Rasismista

Olen asunut monilla paikkakunnilla, joilla rasismista ei ole koskaan ollut tietoakaan. Etelän vouhotuksia sanoisin minä. Siksi yllätyin kun Soldiers of Odin perustettiin juuri Kemissä, vanhassa punaisessa Kemissä. Ja nyt he aikovat mennä Norjaan ja vallata joka vuonon ja notkon. Lisäksi nämä turhautunet, itseni kaltaiset mitääntekemättömät valtaavat suvakkien sivustoja ja ovat perustamassa katupartioita 14 paikkakunnalle Suomessa.

Pellepuuhastelua, mutta sillä on vakavammat seuraukset. Pakolaiskysymyksessä tavallisella kansalaisella on valittavana oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa. Rajat auki tai rajat kiinni. Harmaata aluetta tässä kysymyksessä ei oikeastaan ole.

Olen asunut elämäni aikana muutamassa merenrantakaupungissa, mm. Kristiinankaupungissa, Vaasassa ja Kemissä. Olen nähnyt monikulttuurisia ihmisiä Espoon lähiöissä. Olen majaillut hetken Porvoossa ja ihan pienenä asuin Raumallakin.

Nämä merenreunan kaupungit ovat siitä erikoisia, että niillä on takanaan pitkä merenkulun historia. Ne ovat kansainvälistyneet jo vuosisatoja sitten. Suomenruotsalainen suvaitsevaisuus vähemmistöjä kohtaan on ollut vallalla monessa rannikkokaupungissa. Kristiinassa totuin siihen että otetaan vieras baarissa pöytään, mutta katsotaan vähän minkälainen tyyppi se on. Suvaittiin mutta ei hyväksytty heti.

Tämä Soldiers of Odin on järkyttävästi uutta liikehdintää, miten se voimansa tunnossa poukahti pinnalle juuri Kemissä ja Vaasassa, vanhoissa kotikaupungeissani, toki muuallakin kuten Joensuussa ja Tampereella. 

Siihen on kaksi eri syytä. Työläisten kakarat ovat entisissä työläiskaupungeissa kommunismin romahdettua liittyneet joukolla persuihin ja äärioikeistolaisiin järjestöihin, kun työpaikatkin on menetetty. 

Vaasan tai muiden kaksikielisten rannikkokaupunkien tilanne on toinen. Niihin on jo pitkään vastaanotettu maahanmuuttajia ja pakolaisia, joita ei ole koskaan ennen noteerattu erityisesti, koska he ovat ihonväristä huolimatta ikään kuin aina kuuluneet monikulttuuriseen katukuvaan. 

Nyt kuitenkin esimerkiksi juuri Vaasassa rinta rottingilla kulkevat turhautuneet ihmisparat nostavat älämölöä siitä, että heiltä raiskataan naiset ja viedään työpaikat. Jorma Ojaharjun valkoisessa kaupungissa kerrotaan miten Palosaaren työläiset olivat ennen itsenäistymistä kahden vallan alla, ruotsinkielisten valtaapitävien ja venäläisten kasakoiden, kostetaanko tässä nyt jotain siitä.

Yhteenkään raiskaukseen en suhtaudu vähätellen. Mutta pelkoa Suomessa nyt ovat ryhtyneet levittämään pelon soturit jotka eivät tiedä miten Odin kieliopillisesti taivutetaan. Siis Odinnin soturit. Ja pelko on alkanut hiipiä ihmisten mieliin. Kun puhutaan aiheesta paljon, aletaan miettiä, onko jotain oikeasti pelättävää.

Pohjimmiltaan tässä rajat auki vai kiinni kysymyksessä on kuitenkin vain nämä kaksi vaihtoehtoa: joko me otamme hädissään sotaa pakenevia ihmisiä vastaan tai sitten emme. Nyt maa tämän kysymyksen edessä näyttää repeytyvän kahtia ja turvapaikanhakijat katsovat ihmeissään sivusta.

Onneksi vielä toistaiseksi enemmistö suomalaisista on suvaitsevaisuuden kannalla. 

Mutta voimmeko me enää sanoa, että Suomi ei ole rasistinen maa?