teenkeittämisen ja teenjuomisen taide

Olen päättänyt ryhtyä teeharrastajaksi. Sain nimittäin lahjaksi paketillisen ampiaisyrtillä (engl. lohikäärmeenpää) ja laventelilla maustettua teetä. Vuosiin en ole enää muistanutkaan, että muuta kuin pussiteetä on olemassa. Olen litkinyt näytön ääressä kahvia pannutolkulla niin, että sitä alkaa valua jo korvistakin ulos. Vuokraisäntä on joskus tarjonnut kupillisen teetä, joka on niin vahvaa, että sitä pitää lusikoida kupista suuhunsa. Olin siis autuaasti unohtanut että tee voi myös maistua juomakelpoiselta.

Jouduin nostalgian valtaan. Dejavuna muistin että nuoruudessani teenkeittäminen ja juominen oli yksi elämän pienistä (ja ainoista) nautinnoista. Että en silloin nuoruudessa oikeastaan juonut kahvia lainkaan. Kun nyt olen yökötykseen asti litkinyt halpakahvia mittani ja kiintiöni täyteen, olen innoissani siitä, että löysin jälleen teesihdin joka oli muutama vuosi sitten pudonnut tuonne keittiön nurkkaan lattialle.

Ryhdyin muistelemaan siis, että mitenkä sitä teetä oikein keitettiinkään. Japanialaisen kulttuurin ja kiinalaisen filosofian ystävänä olen toki nuorena lukenut kaiken teetä käsittelevän kirjallisuuden mitä Suomessa on ollut saatavissa molemmilla kotimaisilla kielillä. Mutta tämäkin tieto on valunut muististani kuin teevesi sihvilästä. Okakuran Boken om te -kirjasta (joka on sittemmin suomennettukin) muistan kirjoituksen teenkeiton neljästä vaiheesta, jotka liittyvät veden kuumentamiseen, kun teelehdet alkavat liikahdella, kun vesi alkaa kiehua jne. mutta en muista enää mitä missäkin vaiheessa piti tehdä.

Niinpä nyt laitettuani teeveden hellalle turvaudun vanhaan kiinalaiseen ystävääni Lin Jutangiin ja hänen kirjaansa Maallinen onni, jossa monien muiden asioiden ohella käsitellään tietenkin myös teetä. Referoinkin otteita luvusta teenjuonti ja ystävyys.

Lin Jutang ei usko että inhimillisen sivistyksen ja onnellisuuden kannalta ihmiskunnan historiassa on olemassa montakaan tärkeämpää keksintöä kuin tupakointi ja viinin- ja teenjuonti. Näistä kolmesta pyhästä asiasta voi nauttia oikealla tavalla vain siellä, missä on vapaa-aikaa, ystävyyttä ja seuraelämää. (Itse täsmentäisin kyllä että ne yksinkin nautittuna vähentävät yleistä kurjuuden tunnetta). Tietenkin välttämätöntä on, että seura on hyvää ja oikeaa.

"Kiinalaiset elämäntaiteilijat toistavat lakkaamatta, että erilaisia kukkia on ihailtava erilaisten ihmisten seurassa, tietyt maisemat liittyvät tiettyihin naistyyppeihin, sateen rapinasta voi nauttia täysin vain syvällä vuoristossa olevasta temppelissä bambuvuoteella maaten - lyhyesti sanoen, tunnelma on kaikki kaikessa, jokaista asiaa varten on olemassa oikea tunnelmansa ja väärä seura voi pilata tunnelman kokonaan."

Kun nyt siis on karsittu ystäväpiiri niin että teenjuontiseuraksi on valikoitunut vain joku harva tai minun tapauksessani ei yhtään voidaan siirtyä tarkastelmaan itse teetä ja sen keittämistä. "Su Tungp'o vertasi kerran teetä ihanaan neitoon, mutta myöhempi tutkija Tíen Jiheng, Tshutsh'yan Hsiaop'in -teoksen - lähdeveden keittämistä koskeva tutkielman - tekijä, kiiruhti tarkistamaan vertausta huomauttamalla, että mikäli teetä yleensä voitin verrata naiseen, sopii vertauskuvaksi vain keijukainen Makju, ja 'persikkaposkiset ja notkeavartaloiset naiset taas on parasta sulkea verhottuihin vuoteisiin eikä päästää saastuttamaan kallioita ja lähteitä'."

Lin Jutang siirtyy käsittelemään teenvalmstukseen soveliaita, liesiä, astioita ja teepannuja, mutta länsimaisessa sarjateollisuusyhteiskunnassa sellaiset neuvot kuin, että tee keitetään mielellään pienellä liedellä ja "liesi on tavallisesti ikkunan vieressä, ja siinä poltetaan hyviä puuhiiliä" tuntuvat hankalilta toteuttaa. Isäntä kuitenkin tarkkailee teenkeittoa herkeämättä: "Hän kääntyy lieteen, ja siitä hetkestä alkaen jolloin teepannu alkaa laulaa, hän ei jätä sitä silmistään, vaan puhaltaa tuleen entistä innokkaammin."

