Antti Tuuri: Alkemistit II - Taivaalliset häät

Antti Tuuri: Alkemistit II – Taivaalliset häät

Otava 2014

397 s.

I

Ennustin kerrankin oikein kun arvelin tammikuussa 2014 blogissani Antti Tuurin valmistelevan jo jatko-osaa teokselle Alkemistit – Maallinen rakkaus. Itse asiassa teoksen kokonaisrakenne on Tuurilla ollut jo olemassa ensimmäisen kirjan ilmestyessä ja toinenkin osa todennäköisesti viimeistelyä vaille valmiina.

Alkemistit II siis jatkaa siitä mihin ensimmäinen kirja päättyi. Vuorikapteeni August Nordenskiöldin rahat ovat huvenneet epäonnistuneessa kullanvalmistusyrityksessä Uudessakaupungissa ja hän on perheineen taloudellisen perikadon partaalla. Omaisuus on ulosmitattu eikä vuorikapteenilla ole antaa edes kymmentä taaleria matkarahoiksi maanmittari Gustav Bergklintille, kun kuningas vihdoin lupaa ottaa tämän vastaan Tukholmassa.

Berglint matkaa Turun kautta Tukholmaan heinäkuussa 1787 matkalukemisenaan Christian Rosenkreutzin Alkemialliset häät. Erityisesti Tuurin Alkemistit II:ssa kirjan sisällä onkin tämä toinen kirja, joka on suomennettu vuonna 1995 nimellä ”Hermeettinen romanssi, eli, Christian Rosenkreutz’in Kemialliset häät anno 1459”.

Tarinaperinteen mukaan Christian Rosenkreutz oli köyhä saksalainen ritari, jonka nimi suomennettuna tarkoittaa Ruusuristiä ja tarinan mukaan hän olisi perustanut myyttisen salaseuran Ruusuristiläiset. ”Chymishe Hochzeit ilmestyi kuitenkin sakasaksi vasta 1616, ja tutkimuksen mukaan koko ruusuristiläisyys on peräisin 1600-luvulta. Yhtä kaikki, ruusuristiläisyydestä juontaa juurensa teosofinen liike ja siitä puolestaan Pekka Ervastin Vuorisaarnan pasifismiin ja kalevalaiseen kansallisromantiikkaan pohjautuva Ruusu-Risti sekä hänen oppilaansa J.R. Hannulan siitä erkauttama suomalainen kristosofia.

Näistä salatieteiden historian myöhemmistä vaiheista Tuurin teoksen todellisella henkilöllä Carl Fredrik Bergklintillä (eikä näin ollen hänen kirjeisiinsä perustuvassa teoksessakaan) voi olla mitään tietoa. Bergklint on siis Tukholmassa ja odottaa pääsyä kuninkaan puheille mukanaan Vuorikapteenin kirje kuninkaalle. Kuninkaan tapaamista odotellessaan Bergklint vierailee myös Rosenkreutziin perehtyneen Gustaf Björnramin luona, jolta maanmittari saa vastauksia joihinkin alkemiallisten häiden herättämiin kysymyksiin. Selventävää tulkintaa Rosenkreutzin hämärä näynomainen kirja todella kaipaakin, eikä ole ihme että maanmittariparalla on pää täynnä kysymyksiä hänen perehtyessään kirjan salaisuuksiin.

Bergklintin Tukholman matkasta kuninkaan luo tuli paljon pidempi kuin hän mitenkään olisi osannut kuvitella. Kuningas suostuu ottamaan maanmittarin vasta kirjan kahdeksannessa luvussa ja elokuun viimeisellä viikolla. Vierailu kuninkaan luona jää kullanteon pyrkimyksiin nähden melko laihaksi. Kuningas ei audienssilla edes avaa Vuorikapteenin kirjettä ja Bergklint joutuu lähtemään mukanaan vain epämääräinen lupaus että Vuorikapteenin pyrkimyksiin suhtauduttaisiin suopeasti.

Rutiköyhänä Bergklint matkustaa laivalla takaisin Suomeen Raumalle, josta hän matkatavaroita ja paremmat vaatteet myytyään saa kyydin takaisin Uuteenkaupunkiin. Täällä tilanne ei ollut juuri parempi, Vuorikapteenin talo oli menossa pakkohuutokauppaan ja mies itse lähti yhdelle monista rahankeruumatkoistaan Poriin ja sen kautta teille tietymättömille. Vasta lokakuun puolivälissä Berglint saa kirjeen ”August-herralta”, joka majailikin Porin sijaan Upsalassa. Kirje oli tällä kertaa toivorikas, kuningas oli luvannut uuden laboratorion Drottningsholmiin, jonne Bergklintin piti välittömästi lähteä viidentoista kuukauden mittaiseen kullantekoyritykseen.

