Suomen kansan pyhät paikat

Kirjoja hyllystäni:
Risto Lounema: Suomen kansan pyhät paikat.
Yhtyneet Kuvalehdet Oy, 2003 (239 s.)
Toimittaja-kuvaaja Risto Lounema on kartoittanut ja kiertänyt Suomen kansan pyhiä paikkoja. Hän esittelee 270 valokuvan ja elämyksellisesti kirjoitetun tekstin myötä kulttipaikkojamme 10 000 vuoden ajalta: "Se mikä on ollut arvokasta, tärkeää ja säilyttämisen arvoista on muodostunut aikaa myöten pyhäksi. Muinaiset pyhät luovat suomalaisuuden perustan. Niistä löytyy vastaus kysymykseen, keitä olemme, mistä olemme tulleet", väitetään takakansitekstissä.
Pelkästään sisällysluettelon perusteella saa melko hyvän kuvan siitä, mitä Risto Lounema kirjasssa on luokitellut pyhäksi: "Mitä tämä tarkoittaa? Pyhäjärvet, Pyhätunturit. Pyhää alkutaidetta. Viikingit idäntiellä. Rooma valloittaa Suomen. Pyhästä hiidestä piruksi. Karjalan ja Kalevalan pyhät. Kivijumalien kivikova kohtalo. Neitsyet huutavat helaa. Kolmen kuninkaan pyhät..." Lounema siis tekee matkaa paitsi suomalaisissa pyhissä paikoissa myös aikamatkaa Suomen kansan muinaisuudesta kohti nykyisyyttä, kertoo ja kuvaa sitä mikä eri aikakausina on ollut meille pyhää.
Tässä tyydyn vapaasti referoimaan vain kirjan aloitusjaksoa Pyhäjärvet, Pyhätunturit pyhistä paikannimistä:
"Ei niin mitätöntä paikkaa etteikö sillä olisi nimeä.
Maanmittaushallituksen nimistörekisterin mukaan paikannimiä on 800 000. Osaa paikoista kansa on pitänyt erityisessä arvossa ja on nimennyt ne pyhiksi. Tällaisia paikkoja on useita satoja eri puolilla maata.
Eniten on Pyhäjärviä, 42. Pyhäniemiä on 22, Pyhälampia 18, Pyhämäkiä 16, Pyhäjokia 15, Pyhälahtia 11, Pyhävaaroja 10 ja Pyhävuoria 9.
Omituisiakin nimiä on. Kävin katsomassa Pyhänpaheikon Pellossa. Se oli louhikkoinen jyrkänne Koutusjärven rannalla. Kemijärvellä taas oli Pyhänulkki, vaarantapainen, monen muun pyhän kanssa vanhalla lappalaisseudulla."
"Kielentutkijat ovat osoittaneet, että pyhä-sana on pronssikaudella, kolmisentuhatta vuotta sitten, varhaiskantasuomeen omaksuttu germaaninen laina.
Pyhäksi on alunperin nimitetty näkyvä ja erottuva maastonkohta, joka on ollut selvä raja tutun asutun alueen ja ulkopuolisen erämaan välillä. Pyhä on merkinnyt vaarallista, varottavaa ja kiellettyä.
Kristinusko kiepautti asian päälaelleen. Pyhä varattiin Jumalalle joka oli hyvä, kunnioitettava ja pyhä."
"Taiteemme kultakauden nimimiehet, Juhani Aho, Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Eino Leino ja Jean Sibelius, pohtivat Elias Lönnrotin hengessä kansamme muinaisuutta. He tunkeutuivat syvälle juurillemme.
Aho etsi taiteen pyhää alkuaikaa, Gallen-Kallela loi oman Vänämöis-uskonnon, Halosen mielestä taide, tiede ja uskonto olivat yhtä, Leinolle pyhää olivat Helkavirret. Herrojen mukaan suomalaiseen pyhyyteen kuuluivat luonto, taide ja uskonto. Aitous kruunasi pyhyyden."
Lounema kuljettaa kauniisti kuvitetussa kirjassaan lukijaa läpi pyhien paikkojen ja paikannimien, karsikoiden ja kivijumalien kalliomaalauksista nykypäivään. Matkan varrella kohtaamme pyhiä eläimiä ja suomalaisia "muinaismaisemia".
Lounema vaeltaa pitkin viikinkien idäntietä, käy käräjäkivillä ja dokumentoi katotililaisuuden vaikutusta ja sen jälkiä Suomessa. Saamme tietää, että aikojen saatossa pyhän Henrikin luut ovat huvenneet, pääkallo ja käsivarren luut ovat kadonneet ja ainoa varma jäännös piispasta on kyynärluun kappale.
Varsinais-Suomi on ollut aikanaan hiisistä seutua. Perttelin kirkonmäeltä katsottaessa horisontin takana ovat kylät Isohiisi, Vähähiisi, Härkäöhiisi ja Nokkahiisi. Lounema tekee hiisiretken lähtien täältä ja päätyen "Lapin raukoille rajoille, Yli-Penikan taakse". Hän kertoo miten alunperin Pyhä Hiisi on sittemmin muuttunut piruksi. Uhrilehdot ovat hävinneet. Jätinkirkkojen pyhyys hävinnyt ihmisten mielissä. Pirunpellot ja jatulintarhat kuitenkin ihmetyttävät kulkijaa vieläkin.
Karjalan maisemissa tutustutaan ortodoksien pyhään ja perinnemaisemiin sekä vieraillaan Vienan pyhillä laulumailla. Lapissa jäljitetään kovan kohtalon kokeneita kivijumalia ja seitapaikkoja. Rapolan, Repolan, Ritvalan seudulla vieraillaan perinnejuhlilla neitsyen helaa huutamassa. Juhannusta Lounema viettää Pielpmajärven erämaakirkossa. Inasrinjärven Ukonkivet ja Akankivet sekä lappalaiskalmistot tulevat kierretyiksi.
Ja lopulta päädytään kristinuskoon ja luterilaisuuteen, meidän tuntemaamme pyhään, joka lopulta valloitti maan ja viimeisenä lappalaiseudut lievää kovempaa henkistä väkivaltaa. Sen siivellä maan valloitti nykyaikainen kehitys ja kulttuuri, mutta Lounema jää kirjan lopussa kyselemään:
"Paraniko metsälappilaisten elämänlaatu ja lisääntyikö onnellisuus jumalaa vaihtamalla?"
"Sompion siidan mailla sijaitsi Euroopan suurin yhtenäinen suoalue, Posoaapa. Ehdin nähdä sen juuri ennen kuin se hukutettiin Lokan altaan alle. Valtava oli ja vaikuttava.
Sääliksi käy Sompion lappalaisten kohtalo. Ensin menivät pyhät. Lopuksi tuli vielä vedenpaisumus."