Meren ehdoilla

- Maailma on minulle vain paikka, mies mietti.

Usein sattui tällaista. Ajatukset putoilivat kuin raskaat pilvenriekaleet, eikä hän ymmärtänyt mitä ne merkitsivät, mihin olivat matkalla, mitä ajoivat takaa. Nyt taivas oli niitä täynnä. Myrskyksi yltyneen tuulen mukana vihmoi rajusti vettä. Horisontti häipyi näkyvistä, taivas tuli vaahtoisen merenselän päälle ja yhtyi. Tuuli oli jo illalla kova ja nyt näki, että merelle ei ollut lähtemistä. Edessä oli päivien vankeus saaressa. Kalamajassa. Riitan kanssa.

Oli aikaa ajatella; Riitta nukkui vielä, tuhisi nenäänsä kuin pieni apina. Mies sytytti tulen hellaan ja laittoi nokisen kahvipannun tulelle. Rinnassa painoi niin että oli vaikea hengittää. Kuin olisi juonut edellisenä iltana pöhöttävän keskioluthumalan, päähän tuli painetta. Sameus ajelehti pään sisällä, valui sormien läpi kuin ruskea ojavesi täynnä niljakasta sammakonkutua.

Vesi kihisi hellalle. Hän nosti pannun ja mittasi kahvin siihen. Riitan tuhiseva uni oli muuttunut uniseksi tuhinaksi. Tihrusilmät ja sekainen tukka näkyivät makuupussista. Tämänkin päivän yksinäisyys oli ohi.



- Hyvää sinulle vain tekee olla ja rauhoittua pari päivää ennen kuin aloitat työsi.

Riitta puheli pöydän takaa samalla kun kaivoi askista tupakkaa. Muutamaksi päiväksi saaren rauhaan, se oli sanonut silloinkin, kun he suunnittelivat venematkaa.

- Pakoon sellaista, mistä ei kuitenkaan pääse irti, mies ajatteli. Hän sekoitti kahvia lusikalla niin kiivaasti, että toinen huomasi.

Mies katseli Riittaa, sen unista naamaa, tuhruisia silmiä, yön jäljiltä hapsottunutta tukkaa ja rintoja, jotka erottuivat yöpaidan läpi. Jos saaressa olisi sauna, sitä voisi halutakin löylyn jälkeen, selänpesussa. Joskus hän oli tullut takaa päin sisään ja toinen palkitsi, välitti siitä mitä hän teki.

Mies valmisteli lisensiaattityötä Varissuon uhrilähteestä. Hautalöytö viittasi siihen, että alueella vielä rautakaudella oli harjoitettu ihmissyöntiä. Hän oli kuunnellut kyllästyneenä alustuksia kallonmuodoista ja rotutyypeistä, lähtenyt kesken unkarilaisen professorin esitelmää kahville. Hän istui sen naisen pöytään, joka oli puhunut kielestä, kansanrunouden myyteistä, Pohjolan sijainnista. Yöllä kun he olivat naineet, mielessä pyöri Pohjan akka. Pitkästä aikaa tuntui hyvältä, vapaalta ja turvalliselta yhtä aikaa.

- En minä sitä. Ajattelin lähteä kalaan.

Paha olo löi yli. Oksetti. Hän joi hätäisesti kahvin loppuun. Kiskoi sadevaatteita päälleen. Ahtaasta mökistä oli päästävä ulos.



Venesatamaan tuuli tuli vinosti kalliokärjen takaa. Mies tarkasti varmuuden vuoksi veneen kiinnityksen. Saaren tällä puolella oli matalaa kivikkorantaa, tyrnimarjapensaita ja suolaheinää. Toisessa päässä kallio oli jyrkempi ja puut olivat kasvaneet kituliaaksi metsäksi uhmaten merta, joka saaresta länteen velloi avoimena Ruotsiin asti. Hän muisti lauseen jostain runosta: maan, veden ja taivaan rajaviiva. Muutaman sadan metrin mittainen saari. Hänen paikkansa maailmassa.

Sade kohmetti kasvoja, märkä tuuli tarttui ihoon. Hän otti virvelin ja alkoi heittää huonoja heittoja tuulessa. Kalaa tällä ilmalla oli turha yrittää. Yhtä turhaa kuin yrittäisi rakastella Riitan kanssa. Hän muisti elokuvan, jossa hameen alle oli luikerrellut käärme.



Pari vuotta sitten he olivat tehneet lomamatkan Lappiin, liftanneet pohjoista kohti kiirettä ajattelematta. Kirjallisuutta opiskeleva saamelaistyttö oli ottanut kyytiin. Tien kummallekin puolelle jäi taakse avohakkuuta. Turistien tundraa, tyttö oli sanonut. Ja maahiset pohjoisesta olivat hävinneet sen jälkeen, kun viimeiseenkin taloon kylässä tuli televisio. Nyt näkyi ufoja. Venäläiset tekivät rakettikokeita rajan takana.

He olivat patikoineet tuntikausia pitkin jänkää, joka paikka paikoin punertui alkavasta ruskasta. Kirkas ja kireä ilma, jota saattoi vetää syvälle keuhkoihin. Pääsi eroon kaikesta mikä yliopistolla oli ahdistavan arvokasta. He pystyttivät teltan lähelle tunturin lakea. Piekana kierteli tunturin yläpuolella ja huusi.

Teltassa Riitta teki aloitteen. Se oli äkkiä hurjassa vauhdissa. Hän tuli naiseen housut nilkoissa. He olivat kauan ja lopulta huippua lähestyessään hän huomasi ajattelevansa tyttöä, jonka autossa he olivat liftanneet, ja yliopistoa ja tutkimustaan. Ja sääski imi takapuolesta verta. Hän uskoi, että he rakastivat toisiaan, silloin, vielä.



Mies puhalsi käsiinsä, hytisi. Tuulenpuoleinen poski oli kylmettynyt tunnottomaksi ja vesi valui kaula-aukosta sisään. Kylmyys tuntui syvemmällä: ihon sisällä, keuhkoissa ja munuaisissa. Lusikkauistimen koukkuun oli tarttunut levää. Kela vingahti, kun hän heitti korkean heiton, jossa tuuli kiskoi uistinta vinoon.