Pääsy Tukholmaan laivalla myöhäissyksystä ei kuitenkaan ole helppoa, mutta lopulta Bergklint saa kyydin sumppuveneestä, jolla lähdettiin viemään kalaa Tukholmaan. Matkasta vastineeksi maanmittarin piti hoitaa sumppuveneessä yhden venemiehen työt. Näin alkaa huikea kirjassa lähes 80 sivua vaativa venematkan kuvaus alkeellisella sumppuveneellä myöhäissyksyn kylmissä ja vaarallisissa tuulissa. Tuurihan harrastaa itsekin purjehdusta ja tämän venematkan kuvaus etsii todentuntuisuudessa vertaistaan kaunokirjallisten purjehduskuvausten joukossa.

Tukholmaan Bergklint pääsee parin viikon haukikeiton syömisen jälkeen vihdoin marraskuun lopulla Herran vuonna 1787 ja on valmis aloittamaan toisen kullantekoyrityksen yhdessä Vuorikapteenin kanssa. Sen moninaiset vaiheet ja Alkemiallisten häiden salatieteellinen hämärä teksti muodostuvat nyt Bergklintin elämänsisällöksi samalla kun hän kirjan ainoana henkilönä kilvoittelee henkisesti puhdasta pyyteetöntä tietä pitkin Korkealle vuorelle toivoen lopulta kohtaavansa edesmenneen kihlattunsa Katariina Palenin.

II

Jätän kertomatta tässä itse kullanteon vaiheet moninaisine vaiheineen tai Rosenkreutzin hämärän teoksen lähes yhtä hämärät selitykset, jotka siis muodostavat kirjajärkäleen loppuosan pääsisällön. Niihinhän saa selvyyden itse kirjan lukemalla. Sen sijaan jotakin kirjan taustoista. Tuuri jatkaa tässä teoksessa vähän tunnettujen uskontohistorian sivupolkujen kartoittamista. Kirjan henkilöt ovat todellisia ja heidän johtotähtenään on ruotsalaisen tiedemiehen, aatelisen ja myöhemmällä iällä itseoppineen henkiennäkijän Emanuel Swedenborgin (1688 – 1772) opetukset.

Tuurin teos nojautuu historiallisesti Ruotsin valtionarkistossa säilyneisiin Bergklintin kirjeisiin. Tältä pohjalta Tuuri kutoo romaaniaan kuin kalaverkkoa. Kerronnaltaan Alkemistit I – II on Antti Tuuria parhaasta päästä, yhtä vaikuttava kuin kirjasarja uskonsa tähden Pohjanmaalta karkotetuista mystikoista Eerikinpojista.

Kun tartuin Alkemistien ensimmäiseen osaan, minua hieman hämmästytti Tuurin aihevalinta. Alkemian, 1700-luvun lopun kullantekoyritysten ja hengentieteiden ei luulisi olevan kovin populääri aihe nykyisessä kovien taloudellisten realiteettien maailmassa. Mutta ehkä Antti Tuuri on kirjoittamisessaan jo siinä vaiheessa, että hän voi kirjoittaa juuri siitä mikä häntä itseään eniten kiinnostaa. Mihinkään suureen myyntimenestykseen en tämän kirjan osalla usko, vaikka se onkin Tuuria parhaimmillaan salaviisaine epäsuorine kerrontoineen, hersyvän humoristinen ja syvällinen, kooltaan ja sisällöltään painava romaani.

Anekdoottina kerrottakoon vain kirjan toisen päähenkilön, maallisempien rakkauksien loukuissa räpistelevän August Nordenskiöldin todellisen elämän myöhemmistä vaiheista. Kullantekohankkeen jälkeen Nordenskiöld matkusti Ruotsista Lontooseen ja Sierra Leoneen perustamaan suomalaista utopiayhteiskuntaa nimeltä Uusi Jerusalem. Paikalliset asukkaat eivät kuitenkaan ihastuneet uuteen ideologiaan vaan 1992 Nordenskiöld joko pahoinpideltiin hengiltä tai toisten lähteiden mukaan kuoli johonkin kuumetautiin.

Augustin pääkallo ja alkemistinen uuni ovat nähtävissä sukutilalla Mäntsälässä Alikartanon museossa. Jälkipolville hänen elämästään ovat säilyneet myös hänen lukuisat alkemiasta ja Uuden Jerusalemin kirkosta kirjoittamansa kirjat. Uskollisen apulaisen maanmittari Carl Fredrik Bergklintin jäljet sen sijaan päättyvät Tukholmaan, jossa hän ottaa kasvattilapsekseen August Nordenskiöldin nuorimman pojan August Carlin. Ja lopulta kirjan epilogissa maanmittari Bergklint antaa oman vastauksensa myös aikakausien halki ihmisiä askarruttaneeseen perimmäiseen kysymykseen, siihen mikä on elämän tarkoitus.