Vaelluskirjaa 20-31.8.2015

Vaelluskirjaa 20-31.10.2015 – Vaellus Välikylään osa VII

Kristiina 24.8.2015

V

Peter oli siis pyöräillyt Alkoon, minä kävelin Rantakatua pitkin entisen asuntoni ohi kirjastoon ja myin sinne Ihmisen Alueen. Kirjastonhoitaja Leenalla oli kiire, mutta hän osti kirjan ja outoa kyllä sain sovittua, että kirja maksetaan käteisellä kirjaston kassasta, kun itse olin sipissä. Kerroin että kirjassa on muutama runo Kristiinastakin.

Jatkoin Spectran talon ohi Tuulimyllynmäelle. Peter näkyi polkevan myllyn siipien suojaan edellä. Minä tulin perässä ja näin meillä oli kahden hengen leiri Kvarnsbackenilla.

Kello oli liikkunut iltapäivän puolelle, vaikka aurinko ei ollut vielä etelässä ja kaikki aurinkokellot näyttivät tunnin väärin, koska oli kesäaika. Aurinkokelloja Kristiinassa on paljon, vaikka ei läheskään niin paljon kuin Kristiinassa kulkukissoja. Asukasta kohti Kristiinassa on kissoja varmasti eniten Suomessa.

Me istuimme Tuulimyllynmäellä porisemassa ja muistelimme hurjaa nuoruuttamme Christinae Stadhissa.

VI

Peter kertoi minulle miten hänestä tuli 5-vuotiaana mykkä ja mykkyyttä kesti kaksi vuotta, koska hän oli ujo ja isä halveksi häntä. Sitten hän löysi kaverikseen Blues Lahtisen ja oppi paitsi uudestaan puhumaan myös puhumaan suomea, mitä hän nykyään puhuu paremmin kuin minä.

Peteriltä kuulin myös että Bruno Lahtinen oli kuollut jo yli kaksi vuotta sitten, samoin kuvanveistäjäystäväni Kari Salo Karijoelta. Nämä tiedot eivät asian sattuessa olleet kantautuneet minulle asti. Olin melkoisen järkyttynyt.

Joimme viiniä, joka ei ollutkaan valkoviiniä vaan vahingossa ostettua halpaa punaviiniä. Peterin piti lähteä ja minä jäin Tuulimyllyn siipien suojaan yksin lukemaan runojani Kristiinankaupungista.

77.

Hän on lähtenyt sellaisesta kaupungista,

että sen kertoo kahdella kadulla,

Tuulimyllynmäellä

ja kahdella kirkolla,

joista toisen sotilaat ovat rakentaneet

läntisiä tuulia vasten vinoon.

Olen kävellyt maailmaani läpi.

Ohimoita särkee,

linnut kirkuvat tuuleen.

Kaupunki rakentuu ympärille hirsistä ja laudoista.

Tuulimyllyn siivet harovat tyhjää ilmaa

ja naakkaparvi kajahtaa lentoon

raatihuoneen tornista.

Ulrika Eleonora!

Kirkko on nainen,

sitä pitää tuulen hyväillä.

Kirkon sisällä tekstejä:

”åhr... blef denna kyrka härad

och åhr... af fienden illa spolierad”,

puiset urkupillit ja harmooni.

Sodan aikana

kuparipillit myytiin österbottens köttille

makkaranpäiksi, makkaranpitimiksi.

Niin ankea aika on ollut.

Hän ei tiedä siitä mitään.

Hän istuu kirkon etupenkissä,

joka on nimetty lahjoittajansa mukaan

ja katselee puista kristusta.

Alttaritaulu on viety uuteen kirkkoon,

niin köyhä aika tämä on,

köyhempi kuin kirkontekijöiden, hän ajattelee.

Hän on täällä nyt, kirkon etupenkissä

ihmettelemässä kaiken maailman asioita.

Kirkko on aina vaan ja vino.

Kun hän on lähtenyt kokonaan,

onko heistä kumpaakaan?

Hän ihmettelee, miten surullista tekstiä

tuuli uruissa soittelee.

78.

Olen valvonut pitkään,

mitannut menneisyyttäni, jalan kuljettua matkaa.

Istun myllyn siipien suojaan ajattelemaan,

miten vähän elämällä on kosketuskohtia

runojen kanssa,

joissa kevät puhuttelee merenrantaa,

huhtikuun tuuli.

Olen tullut kääntymispisteeseen,

juon viiniä, unkarilaisen härän verta.

Kaupungin moottori käy vaimeasti.

Täältä mäeltä voi katsoa kauas,

pikkukaupungin ja sen rakenteiden yli

merenlahden ja hautausmaan yli metsään.

Olen vähemmän kirkkautta nyt,

enemmän viinin sameaa makua

ja jälkiviisaita sanoja post scriptum.

Olen lähdössä pois.

Olen lähdössä kysymään nimeäni toisaalta.

Ajattelen ilman raskautta,

jonka läpi linnut lentävät hitain siivin.

Istun ja kirjoitan kunnes viini loppuu

ja tuuli tulee ihoon kylmänä.

Maisema ei kaipaa mitään hyvästijättöjä.

Pakkaan tavarani.

Tulevaisuus on jokin toinen portti ja ovi.

Minä pakkaan laukkuni ja lähden. Peter on jättänyt minulle puoli viinipulloa, se kassissani kuljen Myllykatua alas ja Itäistä Pitkäkatua pitkin Lahtiselle. Jartsa herää ovikellon soittoon. Muusikoilla on pitkät aamu-unet. Unenpöpperössä hän kutsuu sisälle.

Kerron että päässäni alkoi soimaan ”One more cup of coffee” jonka kuulin kerran 70-luvulla Brunon ikkunasta kun olin kastunut sateessa läpikotaisin. Olin soittanut ovikelloa ja päässyt sisään, saanut kahvit ja kuuntelimme levyn loppuun. ”Minäkin taisin asua täällä silloin”, Jartsa muisteli. Mutta nyt emme keittäneet kahvia vaan minulla oli jo kiire kauppaan ja linja-autoon. Vaihdoin runokirjan kahteen Lahtisen uuteen blueslevyyn.

Juoksin kauppaan, ostin mitä ehdin ja pääsin autoon kun se oli jo lähdössä liikkeelle. Tulin takaisin Välikylään ja pääsin äitini mökille.

VII

Olimme mökillä vielä kaksi päivää, mutta muistiinpanoja siitä ei enää ole. Haloin halkoja, kävin mustikassa ja niin edelleen, nypin hirvikärpäsiä viimeisinä päivänä tukastani, ne olivat heränneet syksyyn. Iltaisin kirjoitin muuta. Äiti hankki vanhustaksin ja pääsimme pois. Minä kirjoitin jo muuta. Muistiinpanoistani löydän enää kolme runoa Kauhajoelta 30.-31.8.

5.

Kaksi kurkea liihotti
kirkonkylän ja pääni yli pellolle.
Keräsin parisataa naakansulkaa nurmikolta.
Menin vaikeasti Sjöberginpuistoon
ohdakemetsän läpi ja Satiaisojan yli.
Toisella puolella huomasin,
että sinne oli tehty polku ja silta
10 metriä alavirtaan.
Istuin puiston rantaan
tulva-aikaan ajelehtineelle penkille.
Katselin siinä kaikkea.
Vastarannalle on rakennettu
kaksikerroksisia puutaloja.
Kauhajoen korkeimmat rakennukset
kirkkoa lukuunottamatta.
Vihervarpunen lauloi kuusen
äärimmäisessä latvassa.
Sen vatsa hohti auringossa aivan valkoisena.
Rusakko hyppeli metsän suojasta
muutaman metrin päähän ja pysähtyi siihen.
Se alkoi aavistaa minut
ja nosti vaaleanmustat pitkät korvansa pystyyn.
Koikkelehti sitten laiskasti rannan suojaan
niin että mieleen jäi harmaa töpöhäntä.
Pysähtyi sinne.
Näkymään jäi vain pää ja korvat.
Parvi pikkuvarpusia lensi yli.
Orava tuli rapisten männynkylkeä pitkin alas.
Oli alkuillan hetki.
Tunsin olevani omassa paikassani
juuri nyt
ja join hitaasti oluen loppuun.



6.



Tänään huomasin,
että sateenkaaren alta
ei voi ajaa edes linja-autossa.
Pilvenlaidan voi kyllä tavoittaa,
mutta kun saavutat sateenkaaren,
se katoaa.
Tuulihaukka söi puhelinlangalla myyrää
Saveenkylän kohdalla.



7.



Pajulinnut ovat aloittaneet syyslaulun.