Pannusta tarkkaillaan veden pohjalla syntyviä pieniä kuplia, joita ammattikielellä sanotaan 'kalansilmiksi'tai 'ravunvaahdoksi'. Tätä nimitetään 'ensimmäiseksi kiehumiseksi'. Hän kuuntelee tarkoin, milloin pannusta kuuluva hiljainen laulu muuttuu kovemmaksi niin sanotuksi 'kurlutukseksi' jolloin kuplat alkavat nousta pannun kylkiä pitkin. Tätä nimitetään oiseksi kiehumiseksi'. Nyt hän vartioi tarkasti pannun nokasta kohoavaa höyryä ja sllmänräpäystä ennen kuin 'kolmas kiehuminen' alkaa, jolloin vesi kokonaisuudessaan muuttuu 'vaahtoaviksi aalloiksi' hän ottaa pannun tulelta, valelee teekannun sisältä ja ulkoa ja panee siihen sopivan määrän teelehtiä ja kaataa veden niille.

Itsestäään selvää on että puolet teenvalmistuksen onnistumisesta riippuu vedestä. Vuoristolähdevesi on parasta, toiseksi jokivesi ja kolmanneksi kaivovesi. (Kotimaisissa oloissa en kyllä suosittelisi kovinkaan voimakkaasti jokiveden käyttöä, sen sijaan tunturipurojen vesi korvatkoon jokiveden tässä osiossa). Vesijohtovesi joka tulee vuoristosta (tai lähteestä, hätätapauksessa pohjavesialueelta kuten Seinäjoella) on sekin kelvollista.

Teelaatuihin ja niiden aromeihin palaan harrastukseni edetessä. Kuitenkin kiinalaisen teeperinteen mukaan parhaan teen aromi muistuttaa 'pikkulapsen ihon' tuoksua. Lopuksi minä ja Lin Jutang tyydymme kuvailemaan teenjuontiin sopivat hetket. "Kiinalaisilla on tapana määritellä sopivat hetket ja sopiva ympäristö kullekin nautinnolle, ja niinpä loistavassa teetä koskevassa Tsh'asussa on seuraava luettelo:

Teenjuontiin sopivat hetket:

Kun sydän ja kädet ovat vapaat.
Kun olemme väsyneet runouden lukemisesta.
Kun ajatuksemme ovat hämmentyneet.
Kun kuuntelemme lauluja ja viisuja.
Kun laulu on loppunut.
Kun istumme kotona vapaapäivänä.
Kun soitamme tsh'iniä tai katselemme maalauksia.
Kun keskustelu jatkuu myöhään yöhön.
Kirkkaan ikkunan ja puhtaan pöydän ääressä.
Miellyttävien ystävien ja sorjien jalkavaimojen seurassa.
Palattuamme ystävien kera vierailulta.
Kun päivä on kirkas ja tuuli leuto.
Pienten sadekuurojen rapistessa.
Maalatussa veneessä pienen puusillan läheisyydessä.
Korkeassa bambumetsässä.
Kun suitsuke palaa pienessä huoneessa.
Kun juhla on ohi ja vieraat menneet.
Kun lapset ovat koulussa.
Rauhaisessa, yksinäisessä temppelissä.
Kuuluisien lähteiden ja kummallisten kallioiden läheisyydessä.

Hetkiä jotka eivät sovi teenjuontiin:

Kun teemme työtä.
Kun katselemme näytöskappaletta.
Kun avaamme kirjeitä.
Kun sataa rankasti vettä tai lunta.
Viinijuhlassa jossa on paljon vieraita.
Kun tarkastamme asiapapereita.
Kiireisinä päivinä.
Kun olosuhteet yleensä ovat vastakkaiset edellisessä osastossa mainituille.

Asioita joita on vältettävä:

Huonoa vettä.
Huonoja keittiövälineitä.
Messinkilusikoita.
Kuparipannuja.
Puisia vesiastioita.
Puuta polttoaineena (savun takia)
Jauhemaista puuhiiltä.
Ruokotonta palvelusväkeä.
Huonotuulisia tarjoilijattaria.
Likaisia pyyheliinoja.
Kaikkia savuaineita ja lääkkeitä.

Asioita ja paikkoja joita on kartettava:

Kosteita huoneita.
Keittiötä.
Meluisia katuja.
Kirkuvia lapsia.
Höyrypäisiä ihmisiä.
Riiteleviä palvelijoita.
Kuumia huoneita."

Mikäs ihmeen savun haju ja käry tuolta keittiöstä tulee? Pertaani! Se teekattila!