Markku Lehmuskallio: Uhri – elokuva metsästä

Katselin joitakin päiviä sitten vahingossa YLE Teemalta Markku Lehmuskallion elokuvan Uhri. Lehmuskallio on Eeli Aallon ohella varmasti Suomen omituisimpia ja omapäisimpiä elokuvaohjaajia. Vuodesta 1980 lähtien hän on tehnyt kaikkiaan 19 pitkää elokuvaa, viimeiset 11 hän on tehnyt nenetsikansaan kuuluvan Anastasia Lapsuin kanssa.

Lehmuskallion elokuvien juuret ovat arktisten kansojen elämässä inuiiteista Siperian nenetseihin. Fiktiivisten elokuvien pohjallakin on vankka dokumenttitausta. Mutta millä ihmeen rahalla Lehmuskallio elokuviaan tekee. Sitä ihmettelee moni elokuvakulttuurin ystävä. Muistan että 90-luvun lopulla muuan Lehmuskallion elokuva oli valtakunnallisessa elokuvateatterilevityksessä.

Ehkä kyseessä oli juuri nyt tv:ssä nähty Uhri. Se oli vuoden vähiten katsottu elokuva Suomessa. Katsojia koko maan elokuvateattereissa oli muistinvaraisesti yhteensä 1000 – 5000 ihmistä. Yksi mahdollinen selitys jatkuvaan elokuvatuotantoon voisi olla se että hän ja Anastasia Lapsui tekevät lähes kaiken itse, käsikirjoittavat, ohjaavat, kuvaavat ja leikkaavat.

Uhri oli vaikuttava elokuva. Se kuvasi länsisiperialaisen metsästäjäkansan selkupien elämää. Lehmuskallio oli pätkinyt elokuvan lyhyisiin otoksiin jotka kuvasivat niin perinteitä, uskonnollista ajattelua kuin nykypäivää, tapoja ja kulttuurin tunkeutumista kansan asuinalueille.

Uhri - elokuva metsästä on vuodelta 1998. Se kertoo selkupeista, metsän väestä: Tas-joen varrella Siperiassa asuvista metsästäjistä ja kalastajista, joiden uhripaikat ovat nyt autioituneet, kun kansa on hylännyt ne ja jumalat ovat kuolleet. Selkupit ovat siirtymässä metsistä kyliin, joissa öljyteollisuus tarjoaa työtä.

Lehmuskallion elokuvissa on hienoa se, että hän ei osoita sormella ketään. Viina on tunkeutunut selkupien elämään kuin Pohjois-Amerikan intiaanien tai eskimoiden. Pikkutyttö kertoo pyykkiä pestessään miten hänestä tuli orpo. Isä löi äitiä suulle ja pyysi tyttöä katsomaan hengittääkö hän vielä. Ei hengittänyt eikä sydän lyönyt. Isä kantoi äidin olkapäällä metsään ja katosi itse. Itsemurha? Isovanhemmat ottivat lapsen hoitoonsa.

Lehmuskallion tunnetuimpia elokuvia Suomessa ovat Korpinpolska, Skierri – vaivaiskoivujen maa, Inuksuk ja Seitsemän laulua tundralta. Uusimpia en ole nähnyt. Uhri on nähtävissä käsittääkseni YLE Areenassa vielä jonkin aikaa.