja lähdin pyöräilemään Taipaleentielle onnettomuuspaikalle täydentämään jyvävarastoa. Mutta! Joku JYVÄJEMMARI oli ehtinyt ensin ja käynyt kauhakuormaajalla tyhjentämässä koko 40 tonnin jyvävuoren paikalta. nyt jyväset lienevät jo jossain myllyssä seulottuina ja kuivattuina ja pikapuoliin kaurahiutaleiksi muuttuneina lähikauppojen hyllyillä. Minulle ei oltu jätetty mitään!
Pettyneenä poljin kotiin, otin olkalaukun ja jatkoin kylille. pysähdyin Kaukolanrantaan siksi ajaksi kuin siellä tarkeni ja jatkoin kirjastoon. Kaukolanrannassa ei ollut mitään erityistä. Tavanomaiset lintuparvet, joki on jo sorsista tyhjentynyt eikä veden pinnassa kellunut kuin kahden litran tyhjä muovipullo Mustasaarta ja merta kohti.
II
Lauantaina kiiruhdin jo aamusta elokuvajuhlille. Laskin että taide-elokuvaa Renoirista oli katsomassa 25 ihmistä, mutta siitä toisaalla. Elokuvan jälkeen kävin Matin-tuvan viereen avatussa Hyvän Mielen Joulupuorissa kysymässä saisiko sinne runokirjoja ja taidekortteja myyntiin. Ei saanut. Sain kuitenkin vinkin Kriikun myllyn joulumyyjäisistä, jotka alkavat kuun lopussa ja yritän viedä sinne.
Jatkoin Kirkonkosken yli Sankarikujalle. Nyt oli paljastunut omituisen kivirykelmän tarkoitus. Sen takana oli toinen vanhempi muistomerkki ja sen takana vanha hautausmaa, jolla sankarihaudat. Nyt en kuitenkaan lähtenyt tutkimaan vanhaa hautausmaata. Mukana oli äitini idioottikamera ja kuin turisti räppäsin kuvan muistomerkistä ja koulun edessä olevasta Kirja-Matin muistopatsaasta.
Pyöräilin Komiallekirkolle. huomasin että se on niin korkia, että piti peruuttaa kirkosta parinsadan metrin päähän parkkipaikan takalaidalle ennen kuin kirkko mahtui kuvaan.
Vaelsin uudelle hautausmaalle toiseen kertaan. Kuvailin hautakiviä, kunnes filmi loppui. Ajattelin että hautausmaat ovat rauhallisia ja rauhoittavia paikkoja. Yleensäkin uusissa paikoissa mieluiten kuljeskelen hautausmailla, joissa kiteytettynä voi nähdä monen ihmisen elämän. Ja mieleen tulee maineen ja kunnian ja elämänkin katoavaisuudesta.
Tällä hautausmaalla on jokin muistolehto. Siellä vanhat sammaloituneet kivet muistuttavat elämän hetkellisyydestä ja kivien pysyvyydestä. Muistolehdon takana on muuallehaudattujen muistomerkki, jonka kivirakennelma on koottu kadunreunakivien kaltaisista laakapaasista, jotka on pinottu sojottamaan eri ilmansuuntiin. Paikalla oli muutamia hautakynttilöitä ja muuan ylistarolais-thaimaalainen pariskunta sytyttämässä juuri jollekin muuallenukkuneelle kynttilää.
Vaelsin hautausmaata. Katselin ja kuvasin varakkaiden talokkaiden ja kauppiaiden mahtipontisia obeliskeja ja varattomien vaatimattomuudessaaan kauniita kiviä ja puuristejä, katselin hautoja, joiden vainajia on muistettu kynttilöin ja niitä jotka ovat unohdettuja ja jääneet hoitamattomiksi.
III
Jatkoin jälleen jättömaakukkulalle, otin repun selästä, repusta olvin, käärin sätkän ja ryhdyin katselemaan ja kuuntelemaan marraskuista maisemaa. Ajattelin että tänne jättömaalle minä oikeastaan kuulunkin, syrjäytyneenä, syrjäytettynä.
Minut yllätti hautausmaan ja kirkon takana kiekuva kukko. Hautausmaan yhteydessä se toi mieleen Eddan jumalrunoissa, näkijättären ennustuksessa esiintyvät kolme kukkoa:
"Kummulla istui siellä
ja harppua soitti
jättinaisen paimen,
iloinen Eggther;
hirsipuulehdossa
yllä lauloi
koreanpunainen
kukko, Fjalarr.
Aasoille kiekui
Gollinkampi,
se herättää kaikki
Herjafödrin miehet;
maan alla laulaa
toinen lintu,
Helin kartanon
noenpunainen kukko."
Ihmettelin minkä värinen on Helin noenpunainen kukko ja kirjoitin "omasta kukostani" runon:
Hautausmaan takana kiekuu kukko,
annan sille nimeksi Gollinkambi.
Herätteleeköhän se vainajia
vai siunaako ikuiseen uneen?
Olin hautausmaan laidassa jättömaalla. kunnes hämärä laskeutui, auringonlaskussa pilvet olivat käsittämättömän värisiä. Vastakkaisella itäisellä taivaanrannalla oli outo punakeltavihreä halo. Illan hämärtyessä paikan yli lensi kolmisenkymmentä lokkia jonnekin yöpymään.
Minä otin repun selkääni, hain pyöräni ja lähdin polkemaan kylille ja kotiin. ABCn tasakaton yli löensi matalalta suuri varpushaukka joka laskeutui läheisen maatalon pihakuusiin. Minä taas jatkoin kotiani kohti ajattelematta enää mitään erityistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti