Bjarmia-antologia
suomensukuisten vähemmistökansojen
runoantologia
toim. Ville Ropponen
114 s. Savukeidas 2015
I
Viime vuonna osallistuin
etnofuturistisen taidesymposiumiin Multialla. Samoihin aikoihin
ilmestyi Savukeidas-kustantamolta Ville Ropposen toimittama
Bjarmia-antologia. Joka esittelee suomalaisugrilaista nykyrunoutta
Venäjältä ja Virosta.
Etnofuturismi on keskeisesti esillä
myös Bjarmia-antologian runoudessa. Kaikki kokoelman kahdeksan
runoilijaa edustavat kielivähemmistöjä omissa maissaan.
”Esittävä runous vallitsee, rumpu
kaikuu ja korpi kohisee. Kokoelman runoissa näkyvät luonto,
mytologia ja kansanrunouden jäljet. Taustalla digitaaliaallotb
sihisevät ja kaupungin tornitalot vääntyvät kitaran kielinä”,
esitellään teoksen takakannessa.
”Käy sisään!
Metsän portti on auki.”
(Jan Rahman)
II
”Metsän portti on auki.
Käy sisään, tästä lähtee polku
toiseen metsään, mäntykankaalle,
pajuniitylle.
Käy sisään, tästä lähtee polku
oravien, lintujen ja muurahaisten
valtakuntaan, ja yhden karhun,
pikkuisen ja pyöreän.
(Jan Rahman)
Bjarmia on muinaisvaltakunta, joka
mainitaan muun muassa norjalaisissa ja islantilaisissa saagoissa.
Ottar Haagolantilaisen matkakertomuksessa vuodelta 890 mainitaan
Bjarmian asukkaiden puhuvan lähs samaa kieltä kuin fennit eli
saamelaiset.
Bjarmia sijoitetaan usein Vienajoen
suuhun, nykyisen Arkanglin alueelle. Martti Haavio on tulkinnut
bjarmien olevan vepsäläisiä. Komilainen kirjailija Kallistrat
Zakov väittää bjarmeja muinaisiksi komeiksi. Varmalta tuntuu vain,
että Bjarmian asukkaat puhuvat suomalaisugrilaista kieltä.
”Sijaitsee Bjarmia sitten
Vienanmerellä, Karjalasssa, Komissa, Virossa tai kenties
Marinmaalla, kyseessä on taikojen ja kuvitelmien valtakunta, johon
voimme kaikki samaistua”, kirteyttää Ville Ropponen.
III
”... sen sijaan että istuisin
paikallani, tuijottaisin
miten puu palaa ja linnut
sirkuttavat vielä palamattomien puiden
ja ihmisten latvoissa.”
(Jan Rahman)
Antologia esittelee siis kahdeksan
runoilijaa. Mukana ovat marilaiset Valeri Mikor ja Raisia Sungarova,
komilainen Nina Obrezkova, karjalainen Santtu Karhu, vöruksi
kirjoittavat virolaiset Aapo Ilves, Jan Rahman ja ja Magnus Konnula
sekä udmurtti Nadi Muś.
Antologian vanhin runoilija on vuonna
1960 syntynyt Valeri Mikor, nuorin 1987 syntynyt Raisia Sungurova.
Suomalaisille lukijoille tunnetuimpia lienevät karjalankielellä
laulava muusikko Santtu Karhu, nykyään Helsingissä asuva
vuorimarilainen Mikor sekä yhteiskokoelman Heli Laaksosen kanssa
kirjoittanut Jan Rahman. Suomeksirunoja on aiemmin ilmestynyt myös
Nina Obrezkovalta sekä Muś Nadilta.
Antologian julkaisemisen taustalla on
syksyllä 2013 ja kesällä 2014 järjestetty runokiertue, jolle nämä
kahdeksan runoilijaa osallistuivat.
IV
”...Nyt viljankorret ajattelevat:
tapahtuneelle ei voi enää mitään.”
(Raisia Sungurova)
- Kokoelman runoilijoita yhdistää
laajasti ottaen kiinnostus luontoon, mytologiaan, kansanperinteisiin
ja niin sanottuun etnofuturistiseen taidesuuntaukseen. Näissä
runoissa moderni maailma yhdistyy kansanrunouden jälkiin,
laulullisuuteen ja rytmiin, kirjoittaa Ville Ropponen.
Etnofuturismi saattaa suomalaisen
lukijan korviin kuulostaa hieman huvittavaltakin käsitteeltä, mutta
Venäjän alistettujen ugrilaisten kansojen keskuudessa se on hyvin
merkittävä kirjallinen, taiteellinen ja poliittinenkin suuntaus, se
on vähemmistökansojen kansallismielistä kulttuuria,
Etnofuturismi on silloisen
Neuvostoliiton vallan alla eläneessä Virossa 1980-luvun lopussa
syntynyt taidesuuntaus, joka 90-luvulla levisi kaikkialle
suomalaisugrilaisille alueille, erityisesti Udmurtiaan ja Komiin.
Etnofuturismin päämääränä on
yhdistää modernia ja postmodernia maailmankulttuuria perinteiseen,
paikalliseen ja kansalliseen,
Etnofuturismi on myös vastarintaa.
Suurten kielten eli tappajakielten asemasta se keskittää huomiomn
pieniin kieliin ja vähemmistökieliin.
”Se kysyy miten pienet kansat ja
kulttuurit voivat selvitä hengissä tasapäistävän, ylikansallisin
tunnuksin ja turbokapitalistien logiikan mukaan jyräävän
globalisaation taifuunissa, globalisaation joka niin usein tuntuu
seuraavan vain suurten ja voimakkaiden kieltä ja mieltä.”
V
”Sinä seisot Volgan rannalla
palavana kynttilänä
katsoen toista rantaa kohti.
Vaikka puhaltavat kovat
tuulet haluan, että
et sammuisi ikinä.”
(Valeri Mikor)
Ennen kaikkea Bjarmia-antologia
muistuttaa meitä siitä, miten kauas me suomalaisessa nykyrunoudessa
olemme pääosin kulttuuriset juuremme ja luontoyhteytemme
kadottaneet.
”Viimeinen heinäsuovasi on jäänyt
vielä nostamatta,
viimeiset marjasi ovat vielä metsästä
tuomatta,
viimeinen lapasparimme on vielä
kutomaton,
viimeistä lauluasi emme ole vielä
laulaneet...”
(Nina Obrezkova)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti